KESKIVIIKKO 21.12.2016

KESKIVIIKKO 21.12.2016 01. Kovin on maailma pienentynyt ja kehittynyt entistä vaarallisemmaksi paikaksi asua, mutta eipä meillä taida olla juuri vaihtoehtoja. Vaikka taivaitten tutkijat väittävätkin löytäneensä uusia asuttavia planeettoja, jos niihin joskus löydetään "porttaali", koinreikä, jonka kautta niihin pääsee, eivät tavalliset kansalaiset koskaan päässe niihin väkivaltaa pakoon. Eliittikansalaiset kaivautuvat jo kiireellä kallion sisään rakentaen sinne kaikin mukavuuksin varustettuja luolia, joihin he aikovat vetäytyä ulko-puolisen maailman jouduttua täydelliseen kaaokseen, kuten Jumalan ilmoituksissa kerrottiin jo 3000 ja uudelleen pari tuhatta vuotta sitten. (Jes.2:19 -22; Ilm.6:15 -16) Mutta huomatkaa tuo: He menevät luoliinsa Jesajan sanoin "Herran kauhua ja Hänen valtansa kirkkautta pakoon, kun Hän nouse maata kauhistuttamaan", tai Johanneksen sanoin: "He sanovat vuorille ja kallioille: langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät Hänen kasvoiltaan, joka valtaistuimella istuu ja Karitsan vihalta". Monet ihmiset ovat tottuneet matkustamaan joulujuhlien ajaksi Euroopan tai muun maailman valtakeskuksiin ja lomanvietto-paikkoihin paetakseen joko kotimaansa maallistunutta joulun-viettoa ja päästäkseen nauttimaan tämän maailman tarjoamista huvituksista ilman soimaavaa omatuntoa, joka - yhä heikommin mutta kuitenkin - pyrkii muistuttamaan joulusanoman todellisesta merkityksestä Vapahtajan syntymäkertomuksineen, jota vielä heidän lapsuusaikansa kodeissa opetettiin ja seurattiin. Tai sitten toinen osa ihmisiä, jotka ovat todella huolestuneita joulun-ajan kaupallisuudesta, ja haluaisivat vielä kokea "vanhan hyvän ajan joulun kuusineen, kynttilöineen, joulukirkkoineen ja –hymneineen sekä lasten aidon ilon kirkkaiden viattomien lastensilmien loistaessa tähtien tavoin". Tämä kaikki on mennyttä aikaa. Aikamme lapset ovat jo lapsina kokeneet kaiken kokemisen arvoisen, vaikka he sielultaan ja sydämeltään ovat täysin kehittymättömiä lapsen elämään kuulumattomien kokemusten repiessä heidän sielunsa rikki. JOULUNVIETTOA pakoilevat ihmiset ovat kuitenkin joutuneet huomioimaan lukiessaan tai seuratessaan median välittämiä raportteja heidän perinteisissään lomanviettopaikoissa tehdyistä verisistä terrori-iskuista, että vaara vaanii kaikkialla. Mistä löytää enää terrorismista vapaan kohteen? Nämä terroristit pyrkivät iskemään juuri sinne, minne on kokoontunut runsaasti joulun-viettoonsa valmistautuvia ihmisiä. Media ja raporttien laatijat pyrkivät huolellisesti välttämään sanaa "uskonsota", ettei kansaa kiihotettaisi. Kaiken totuuden ja kohtuuden nimissä, miksei Jussin kuokkaa ja lapiota saada nimittää niiden omilla nimillään? Miksi kaivaa päänsä hiekkaan strutsien tapaan kuvitellen, että paha menee pois, jos sitä ei pysty näkemään ja kuulemaan? Se on tapa, millä pimeää pelkääviä lapsia pyrittiin rauhoittamaan: "Pidä silmät kiinni ja vedä peitto pääsi yli, niin paha menee pois". Tämä paha ei mene pois kuvittelemalla sitä olemattomaksi. Berliinissä joulumarkkinoilla jouluostoksiaan suorittavien joukkoon kuorma-autonsa tarkoituksellisesti ajanut mies kuului IS:n antaman tiedotteen mukaan sen sotilaisiin: "Islamin Valtion sotilas suoritti vaatimusten johdosta Berliinin operaation hyökätä koaliittion jäsenmaiden kansalaisia vastaan" kuten Islamin Valtiota tukevan Amaq uutistoimiston internetissä julkaisemassa raportissa kerrotaan, tarkoittaen koaliittiolla USA:n johtamaa liittoutumaa, joka taistelee IS:n joukkoja vastaan Irakissa ja Syyriassa. Raportissa ei kerrottu miehen henkilöllisyyttä. Haavoittuneiden joukossa on yksi pahoin vammautunut israelilainen, hänen vaimonsa kohtalo on vielä tuntematon. Kuorma-autoa ajanut henkilö ohjasi autonsa suoraan joulu-ostoksiaan suorittavien joukkoon joulumarkkinoilla maanantai-iltana surmaten 12 ihmistä ja haavoittaen 40. Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka vuosi sitten kutsui kaikkia halukkaita siirtolaisia tulemaan hänen valtakuntaansa, sanoi varovaisesti, että "Keisari Wilhelmin muistokirkon lähellä runsaasti viattomia ihmisiä surmannut ja haavoittanut tapahtuma oli luultavasti terrori-isku". Hänen on vaikea tunnustaa, että autoa ajanut henkilö oli yksi pitkästi toista miljoonaa siirtolaista käsittävästä joukosta, jotka hän lausui tervetulleeksi valtakuntaansa. Heitä on sittemmin tulvinut sekä Saksaan että muihin EU-maihin repien ja raiskaten hävittääkseen kaiken kristinuskoon liittyvän. Satoja ellei tuhansia menehtyy matkalla luvattuun maahan; muslimit työntävät yli-kuormitetuista lautoista kristittyjä yli laidan Välimeren aaltoihin, kristittyjä surmataan ja naisia raiskataan jopa vastaanotto-keskuksissa. Saksan poliisi pidätti nopeasti yhden Pakistanista turvapaikkaa hakeneen, mutta joutui todisteiden puuttuessa päästämään hänet vapaaksi ja jatkamaan miljoonien potentiaalisten seulomista. Isku oli karvas isku Merkelille, sillä Saksa on tähän saakka välttynyt Ranskan ja Belgian tapaisista terrori-iskuista, mutta Merkelin kansansuosio on silti edelleen korkealla. Kesäkuun 18.päivänä 17-vuotias turva-paikkaa hakenut, kirveellä ja puukolla aseistautunut mies haavoitti viittä ihmistä Bavarian junassa, ennen kuin poliisi ampui hänet kuoliaaksi. IS-ryhmä julkisti tiedotteen, jossa hyökkäyksen tehneen miehen kerrottiin luvanneen suorittaa operaation Saksassa kalifaatin sotilaana. http://www.timesofisrael.com/islamic-state-claims-its-soldier-carried-out-berlin-attack/ 02. Iranin ydinenergia agentuuri antoi tiistaina vihjeitä, että Teheran aikoo syöttää kaasua viimeisimmän sukupolven kehittyneisiin sentrifugeihin IR-8, mikä on seuraava askel niiden aktivoimiseksi täyteen operaatiovaiheeseen. Teheran väittää, että se on sallittua Iranin ja länsimaiden viime vuonna allekirjoitettujen JCPOA sopimusten mukaan. Iranin atomienergiajärjestön (AEOI) tiedottaja Behrouz Kamalvandi ilmoitti tiistaina pidetyssä lehdistökonferenssissa, että "IR-8 sentrifugeja koskevat testit on suoritettu loppuun, ja että kaasu johdetaan niihin lähimpien seuraavien viikkojen aikana". Asiasta kertoi Iranin puolivirallinen uutistoimisto FARS. Tiedottaja jatkoi: "Ydinteollisuutta koskeva sopimus sallii tutkimustoiminnot kahdeksannen sukupolven sentrifugeilla nimeltään IR-8". Tämä Iranin kehittämä sentrifugi on Iranin ilmoituksen mukaan ainakin 20 kertaa nopeampi kuin Iranin ennen sopimusta käyttämä IR-1. USA:n ulkoministeriön julkistaman protokollan mukaan Iran ei saa käyttää sentrifugeja IR-2, -3, -4, -5, -6 tai -8 ainakaan 10 seuraavan vuoden aikana sopimuksen allekirjoittamisesta. 10 vuoden aikana rikastustoimet ja – tutkimukset täytyy rajoittaa läpimurtojen osalta ainakin vuoteen. 10 vuoden jälkeen Iranin tulee esittää R&D suunnitelma IAEA:n hyväksyttäväksi, joka edustaa JCPOA allekirjoittajamaita, uuden protokollan asettamien rikastustoimien rajoitusten mukaan. Iran katsoo, että R&D:n mukaan sillä on oikeus testata IR-8 sentrifugeja. Viime viikolla USA:n kongressi päätti jatkaa joitakin Iranin vastaisia sanktioita toiset 10 vuotta, mikä Obaman vastustuksesta huolimatta sai lain voiman. Tämän johdosta Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zafari lähetti kirjeen EU:n ulkopolitiikasta vastaavalle Federica Mogherinille, jossa hän vaati yhteisen komission kutsumista kokoon käsittelemään ydinohjelma-sopimusta. Zavari syyttää USA:ta sopimuksen rikkomisesta. IAEA on ilmoittanut Iranin noudattaneen sopimusta muutamia pienehköjä rikkomuksia huomioimatta. Se oli varastoinut raskasta vettä yli solmitun määrän, mutta Iran ilmoitti toimittavansa välittömästi yli varastoidun määrän kolmannelle osapuolelle, mikä ilmeisesti tyydytti IAEA:n tarkastajia. http://www.timesofisrael.com/iran-to-begin-gas-injection-into-new-advanced-centrifuges/ 03. Meksikon ulkoilmassa pidettyjen Pablito markkinoiden aikana Tultepecissä tiistaina sattunut räjähdys surmasi ainakin 31 ihmistä ja haavoitti 70. Meksikon kuvernööri Eruviel Avila Villegas sanoi, että räjähdyksessä kuoli välittömästi 26 ihmistä, loput kuolivat saamiinsa vammoihin sairaalassa. Kansansuojelun kansallinen koordinaattori Luis Felipe Puente sanoi myös läheisten rakennusten vaurioituneen. Hän kehotti kansalaisia pysyttelemään 3 mailin päässä räjähdyspaikasta vaaran jatkumisen vuoksi ja antaakseen hätäapuhenkilöstölle tilaa toimia tehokkaasti. Paikalla ollut Crescencia Francisko Garcia kertoi: "Kaikki syttyi tuleen, räjähdyksiä tapahtui kaiken aikaa, kivet ja tiilenpalaset lentelivät ilmassa". Se oli kuin esimakua helvetistä. Turvallisuusmiehet sanovat, ettei mikään viittaa terrorismiin, mutta että he jatkavat tutkimuksia kaikista mahdollisuuksista. Samantapaisia räjähdyksiä sattui vuosina 2005 ja 2006. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222047 04. ISRAELIN arabikansanedustaja Basel Ghattas (Joint List) antoi videoidun todisteen mukaan kirjekuoria ja dokumentteja Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsiville terroristeille. Video on oikeuskansleri Avichai Mandelblitin hallussa. Saamansa vihjeen perusteella vankilan viranomaiset suorittivat tehostetun tarkastuksen kansanedustaja Ghattasin ja vankien välisen tapaamisen päätyttyä. Viranomaiset löysivät kirjekuorista 12 käsipuhelinta; 16 Sim-korttia, kaksi puhelinpatteria sekä puhelinkuulokkeita. Ghattas antoi kirjekuoren vangille nimeltään Walid Daka, sekä 4 kirjekuorta Basel Ben Suleiman Bezrelle, joka kärsii vankilassa 15-vuoden tuomiotaan terrorismista. Knessetin sisäinen komitean puheenjohtaja Yoav Kisch (Likud) harkitsee, voiko komitea riistää Ghattasin kansanedustajalle kuuluvan immuniteetin, mikä antaisi poliisille oikeuden pidättää hänet ja syyttää häntä oikeudessa. Kisch sanoi, että komitea tutkii kysymyksen perusteellisesti eikä vain alustavasti. "Sen aiheuttamat haarautumat ja lonkerot ovat vakavia, ja me toimimme sen mukaisesti", Kisch vakuutti. TIISTAINA suoritetuissa kuulusteluissa Ghattas kiisti kaiken, mutta kun hänelle esitettiin todisteet, hän myönsi antaneensa kirjekuoren Dakalle, mikä on vankilan sääntöjen vastaista, mutta hän kielsi tietäneensä, mitä kuoressa oli. Daka kielsi saaneensa kuoren Ghattasilta. Ghattas väitti toisessa yhteydessä, että Dakalle annettu kirjekuori sisälsi vain poliittisia asioita, jotka koskivat Balad-puoluetta. Knessetin sisäinen komitea teki tiistaina päätöksen, jolla kansanedustajia kielletään tapaamasta tuomittuja terroristeja ja muita turvallisuusvankeja. SHIN BET suositteli kansanedustajien ja turvallisuusvankien tapaamisoikeuden poistamista, kuten yleisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdan totesi. Shin Betin johtaja Nadav Argaman sanoi Erdanin mukaan, että hänen mielestään kaikki tapaamiset kansanedustajien ja turvallisuusvankien välillä on syytä kieltää kokonaan. Meretz kansanedustaja Esawi Frej totesi, että kansanedustajien tulee edustaa lakia ja oikeutta, ja Ghattasin olisi parempi erota Knessetistä kuin odottaa julkisia toimenpiteitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/222053, http://www.timesofisrael.com/lawmakers-to-vote-on-lifting-immunity-of-mk-in-phone-smuggling-case/ 05. UUTISIA LYHYESTI • Poliisi sanoo löytäneensä kuorma-auton hytistä papereita, jotka viittaavat, että sen kuljettaja on Tunisiasta Saksaan muuttanut turvapaikkaa hakenut. Hänen arvioidaan olevan 21 -23 vuoden ikäinen ja hän käyttää itsestään useita nimiä. Hän syntyi Tunisian eteläosassa Tataouinen kaupungissa ja asui Pohjoisessa Rein-Westfalenin alueella. Hän on voinut mennä maan alle tietäessään olevansa etsitty. http://www.timesofisrael.com/germany-hunts-for-tunisian-suspect-after-is-claims-truck-attack/ • Siinä missä Obama selitti jihadistien tekemät hyökkäykset ymmärrettäviksi ja jopa hyväksyttäviksi väittäen niiden johtuneen pettymyksestä ja turhautumasta, presidentiksi valittu Donald Trump esikuntineen ei kaunistele sanoa suoraan, mitä ajattelee Euroopassa tapahtuneista terrori-iskuista. Trump sanoo näkevänsä niissä selvän uskontojen välisen konfliktin. "Viattomia ihmisiä murhataan kaduilla heidän valmistautuessaan viettämään joululomaa. ISIS ja muut islamin terroristit lahtaavat jatkuvasti kristittyjä heidän yhteisöissään ja pyhissä palvontapaikoissaan osana globaalia jihadia" hän sanoo. Trump totesi samaa jo ennen näitä viime päivien aikana tehtyjä terrorihyökkäyksiä. Trump otti yhteyttä Merkeliin esittäen osanottonsa tämän ilmeisen terrori-iskun johdosta. Hän toteaa Obaman taistelevan joitain islamin ryhmiä kuten IS vastaan, mutta samalla väittäen, etteivät äärilaidat edusta islamin uskoa. Trump katsoo, että IS ja jihad voidaan eliminoida vain iskemällä sen juuriin, eli islamin olemukseen, joka sallii ja jopa kehottaa hyökkäyksiin juutalaisia ja kristittyjä vastaan. http://www.timesofisrael.com/trump-and-co-frame-europe-attacks-as-clash-of-religions/ • Juutalaisia palvojia vastaan hyökättiin Ukrainassa Bratislavan hassidic-rabbin Nachmanin hautakammiossa. Heitä vastaan heitettiin kyynelkaasupommeja, ja hautaan vietiin sianpää sekä valutettiin lattialle punaista nestettä, joka muistutti verta. Hyökkäys palvojia vastaan tapahtui kahden aikaan aamuyöstä keskeisessä Uman kaupungissa. Hyökkääjät olivat luultavasti neonatseja. Kaksi israelilaista vietiin paikalliseen sairaalaan saamaan hoitoa. Kommunistihallituksen kaatumisen jälkeen tuhannet pyhiinvaeltajat ovat saapuneet erityisesti juutalaisten uudenvuoden päivänä rabbi Nachmanin haudalle. Bratslav hassidic-rabbi Nachman kuoli 1810. Israelin ministerit kuten Arieh Deri lupaavat informoida Ukrainan presidenttiä ja vaatia välittömiä toimia syyllisten pidättämiseksi sekä hyökkäysten uusiutumisen estämiseksi. Pienempiä ryhmiä vierailee haudalla pitkin vuotta, mutta uusi vuosi on suosituin, jolloin tuhansia ihmisiä vierailee haudalla. http://www.timesofisrael.com/vandals-desecrate-ukraine-tomb-of-revered-hasidic-rabbi/ SÄÄTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 06 -11; Tiberias 09 -16; Suolameri 12 -18; Eilat 12 -19. Taivaankansi pysyttelee puolittain tai kokonaan pilvisenä lämpötilan pysytellessä samoin lähellä tämän hetken lukemia. Lauantaina voi tulla paikallisia sadekuuroja, lämpötilan pudotessa parin asteen verran. - Arkeologit sattuivat oikealla hetkellä vilkaisemaan jalkoihinsa vanhan Jerusalemin Davidin tornissa rutiinisiivouksen aikana ja löysivät pienen pronssisen kolikon, jossa komeilee vähemmän suositun kuninkaan Antiokus IV Epifaneen kasvonpiirteet. http://www.timesofisrael.com/coin-struck-by-vilified-king-from-hanukkah-story-found-in-jerusalem/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019