KESKIVIIKKO 07.12.2016

KESKIVIIKKO 07.12.2016 01. Regulations lakiehdotus, jolla laillistettaisiin taannehtivasti 4000 asuntoyksikköä koskevien juutalaisyhteisöjen säilyminen hengissä, joita ei ole perustettu lakipykälien mukaisesti, etenee hidasta tahtiaan. Niitä kutsutaan nimellä "outpost", eli etäyhteisö. Vasemmiston silmissä ne muodostavat saman kuin punaisen vaatteen heiluttaminen vihaisen härän edessä. Vasemmisto kun näkee kaiken oikeistoon liittyvän punaisena, kulki siihen kuuluva kultaisen keskitien kumpaa laitaa hyvänsä. Lakiesitys hyväksyttiin hallituksen erityiskomiteassa ja etenee nyt Knessetin ensimmäiseen lukemiseen tänään. JP:n julkaisemissa artikkeleissa väitetään ilman poikkeusta, että nämä "etäyhteisöt" on pystytetty arabien omistamalle yksityiselle maalle, vaikka omistusoikeudet ovat useimmissa tapauksissa tutkimatta. Entisen pääministeri Menahem Beginin poika Benny Begin, joka taitaa poiketa isänsä viitoittamalta polulta, äänesti kahdesti lakiesitystä vastaan, minkä johdosta häntä rangaistiin kiellolla estäen häntä kolmen viikon aikana osallistumaan Knessetin Laki-, perustuslaki, ja oikeuskomitean istuntoihin. Koaliittion puheen-johtaja Bitan sanoi, että vaikka Beginiä kunnioitetaan, hänelle ei voida antaa erityisoikeuksia hallituksen istunnoissa. Begin perusteli vastustavaa kantaansa todeten, että hän valitsi äänestämisen lain etenemisen estämiseksi täyttääkseen velvollisuutensa kansan edustajana. "Meidän tulee osoittaa hillintää säätäessämme lakeja koskien siviilejä, joita me hallitsemme, mutta jotka eivät voi äänestää Knessetissä. Ei ole terveellistä eikä oikein vahvistaa tätä lakia ja sitten odottaa Korkeimman Oikeuden eliminoivan sen, jotta voisimme todeta "noitten vasemmistolaisten" eliminoineen lain taas kerran" hän totesi. Useat lainasäätäjät totesivat Beginille annetusta rangaistuksesta, ettei Likud kulje enää Menahem Beginin viitoittamaa polkua. http://www.jpost.com/Israel-News/Israeli-settlement-bill-headed-to-first-reading-474663, , http://www.jpost.com/Opinion/No-policy-474636, 02. EMEK SHAVEH, vasemmistolaisten arkeologien ja aktivistien muodostama puolueryhmä, jätti Korkeimmalle Oikeudelle maanantaina esityksen, jossa se kyseenalaistaa Uskonnollisten palvelujen ministeriön ottaman oikeuden päättää Länsimuurin varrella suoritettavien tunnelien kaivausten uskonnollisesta pyhyydestä. Antiikkihallituksen johtamia maanalaisia kaivauksia suoritetaan Jerusalemin vanhassa kaupungissa muslimikorttelin alla. KO:lle jätetyssä esityksessä todetaan, viitaten ministeriön marraskuun 6. päivänä julkaisemaan tiedotteeseen, että kaivetut tunnelit ovat pyhiä vain juutalaisille, vaikka kuten Emek Shaveah toteaa, ettei laillisesti muodostettua ministeri-istuntoa ollut kutsuttu kokoon päättämään ja hyväksymään kaivaukset. Israelin hyväksymän antiikkikysymyksiä käsittelevän lain mukaan pyhien paikkojen kaivauksiin maassa tulee saada hallituksen erityisministeri-istunnon hyväksyntä. Komitean istunnossa tulee olla kulttuuri-, oikeus- ja uskonnollisten asian ministerit. Emek Shaveh jätti huhtikuussa tänä vuonna KO:lle esityksen, joissa vaaditab, että Silwanista Länsimuurille johtavan ns. Davidson keskus tunnelin valvonta siirretään oikeistolaiselta Elad järjestöltä valtiolle. Elad perustettiin v. 1980-luvulla tehtäväkuvauksella pyrkiä saamaan hallintaansa Silwanissa juutalaisten aiemmin asumat asunnot, joista juutalaiset joutuivat pakenemaan 1936 mellakoiden seurauksena brittihallinnon vaatimuksesta. KO hylkäsi tämän Emek Shaveahin tekemän esityksen. Sen uudessa esityksessä väitetään, että maanalaisten kohteiden määrittämisellä pyhiksi vain juutalaisille aiheuttaa seurauksia alueen arkeologialle, ja että se on poliittisesti motivoitunut. EMEK SHAVEAH esityksessä vaaditaan, että juutalaisille pyhien kohteiden rajat tulee määrittää selvästi. Siinä todetaan edelleen, että päiviemme todellisuudessa Israelin Päärabbinaatti valvoo Jerusalemin muinaisia kohteita lisäten ja laajentaen niitä arkeologiaa hyväkseen käyttäen juutalaisille pyhinä kohteina. "Satoja neliömetrejä on kaivettu esiin maanalaisissa ns. Länsimuurin tunneleissa eri aikakausilta periytyen Rooman, Bysantin, ristiretkeläisten, mamelukkien ja Ottomanihallitusten aikana", kuten Emek Shaveahin esityksessä todetaan. Artikkelista ei täysin selviä, mitä se lopulta haluaa, mutta voimme ymmärtää, että poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta johtuen Jerusalemin asema ja etenkin vanhan kaupungin Temppelivuoren alue halutaan kansainvälistää PA/PLO:n ja YK:n toivomusten mukaisesti. Tämä liittynee maailman vasemmistojärjestöjen pyrkimyksiin ja toiveisiin globaalista hallintomallista maailmassa. http://www.jpost.com/Israel-News/Left-wing-group-petitions-High-Court-over-exclusivity-of-Western-Wall-tunnels-474653, 03. SÄÄTILAT TÄNÄÄN. Jerusalem 09-17; Tiberias 12 -23; Suolameri 18 -24; Eilat 13 -34 +C-astetta. Tänään ja perjantaina on aurinkoista, puolipilvisyyttä ennustetaan huomiseksi ja sapatiksi, mutta ei vesisateita. Lämpötiloissa ei tapahtune suuria muutoksia. 04. UUTISIA LYHYESTI • Demokratia Instituutin ja Tel Avivin yliopiston rauhanindeksin tiistaina julkaiseman gallupín mukaan 48 % israelilaisista katsoo, että poliittinen vasemmisto on epäluotettava maalle, Vain 43 % juutalaisista ja 69 % arabeista uskoo heidän luotettavuuteensa. Gallupissa haastateltiin 600 juutalaista ja 100 Israelin arabia. 44 % juutalaisista kannattaa Juudean ja Samarian liittämistä Israeliin. mutta ovat epävarmoja, onko viisasta antaa Juudean ja Samarian arabeille täysi Israelin kansalaisuus. 48 % ei halua myöntää täyttä kansalaisuutta, 42 % antaisi. Pieni vähemmistö pelkäsi luokitusta apartheid-valtioksi. Samalla he uskovat, että Donald Trump suhtautuu positiivisesti Israeliin eikä usko antisemitismin nousuun. Käsittelyn alaisena olevaa regulations-lakia kannatti 46 %, 43 % vastustaa sitä kuten oikeuskansleri Mandelbit. 59 juutalaisista ja 93 % arabeista uskoo, että moskeijoitten rukouskutsujen äänitasoa säätelevä laki on tarpeeton, ja että neuvotteluilla asia pystytään ratkaisemaan. 55 % juutalaisista katsoo, että hallituksen kritisoiminen kriisitilanteessa on laitonta. Tämän katsotaan kohdistuvan poliittisen vasemmiston käyttäytymiseen. http://www.timesofisrael.com/nearly-half-of-israeli-jews-say-left-not-loyal-to-the-state-poll/, • Israelin ilmavoimat IAF ei myönnä eikä kiellä raportteja, että sen koneet olivat iskeneet aikaisin keskiviikkoaamuna useisiin kohteisiin Syyriassa Al-Zabadanin kaupungin lähellä sekä Damaskoksen Mezzehin sotilaslentokenttää vastaan. Eri lähteet antavat poikkeavia tietoja, mutta kurdi-lähteen mukaan koneet iskivät Hizbollahin asemia vastaan surmaten ja haavoittaen sen sotilaita. Libanonilainen Mayadeen uutisverkosto, joka kertoi asukkaitten kuulleen valtavan räjähdyksen lentokentällä, raportoi, että se johtui ammus-varaston räjähdyksestä. Syyrian hallitus ja Hizbullah eivät aluksi syyttäneet hyökkäyksistä Israelin ilmavoimia. Pääministeri Netanyahu on useissa yhteyksissä todennut, ettei se anna terrorijärjestöjen rakentaa tukikohtiaan Israelin pohjoisrajan tuntumaan. http://www.timesofisrael.com/israel-blamed-for-strikes-on-hezbollah-sites-near-damascus/, • Valtiontarkastaja Yosef Shapira sanoo uudessa raportissaan, että Israelin siviiliväestö on hyvin huonosti varautunut potentiaalisten raketti-iskujen varalta. Vain 50 % siviileistä omaa kunnollisen väestönsuojan. Shapiran tilastotiedot ovat vuodelta 2012. jolloin viimeksi suoritettiin yleinen tutkimus. Tiistaina julkistetussa raportissa Shapira toteaa, että toisen Libanonin sodan aikana Israeliin ammuttiin 160 rakettia päivässä, mutta tulevassa sodassa voimme varautua, että raketteja ammutaan 1 200 päivässä. Shapiran 65-sivun raportti antaa siviilipuolustuksesta selkeän, mutta huolestuttavan kuvan tilanteesta mahdollisen sodan syttyessä. http://www.timesofisrael.com/comptroller-israel-woefully-unprepared-for-rocket-onslaught/ • USA:n ulkoministeri John Kerryn äskeisen kritiikin, jonka mukaan Bibi on syyllinen rauhan siirtymiseen, Innoittamana PA/PLO:n johtajat ovat vaatineet, että Obaman hallitus tunnustaa Palestiinan fiktiivisen valtion, jolla ei ole rajoja, ei infrastruktuuria valtion hallintoa varten, ja jonka talous keikkuu jatkuvan vararikon partaalla. Abbas sanoo informoivansa YK:n jäsenmaita Israelin regulations laista, jolla juutalaiset etäyhteisöt taannehtivasti laillistetaan, ja jonka Jewish Home johtaja Naftali Bennett sanoo ennakoivan Juudean ja Samarian liittämistä Israeliin. Kerryn mielestä Netanyahun olisi pitänyt tarttua tilaisuuteen ja aloittaa valmistelut kahden valtion periaatteen toteuttamiseksi. Bibi puolestaan on todennut, ettei sellaista valtiota perusteta hänen hallituskaudellaan. PA/PLO:n johto toteaa, että 137 YK:n jäsenmaata ovat jo tunnustaneet Palestiinan valtion, ja että USA:n tulee painostaa Israelia lopettamaan kaiken toiminnan "setlementeissä", sekä tukea YK:n laatimaa päätös-lauselmaa koskien "setlementtien" asemaa. Kerry puolestaan totesi, että USA vastustaa kaikkia päätös-lauselmia, jotka vahingoittavat Israelia. Netanyahu on vihjaillut, että Israel tulee itse päättämään alueistaan eikä huomioi välttämättä minkään ulkomaan vaatimuksia, mukaan lukien USA. http://www.timesofisrael.com/palestinians-slam-outpost-bill-demand-us-recognize-palestine/ • Indonesiassa keskiviikkona sattunut maanjäristys on surmannut ainakin 54 ihmistä Aceh-provinssissa. 6.5 R-asteen maanjäristys haavoitti 54 kuolleen lisäksi ainakin 78 ihmistä, jotka saivat vakavia vammoja. http://www.timesofisrael.com/at-least-54-killed-in-indonesia-earthquake/ • Israelin sanotaan antaneen luvan PA:lle tuoda Jordaniasta 5 aseistettua jeepiä, koska väkivaltainen epäjärjestys voimistuu paikoin PA:n valvomilla alueilla. Luvan autojen toimittamiseen antoivat pää- ja puolustusministerit. Ne toimitettiin PA:lle sunnuntain vastaisena yön aikana. http://www.timesofisrael.com/israel-said-to-permit-transfer-of-5-armored-vehicles-to-pa-forces/ • USA:sta ostettujen F-35 koneitten ensimmäinen kone saapunee Israeliin ensi viikkona. USA:n puolustusministeri Carter saapuu Israeliin juhlistamaan tilaisuutta. • PLO:n nykyinen pääsihteeri Saeb Erekat sanoo, että kaikki Israelilaisten rakentamat setlementit ovat laittomia. Miten lienee EU:n ja YK:n rakentamien setlementtien laita? Niitä rakennetaan laittomasti Negeviin ja etenkin Jerikoon johtavan tien varteen Israelin vastaväitteistä huolimatta. Erekat keroi myös, että Ranskan järjestämään rauhan-konferenssiin 21.12.2016 osallistuu 70 maata, mutta ei Israel. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/221362

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021