SUNNUNTAI 05.02.1017

SUNNUNTAI 05.02.2017
01.VIIKON ensimmäinen päivä alkoi Israelissa suhteellisen lämpimänä ajankohtaan verrattuna, kuusi +astetta, joka iltapäivään mennessä noussee ennusteen mukaan 15 + asteen tienoille. Maailman ja Israelin ajankohtaisia kysymyksiä käsittelevät artikkelit ovat vähintään huolestuttavia, koska niiden mukaan sekava tilanne on kehittymässä sekä maailman talouselämässä että USA:n sisäpoliittisella rintamalla, kuten myös EU:n sisällä ja Israelissa. Palaan näihin raportin edistyessä, mutta katsotaan ensin säätilanne maassa.
SÄÄTILANNE TÄNÄÄN
Jerusalem 08 -15; Tiberias 07 -18; Suolameri 12 -22; Eilat 09 -21 +C-astetta. Taivaankansi on lähes pilvetön - ohutta pilviharsoa lukuun ottamatta – tänään, mutta huomenna pilvisyys lisääntyy hieman, palatakseen sen jälkeen tämän päivän tilaan. Voimakkaasta tuulesta varoitetaan tiistaiksi, mikä on syytä huomioida.
02.Lukija muistanee patriarkka Jaakobin, joka paettuaan kaksoisveljensä Esaun vihaa kieroudella saamansa isänsä Isakin siunauksen johdosta, paimensi äitinsä Rebekan veljen Labanin lampaita 40 vuotta Mesopotamiassa. Vaivojensa palkaksi hän kehittämänsä "geeni-manipulaattion" avulla kasvatti oman laumansa mustapilkullisia lampaita, jotka hän toi mukanaan Israeliin kahden vaimonsa ja kahden palvelijanaisen kanssa.
(1Ms30:29 -43)
Nämä mustapilkulliset lampaat olivat hävinneet Israelin maata kohdanneitten tuhojen ja hävitysten aikana, mutta nyt Gil ja Jenna Lewinsky saivat idean kehittää tämä lammasrotu uudelleen Israelissa 5000 vuoden "galutin" jälkeen. He hankkivat Kanadassa 118 mustapilkullista lammasta, jotka he kolme vuotta kestäneiden korkeantason poliittisten neuvottelujen jälkeen Israelin Kanadan suurlähetystön ja Kanadan Israelin lähetystön välillä toivat "määkivät paluumuuttajat" kivisen tiensä kautta Pyhään Maahan kuten ToI kutsui niitä artikkelissaan.
Lammaslauman lentomatka Torontosta Israelin maksoi heille
80 000 USD, minkä jälkeen ne oli vielä eristettävä määrätyksi ajaksi ennen päästämistä lopulliseen kotiinsa. Onnettomuudeksi niille joulukuu oli epätavallisen kylmä ja sateinen, mitä kurjuutta lisäsi niiden suoja-katoksen luhistuminen, minkä johdosta 40 määkijää sairastui ja 5 kuoli elvytysponnisteluista huolimatta. Maanviljelyksen ja maatalouden kehitysministeriö armahti lopulta kovia kärsineitä mustapilkullisia lampaita ja antoi niille luvan kaksi päivää ennen määräaikaa asettua kodiksi Nes Harim vuokra-maatilalla farmarien WhatsApp järjestön avustamana. Nyt ne nahistelevat auringon paistaessa leikkituulella toisiaan puskien ja nuuhkien vierailijoiden taskuja makupalojen toivossa.

Janna Lewinsky totesi näin: "Kun me aluksi pääsimme pois erämaasta (karanteenista) oli vaikea uskoa, että olimme Israelissa. Seuraavana päivänä kävelimme Juudean vuorille, josta voimme nähdä Tel Aviviin ja Jerusalemiin ja aina Gazaan asti. Tunsimme näkevämme Jumalan ihmeen jalanjäljet. Joka aamu herätessäni tunnen kuvittelevani". Paitsi että se on täyttä totta, sillä heidän makuuhuoneensa ikkuna avautuu suoraan katokseen, jossa lampaat viettävät yönsä herätäkseen sisäisen kellonsa vuoksi aamuvarhain ikkunaa nenällään naputellen ja määkien nälän kuristellessa vatsassa.

Gil Lewinsky toteaa havaitsevansa mystisen yhteyden juutalaisen kansan ja näiden Jaakobin lampaitten välillä. "Ne tuovat niin paljon iloa jokaiselle, joka vierailee täällä", hän toteaa kiitollisena.  Joskus hän polvistuu laumansa keskelle ja lukee osia Torasta samalla varoen, ettei kukaan utelias mustapilkku pääse nyppimään sivuja pyhästä kirjasta.

03.Tuhannet juutalaiset ja arabimielenosoittajat marssivat sapatin loputtua lauantai-iltana Tel Avisissa vaatien hallitusta tarkistamaan politiikkaansa, jolla se kohtelee vähemmistö-kansalaisiansa ja etenkin arabiyhteisöä. Artikkelin mukaan 5 000 mielenosoittajaa ilmaisivat ärtymyksensä tavasta, millä hallitus tuhoaa laittomasti rakennettuja beduiinirakenteita Negevissä, mistä viimeisin esimerkki on Umm Al-Hiran yhteisö.
Mielenosoittajat syyttivät hallitusta, että se kohtelee pehmustetuin hansikkain tuhotessaan juutalaisten ilman lupaa pystyttämiä parakkiasuntoja Amonassa, joka tyhjennettiin asukkaista viime viikon aikana. "Standing Together" juutalaisten ja aarbien painostusryhmään kuuluva arabi Majed Abu Balal sanoi mielenosoituksen tarkoituksena olevan protestoida hallituksen rasismia vastaan syyttäen, että hallitus käytti kovia otteita tuhotessaan Galansawen ja Umm  Al.Hiran laittomia arabitaloja poliisien ollessa valmiit sotaan arabeja vastaan, mutta turvautuivat vain pieksemään juutalaisia lainrikkojia.

Israelin arabikansanedustaja Dov Khenin (Joint List) syytti pääministeriä antisemitistien apinoimisesta Euroopassa. "Venäjällä tsaarin kannattajat sanoisivat: Piekse juutalaista pelastaaksesi Venäjän. Bibi sanoo: Iske arabeihin pelastaaksesi Netanyahun. Emme voi antaa tällaisen kiihotusmallin leviävän kansan keskuuteen".
Beduiinimiehen leski, jonka mies ajoi kuorma-autollaan poliisijoukkoon surmaten poliisiupseerin ja saaden surnansa poliisin luodeista, syytti hallitusta rasismista ja vaati puolueetonta tutkimusta Umm Al-Hiran tapahtumasta. Hän väittää miehensä menettäneen autonsa hallinnan poliisin ammuttua häntä, sekä saaden surmansa poliisien luodeista yritettyään paeta paikalta. Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta alustavan arvion mukaan arabi Abu al-Qia´an on voinut menettää autonsa hallinnan saatuaan luodin polveensa. Hänen leskensä Amal Abu Said vaati lauantaina kiihotuksen ja rasismin lopettamista sekä että tulevaisuudessa tulee osoittaa tasa-arvoa ja yhteistyöhalua. Lisäksi hän syytti, että pääministeri pyrkii arabitalojen tuhoamisella kompensoimaan juutalaistalojen tuhoamista. http://www.timesofisrael.com/thousands-of-march-in-tel-aviv-to-protest-treatment-of-arabs/

04.ASIANAJAJA, Otzma Yehudit puolueen edustaja Itamar Ben-Gvir, joka oli läsnä todistamassa Amonan juutalaisen etäyhteisön tuhoamista sekä tukemassa karkotettuja, kertoo INN:n artikkelissaan, että asukkaita on epäreilusti demonisoitu mediassa. Kuitenkin hän katsoo, että käden nostaminen sotilasta kohtaan, tai poliisille huudetut häväistyshuudot "natsi", on väärin. Hän toteaa, etteivät kaikki nuoret hyökänneet poliisin kimppuun, mutta aina, missä oli pimeää eikä median kameroita lähettyvillä, poliisit pieksivät näitä nuoria armotta.
Aloittaessaan synagogan tyhjentämisen poliisit eivät päästäneet median edustajia lähelle, ja TV:ssä esitetyt kuvaotokset olivat poliisin kuvaajan ottamia ja tiedottajan antamia.
Ben-Gvir tpteaa, ettei tilanne todellakaan muistuttanut Gush Katifin tapausta, jossa karkotetut lauloivat ja tanssivat yhdessä sotilaitten ja poliisien kanssa. Hän lisäsi uskovansa, ettei Amonan tapauksessa protestoitu sotilaista tai poliisia vastaan, vaan Israelin hallitusta ja oikeuskäytäntöä (tällä tarkoitettaneen korkeinta oikeutta, joka viime kädessä määräsi karkotuksen suoritettavaksi).
Ben.Gvir osoittaa syytöksensä myös poliisiministeriä Gilad Erdania vastaan, joka julisti twitter-sivullaan: "On surullista, että media antaa palstatilaa Ben-Gvirin ja  hänen  ystävilleen, jotka hyökkäsivät poliisin kimppuun. Kaikki väkivalta ja rikollinen toimista synagogassa johtui huligaanien linnoittauduttua sinne". http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/224364http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/West-Bank-settlers-heckle-Israeli-ministers-over-demolitions-480597. http://www.timesofisrael.com/emboldened-by-amona-evacuation-palestinian-mayor-sets-sights-on-ofra/,

Likud-kansanedustaja Oren Hazan sanoi Beershevassa lauantaina pidetyssä kulttuuritilaisuudessa "shabbatrabut", että pääministeri Benyamin Netanyhau johtaa maata kahden valtion toteutumiseen ja palaamiseen 1949 aselepolinjoille. Hän vakuutti tekevänsä kaikkensa nykyisen hallituksen kaatamiseksi.  
Toiseksi Hazan, jonka ristiriitaiset otteet ovat usein median otsikoissa, syytti opetusministeri Naftali Bennettiä leikkimisestä Amonan asukkaitten kustannuksella. "Jos minä olisin ministeri. Amonaa ei olisi koskaan tuhottu" hän uhosi. Hän katsoo Bibin ja Bennettin ajavan vasemmistopolitiikkaa oikeistohallituksessa.

Normalisointilaki (Regulation Bill) , joka hyväksyttäneen Knessetissä ensi viikolla useiden viivytysten jälkeen, toteaa: "Henkilö, jolla on aidoksi todistettu omistusoikeus maahan, jolle juutalainen koti on rakennettu, on oikeutettu saamaan 125 %:n rahakorvauksen tai vaihtoehtoisen maa-alueen".
KE Bezalel Smotrich (Jewish Home) toteaa, että ellei normalisointi-lakia hyväksytä, hallitus kaatuu. Hän suree Amonan karkotettujen kohtaloa, joka olisi voitu välttää, mutta "se tulee ottaa varoittavana esimerkkinä, ettei sellainen tule toistumaan". Vaikka sen moraalinen oikeutus hyväksyttäisiinkin, se antoi Israelin vihollisille esimerkin hallituksen heikkoudesta ja kyvyttömyydestä ratkaista kipeitäkin kysymyksiä. Smotrich varoittaa korkeinta oikeutta puuttumasta lain hyväksymiseen, sillä hallitus voi tarvittaessa säätää uuden lain, jolla sen päätökset kumotaan.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/224392, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/224416,

05.USA:n Valkoisen Talon tilanteen seuraajat ja harkitsijat näyttävät jääneen junasta päätellen tavasta, millä sen tiedottaja Sean Spicer joutui paikkaamaan hätäisesti antamaansa lausuntoa koskien Israelin hallituksen julkistamia rakennussuunnitelmia Juudeaan ja Samariaan. Aluksi Valkoinen Talo (VT) oli hiljaa, mutta ulkoisen painostuksen vuoksi joutui julkistamaan lausunnon, joka oudosti muistuttaa Obaman aikana annettuja.
Sean Spicer kiirehti ensiksi toteamaan presidentti Trumpin vaali-puheissaan tunnustamansa tosiasian, etteivät Israelin rakentamat yhteisöt Juudeassa ja Samariassa sekä pääkaupungin itäosissa estä lahden valtion periaatteen toteuttamista eivätkä muodosta estettä rauhan solmimiseksi, mutta lisäsi siihen, etteivät niiden laajentaminen tai uusien rakentaminen avusta sopimuksen syntymistä. VT:n lausunnosta voidaan päätellä, ettei se odottanut Israelin intoutuvan julkistamaan tuhansien uusien asunto-yksiköiden rakentamisen viikon sisällä.
VT haluaa muistuttaa Netanyahua, että presidentti Trump sitoutui rauhansopimuksen saamiseen Israelin ja PA/PLO:n välille, ja että tämä on edelleen hänen ohjelmassaan. Siksi myös USA:n lähetystön muutto Tel Avista Israelin pääkaupunkiin on osa laajempaa kokonaisuutta, ja sen tutkiminen vie aikaa. http://www.jpost.com/American-Politics/Trump-recognizes-perils-of-settler-enterprise-480559.

06.JP:n journalisti Tova Lazaroff kyselee artikkelissaan, onko Netanyahu menettänyt "kihlausaikansa armauden" suhteessaan Trumpiin ja arvioi, että jos presidentti Trump ei arkaile esittää eriäviä mielipiteitä valtioista kuten Meksiko ja Australia, miksei sitten Israelista. Hän toteaa, ettei Trump pelkää kaksintaisteluita. Päinvastoin hän ärsyttää niitä. Trump sanoi vaikeista puhelin- keskusteluistaan valtioitten päämiesten kanssa: "Ole huoletta, ne ovat vaikeita, mutta älä anna sen surettaa itseäsi".
Ulkoministerin varahenkilö Tzipi Hotoveli tarttui myös useiden kansanedustajien lausuntoihin, että Trumpin varoitus olisi itse asiassa myönteinen, todeten lausunnossaan, että Valkoisen talon tiedottajan varoitus osoittaa suunnan muutoksesta sen politiikassa. Se voi tarkoittaa, että Obaman harjoittama kielteinen suhtautuminen juutalaisyhteisöihin Juudeassa ja Samariassa on hiipimässä myös Trumpin näkemykseen niiden merkityksestä lopulliseen päämäärään, mikä on kahden valtion toteuttaminen. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Analysis-Can-Netanyahu-cross-Trump-on-West-Bank-settlements-480499

07.USA:n Federaation tuomari James L Robart julkaisi Trumpin matkustuskieltoa koskevasta päätöksestä lausuntonsa pian sen jälkeen, kun presidentti Trump oli julkistanut tilapäisen hallinnollisen päätöksen, jolla kiellettiin 7 määrätystä muslimimaasta tulevat matkustajat odottamaan määrätyn ajan ennen kuin heidän sallitaan päästä Yhdysvaltoihin.
Tuomari James Robart mitätöi presidentti Trumpin päätöksen ja kehotti virkailijoita rajoilla ja lentokentillä jättämään sen huomiotta ja palaamaan entiseen käytäntöön.
Hän puolusti päätöstään selittämällä oikeudessa oikeusministeriön tuomarin Michelle Bannettin kanssa käymänsä keskustelun aikana kysyen retorisesti. "Miten monta pidätystä on tehty noista maista tulleiden keskuudessa 11.09.2001 jälkeen? Koska Bennett ei osannut antaa vastausta odottamattomaan kysymykseen, Robart vastasi siihen: Vastaus on: parhaan tietoni mukaan ei yhtään.
WND:n raportissa kerrotaan useista sellaisista pidätyksistä, joten Robart syyllistyi väärän tuomion antamiseen.
Trump perusti päätöksensä Obaman antamaan määritelmään noista 7 maasta kutsuen niitä laittomiksi, joista terroristien tiedetään matkustaneen välttääkseen joutumasta kiinni.
Trump sanoi vastineessaan Robartin tilapäisestä presidentin antaman päätöksen mitätöimisestä nimittäen tuomaria "niin sanotuksi" ja vakuutti mitätöivänsä hänen päätöksensä. Hän ihmettelee, miten yhden alueen federaation tuomari voi omia oikeuden antaa koko hallinnollista virkakuntaa koskevia päätöksiä. http://www.wnd.com/2017/02/that-travel-ban-lifting-judge-said-what/

08.UUTISIA LYHYESTI
·        WND:n artikkelissa todetaan, että Balkanissa sijaitsevasta Bosnia-Herzegovinasta on kehittynyt Troyan hevonen EU:n sisälle. Siitä maasta on tullut useita ISIS-joukkojen jäseniä tai niiden agentteja. Esimerkkinä mainitaan Itävalta, jossa Viinin ja Grazin kaupungeissa perjantaina tehdyn poliisi-ratsian aikana pidätettiin 14 ihmistä epäiltyinä kuulumisesta ISIS joukkoihin tai niiden tukemisesta. Ratsioihin osallistui 800 poliisia. Pidätetyistä ainakin 4 oli Bosniasta. Heidän epäillään kuuluvan Bosnian verkostoon, jonka johtaja Ebu Tejma tuomittiin heinäkuussa 2016 vankilaan 20 vuodeksi hänen toimistaan nuorten rekrytoimiseksi ISIS-joukkoihin. http://www.wnd.com/2017/02/potential-new-eu-member-is-jihads-trojan-horse/
·        Euroopan avaruusjärjestö (Europian Space Agency) suunnittelee palvontarakennuksen rakentamista kuun pinnalle. Sitä kutsutaan nimellä "Moon Temple" Sen tarkoituksena on palvella tulevaa kuun pinnalle sijoitettavan kolonian palvontapaikkana. Sen arkkitehtonisten suunnitelmien sanotaan olevan jo pitkällä, se on tarkoitettu ihmiskunnan yhteyden symboliksi. Sen pitäisi olla alkuna
Uudelle Yhteiskunnalle ilman rajoja ja kansallisuuksia tai uskontoa, mikä Jorge Marien Rubion mukaan antaa tilaisuuden harkita noita aiheita uudelta pohjalta. http://www.wnd.com/2017/02/space-agency-drawing-up-plan-for-moon-temple/,
·        Pääministeri Benyamin Netanyahu saa hetkeksi irtautua kotoisista ongelmistaan aloitettuaan Englantiin suuntautuvan virallisen vierailun, jossa hän tapaa englannin pääministerin Thereza Mayn sekä ulkoministeri Boris Johnsonin. Turvallisuuskysymysten ohella keskustellaan taloudellisista kysymyksistä sekä teknisestä yhteistyöstä. Israelin toiveena on muodostaa USA:n, Englannin ja Israelin yhteinen triumviraatti, jossa keskeisenä kysymyksenä on Iranin vaikutusvallan kasvun estäminen sekä terrorismin vastainen taistelu, missä Iran on keskeinen sponsori. Tapaaminen on hyvää harjoitusta ennen 15. helmikuuta suunnitellulle tapaamiselle presidentti Trumpin kanssa. Netanhyahun matkaohjelmaan kuuluvat Singaporen ja Australian viikon kestävät vierailut 17.helmikuuta.  http://www.timesofisrael.com/netanyahu-heads-to-uk-seeking-a-united-front-against-iran/
·        USA:n vetoomustuomioistuin hylkäsi Trumpin anomuksen välittömästä tuomari James Robartin tilapäisen päätöksen kumoamisesta, vaan sen sijaan antoi päivän aikaa hallituksen vetoomukselle ja oikeusministeriön vastineelle. Trumpin hallitus katsoo, että Seattlen tuomari Robart ylitti valtuutensa ja vaatii sen kumoamista. http://www.timesofisrael.com/court-denies-trump-request-to-immediately-restore-travel-ban/
·        Israelin arkeologit aloittavat 11 vuoden jälkeen Masadassa. Tel Avivin yliopisto johtaa kaivauksia kapinallisten asuintilojen raunioissa sekä Herodeksen puutarhoissa. Masada on UNESCO:n maailman perintölistalla. http://www.timesofisrael.com/archaeologists-get-set-to-dig-at-masada-after-11-year-hiatus/
·        Turkin valtion energiaviranomaiset vierailevat Israelissa osoitukseksi lämmenneistä diplomaattisista suhteista, jotka jäätyivät Mavi Marmaran onnettoman tragedian vuoksi. Vieraat jatkavat matkaansa Gazaan, jossa sähkön-toimitukset aiheuttavat toistuvia katkoja kuluttajille ja suurta kärsimystä heille keskellä talvea. http://www.timesofisrael.com/in-further-sign-of-warming-ties-turkish-energy-officials-headed-to-jerusalem/
·        PA/PLO:n virkailijat ovat kummastelleet outoa tilannetta, jossa Washington ei edes vastaa heidän tiedusteluihinsa tapaamisesta puhumattakaan. Valkoisen Talon tiedotteen mukaan asia otetaan käsittelyyn Netanyahun vierailun jälkeen. Jasser Arafat oli useimmin nähty vieras Bill Clintonin isännöidessä Valkoista Taloa, ja puhelinyhteys tapahtui välittömästi Jasserin halutessa, mutta nyt tilanne on outo ja käsittämätön. Eivätkö "palestiinalaisten kärsimykset" enää olekaan USA:n ykkösasia? Trumpin nimittämä eriloishenkilö Jason Greenblatt sanoi PA/PLO:n liikemiesten valtuustolle, ettei suhteita rakenneta vielä. http://www.timesofisrael.com/trump-sidelines-palestinians-as-aide-rules-out-building-ties-for-now/









Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021