Sunday, March 05, 2017

SUNNUNTAI 05.03.2017

SUNNUNTAI 05.03.2017
01.Mustarastas oli löytänyt lauluäänensä heläytellen riemullista aamulauluaan, joka ylitti kaikki pikkulintujen piipitykset ja variksen raakkumiset sen opettaessa poikasiaan variksen tavoille. Mustarastas lienee opetellut uutta sävelmää tai pyrkien matkimaan jotain työstökoneen ääntä, tai ehkä sillä oli vain ääni paineessa, mutta oudolta sen ääni aiemmin kuulosti. Tuli mieleen tunnetun gospellaulajan Pekka Simojoen pikkuveljen epäily oman laulu-äänensä muistuttavan variksen ääntelyä lisäten: "Mutta lintuhan se on variskin". Niinpähän onkin, kukin laulaa tyylillään.

Tänään on kuitenkin uusi päivä ja uuden työviikon alku. Sääennusteet lupaavat aurinkoista säätä täksi päiväksi, mutta huomenna pilvisyys lisääntyy ja tuuli voi kehittyä epämiellyttävän voimakkaaksi. Puolipilvisyys jatkunee tiistaihin saakka, mutta taivaankansi selkiytyy uudelleen keskiviikkona lämpötilan noustessa selvästi siten, että keskiviikon lukemat ovat 08 -20 astetta.
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 07 -17; Tiberias 09 -22; Suolameri 16 -25; Eilat 13 -25 +C-astetta.
Kyllä tästä vielä kesä tulee, mistä todistavat myös syklaamien, anemonioitten ja lukuisten muiden villikukkien runsaus, vaikka pitkään jatkuneen sateettoman kauden vaikutus tuntuu niiden kukinnassa, joka ei ole yhtä komea kuin edellisenä keväänä.

02.Aurinkotuuli jatkaa 712 km/sek. nopeudella maapallon suojaavan sähköisen magneettikentän pommittamista aiheuttaen geo-magneettisia myrskyjä ja kauniita revontulia aina Englannin eteläosiin saakka kaasumaisen materiaalin jatkaessa virtaamistaan auringon pinnassa olevasta aukosta. Alla olevan linkin kautta voit katsella karttoja ja kuvia aurinkotuulen vaikutuksista maassa.  http://www.thebigwobble.org/2017/03/a-solar-wind-travelling-at-over-700-kms.html, http://www.thebigwobble.org/2017/03/spring-arrives-on-northern-hemisphere.html,
EPÄTAVALLISEN suuria tulvia on havaittu eri puolilla maapalloa.
Zimbabwessa sai 246 ihmistä surmansa kuivaa kautta seuranneiden runsaitten sateitten aiheuttamissa tulvissa. http://www.thebigwobble.org/2017/03/zimbabwe-floods-leave-246-dead-after.html,  
Perussa runsaitten sateitten jälkeen nousseiden tulvien aiheuttamat maanvyörymät surmasivat 26 ja pakottivat evakuoimaan 250 000 ihmistä. http://www.thebigwobble.org/2017/03/peru-floods-cause-massive-landslides.html
Kevään saapuessa pohjoiselle pallonpuoliskolle massiivinen myrsky uhkaa Englantia keskiviikkona ja torstaina myrskyisten tuulen puuskien nopeuden noustessa 48 km/tunnissa. Sateet uhkaavat torstaina Irlannin ja Englannin pohjoisosia, sekä Walesia. Englannin eteläosissa on kuivempaa säätä. http://www.thebigwobble.org/2017/03/spring-arrives-on-northern-hemisphere.html
Sääpommi Doris iski Hollannin rannikolle torstaina tuoden mukanaan 160 km/tunnissa puhaltavat tuulet. Doris-myrsky tuntui myös Saksassa aiheuttaen suurta tuhoa ja surmaten ja haavoittaen ihmisiä.
Mahtava sääpommi on jatkanut iskujaan Kaliforniassa sateitten, tulvien ja kovien tuulien muodossa etenkin San Diegon alueilla. http://www.thebigwobble.org/2017/02/another-massive-weather-bomb-hits.html.
Vulkaaninen toiminta jatkaa myös aktiivisuuttaan monin paikoin. Euroopan suurin tulivuori Etna Sisilian itärannikolla aloitti purkauksensa maanantaina aiheuttaen ilotulituksia ja komeita tulikivenkatkuisia näkymiä Italian taivaalla. Purkauksista ei ole vielä vaaraa kansalaisille. Etnä on 3 328 m korkea.
Guatemalan Fuego tulivuori syöksi laavaa ja tuhkaa ilmaan kuten myös Santiaquito lännessä ja Pacaya etelässä.
6.5 R-asteen maanjäristys vavisutti maata Padillasta etelään Boliviassa, 4. järistys helmikuussa ja 11. 2017.
Intian ainoa toimiva tulivuori Andaman ja Nicobas saarilla heräsi henkiin nukuttuaan 150 vuotta.
Turrialba tulivuori Costa Ricassa aktivoitui uudelleen viikonvaihteen aikana suihkuttaen ilmaan laavaa ja kiviä. Tuhkakerros ulottui 45 km:n päähän tulivuoresta. Vuoren lähellä sijaitseva luonnonpuisto on suljettu, mutta innokkaat turistivat tunkeutuvat esteiden yli seuraamaan purkauksia. http://www.thebigwobble.org/2017/02/turrialba-volcano-erupts-rocks-up-to-2.html, http://www.timesofisrael.com/tens-of-thousands-flee-clashes-between-syria-army-is/
Kehotan lukijoita vilkaisemaan muistin virkistämiseksi Jesajan ilmoituksia luvussa 24, mutta myös Herran voimallisesta armosta ja pelastuksesta seuraavassa luvussa 25.

03.AMONAN juutalaisyhteisön kriisi hallituksen sisällä esti ToI:n henkilöstön laatiman artikkelin mukaan pääministeri Benyamin Netanyahun ja oppositiojohtajan Isaac Herzogin yhteisesti laatiman 8 kohdan alueellisen rauhanohjelman toteuttamisen lokakuussa. Artikkeli perustuu Haaretzin sunnuntaikirjoitukseen.

Hallituksen ja opposition laatima 8-kohdan rauhanohjelma oli tarkoitettu osaksi laajempaa alueellista suunnitelmaa.
Ohjelma oli tarkoitus julkistaa englanninkielisenä, ja siinä oli tarkoitus esittää Israelin detaljoitu asenne rauhanpyrkimykseen. HAARETZ julkaisi suunnitelman sunnuntaina. Se on päivätty 12. -13. syyskuuta, ja se oli tarkoitettu koskemaan arabimaita, ja etenkin Egyptiä, jonka presidentti Abdel Fatah al-Sisille osoitettiin erityiskiitos hänen roolistaan rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi alueella ja rauhanprosessin uudelleen aktivoimisesta.

Arabimaitten osallistuminen rauhanponnisteluihin huomioitiin, ja Israel ilmoittaa siinä tervehtivänsä tyydytyksellä keskustelujen aloittamista arabivaltioitten kanssa, mikä osoittaa dramaattisten muutosten tapahtuneen osapuolten halukkuudessa työskennellä yhdessä kahden valtion periaatteen ja laajemman rauhan toteuttamiseksi. Lausunnossa vakuutetaan Israelin tukeutuminen kahden valtion periaatteeseen, ja että Israel ojentaa kätensä PA:n arabeille aloittaakseen suorat neuvottelut ilman ehtoja.

Esitetty teksti oli tarkoitettu "sitomaan Netanyahun hallituksen kädet ilmeiseen setlementtitoiminnan keskeyttämiseen Juudeassa ja Samariassa tavalla, joka tulisi helpottamaan alueellista keskustelua rauhaan päämääränään kaksi valtiota kahdelle kansalle". Siinä myös vakuutetaan, että Israel haluaa lopettaa konfliktin ja kaikki vaatimukset, keskinäisen tunnustamisen osapuolten välillä, kestävät turvallisuusjärjestelyt sekä suostuu hyväksyttyyn alueelliseen sopimukseen, joka tulisi huomioimaan nykyiset väestökeskukset.
HAARETZ kertoo sunnuntain artikkelissaan, että Amonan juutalaisyhteisö, joka oli ilmeisesti osittain rakennettu arabien omistamalle maalle, (vaikka sitä ei ollut vahvistettu minkään puolueettoman instanssin toimesta) oli tarkoitus tuhota ennen joulukuun loppua. Tämä kuitenkin nostatti jännityksen ja epäluottamuksen kasvamisen johtavan jallituspuolue Likudin ja hallituspuolue Jewish Home välillä, mikä uhkasi kaataa hallituksen.

Sopimusluonnoksen teksti oli laadittua kiinteässä yhteistyössä Egyptin ja Jordanian kanssa, ja se oli tarkoitus virallisesti julkistaa Kairossa tai Sharm el-Sheikissä pidettävässä huippukokouksessa viime vuoden lokakuussa.
Haaretzin mukaan Egypti ja Jordania olivat saaneet sopimus-luonnoksen kopion, ja sekä USA:n ulkoministeri John Kerry että kvartetin Lähi-Idän rauhanlähettiläs Tony Blair olivat tietoisia sen sisällöstä. Netanyahun kanslia kiisti ehdottomasti Haazetzin tietojen todenperäisyyden, ja Herzog kieltäytyi vastaamasta.

Israelin ja PA/PLO/Hamasin välisen konfliktin ratkaiseminen osana laajempaa Lähi-Idän rauhanprosessia on sittemmin liitetty myös presidentti Trumpin alustaviin lausuntoihin, vaikka hänen ohjelmansa on vasta kehitysvaiheessaan, eikä kaikkia hänen hallituksensa ministereitä ole vahvistettu kongressissa.
PA/PLO:n laittomasti ilman mandaattia hallitseva puheenjohtaja Mahmoud Abbas on hylännyt sekä tilapäiset ratkaisumallit että alueellisen ratkaisumallin. Netanyahu sanoo kannattavansa edelleen kahden valtion ratkaisua - vaikka hänen vakuutuksensa ovat häilyviä – mutta presidentti Trump sanoo hyväksyvänsä kumman tahansa, jos osapuolet niin haluavat.

04.UUTISIA LYHYESTI
·        USA:ssa jatkuu edelleen vandalismi juutalaisten omistamilla hautausmaille. Brooklin on viimeisin kohde. http://www.timesofisrael.com/vandalism-reported-at-largely-jewish-brooklyn-cemetery/
·        New York Citin kuvernööri Amdrew Cuomo vakuuttaa ennen sunnuntaina alkavaa Israelin solidaarisuus-vierailuaan, että hän ehdottomasti tuomitsee kaikki viimeisten viikkojen ja päivien aikana sattuneet juutalaisia keskuksia vastaan tehdyt uhkaukset sekä vandalismin juutalaisten hautausmaita vastaan. Cuomo tapaa Israelissa sekä presidentti Reuven Rivlinin että pääministeri Netanyahun. New Yorkissa asuu enemmän juutalaisia kuin missään muussa kaupungissa Israelin ulkopuolella. Cuomon matka on mitä suurimmassa määrin myös liikematka, sillä sen kustantaa v.2016 initiative rahasto kauppamatkoihin Meksikoon, Kanadaan, Italiaan sekä Kuubaan. http://www.timesofisrael.com/amid-wave-of-anti-semitism-ny-gov-shows-solidarity-in-israel/
·        Seatlessä sikh-miestä ammuttiin käteen tuntemattoman ampujan toimesta. Häntä epäillään viharikoksesta. Hän huusi ennen ampumista uhrilleen: "Mene takaisin kotimaahasi". Ampumista edelsi sanaharkka ampujan ja uhrin välillä. Poliisi etsii ampujaa. Sikh-mies on kotoisin Intian Punjab-alueelta. http://www.timesofisrael.com/seattle-sikh-man-shot-in-suspected-hate-crime/
·        Hallituksen liikenneministeri Yisrael Katz sanoo pyrkivänsä pääministeriksi Netanyahun astuessa syrjään, joka itse sanoo hallitsevansa Israelia vielä monta vuotta. Häntä vastaan nostetut syytteet ja epäilykset voivat pakottaa hänen antamaan tietä uusille yrittäjille. http://www.timesofisrael.com/likuds-katz-says-hell-run-for-leadership-after-netanyahu-steps-down/
·        Aleppon kaupungin tuhoamisen jalkoihin jääneen perheen vaimo anoo apua Israelilta sanoen, että hän on juutalainen.  Jewish Agency suhtautuu häneen kuitenkin epäillen, sillä epätoivossaan Aleppon asukkaat käyttävät kaikkia keinoja päästäkseen turvaan epävarman tulevaisuuden ja kaaoksen keskeltä. http://www.timesofisrael.com/citing-jewishness-aleppo-family-appeals-to-israel-for-help/
·        Oppositiopuolueen Sionistisen Unionin kansaedustaja Dtav Shaffir vaatii, että oikeuskansleri Avichai Mendelblotin tulee tutkia, onko Bezalel Smotrich rakentanut talonsa arabin omistamalle maalle maksamatta korvauksia käyttäen hyväkseen lakia, jonka hän itse laati. Hän pitää tapausta moraalittomana, vaikka periaatteessa hänellä on oikeus siihen. Alue on Kedumim juutalaisyhteisössä, eikä se esitetyn kartan mukaan ole valtion maata. http://www.timesofisrael.com/lawmaker-seeks-probe-of-right-wing-mks-settlement-home/
·        FBI pidätti perjantaina 31-uotiaan miehen epäiltynä juutalaisia keskuksia vastaan tehtyihin pommiuhkauksiin, mutta sanoo, että hän on vain yksi monista, sillä tämä on helppo tapa aiheuttaa häiriötä ja pelkoa juutalaisissa. http://www.jpost.com/Diaspora/FBI-arrests-copycat-of-wider-threat-to-Jewish-centers-483216
·        Libanonin armeija, joka on suuresti vahvistanut asemaansa Hizbullahin 2006 Israelia vastaan käydyn sodan jälkeen, ilmoittaa, että seuraavassa Israelin ja Hizbullahin välisessä sodassa Libanonin armeija tulee taistelemaan Hizbullahin rinnalla. Sekä USA, Englanti että Saudi Arabia ovat auliisti antaneet Libanonille sekä sotilaallista että taloudellista avustusta. Aseiden joukossa on pitkälle kehitettyjä uudenaikaisia maataistelukoneita sekä ohjuksia ja lentokoneita ja miehittämättömiä pienkoneita (drones). Libanonin presidentti Michal Aoun on vahvasti Hizbullahin talutusnuorassa, ja siksi suosii sitä. Libanonin armeijalle annettuja aseita ja ohjuksia on valunut Hizbullahille. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/The-Lebanese-Army-will-fight-alongside-Hezbollah-in-a-war-with-Israel-483178
·        Media Libanonossa on alkanut kääntyä Hizbullahia vastaan, sillä vaikka se hyväksyy sen Israelin vastaisen asenteen, se ei voi hyväksyä sen libanonilaisille asettamia sharia-lain vaatimuksia. Hizbullah vaatii alkoholin käytön kieltoa sekä naisten ja miesten erottamista julkisissa tilaisuuksissa. Protestit mediassa edustavat suurta osaa Libanonin väestöstä, kuten MEMRI raportoi esittäen joitakin esimerkkejä. Heinäkuussa 2016 Jebchit alueneuvosto Nabatiyeh provinssissa maan eteläosassa antoi määräyksen, etteivät naiset saa mennä internet kahviloihin eivätkä huvittelu-paikkoihin, ja että ne tulee sulkea rukous-tilaisuuksien ajaksi (viidesti päivässä). Libanonin muslimit kannattavat Hizbullahia, mutta eivät sen uskonnollista kiihkoa. Yksi protestoija vertasi tätä ISIS-mentaliteettiin.
Heinäkuussa raportoitiin, että Hizbullahin valvoman Khiamin alueneuvosto kielsi naisia osallistumasta maraton-juoksuun. Kiellosta huolimatta 13 naista osallistui kuitenkin kilpailuihin, kuten Al-Nahar reportteri Ibrahim hidar raportoi lehdelleen. Khiamissa on kristitty vähemmistö. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/226102
·        Pääministeri Benyamin Netanyahu sanoi ennen torstaiksi suunniteltua Moskovan vierailuaan, että hän haluaa puhua presidentti Putinin kanssa Syyrian tilanteesta, joka osoittaa kehittymistä Israelia huolestuttavaan suuntaan. Hän kertoi, että joko sopimuksella tai ilman sitä Iran pyrkii pakottamaan Israelin avaamaan taistelukentän Syyrian puoleiselle Golanille, jonne Iran haluaa tukikohtansa, mutta myös laivastosataman Välimeren rannikolle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/226103,
·        Iranin valtion TV raportoi lauantaina, että Venäjän toimittama IT-ohjusjärjestelmä S-300 testattiin hallituksen ja armeijan virkailijoiden läsnä ollessa, ja että se on nyt operatiivisessa kunnossa. Iranin puolustuskomentaja kenraali Farzad Esmaili kertoi TV:n journalisteille, että Iranin kehittämää Bavar 373, joka on pitemmälle kehitetty kuin S-300, testataan pian. Iranin virkailijat ovat varoittaneet Yhdysvaltoja, että jos USA tekee sen virheen, että hyökkää Irania vastaan, Iran iskee Tel Aviviin. Hizbullah puolestaan uhkaa iskeä sekä Haifaan, Tel Aviviin että Dimonaan, sekä Israelin kemiallisiin varastoihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/226088
·        Jordania ilmoitti teloittaneensa 15 ihmistä, heistä 10 terroristia, laajimmassa massateloituksessa. Ainakin 100 pidätettyä on tuomittu kuolemaan Jordaniassa viimeisten vuosien aikana. 2015 ISIS ampui alas jordanialaisen koneen, pidätti sen ohjaajan ja poltti hänet elävänä, Jordania vastasi siihen teloittamalla kaksi ISIS jäsentä ja aloittaen ilmaiskut ISIS asemia vastaan Syyriassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/226087
·        Ainakin 40 000 ihmistä on joutunut pakenemaan Venäjän tukeman Syyrian armeijan ja ISIS-joukkojen välisten taistelujen tieltä Syyrian pohjoisosassa. Sota Syyriassa jatkuu vielä tuntemattoman ajan, mutta IS:n kalifi Abu Bakr al-Bakdadi ilmoitti äskettäin, että IS on hävinnyt sodan Irakissa ja kehotti taistelijoitaan piiloitumaan tai pakenemaan luvaten kullekin heistä 72 tummasimäistä neitsyttä. Eräs tutkija tarkensi, että Syyriassa tehdyn käännös- tai tulkintavirheen johdosta 72 neitsyttä tarkoitti alkukielessä 72 vaaleaa viinipensaan marjaa (rusinaa).














Post a Comment