PERJANTAI 02.12.2016

PERJANTAI 02.12.2016 01. Eilen alkoivat sateet ja tänä aamuna sähköt katkesivat koko kylästä, ja siten tämän päivän raportti on myöhässä. Sähköt palautettiin puoli yhden maissa. Sateita on todella odotettukin hartaasti, mutta niiden mukana tulee myös ongelmia. Huomenna ja ylihuomenna sateet loppuvat ja taivaanranta kirkastii aurinkoiseksi lämpötilan myös hieman noustessa tämän päivän huippulukemista 10 astetta 14 asteen tienoille. Säätilat tänään: Jerusalem 6 -11; Tiberias 13 -17; Suolameri 17 -21; Eilat 15 -25 +C-astetta. Kinneretin vedenpinnan odotetaan myös alkavan asteittaisen nousun, sen on nyt 218.83 m merenpinnan alapuolella sekä 5.3 metriä huippukorkeuden alapuolella. http://www.jpost.com/Breaking-News/Stormy-Day-Heavy-rains-and-high-winds-flooding-throughout-Israel-474271, 02. Turkin ulkoministeri Mevlut Cavosoglu vaatii välitöntä tulitaukoa Syyriaan. Hän sanoo, että Aleppon tilanne on kestämätön. Hallituksen joukkojen aloittaessa "lopullisen" hyökkäyksen kaupungin valtaamiseksi aiheutti 30 000 asukkaan pakenemisen taistelujen jaloista. Ulkoministeri Cavusoglu sanoi myös, että Bashar Assad on sopimaton johtamaan Syyrian hallitusta. Hän sanoi, että Assad on syyllistynyt 400 000 asukkaan kuolemaan. http://www.jpost.com/Breaking-News/Turkish-foreign-minister-calls-for-immediate-ceasefire-in-Syria-474282 03. Europol varoitti perjantaina, että IS on soluttanut useita kymmeniä kouluttamiaan terroristeja Eurooppaan, ja että he ovat valmiit iskemään koska tahansa. Europolin arvion mukaan koko 28 valtion muodostama EU on terroristien kohteena, ja he luultavasti tulevat käyttämään samoja formuloita, joita he ovat käyttäneet Pariisissa ja Brysselissä – massateloituksia, itsemurhapommittajia ja puukotuksia. IS kiihdyttää iskujaan Länsimaissa menetettyään runsaasti alueita Irakissa ja Syyriassa. http://www.jpost.com/Breaking-News/Europol-warns-of-IS-attacks-says-dozens-of-militants-may-be-in-Europe-474281 04. Kiinan presidentti Xi Inping sanoi USA:n entiselle ulkoministerille Henry Kissingerille perjantaina, että Kiina seuraa erittäin tarkasti USA:n presidentin vaaleja Donald Trumpin voiton jälkeen, antamatta kuitenkaan lähempiä yksityiskohtia. http://www.jpost.com/Breaking-News/Chinas-Xi-says-watching-closely-following-US-election-474280 05. Perjantaiaamuna 5.35 aikaan rekisteröitiin 3.8 R-asteen maanjäristys Genessaretinjärven pohjoispuolella. Mahdollisista vahingoista ei ole raportoitu. http://www.jpost.com/Breaking-News/Earthquake-north-of-Sea-of-Galilee-38-magnitude-474277, 06. Iran varoittaa, että TRUMPIN haluamat muutokset sopimus-dokumentteihin koskien Iranin ydinteollisuutta rikkovat Iranin ja kuuden maan välistä sopimusta. Iran on uhannut käynnistää ydinpommin rakentamisen täydellä teholla, jos sopimusta rikotaan. Iran on myös jatkanut vastoin sopimuksia ballististen ohjusten rakentamista, joilla se yltää useimpien EU-maiden ja arabivaltioitten pääkaupunkeihin sekä Israeliin. http://www.jpost.com/Breaking-News/Iran-says-extension-of-sanctions-act-by-US-Congress-violates-nuclear-deal-474276, 07. Baruck Obama allekirjoitti dokumentin, jolla USA siirtää lähetystönsä siirtämisen Tel Avivista Jerusalemiin. Donald Trump lupasi vaalipuheissaan toteuttaa kongressin vuosikausia sitten 1995 päättämän lähetystönsä siirron, mutta jokainen presidentti siirsi sen toteuttamista lupauksista huolimatta. http://www.jpost.com/Breaking-News/Obama-signs-waiver-to-prevent-moving-US-Embassy-to-Jerusalem-474273 08. Donald Trump nimitti eläkeläiskenraali James Mattisin Pentagonin johtajaksi. Hän kunnostautui Afganistanissa ja Irakissa, mutta Israelissa ollaan huolestuneita hänen aiemmin Israelista antamiaan lausuntojaan. http://www.jpost.com/Breaking-News/Washington-Post-Trump-picks-retired-Gen-James-Mattis-for-Pentagon-chief-474253 09. Pohjois-Korea hylkää YK:n sitä koskevan päätöslauselman ja sanoo vahvistavansa puolustustaan. Etelä-Korea julisti pohjoisen naapurinsa boikottiin. Myös Japanissa ollaan hyvin huolestuneita Pohjois-korean ohjuskokaista ja ydinpommista. http://www.jpost.com/Breaking-News/North-Korea-rejects-UN-resolution-vows-stronger-self-defense-measures-474262, http://www.jpost.com/Breaking-News/South-Korea-imposes-unilateral-sanctions-on-North-Korea-474264, 10. Perussa rekisteröitiin torstaina 6.3 R-asteen maanjäristys, joka vaurioitti rakennuksia sekä tietoliikenneyhteyksiä, mutta kuolon-uhreista ei ole raportoitu. http://www.jpost.com/Breaking-News/Magnitude-63-quake-hits-southern-Peru-damaging-homes-474261 11. IS varoittaa jäseniään kännyköitten käyttämisestä, koska vihollinen kuuntelee niitä ja voi iskeä ohjuksillaan. http://www.jpost.com/Breaking-News/Islamic-State-tells-supporters-to-quit-messaging-apps-for-fear-of-US-bombs-474221 12. Turkin ilmoituksen mukaan Syyrian kurditaistelijat ovat suurelta osin poistuneet Manbijin kaupungista. Turkki on vaatinut toistamiseen, että YPG ja PYD tulee poistaa sotilaansa Manbijista. http://www.jpost.com/Breaking-News/Turkey-Good-part-of-Syrian-Kurdish-fighters-have-withdrawn-from-Manbij, 13. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdpgan esitti kehotuksen, että kaikkien muslimien velvollisuutena on puolustaa Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevia moskeijoita, eikä jättää sitä nuorten kivittäjien tehtäväksi. Hän valmistelee aseellista puuttumista Jerusalemin tilanteeseen.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019