SUNNUNTAI 28.05.2017

SUNNUNTAI 28.05.2017
01. MUISTOT yöllisistä mässäilyistä islamin paastokuukauden ramadanin aikana olivat liikaa Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsiville syömälakkoisille terroristeille, ja siksi he päättivät lopettaa lakkonsa lauantaina, sopivasti juuri ennen ramadanin alkua. 40 päivää he olivat kieltäytyneet vankiloiden tarjoamista pihveistä ja kananviilloksista saadakseen vankilaviranomaiset suostumaan heidän vaatimuksiinsa etuisuuksien nostamiseksi: Lisää vierailuaikoja, yleisiä puhelimia ja TV-ohjelmia vangeille, ja muita helpotuksia, he vaativat terroristi Marwan Barghoutin inspiroimassa syömälakossa voidakseen nostaa viiteen elinkautiseen + 40 vuotta tuomitun terroristijohtajan imagoa PA/PLO:n uutta johtajaa valittaessa.
Vankilapalvelun virkailijat sanoivat, ettei mitään neuvotteluja käyty eikä uusia myönnytyksiä annettu.
PA:n virkailijat sanoivat, että lakko peruutettiin, ja että tiedonanto sopimuksesta julkaistaan myöhemmin. He sanovat voittaneensa vankien esittämissä vaatimuksissa. Yhteisesti hyväksytyssä sopimustekstissä PA tullee rahoittamaan vankien omaisten kuukausivierailut, minkä Israel ja Punainen Risti hyväksyivät. Aiemmin vankien omaisten matkat vankiloihin maksoi Punainen Risti, mutta budjettivaikeuksien vuoksi se vetäytyy toisen vierailun maksamisesta kuukaudessa.
PA:n virkailijat vakuuttavat, että vangit onnistuivat vaatimuksissaan uusista etuisuuksista, mutta vankilavirkailijat sanovat, ettei mitään neuvotteluja käyty vankien kanssa eikä mistään uusista säännöistä sovittu. http://www.timesofisrael.com/ending-strike-after-40-days-barghouti-is-now-abbass-undisputed-heir/,

02. Muslimien paastokuukauden ramadanin aikana arabimuslimit paastoavat päivällä, mutta illalla aloitetaan mässäilyt, joissa otetaan takaisin se, mitä päivän aikana menetettiin. Riisi- ja lihapaistoksen valmistamiseen tarvitaan paljon lihaa, ja mistä sitä helpoimmin saa, kuin varastamalla juutalaisilta. Kolme arabia kävivät yöllä varastamasta Kochav HaShachar juutalaiskylän Maale Shlomo lähiöstä Binyamin alueella 150 lammasta aloittaen niiden ohjaamisen kyläänsä. HaShomer Yosh Juudean ja Samarian vartijat havaitsivat varkauden ja - ilmoitettuaan asiasta turvallisuus-
virkailijoille - he lyhyen takaa-ajon jälkeen saavuttivat varkaat, jotka havaittuaan joutuneensa ilmi myös turvallisuuskameroissa pakenivat paikalta. Lampaat palautettiin takaisin omistajilleen.

HaShomer Yosh perustettiin vapaaehtoisista estämään arabien suorittamia varkauksia maatiloilta ja farmareilta Juudean ja Samarian alueilla, mistä on tullut maanvaiva. Varkaudet ja ryöstö-retket ovat muodostaneet perinteisten beduiinien tärkeimmän tulolähteen, ja se käytäntö näyttää elävän arabien keskuudessa. Autoja varastettiin enimmillään 45 000 vuodessa.
Beduiinit sanovat olevansa aitoja arabeja ja halveksivat niitä, jotka elävät vakituisissa asunnoissa ja kaupungeissa. Heidän elämäänsä kuuluu vapaus liikkua telttoineen ja kotieläimineen sopivia laitumia etsien rajoista ja rajoituksista riippumatta. Nykyisin turvajoukkojen vapaaehtoisiin kuuluu 150 jäsentä, jotka ratsuillaan liikkuen avustavat kotieläinlaumojen valvonnassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/230225,

03. PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jota media kutsuu kuuliaisesti presidentiksi (joskin ilman valtiota), sanoi puheessaan Fatahin vallankumousneuvoston tilaisuudessa Ramallahissa Fatahin johtajille, että PA tukee terroristien esittämiä' vaatimuksia. He lopettivat lauantaina 40 päivää kestäneen syömä-lakkonsa vaatimustensa saavuttamiseksi, joihin kuului enemmän TV-aikojen ja -kanavien tarjontaa vangeille, lisäten, ettei heidän anneta luovuttaa ennen heidän vaatimustensa toteutumista.
Abbas kutsui terroristeja ja murhamiehiä, joista monet oli tuomittu oikeudessa useasta israelilaisen siviilien murhasta tai sen yrittämisestä, sankareiksi välittämättä USA:n presidentti Dolnald Trumpin Betlehemissä esittämästä vaatimuksesta luopua terrorista tuomittujen tukemisesta tai palkan maksamisesta heidän omaisilleen.
Abbas väitti, että vangit esittivät vaatimuksensa vankilapalvelulle kuukautta ennen syömälakon alkamista, mutta ne torjuttiin. Hän kertoi puhuneensa vankien vaatimuksista Trumpin nimittämälle Lähi-Idän erikoislähettiläälle Jason Greenblattille pyytäen häntä välittämään toiveensa Israelin hallitukselle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/230249,

04. Pääministeri Benyamin Netanyahu nimittänee sunnuntaiaamuna druusitaustaisen salkuttoman ministerin olleen Ayoub Karan tietoliikenneministeriksi. Netanyahu piti tätä ministeriötä hallussaan vuodesta 2015, kunnes kolme kuukautta sitten joutui nimittämään ministeri Tzahi Hanigbyn ministeriksi kolmen kuukauden koeajaksi korkeimman oikeuden tehtyä päätöksen, jonka mukaan Netanyahu ei voi toimia tietoliikenneministerinä, kun häntä itseään syytetään rikollisesta toiminnasta koskien median itsenäistä toimintaa maassa.
Kara on toistamiseen sivuutettu tietoliikenneministerin paikkaa täytettäessä, mutta nyt se näyttää toteutuvan hänen edukseen. Ilmeisesti Hanegby ei pystynyt täyttämään Netanyahun häneen asettamia vaatimuksia eikä jatkanut hänen nimitystään. Täten Kara saa nimityksen, joka kohtuuden nimissä kuuluu hänelle ja jota hän on odottanut vuosikaudet.

Hallituksen viikkoistunto pidetään Jerusalem-päivän kunniaksi Länsimuurin tunnelissa Jerusalemin vanhassa kaupungissa. http://www.timesofisrael.com/ayoub-kara-to-be-promoted-to-communications-minister/

05. TEL AVIVIN kaupunki valaisi omistamansa rakennuksen Egyptin lipun värein lauantai-iltana 28.05. osoittaakseen osanottonsa verisen terrori-iskun johdosta koululaisia kuljettavaa bussia vastaan, jossa 29 lasta ja aikuista sai surmansa ja 25 haavoittui.
Tel Aviv on valaissut tätä rakennusta useiden terrori-iskujen johdosta terrorin uhriksi joutuneen maan lipun väreillä.
Viimeksi ennen tätä rakennus valaistiin Englannin Union Jack lipun väreillä Manchesterin verisen nuorisoa vastaan hyökkäyksen johdosta, joka pahoin järisytti saarivaltakuntaa.
Egyptin ilmavoimat iskivät jihadin tukikohtiin Libyassa. IS sanoo, että sen iskut kohdistuvat nyt Libyaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/230238,

Perjantaiaamuna Egyptin Minya provinssissa koptikristittyjä rukouskokoukseen kuljettavaa bussia vastaan naamioitujen terroristien tulituksessa sai surmansa 29 ihmisiä ja 25
haavoittui, heistä 14 vielä sairaalahoidossa. Isku tehtiin kristittyjä kuljettavaa bussia vastaan, joka oli matkalla St Samuelin luostariin 135 km Kairosta etelään. IS ilmoitti tehneensä iskun.
http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-city-hall-lit-with-egypt-flag-in-solidarity-with-cairo-terror-victims/,

06. UUTISIA LYHYESTI
• USA:n presidentti Donald Trump palasi onnistuneelta pika-matkaltaan Lähi-Itään ja Eurooppaan myöhään lauantai-iltana. Kotona Yhdysvalloissa häntä odottivat useat hankalat ja kiusallisetkin kysymykset, joihin tulee puuttua pikaisesti.
Poliisin tutkimukset koskien hänen vävypoikansa Jared Kushnerin suhteita Venäjän viranomaisiin vaalien aikana ovat FBI:n tutkimusten alaisina. Kushnerin väitetään keskustelleen Venäjän lähettilään kanssa salaisen yhteys-kanavan luomiseksi Moskovan kanssa presidentin viran siirron yhteydessä. Raportissa kerrotaan Trumpin olevan harmissaan, ettei hänen henkilökuntansa ole pystynyt vastaamaan ja poistamaan syytöksiä hänen hallitustaan vastaan. Siksi hän harkitsee Valkoisen Talon henkilöstönsä muutoksia. Trumpin pitkäaikainen asíanajaja Marc Kasowitz liittyi muotoutumassa olevaan oikeustiimiin, jonka tehtävänä on vastata tutkimuksiin ja epäilyksiin Venäjän häirinnästä presidentinvaalien yhteydessä. Tiimiin liittynee muita huippuasiantuntijoita myös tietojen välitys kentällä myrskypilvien kerääntyessä Valkoisen Talon ylle. http://www.timesofisrael.com/back-home-after-foreign-trip-trump-faces-slew-of-challenges/
• Jännityksen kasvaessa PohjoisKorean ja USA:n välillä PK:n poikadiktaattori Kim Jonh Un ilmoitti henkilökohtaisesti valvoneensa "uuden asejärjestelmän asentamisesta, joka tulee sotkemaan vihollisen villit unelmat ilmatilan hallinnasta". Järjestelmä on tarkoitettu torjuntaohjusten asentamiseksi ilmeisesti ilmaiskuja suorittavia koneita vastaan. Un kutsui sitä uudentyyppiseksi ilmatorjunnan ohjatuksi asejärjestelmäksi. Se pystyy havaitsemaan ja iskemään eri tahoilta lähestyviä kohteita vastaan.
Järjestelmää testattiin ensimmäisen kerran viime vuoden huhtikuussa, jossa joitain vikoja havaittiin ja ne poistettiin. Un sanoi olevansa järjestelmään tyytyväinen, ja että sen massavalmistus aloitetaan heti sen asentamiseksi eri puolille valtakuntaa. Minju Joson lehti PK:ssa kehotti presidentti Trumpia kuuntelemaan varoituksen ääniä, joita tulee sekä Yhdysvalloista että kansainväliseltä yhteisöltä. http://www.timesofisrael.com/further-stoking-tensions-north-korea-test-launches-new-weapon-system/
• Englanti julkaisi lauantaina kuvan Manchesterin pommi-iskun suunnittelijasta ja suorittajasta Salman Abedista pyytäen kansalaisia ilmoittamaan havainnoistaan poliisille. Viranomaiset ovat laskeneet välittömien uusien iskujen mahdollisuutta kriittisestä vakavaan, mutta myöntää, että useita aukkoja on edelleen täyttämättä. Viranomaiset tarvitsevat tietoja Abedinin liikkumisesta voidakseen hahmottaa ja muodostaa kuvan tapahtumista ennen ja jälkeen pommi-iskun.
http://www.timesofisrael.com/uk-police-release-photo-of-concert-bomber-ask-public-for-info/
• Tuhansia kansalaisia kokoontui Tel Aviviin osoittaakseen mieltään hallituksen toimettomuutta vastaan. Sionistisen Unionin (SU) puheenjohtaja Isaac Herzog kehotti Kulanua ja Yesh Atid puolueita liittymään SU:n johtamaan suureen poliittiseen blokkiin. Rabin aukiolle kokoontunut ihmis-massa julkisti iskulauseensa: "50 vuotta miehitystä" ja ilmaisten samalla kannatuksensa kahden valtion aatteelle. Arvioiden mukaan aukiolle oli kerääntynyt 15 000 -20 000 huolestunutta kansalaista, ehkä jopa 30 000. Vasemmistoa edustavat puhujat syyttivät oikeistolaisen hallituksen harjoittamasta politiikasta vaatien uuden johtajiston valitsemista, joka ottaa askeleita rauhansopimuksen suuntaan. http://www.timesofisrael.com/thousands-rally-for-peace-in-tel-aviv-amid-renewed-us-efforts/
• Norjan ulkoministeri Borge Brende tuomitsi perjantaina Norjan osittain rahoittaman PA:n nimittämisen naisten keskuksen Länsirannalla naisterroristi Dalal Mughrabin
mukaan, sekä poistamaan Norjan logon rakennuksesta. "Terrorihyökkäysten ylistäminen on täysin hylättävää, ja tuomitsen tämän päätöksen mitä vakavimmin mahdollisin termein. Norja ei halua tulla yhdistetyksi instituutioihin, jotka käyttävät terroristien nimiä tällä tavoin. Emme hyväksy Norjan antaman taloustuen käyttämisen sellaiseen tarkoitukseen" Brebde sanoi tuohtuneessa lausunnossaan. Kysymyksessä oleva naisten keskus avattiin aiemmin tässä kuussa Burgan kaupungissa Samariassa.
Dalal Mughrabi johti terroriryhmää, joka 1978 rantautui kumiveneillä rantatielle lähellä Tel Avivia. Ryhmä otti valvontaansa täyden siviilibussin, ja surmasi pelastus-operaation yhteydessä 38 siviiliä, 13 heistä lapsia, haavoittaen 70. Brende sanoo, ettei Norja tiennyt keskuksen nimeämistä terroristin mukaan, ja vaati Norjan nimen poistamista rahoittajien luettelosta, Norjan logon poistamista rakennuksesta välittömästi sekä Norjan avustusten palauttamista. Hän myös vakuutti, ettei Norja osallistu vastaaviin projekteihin, kunnes maa saa vakuutuksen, ettei tämä tule toistumaan.
Israelissa katsotaan, että Norja viimeinkin on ottamassa oikeista askeleita, ellei ole jo liian myöhäsitä. http://www.timesofisrael.com/norway-demands-pa-return-funds-for-womens-center-named-after-terrorist/,
• Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei syyttää, että Saudi Arabia on nyt USA:n lypsylehmä, jolta se imee miljardeja USD aseita vastaan. "Typerä saudihallitus uskoo voivansa runsailla varoillaan ostaa ystävyyttä" hän syyttää. "Saudi Arabia on julma uskovilleen, mutta laupias pakanoille". http://www.timesofisrael.com/irans-supreme-leader-saudi-arabia-a-cow-milked-by-us/,
Kansanedustaja Nissan Shlomiansky (Juutalainen Koti) joutui poliisin kuulusteluun uhkauksella, että kaikkia hänen sanojaan voidaan käyttää häntä vastaan oikeudessa. Epäilykset seksuaalisesta häirinnästä johtivat täyteen kuulusteluun. http://www.timesofisrael.com/police-grill-lawmaker-over-sexual-harassment-allegations/,
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 17 -25; Tiberias 20 -36; Suolameri 26 -36; Eilat 26 -33 +C-astetta. Huomenna lämpötila nousee hieman, taivas yleensä pilvetön tai osittain pilvessä.






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019