Friday, January 06, 2017

PERJANTAI 06.01.2017


 PERJANTAI 06.01.2017

01.MAAILMANTILANNE näyttää olevan seisahtuneessa tilassa odottaessaan USA:n uuden presidentin Donald Trumpin astumista maailman voimakkaimman ja johtavan maan ohjaksiin 20.01.17.  Israelissa jatkuvat edelleen lääkintäjoukoissa toimineen kersantti Elor Azarian jutun jälkipuinnit, hänen ammuttuaan jo vaarattomaksi kuvitellun ja maassa makaavan, IDF:n sotilasta haavoittaneen PA:n arabin uskoen hänen piilottelevan takkinsa alla pommivyötä. Azaria tuomittiin miehentaposta 3 tuomarin tribunaalissa, jonka arvo-valta ja puolueettomuus on kiistetty joittenkin taholta. Tuomareita uhattiin kostotoimilla, joita poliisi tutkii. Azarialle määrättävä tuomiopäätös annetaan lähipäivinä. http://www.timesofisrael.com/after-azaria-verdict-israeli-army-at-odds-with-some-nationalist-politicians/,

02.PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu (Bibi) oli toistamisen poliisin rikosyksikön kuulusteluissa väitettyjen lahjusten vuoksi, joista poliisi sanoo saaneensa vahvat todisteet. Pääministeri itse kutsuu poliisin löytämiä todisteita pikkusinteiksi, jotka heitetään roskiin. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan Bibi on saanut tuottaja miljardööri Arnon Milchanilta vajaan 8 vuoden aikana "satojen tuhansien NIS arvosta kalliita sikareita ja satojen NIS arvoista shampanjaa/pullo pitääkseen yllä pääministerin perheen ylellistä elintyyliä", kuten ToI:n artikkelin kirjoittaja Tamar Pileggi toteaa. Kirjoittaja viittaa TV-2:sen tietoihin, joiden mukaan Bibi polttaa kymmenien tuhansien NIS arvosta sikareita kuukaudessa.
POLIISIN korruptiotutkijat kuulustelivat pääministeriä varoituksen alaisena viiden tunnin ajan istunnossa, joka kesti myöhään yöhön. Poliisi vihjaa, että aiempi kolme tuntia kestänyt kuulustelu koski toista syytettä taloudellisista epäselvyyksistä.
Asianajaja Yacov Weinroth kertoi TV-2:n ohjelmassa, että molemmat kyseessä olevat ulkomaiset liikemiehet ovat Bibin vanhoja ystäviä, ja että hänen saamansa lahjat olivat mitättömiä, Bibin kilpailijoiden esille nostamia, eivätkä ansaitse poliisin huomion kiinnittämistä niihin ottaen huomioon, että neljä aiempaa saman-tyyppistä syytettä raukesivat tyhjiin.
"Kuningas Bibin elämäntyyli on kuninkaan arvon mukaista, eikä sitä voida arvioida peruskansalaisen tarpeiden mukaan", on pääministeriä tukevien kansalaisten arvio tilanteesta.
TV-10 on osaksi miljardööri, WJC:n presidentti Ronald Lauderin omistama. Hänen epäillään myös syyllistyneen Bibin lahjontaan, ja poliisi kuulusteli myös häntä. Lauder on kauan tukenut Netanyahua. Kolmanneksi artikkelissa mainitaan ranskalainen taikuuni Arnaud Mimran, jolta Bibin väitetään saaneen vuonna 2001 rahaa 40 000 USD, ja joka tuomittiin Ranskassa 8 vuodeksi vankilaan carbonpäästö-lupien ja verosyytösten vuoksi.
Pääministeri Netanyahu pitää poliisin epäilyksiä mitättöminä ja kehottaa syytösten esittäneitä vihollisiaan sekä median edustajia panemaan jäitä hattuunsa eikä aloittamaan ennenaikaista juhlintaa. http://www.timesofisrael.com/netanyahus-said-to-have-received-cigars-and-champagne-said-to-be-focus-of-netanyahu-fraud-probe/,
Edellisen johdosta on paikallaan todeta, että kullakin lienee oikeus elää varojensa mukaan. Kansanjohtaja on kuitenkin kansansa esikuva, ja häneltä odotetaan korkeampaa moraalia kuin muilta, vaikka laki koskee kaikkia kansalaisia ilman erikois-oikeuksia. Juutalainen laki kieltää lahjusten ottamisen. Mooses varoitti yli 3400 vuotta sitten kirjoissaan, että lahjusten ottaminen sokaisee silmät: "Äläkä ota lahjusta, sillä lahjus sokaisee näkevät ja vääristää syyttömien asiat". (2.Ms.23:8; 5.Ms.16:18; 27:25) Poliisi pyrkiikin selvittämään, olivatko Bibin saamat lahjat lahjuksia vain ystävien antamia hyvän tahdon ilmausta, ja saivatko niiden antajat taloudellista tai muuta hyötyä niistä. Mooses vakuuttaa myös, ettei Herra ota lahjuksia.(5.Ms.10:17)
Aikamme johtajien korkea elintaso lyö pahasti korville verrattaessa sitä maan ensimmäisten pääministerien vaatimattomaan elintapaan, eikä tuntune hyvältä minimipalkkaa saavan tiedostaessa, että pääministeri käyttää kuukaudessa pelkästään sikareihinsa 3 -4 kertaa sen, mitä hän ansaitsee ansiotyöstään.
03.USA:n tiedustelujohtaja James Clapper sanoo saaneensa maansa tiedustelujärjestöiltä selviä todisteita Venäjän osallisuudesta USA:n presidentin vaaleihin. Clapper sanoo, että tiedustelu-järjestöt ovat selvittäneet ne väliportaat, joita Venäjä käytti toimittaakseen varastetut Demokraattisen puolueen Emailit Wikileaksille, raportoi Washington Post torstaina viitaten anonyymeihin USA:n viranomaisiin.
Informaatio sisältyy tiedustelujärjestöjen laatimaan salaiseen raporttiin väitetystä Venäjän vaaleihin liittyvästä hakkerointi-kampanjasta. Raportti esiteltiin presidentti Obamalle torstaina. Kansallisen tiedustelun johtaja James Clapper todisti asiasta Senaatin asepalvelusten komiteassa torstaina. Siinä esitellään lukuisia motiiveja, joiden johdosta Venäjälle oli edullista sekaantumiseen presidentin vaaleihin Trumpin hyväksi.
Clapper ei maininnut yksityiskohtia, mutta Washington Postin artikkelin tuntevat viranomaiset selittivät löytäneensä todisteita yrityksistä murtautua sekä demokraattien että republikaanien verkkoihin, ja että he olivat siepanneet tiedostoja, joissa Venäjän viranomaiset juhlivat Donald Trumpin voittoa. Tämä vahvisti heidän epäilyjään, että Venäjän hakkeroinnista tietoiset viranomaiset olivat osallisia kampanjassa avustaa Trumpia vaalivoittoon ja juhlivat hänen voittoaan.

PRESIDENTIKSI valittu Donald Trump torjuu tiedustelujärjestöjen syytökset, joita hän on vähätellyt viitaten niiden täydellisen virheelliseen arvioon Irakin MT-aseista, mikä johti Irakin sotaan. Hän viittaa myös Wikileaksin johtaja Julian Assangen vakuutuksiin, ettei hänen saamansa aineisto tullut venäläisiltä.
James Clapper puolestaan pysyy kannassaan, jossa hän syyttää Venäjää avoimesta Cyber-sodasta Yhdysvaltoja vastaan. Ovatko tiedustelujärjestöjen kokoamat tiedot tarpeeksi vahvoja vaikuttaakseen Trumpin virkaan vihkimiseen tai jopa vaalien tuloksen mitätöimiseen, on kysymys, johon lähitulevaisuus antanee vastauksen.
Huomioiden vaaliajan perättömät tai vääristellyt tiedot, mihin liittyvät gallupien toistamat tulokset Hillary Clintonin varmasta voitosta, on vaikea nähdä todellista tilannetta. USA:ssa liikkuu monenlaisia huhuja USA:n talouden tarkoituksellisesta ajamisesta vararikkotilaan aina potentiaalisen sotatilan julistamiseen saakka, mikä tulisi vallitsemaan Trumpin ensimmäisen 100 päivän aikana. Eri kysymys on kokonaan se, mitä demokraattien tärkein taloudellinen tukija George Soros ja hän taustavoimansa ovat suunnitelleet Hillaryn odottamattoman tappion varalle.

Clapper lupaa, että kysymyksestä julkaistaan julkinen raportti ensi viikon aikana, mutta ettei siinä puututa Venäjän osallisuuteen. Hän toistaa omaksumaansa kantaa, jonka mukaan Venäjä muodostaa USA:lle eloonjäämiskysymyksen, mikä osoittaa suoraan kylmän sodan aikaiseen retoriikkaan. Obama ei uskaltanut käyttää tällaista terminologiaa hänen "taustalta johtamis-teoriansa" johdosta, mitä hän toteutti käytännössä.
Trump on omaksunut paljon sovittelevamman ja jopa ystävällisen asenteen suhteessaan Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.  
Senaattori John McCainin (RA) kysymykseen tarkoittaako Clappen arviot sotaa Venäjän kanssa, hän väisti vastaamasta.
Obama julkisti uusia sanktioita Venäjää vastaan viime vuonna, joita senaattori Lindrey Graham (RSC) kutsui kivien heittämiseksi todeten osallistuvansa siihen.
Valkoisen Talon tiedottaja Josh Earnest sanoi Obaman olevan vakuuttunut tiedustelun antamista huonoista uutisista, mutta totesi, ettei puutteellisten tietojen levittäminen ja päätösten tekeminen niiden pohjalta hyödytä ketään. (2.Ms23:7) http://www.timesofisrael.com/us-agencies-said-to-identify-parties-who-gave-hacked-emails-to-wikileaks/

04.SÄÄTILA TÄNÄÄN
Jerusalem 09 -14; Tiberias 09 -19; Suolameri 12 -22; Eilat 10 -24 +C-astetta. Tänään ja huomenna on aurinkoista lämpötilan laskiessa pari astetta, mutta maanantaina taivas alkaa pilveilemään lämpötilan romahtaessa 03 -08 lukemiin.
Kinneretin vedenpinta nousee 1 sm:n, ollen nyt 213.57 merenpinnan alapuolella.

05.UUTISIA LYHYESTI
·         Poliisi haluaa lopettaa arabien väitteet kahden Patriarkkain Mausoleumin lähellä olevan asuinrakennuksen omistuksesta.
Arabit väittävät juutalaisten ostajien väärentäneen myyntidokumentit. Rakennukset ostettiin viime vuoden aikana. Tammikuussa rajapoliisi karkotti kahteen taloon, Rachel ja Lea, muuttaneet juutalaisperheet. Talot ostaneet juutalaiset väittivät ostaneensa rakennukset täysin laillisesti, mikä vuotta myöhemmin todettiin aidoksi. Epäselvyyksiä aiheutti se, että rakennuksia väittivät omaksensa kaksi arabiperhettä al-Zaatari ja al-Qadfisha. Rakennusten ostoaikaan PA:n poliisi pidätti useita arabi-henkilöitä epäillen heidän myyneen maata juutalaisille, mistä Jordanian lain mukaan voidaan julistaa kuoleman-tuomio. Valtionsyyttäjä lupaa antaa päätöksensä asiasta lähipäivinä. http://www.timesofisrael.com/police-seek-to-close-case-on-settlers-hebron-home-purchase/
·        Jordanian hallitus ilmoittaa katastrofisista seurauksista, jos presidentti Trump toteuttaa vaalipuheissaan usein toistamansa lupauksen muuttaa USA:n lähetystö Jerusalemiin. Jordanian tiedotusministeri Mohamed Momani kertoi AFP:n toimittajalle, että "lähetystön muutto Jerusalemiin on punainen merkkilinja, joka tulisi sytyttämään arabikadun ja toimisi lahjana äärijärjestöille". Hän vakuutti Jordanian käyttävän kaikkia laillisia keinoja muuton estämiseksi. USA katsoo Jordanian liittolaisuuden olevan tärkeä alueen tasapainon säilyttämiseksi, minkä arvo on noussut potentiaalisesti USA:n politiikan epäonnistuttua täydellisesti Irakissa ja Syyriassa, sekä Saudi Arabian että Gulfmaiden suhteiden ajauduttua Obaman Iranille myönteisen politiikan vuoksi lähelle katkeamispistettä. Israelilla ja Jordanialla on voimassa oleva rauhansopimus, mutta Israelissa Jordaniaa pidetään vihollismaana, jonka kuningas Abdullah II usein antaa Israelille vihamielisiä lausuntoja koskien etenkin Jerusalemia ja Temppelivuoren asemaa. Jordania katsoo olevansa muslimien pyhien kohteiden suojelija Juudean ja Samarian alueilla. Israel vapautti 1967 puolustussodassa Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosat, joita Jordania oli miehittänyt vuodesta 1948 lähtien.
PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat, entinen rauhanneuvottelija, sanoi, että USA:n lähetystön muutto Jerusalemiin aiheuttaisi seuraavia muutoksia:
Hän tulisi eroamaan neuvottelijan roolistaan;
Rauhanprosessi haudattaisiin lopullisesti;
PLO peruuttaa aiemmin antamansa Israelin tunnustamisen;
Arabimaiden yleinen mielipide pakottaisi USA:n sulkemaan kaikki arabimaissa sijaitsevat lähetystönsä.
Trumpin neuvonantajat ovat jo täydessä työn touhussa suunnitellessaan lähetystön muuttoa. Kampanjan johtaja ja pian Valkoisen Talon neuvosmies Kellyanne Conway sanoi viime vuoden lopussa, että lähetystön muutto Jerusalemiin on presidentin agendassa korkealla sijalla. Trumpin nimittämä lähettiläs Israeliin David Friedman sanoo odottavansa malttamattomana toimiakseen Jerusalemissa. Kongressissa on ainakin pari esitystä, joilla Trumpin päätös ja Israelin toive toteutettaisiin mahdollisimman pian. http://www.timesofisrael.com/jordan-moving-us-embassy-to-jerusalem-is-a-red-line/
·        USA:n kongressin edustajainhuone hyväksyi torstai-iltana äänin 342 -80 lain, jossa tuomitaan UNSC:n päätöslauselma no 2334 yksipuolisena ja esteenä rauhanneuvotteluille, asettaen Israelin täysin suhteettomaan asemaan, sekä antaen PA/PLO:lle virheellisen kuvan konfliktin ratkaisemisesta YK:n päätöslauselmilla ilman suoria neuvotteluja, joita Israel on tarjonnut vuodesta toiseen ilman ennakkoehtoja.  Edustajainhuoneen päätöslauselma 11 asettaa sen tukevasti presidentti Obaman ratkaisemaa päätöstä vastaan olla käyttämättä veto-oikeuttaan estääkseen 2334 syntymisen. UNSC:n päätöslauselmassa todetaan, että Israelin rakentamat kylät ja kaupungit Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa ovat laittomia ja vastoin kansainvälistä lakia kertomatta, mihin sellaiseen lakiin se perustuu. Päätös saattaa kaikki Juudeaan ja Samariaan muuttaneet sekä Jerusalemin itäosassa asuvat juutalaiset rikollisiksi, joita voidaan syyttää Haagin kansainvälisessä rikosoikeudessa sotarikoksista. Päätöksessä 2334 kehotetaan kaikkia maita tekemään selvän eron Israelin alueesta ennen 1967 sotaa ja sen jälkeen Israelin Jordanian miehityksestä vapauttamien alueiden välillä. Päätös ei ole sitova, vaan suositus. Kongressin päätöksessä 11 tuomitaan UNSC:n päätös 2334 terrori-järjestöille antamana avoimena valtakirjana hyökätä lainsuojattomia israelilaisia vastaan YK:n suojeluksessa.  http://www.timesofisrael.com/us-house-passes-repudiation-of-un-security-council-resolution-on-israel/
·        PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas, jonka arabit hylkäävät lähes kolmen neljäsosa enemmistöllä, jatkoi räikeän valheellista sota-propagandaansa väittäen Ramallahissa eilen, että hän on aina kannattanut suoria neuvotteluja ja että rauha Israelin kanssa saavutetaan neuvottelujen eikä YK:n kautta. "Itse asiassa emme tarvitse UNSC:n päätöstä 2334" hän valehteli silmää räpäyttämättä parille sadalle israelilaiselle aktivistille ja uskontojen johtajille Ramallahin Mukata keskuksessa. Osanottajien matkaa oli avustanut PA:n komitea yhteis-toiminnasta Israelin kanssa. "Me emme usko väkivaltaan emmekä radikalismiin emmekä koskaan turvaudu siihen. Vain pieni osa israelilaisista ei halua rauhaa, mutta me vakuutamme ne rauhanomaisin keinoin" tämä entinen ja nykyinen terrorin salajohtaja valehteli hyväuskoisille. Abbas antoi täyden tukensa puukko-intifadalle viime vuonna, ja kutsuu kaikkia hyökkäyksissä surmansa saaneita sankareiksi, joiden omaisille maksetaan täyttä kuukausipalkkaa, vaikka PA:n talous on konkurssin partaalla länsimaiden ja arabien kannatuksen vähentyessä. http://www.timesofisrael.com/abbas-to-israelis-peace-will-come-through-dialogue-not-un/.
·        Korkeimman oikeuden presidentti Miriam Naor valittaa, että uhkauksilla Elor Azarian triumviraatin tuomareita vastaan ei ole mitään paikkaa sivilisaatiossa. Hän jättää huomiotta, että korkeinta oikeutta syytetään sille kuulumattoman oikeuden kaappaamisesta hylätessään Knessetin laatimia lakeja, joiden toteuttaminen kuuluu maan hallitukselle ja järjestyksen valvojille. KO:n presidentti Naor sanoo hyökkäysten tuomareita vastaan vaarantavan lain noudattamista. http://www.timesofisrael.com/top-justice-threats-to-azaria-judges-imperil-the-rule-of-law/
·        Amonan asukkaitten kanssa tekemästään sopimuksesta välittämättä hallitus ei ole pannut tikkua ristiin valmistellakseen karkotetuille asukkaille uudet kodit, vaikkapa vain tilapäisesti, valittavat asukkaat. Hallitus sai lisäaikaa helmikuun 8. päivään saakka, mutta mitään ei ole tapahtunut. He arvioivat pessimistisesti, ettei hallituksella ole aikomustakaan hoitaa asiaa sivistyneen yhteiskunnan tavoin. Pääministeri pani arvovaltansa peliin, mutta mihin? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222878.
·        Gallupin mukaan Yesh Atid puolue saisi 26 edustajaa Knessetiin nykyisen 11 asemesta, Likud putoaisi 30:stä 22 edustajaan. Netanyahu ja Lapid ovat lähes tasoissa pääministeriä valittaessa. Suuri enemmistö pitää Elor Azarian saamaa tuomiota vääränä ja 70 % kannattaa hänen armahtamistaan välittömästi. Presidentti Reuven Rivlin sanoo harkitsevansa asiaa sitten, jos/kun Elor itse tai joku lähiomainen sitä anoo. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222867,








Post a Comment