Friday, November 11, 2016

PERJANTAI 11.11.2016

PERJANTAI 11.11.2016 1. DONALD TRUMPIN yllätysvoitto – kuten sitä nimitetään – on sekoittanut pahoin USA:n sisäpolitiikkaa. Hillary Clintonin kannattajat saivat shokin äänestystulosten vahvistaessa Trumpin voiton, vaikka Hillary sai eniten ääniä. Hänen kannattajansa noudattavat tunnettua shokkiin joutuneen ihmisen kaavaa: Ensin tyrmistys ja lamaantuminen, sen jälkeen vihantunteitten nouseminen kaikkia kohtaan, seuraavaksi kaupankäynti asemansa parantamiseksi, ja vasta viimeiseksi tosiasioitten tunnustaminen ja sopeutuminen uuteen tilanteeseen. Raportit kertovat kymmenien tuhansien Hillaryn kannattajien marssineen suurten kaupunkien kaduilla huudellen Trumpin vastaisia iskulauseita ja kantaen suuria kylttejä varustettuina tekstillä "Not my president" (ei minun presidenttini) ja "Dump Trump" (heittäkää Trump roskiin). Muutamia satoja oli kokoontunut esittämään pettymyksensä Valkoisen Talon eteen, jossa käytiin pientä nujakointia Trumpin kannattajien ja vastustajien välillä. Mielenosoittajat ovat polttaneet roskalavoja ja sytytelleet nuotioita kaduille, muutamien liikkeitten näyteikkunoita on myös rikottu vielä eilenkin, mutta pahoja henkilövahinkoja ei liene kuitenkaan tapahtunut. Hillary Clintonin ystävä kertoi olleensa yhteydessä Hillaryn kanssa vaalipäivän jälkeisenä yönä. Hän kertoi, että Hillary itki valtoimenaan koko yön ajan, ja hänen puheensa olivat niin itkuisia, että niistä oli vaikea saada selvää. Hillary syyttää häviöstään sekä FBI:n johtajaa että presidentti Obamaa, joka hänen mielestään ei tehnyt voitavaansa hänen hyväkseen. Hillarylla on kuitenkin pieni toive, että 538 valitsijamiestä ja -naista voivat saada jostakin aiheen valita presidentiksi jonkun henkilön ehdokkaitten ulkopuolelta. Yksi tällainen syy voisi kaaoksen lisääntyminen sekä yleisen lain ja järjestyksen valvojien todetessa tilanteen toivottomaksi. Raporteissa liikkuu huhuja, joiden mukaan Hillaryn taustavoimat, joita johtaa miljardööri George Soros NWO-esikuntineen, voivat johtaa USA:n talouden sekasortoiseen tilaan, mikä voisi aiheuttaa väkivaltaisia mielenosoituksia ja vahvasti aseistettujen (Fema) turvallisuusmiesten puuttumisen tilanteeseen joukkopidätyksineen, jolloin Feman eri puolille maata rakentamat "keskitysleirit" olisivat tarpeen, joihin häiriköitä voitaisiin koota. http://www.timesofisrael.com/fresh-protests-erupt-as-thousands-march-against-trump/. http://www.wnd.com/2016/11/1-million-sign-petition-to-make-hillary-president/, WND kertoo artikkelissaan, että Sorosin johtama Occupy Wall Street järjestö suunnittelee maanlaajuisia Trumpin vastaisia massamielenosoituksia sekä maan talouden sulkemista uuden presidentin vihkimisseremonioiden aikana. Sorosin johtama Open Society suunnitelma avoimine rajoineen sai pahan takaiskun USA:n muuttamiseksi Agenda 2030 mukaisesti esimerkiksi muille maille Trumpin sotkiessa heidän valmiit suunnitelmansa. USA:ssa asuvat vähemmistöjen edustajat ovat varoitelleet, että heitä vastaan voidaan hyökkäillä julkisilla paikoilla, ja kehottavat välttämään pukeutumisessaan kansallisia tai uskontonsa vaatimia vaatteita. http://www.wnd.com/2016/11/nationwide-shut-down-planned-for-inauguration-day/ WND kertoo toisessa Garth Kantin laatimassa artikkelissaan, että presidentin valinta näytti äänestyspäivän aikana sujuvan Demokraattisen puolueen ohjelman mukaan, jonka vaalikomiteassa vallitsi nouseva voitontunnelma, kun republikaanien parissa valmistauduttiin pahimman varalle. Maan itärannikolta tulleet äänestystulokset vahvistivat median viimeiseen saakka levittämiä tietoja Hillaryn vaalivoitosta. Seitsemän aikaan illalla tilanne näytti jatkuvan entiseen malliin, mutta sen jälkeen ihmiset alkoivat koota uskovia rukoustaisteluun, ensiksi Israelissa ja USA:ssa. Monista maista Israeliin tulleet kristityt ja heihin liittyneet juutalaiset Jerusalemissa paastosivat ja aloittivat rukous-kampanjan "maailman kristityimmän maan" USA:n pelastamiseksi, ja sieltä se levisi nopeasti Yhdys-valtoihin, kerrotaan WND:n artikkelissa. Israelissa kampanja sai nimen "Jerusalem Globul Gathering" (Jerusalemin globaalikokous). Texasissa Dallasissa järjestettiin laaja pastori Ken Copelandin ministeriön johtama rukous-tilaisuus, ja sieltä se levitettiin maailmalle DAYSTAR TV-kanavien kautta, jolla on 400 miljoonaa potentiaalista katsojaa. Graafinen kuva kertoo dramaattisesti, miten tilanne muuttui illalla klo 21.30 aikoihin äänestyspaikkojen ollessa vielä auki. NYT (New York Times) dokumentoi dramaattisen suunnanmuutoksen, joka tapahtui "Jumalan puuttuessa äänestystapahtumaan", kuten sanottiin. "USA sai täten Niniven kaupungin tapaan aikaa parannuksen tekoon". http://www.wnd.com/2016/11/signs-of-divine-intervention-in-trump-victory/ USA:n juutalaisasukkaista 70 % äänestivät Hillary Clintonia ja vain 25 % Trumpia. Antisemitismin nousun myötä myös USA:ssa juutalaiset alkavat tähyillä huolestuneina, miten tämä tulee vaikuttamaan heidän tulevaan turvallisuuteensa Yhdysvalloissa. KKK:n avoimesti antama tuki Trumpin vaalikampanjalle oli varoittava merkki, vaikka Trump sanoutui siitä irti. Juutalaisuutensa julkisesti tunnustavien juutalaisryhmien jäsenet sanovat jo saaneensa häirintäsoittoja, mikä ei lupaa hyvää jatkossa. Hei eivät voi välttää yhtäläisyksien vetämiseksi siihen, miten Natsit nousivat valtaan Saksassa. Rabbit tyynnyttelevät juutalaista kansaa USA:ssa, että heillä on sentään vielä jonkin verran vaikutusvaltaa puuttua asioitten kehitykseen, mutta se ei poista epävarmuuden tunnetta. http://www.timesofisrael.com/american-jews-rattled-by-trump-win-as-anti-semitism-crawled-out-from-under-rock/, Donald Trump alkaa kokoilla hallituksensa avainhenkilöitä, joilla tulee olemaan vastuullinen tehtävä ohjailla kokemattomaksi tunnettua presidenttiä pahimpien karikoitten läpi. Trumpin henkilöstöpäälliköksi Valkoisessa Talossa ennustetaan äärioikeistolaiseksi luonnehdittua provokaattoria Stephen Bannonia, joka syytösten mukaan esitti aiemmin anti-semitistiä lausuntoja. Trumpin tiimi toimii kuitenkin nopeasti voidakseen muodostaa avainhenkilöitten johtoryhmän hallitusta koottaessa. Bannon valittiin Trumpin vaalikampanjan johtajaksi viime elokuussa. Hän toimi aiemmin suositun Breitbart News hallituksen puheenjohtajana, jota myös alt-right-järjestön jäsenet seuraavat. Muitakin henkilöitä mainitaan potentiaalisian ehdokkaina, heidän joukossaan RNC:n puheenjohtaja Reince Priebus ja muita kuuluisuuksia. http://www.timesofisrael.com/ex-breitbart-head-accused-of-anti-semitism-mooted-as-top-trump-aide/ 02. UUTISIA LYHYESTI • Donald Trump kävi torstaina presidentti Barack Óbaman kutsumana vierailulla Valkoisessa Talossa. Obama totesi journalisteille antamassaan tiedotteessa, että keskustelut sujuivat erinomaisesti. Obama sanoi istunnon alkajaiseksi, että "he tekevät kaikkensa Trumpin onnistumiseksi, sillä se on avaimena maan onnistumiselle". Trump kehui Obamaa "hyväksi mieheksi", kuten häntä luonnehditaan republikaanien keskuudessa, vaikka he ovat vaihtaneet karkeita arvosteluja toisistaan. Trump sanoi odottavansa yhteistyötä Obaman kanssa, mukaan lukien neuvostossa, joka vaalitaistelun aikana oli sanonut, ettei Trump ole sopiva USA:n presidentiksi eikä armeijan ylipäälliköksi. Miesten keskustellessa politiikasta Michlle Obama opasti Melanie Trumpia Valkoisessa Talossa. TRUMP sanoi tapaamisen jälkeen, että keskustelut olivat osin hyvin mielenkiintoisia, osin vaikeita keskusteltavien asioiden mukaan. Trump suuntasi vierailunsa Valkoisesta Talosta Capital Hill kukkulalle, jossa sijaitsevat maan tärkeimmät hallintorakennukset. Hän tapasi siellä kongressin GOP:n enemmistöjohtajan Paul Ryanin Wiskonsinista, joka hidasteli Trumpin valinnan tukemisessa eikä halunnut osallistua vaalityöhön - hänen paikkansa voi olla vaarassa, sekä senaatin enemmistöjohtajan Mitch MsConnellin keskustellen heidän kanssaan republikaanien lakiehdotuksista. Trump luonnosteli hallituksensa ohjelman kiireisimmistä kysymyksistä todeten, että siirtolaisuus on tärkeä, kuten myös terveydenhoito sekä työpaikkojen muodostaminen suuressa mitassa. Trump lupaili vaali-puheissaan kaseeraavansa suuren osan Obaman tärkeimmistä laki-muutoksista kuten obamacare ja Iranin kanssa tehty sopimus. http://www.timesofisrael.com/obama-hails-excellent-conversation-with-trump-at-white-house/ • Trumpin vastainen protestitilaisuus järjestetään perjantaina iltapäivällä USA:n Tel Avivin lähetystön edessä. Tilaisuuden järjestäjä Ilana Fassa sanoo, että vaalit voittaneen miehen tulee olla toinen kuin sen, joka teki vaalityötä. Hän itse sanoo äänestäneensä Hillarya. http://www.timesofisrael.com/anti-trump-protest-slated-for-friday-outside-us-embassy/ • Opiskelijoina USA:n toimivat musliminaiset sanovat, että Trumpin kannattajat ovat hyökkäilleet heidän kimppuunsa vaalien jälkeen. Kalifornian ylipistossa opiskelevat musliminaiset sanovat hyökkäysten kohdistuneen heidän uskontoaan vastaan, joita voidaan pitää vihahyökkäyksenä. Hyökkäyksiä on sattunut myös muissa yliopistoissa Yhdysvalloissa. http://www.timesofisrael.com/muslim-students-report-attacks-by-trump-supporters/ • Trumpin neuvonantaja Walid Phares sanoo, ettei Iranin sopimusta kumota vaan siitä tultaneen neuvottelemaan uudelleen. USA:n lähetystön siirtäminen Jerusalemiin tulee tapahtua yhteisen sopimuksen pohjalta, hän sanoo. Israelin ja PA:n arabien väliset rauhanneuvottelut tulevat olemaan listassa ensimmäisten joukossa Phares ennustaa. USA:n nykyisen politiikan mukaisesti Jerusalem on YK:n valvonnan alainen, ja sen muuttaminen edellyttää YK:n vahvistamaa sopimusta Israelin ja PA/PLO:n arabien välillä. http://www.timesofisrael.com/adviser-says-trump-wont-rip-up-iran-deal-signals-he-may-not-move-embassy/ • Pääministeri Netanyahun läheinen salkuton ministeri Tzachi Hanegby sanoo, että kansainvälisten kysymysten käsittely Israelin ja USA:n välillä tullee olemaan helpompaa Trumpin kuin Obaman aikana, sillä lähtökohdat ovat yhteneväisemmät. Netanyahun onnittelut Trumpin vaalivoitosta eivät olleet ensimmäisten joukossa, mikä on voitu panna merkille Trumpin tiimissä. Trump on vakuuttanut, ettei juutalaisten rakentaminen Juudeassa ja Samariassa ole suinkaan esteenä neuvotteluille, kuten myös Bibi vakuuttaa. http://www.timesofisrael.com/hanegbi-trumps-views-on-key-issues-closer-to-ours-than-obamas/, http://www.timesofisrael.com/trump-and-netanyahu-a-match-made-in-heaven/, http://www.timesofisrael.com/trump-adviser-he-doesnt-see-settlements-as-peace-obstacle/, • Netanyahu selitti Israelissa vierailevalle Venäjän pääministeri Dmitri Medvedeville, ettei Israel tule sallimaan Iranin joukkoja Syyrassa. Venäjän pääministeri kiitteli saamaansa lämmintä vastaanottoa Israelissa todeten, että jokaisen Israelin matkansa aikana hän tuntee olonsa kotoiseksi. Israelille tuottavat erityistä huolta Venäjän Syyriaan tuomat S-300 ja S-400 torjunta-ohjus-patteristot, joilla se valvoo koko Syyrian ilmatilaa. Yhteistoimintaa maitten välillä on lisätty yhteenottojen välttämiseksi, sillä IDF pyrkii estämään kehittyneitten ohjusten toimittamisen Hizbullahille. Venäjä toi Syyrian edustalle hävittäjien emälaivansa Amiraali Kuznetsovin, josta se aloittanee IS:n joukkojen pommitukset Syyriassa ja Irakissa. http://www.timesofisrael.com/israel-wont-let-iran-have-military-presence-in-syria-netanyahu-tells-russian-pm/ • Amonan juutalaiskylän asukkaat valmistautuvat väkivaltaiseen karkottamiseen kodeistaan viimeistään 25. joulukuuta. Tuhansia ihmisiä on lupautunut tulemaan karkotusten estämiseksi. Hallitus kiistelee oikeuskansleri Mandelbitin ja korkeimman oikeuden kanssa karkotusten siirtämiseksi 7 kuukaudella. Bait HaYehuda puolue uhkaa kaataa hallituksen, jos Amonan asukkaat karkotetaan kodeistaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220124 • 14 asuntoa myytiin äskettäin Ramat Givat Zeevistä USA:sta Los Angelesista tulleille uusille asukkaille. Alue on 15 minuutin automatkan päässä Jerusalemin keskustasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220145 • IDF, Shin Bet ja poliisi pidättivät 3 viimeisen kuukauden aikana 9 hengen muodostaman terrorisolun, joka toimi sekä Jerusalemissa että Juudeassa ja Samariassa. Solun jäsenet tekivät useita hyökkäyksiä turvallisuusjoukkoja vastaan. Turvallisuusjoukot tekivät ratsian aseverstaaseen takavarikoiden sieltä putkipommeja sekä ainakin 120 kg tarvikkeita niiden tekemistä varten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220105 SÄÄTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 14 -24; Tiberias 17 -25; Suolameri 23 -30; Eilat 18 -30 +C-astetta. Taivaankansi pysyttelee puolipilvisenä, lämpötila laskee pari astetta maanantaihin mennessä,
Post a Comment