SUNNUNTAI 27.11.2016

SUNNUNTAI 27.11.2016 01. TALVEN merkit alkavat tuntua yhä selvemmin; lämpötila oli sisätiloissa aamulla 14 astetta, ulkona vain 7 +astetta. Lämmitystä emme ole vielä edes yrittäneet panna päälle. Lämmityskattila on vanha ja kaipaisi uusimista, mutta se saa odottaa toistaiseksi. Huomiseksi ennustetaan pientä lämpötilan nousua, mutta tuskin se pystyy paljon sisälämpöä nostamaan. 02. Israelia runnellut pyroterrorismi - kuten viime viikon alussa alkaneita raivoisia tulipaloja kutsutaan, vaikka kaikki eivät ole tahallisesti sytytettyjä – jatkuvat edelleen syttyen välillä uudelleen jo sammutetuiksi kuvitelluissa paikoissa. Sammutustyöt jatkuvat hellittämättä yötä päivää kansainvälisin voimin – ainakin kuusi maata ovat lähettäneet lentokoneita ja avustushenkilöitä avustamaan palojen sammuttamisessa, niiden joukossa myös Egypti ja Jordania. Venäjä lähetti 2 suurta lentokonetta ja USA maailman suurimman supertankkerin, joka on keskittynyt töihin Jerusalemin ja Tel Avin väliselle alueelle. Supertankkeri pystyy ottamaan 19 600 gallonaa vettä tai sammutusnestettä levitettäväksi paloalueille. Vahinkoja vasta arvioidaan, mutta päätellen tuhoutuneista asunnoista – 700 asuntoa tällä hetkellä ja tuhansia eekkereitä metsää ja pensaikkoa on tuhoutunut - vahingot ovat valtavat. Haifasta evakuoitiin 90 000 asukasta ja useita asuntoja tuhoutui. Osa Haifan asukkaista pääsi palaamaan koteihinsa arvioimaan tuhoja. Varkaat ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen tunkeutuen useisiin koteihin poliisin vartioinnista huolimatta. Maan keskiosissa pahiten ovat kärsineet Beit Meir ja Nataf sekä Hamalish kylät. Natafin asukkaat surevat kylän ainoan ja suositun, 20 vuotta sitten avatun ravintolan, Raman keittiön tuhoutumista. Maale Aduminissa syttyi tulipalo asunnossa sähköjohdoista vauríoittaen sitä pahoin ennen tulen sammuttamista. 180 ihmistä on hoidettu savumyrkytyksen vuoksi ja pari ihmistä on haavoittunut, mutta kuolonuhreja ei ole raportoitu. Pyroterrorismi - kuten paloja nimitetään – on edelleen vahvasti mukana palojen syttymisen aiheuttajana, vaikka viranomaiset varoittavat esittämästä julkisesti kiihottavia yleistyksiä, mihin ovat syyllistyneet jotkut hallituksen ministeritkin, kuten JP toteaa pääkirjoituksessaan. Palojen sammutushenkilöstö on toiveikas, että pahin on jo ylitetty, mutta paikallisia palopesäkkeitä esiintyy jo sammutetuissa paikoissa. Onneksi tuulten voima on laantunut, mutta sateita ei hartaista rukouksista huolimatta ole saatu. Lieneekö Mooseksen varoitus toteutumassa, ettei tule sateita, jos kansan miesten edustajat eivät tule juhlille Jerusalemiin kolmesti vuodessa, vaan "ovat unohtaneet Luojansa, joka on heidän Isänsä, ja joka heidät loi; sillä Herran kansa on Hänen osuutensa, Jaakob Hänen perintöosansa". (5.Ms.32:27 -28) Mooses esittää 5. kirjassa siunaukset ja kiroukset, jotka kohtaavat kansaa sen käyttäytymisen mukaan. Herra uhkaa Israelia kirouksilla, ellei kansa tarkoin noudata sille annettuja käskyjä ja säädöksiä: "Ja taivas, joka on sinun pääsi yllä, on niin kuin vaski, ja maa, joka on allasi, on kuin rauta". "Herra muuttaa sinun maasi sateen tomuksi ja tuhkaksi, taivaasta se tulee päällesi, kunnes tuhoudut". (5:Ms.29:23 -24) Israel tarvitsee ennen kaikkea rukousta palatakseen liittoon Herransa kanssa. Ainakin 35 epäiltyä on pidätetty, koska heidän uskotaan osallistuneen tulen sytyttämiseen ja levittämiseen. Israelin arabilehdistö on esittänyt ilonsa Israelia kohdanneen katastrofin vuoksi, eikä sitä paljon lohduta PA:n lähettämä paloauto avustamaan sammutustöissä, joka nyt jo palasi kotiinsa. Hallitus kokoontuu tänään Haifaan arvioimaan tilannetta. http://www.timesofisrael.com/cabinet-to-gather-in-fire-struck-haifa-as-flames-peter-out/, http://www.timesofisrael.com/anatomy-of-a-firestorm-over-180-injured-hundreds-of-homes-destroyed-33000-dunams-of-national-park-consumed/, http://www.timesofisrael.com/fresh-blaze-breaks-out-near-haifa-jerusalem-hills-residents-allowed-to-return-home/, http://www.timesofisrael.com/owner-mourns-as-nataf-restaurant-burns-but-at-least-were-alive/, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4884773,00.html, 03. SÄÄTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 10 -16; Tiberias 14 -23; Suolameri 18 -25; Eilat 15 -23 +C-astetta. Ennuste lupaa lämmintä täksi ja huomiseksi päiväksi. Aurinko todella paistaa nyt lämpimästi pilvettömältä taivaalta, mutta tuuli on turhan kova. Taivas saa osittaisen pilvipeitteen tiistaina, ja keskiviikkona voi tulla sateita. Lämpötila laskee samalla asteen verran. 04. IDF tutkii raportteja, joiden mukaan Syyrian puolelta Israelin pohjoisrajaa ammuttiin Golanin kukkuloille sunnuntaiaamuna ainakin kolme kranaattia, vaikka toisten raporttien mukaan sotilaat vain kuulivat räjähdykset. IDF kuitenkin vastasi tuleen, sillä kranaatit oli voitu ampua IDF:n partiota vastaan. Raporteissa ei kerrota, että kukaan olisi haavoittunut Israelin puolella. IDF on varuillaan, sillä presidentti Bashar Assadin armeija taistelee Al-Qaidasta eronneen Al-Nusra Front joukkoja vastaan rajan takana. Israel pelkää myös, että Hizbullah voi soluttaa Syyrian armeijan vanavedessä Golanin kukkuloille omia sotilaitaan perustaakseen sinne Iranin tukemana pysyvän tukikohdan. Vuodesta 2011 lähtien, jolloin Syyrian väkivaltaisuudet alkoivat nuorten opiskelijoitten rauhallisena mielenosoituksesta, Syyrian puolelta on ammuttu kymmeniä kranaatteja ja ohjuksia, joihin IDF vastaa kohdistamalla iskunsa Syyrian armeijan tukikohtiin, koska IDF:n mukaan Syyrian hallitus on vastuussa rajan pysymisestä rauhallisena. http://www.timesofisrael.com/idf-investigating-reports-of-shots-mortars-on-golan-heights/ 05. UUTISIA LYHYESTI • IDF:n sotilaat joutuivat sunnuntaiaamuna tulitaisteluun terrorijoukkion kanssa, joka kutsuu itseään nimellä Yarmouk Marttyyrien Prikaati, pian sen jälkeen, kun laukauksia oli vaihdettu toisella lohkolla raja-aluetta. IDF:n Golani Prikaatin sotilaat menivät turva-aidan pohjoispuolelle pysytellen kuitenkin Israelille kuluvalla alueella, kun heitä vastaan avattiin käsiaseitten tuli. Sotilaat vastasivat tuleen, mutta pian heitä kohti avattiin kranaattituli. IAF:n koneet kutsuttiin paikalle, jotka ampuivat täsmäohjuksen kuorma-autoa kohti, jonka katolla oli konekivääri. Kuorma-auto tuhoutui surmaten sisällä olleet 4 miestä. IDF:n tiedottajan mukaan surmansa saaneet miehet kuuluivat Yarmouk Marttyyrien Prikaatiin, jolla on yhteyksiä IS:n kanssa. Tilanne alkoi 8.30 aikaan sunnuntaiaamuna ja laukesi pian sen jälkeen. Iranin Al-Guds joukot pyrkivät paikallisia ryhmiä käyttäen saamaan jalansijan Syyrian Golanilla avatakseen siellä uuden rintaman potentiaalista yhteenottoa varten Israelin kanssa. http://www.timesofisrael.com/idf-investigating-reports-of-shots-mortars-on-golan-heights/ • ToI:n julkaiseman artikkelin mukaan israelilaiset eivät luota pääministeri Netanyahun ja hänelle läheisen asianajajan Shimronin vakuutuksiin, etteivät kolmen sukellusveneen tilausten yhteydessä sopimuksesta vastaavat allekirjoittajat pyrkineet hyötymään taloudellisesti. Oikeuskansleri Avichai Mandelbit antoi ensimmäisessä lausunnossaan vapauttavan tuomion, mutta eri tahojen nostettua kovia syytöksiä heitä vastaan hän perui päätöksensä ja päätti aloittaa uudet tutkimukset saksalaisen yhtiön ThysseKrupp ja Israelin välille allekirjoitetun sopimuksen oikeudellisesta nuhteettomuudesta. Media aloitti välittömästi spekuloinnit, tulevatko uudet tutkimukset upottamaan pääministerin hallituksen. Peace Now NGO järjestön apulaisjohtaja julkisti väitteen, että Netanyahu järjesti maata runtelevat tulipalot kääntääkseen huomion pois sukellusveneistä. Tämä on selvää parjausta, ja on ihme, ellei Bibi nosta kunnian-loukkaussyytettä Peace Now järjestöä vastaan. TV-2:n suorittaman gallupin mukaan 47 % vastanneista ei usko, että Bibi katsoi pelkästään Israelin parasta, ja 69 % ei usko Bibin vakuutuksiin, ettei hän tiennyt Shimronin yhteyksistä veneet valmistavan ThyssenKrupp tehtaan kanssa. 43 % oli samaa mieltä syytöksiin median harjoittamasta painostuksesta Netanyahua kohtaan, 45 % oli eri mieltä. http://www.timesofisrael.com/israeli-distrust-netanyahu-on-submarine-affair-but-prefer-him-for-pm/ • Ihmisoikeusjärjestöt ovat USA:ssa vaatineet poliisia lisäämään moskeijoitten vartiointia useitten niistä saatua uhkauskirjeitä, joissa toivotaan presidentiksi valitun Donald Trumpin kohtelevan USA:n muslimeja, kuten Hitler kohteli juutalaisia, lähetettiin useille Kalifornian moskeijoille. Vastaanottajia kutsuttiin nimellä saatanan lapset. Samanlaisia käsinkirjoitettuja uhkauskirjeitä lähetettiin myös CAIR (Council of American Islam Relations) edustajille, kirjeen kopio Long Beachin islam-keskukselle, ja islamin keskuksille Claremontissa, Evergreenissä, San Josessa, kuten Los Angeles Times raportoi lauantaina. Kirjeessä varoitettiin, että USA:ssa on uusi sheriffi, joka puhdistaa maan ei-toivotuista henkilöistä, ja puhdistus alkaa muslimeista. Allekirjoittana oli "Amerikkalaiset paremman tien puolesta". http://www.timesofisrael.com/us-mosques-threatened-with-pro-trump-messages/ • Se kesti aivan liian kauan, valittivat Miamissa asuvat Kuuban pakolaiset saatuaan tiedon pitkäaikaisen vallankumous-johtajan, kommunistin Fidel Castron kuolemasta perjantaina 90-vuoden iässä. He kuitenkin valuivat kaduille juhlimaan Castron poistumista elävien joukosta. Kuka ja minkälainen lieneekin hänen vastaanottajansa ollut ylitettyään kuoleman virran, mutta eräs pakolainen puki ajatuksensa sanoiksi: "saatana otti omansa". Pablo Arencibia runoili sanomansa näin: "Saatana on nyt se, jonka tulee olla huolissaan, koska Fidel on matkalla sinne vaatimaan työpaikkaa", lisäten oman huolensa: "On surullista, että joku iloitsee toisen kuolemasta, mutta sen henkilön ei olisi pitänyt syntyä ollenkaan". Se ei kuitenkaan estänyt Amerikan kuubalaisia juhlimasta Castron kuolemaa. http://www.timesofisrael.com/miami-revelers-celebrate-freedom-at-fidel-castros-death/ • Jos joku on todella suruissaan, se on USA:n demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton, joka median kuvissa pidättelee kyyneleitään elämänsä suuriman haaveen luisuessa hänen sormiensa lävitse, sillä niin lähellä se oli. Demokraatit vannovat, että he tulevat uudelleen, mutta seuraavaa tilaisuutta tulee odottaa vuoteen 2018 asti. Hillaryn saama henkilökohtainen äänimäärä ylittää Trumpin saaman nyt jo yli 2 miljoonalla, ja he pyrkivät tekemään kaikkensa voidakseen vaikuttaa valitsijoihin, joiden ei tarvitse noudattaa puolueittensa tahtoa. Se lienee kuitenkin turha toivo, kuten Haviv Rettig Gur kertoo ToI:n julkaisemassa artikkelissaan. "Vaikka republikaanien ote vallasta on hauras, demokraattien tulee aloittamastaan kulttuurisodasta huolimatta muuttua perusteellisesti voittaakseen kansan luottamuksen, joka oli kyllästynyt sen eliittiseen asenteeseen tavallista kansaa kohtaan, josta se oli erottautunut". Trump sen sijaan nähtiin kansanmiehenä, joka paremmin pystyy edustamaan tavallisen kansalaisen toiveita ja tavoitteita, vaikka hänen ulkopolitiikan tuntemuksensa on luvattoman hatara ja puutteellinen. Tämän johdosta Israelissa seurataan sydän kurkussa Trumpin hallituksen ministerien ja 5 000 muun johtajan valintaa, koska he tullevat ohjailemaan tulevan presidentin sekä sisä- että ulkopolitiikkaa. http://www.timesofisrael.com/the-democrats-are-winning-and-thats-why-they-lost/ • PA:n kotirintaman jäsenet löysivät Avnei Heffetzin asukkaan maakuopasta nääntyneenä ja janoisena oltuaan siellä kuusi päivää. Hänet löydettiin lauantaina. Pelastusoperaatiosta otetussa video-otoksessa hänen nähdään nousevan tikkaita myöten palestiinalaisten tukemana ja rohkaisemana pysymään rauhallisena ja rohkeana. Hänen lompakkonsa pelastettiin kuopan pohjalta. Hänet luovutettiin COGAT edustajille tutkimuksen jälkeen, ettei hän ollut loukkaantunut. Magen David Adom kutsuttiin paikalle, joka antoi hänelle ensiavun. IDF aloitti tutkimukset tapahtuman johdosta selvittääkseen, miten hän joutui maakuoppaan. http://www.timesofisrael.com/palestinians-rescue-israeli-settler-who-fell-into-pit-6-days-ago/

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019