KESKIVIIKKO 09.11.2016

KESKIVIIKKO 09.11.2016 01. Tämän päivän mielenkiintoisin aíhe on ilman muuta, kumpi voittaa USA:n presidentin vaalit, Donald Trump vai Hillary Clinton. Analyytikot ovat vakuuttaneet, ettei henkilöllä ole väliä, Israelin ja USA:n suhteet säilyvät raudanlujina. Donald Trump johtaa tällä hetkellä uutistoimistojen mukaan 269 vastaan Hillary 209 edustajaa. Voittoon tarvitaan 270 edustajaa, mutta lopullisen vahvistuksen antaa kansallinen vaalineuvosto, joka ei välttämättä seuraa kansan tahtoa, kuten on havaittu aiempien presidentinvaalien yhteydessä. Miljardööri George Soros ennusti jo viikkoja sitten, että Trump voittanee eniten ääniä, mutta että presidentiksi valitaan Hillary Clinton. Miten tämä käytännössä junaillaan, on arvoitus, mutta "näin on päätetty ja näin tulee tapahtumaan" hän vakuutti todellisen vallanpitäjän äänenpainoilla. Trump johtaa ääntenlaskennassa Pennsylvaniassa, vakuuttaa ToI:n artikkelin otsikko lisäten, että Trump etenee kohti todennäköistä tyrmäysvoittoa. Artikkelien yhteyteen liitettyjen tilannekuvien mukaan ilmapiiri Demokraattisen puolueen kannattajien parissa alkaa painua alistuneeksi ja pettyneeksi, sillä gallupit vakuuttivat heidän voittoaan viimeiseen asti. Tämä oikeuttaa kipeään kysymykseen, ovatko mielipidetiedusteluja tekevät järjestöt nekin epäluotettavia ja niiden julkistamat tulokset peukaloituja, kuten Donald Trump väitti vaalipuheissaan moneen kertaan. Hillaryn tilaamat voitonmaljat ja ilotulitusraketit täytynee säästää toiseen tilaisuuteen, tai myydä alennettuun hintaan vaikkapa republikaaneille. USA:n presidentinvaalit vaikuttavat välittömästi myös maailman talouteen. Gallupien luvattua vaalivoittoa Hillarylle Wall Streetin talousnäkymät valpastuivat ja dollarin arvo nousi hieman. Artikkelit kertovat Japanin valuutan arvonmerkkinä pidetyn Nikkein 225 pudonneen hetkellisesti 6.1 % sijoittajien odotellessa Trumpin mahdollista voittoa. Japanin taloutta johtavien instituutioiden virkailijat Japanin Pankista, Talousministeriöstä ja Talouspalvelujen Agentuurista kokoontuvat myöhemmin päivällä keskustellakseen ja mahdollisesti päättääkseen jotain valuuttakurssien potentiaalisten vaihtelujen johdosta. Japanin jenin arvon alentuminen avustaisi ulkomaanvientiä artikkeleiden hinnan alentuessa. http://www.timesofisrael.com/liveblog-november-09-2016/, http://www.haaretz.com/world-news/u-s-election-2016/1.751995 http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220019., http://www.timesofisrael.com/markets-in-free-fall-as-trump-moves-into-lead/ 02. Useat YK:n yleiskokouksen komiteat hyväksyivät sunnuntaina kymmenkunta Israelin vastaista päätöslauselmaa, jotka eivät ole sitovia. ToI:n artikkelin mukaan ne hyväksyivät 10 päätöslauselmaa, joista kahdessa kiistetään juutalaisten oikeudet Temppeli-vuoreen ja Jerusalemiin. Päätöslauselmissa käytetään Temppelivuoresta arabiankelistä nimeä Al-Haram Al-Sharif kuin vahvistuksena sen kuulumisesta muslimeille. Komiteoiden tekemät päätökset käsitellään uudelleen YK:n yleiskokouksessa, mutta niiden sanamuodot harvoin muuttuvat 193 maan edustajien muodostamassa yleiskokouksessa, joka myönsi PA/PLO:lle tarkkailijan aseman ilman valtiolle kuuluvia oikeuksia äänestykseen. Israelin toimintoja tutkivan erityiskomitean mandaatin uudistaminen sai taakseen 86 ääntä, 71 pidättyi ja vain 7 maan edustajan vastustaessa. USAn, Kanadan, Australian ja Israelin muodostamaan vastustavien joukkoon liittyivät Marshall Saaret, Mikronesia ja Palau. EU maat pidättyivät, ja heihin liittyi useita maita Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta, niiden joukossa Argentiina, Meksiko ja Costa Rica. "EILINEN farssi YK:n yleiskokouksen komiteoissa alleviivaa yhtä tosiasiaa: YK:n yleiskokouksen automaattisen enemmistön tarkoituksena ei ole todellinen palestiinalaisten avustaminen", totesi UN Watch järjestön johtaja Hillel Neuer. "Näiden rituaalisten, yksipuolisten päätöslauselmien kohteena pysyy Israelin pitäminen syntipukkina (scapegoat)". YK tekee suurta hallaa omalle arvovallalleen alistuessaan näihin selvästi politisoituneisiin ja räikeän yksipuolisiin päätöslauselmiin yhtä sen jäsen-maata kohtaan. Niillä valmistellaan YK:n johtamaa hyökkäystä Jerusalemia vastaan Sakaria luvun 12 mukaisesti ymmärtämättä, että se sotaretki tulee päättymään suureen katastrofiin siihen osallistuville maille. http://www.timesofisrael.com/un-committees-begin-voting-on-10-resolutions-against-israel-in-a-single-day/, "KATSO Minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudean kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä, ja sinä päivänä Minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille, kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä, (vaikka) kaikki maa(ilma)n kansakunnat kokoontuisivat sitä vastaan". (Sak.12: 2 -4) 03. Valjastettuaan YK:n instituutioineen kuuliaisen vasallin asemaan Palestiinan Auktoriteetti on aloittanut uuden kohteen alkaen vaatimaan, että voitto-puolisesti hepreaksi kirjoitetut Kuolleenmeren kirjakääröt kuuluvat oleellisesti arabimuslimien perinnekohteisiin ja että Israelin tulee palauttaa sille kaikki luolista löytämänsä tai välittäjiltä ostamansa kääröt. Tämän jos minkään luulisi vakuuttavan poliittisesti yksipuolisen ja naurettavan – ellei kysymys olisi juutalaisille elintärkeistä kysymyksistä – ajojahdin Israelin laillisuuden kieltämiseksi kansainvälisten yhteisöjen kautta, missä YK instituutioineen näyttelee keskeistä osaa. Israelin UNESCO:n lähettiläs Carmel Shama –HaCohen totesi, että PA:n edustaja nosti epävirallisesti kysymyksen Kuolleenmeren kirjakääröjen asemasta esiin äskeisessä UNESCO:n hallitusten välisen komitean – jonka tehtävänä on edistää kulttuuriomaisuuden palauttamiseksi sen omistajamaalle - istunnossa. Israelin lähettilään ja istunnossa mukana olleiden IAA:n edustajien kertoman mukaan PA aikoo tuoda kysymyksen esiin komitean seuraavassa kokouksessa vuonna 2017. "Tämä on palestiinalaisten uusi provosoiva ja julkea yritys historian uudelleen kirjoittamiseksi ja kiistää juutalaisten siteet Israelin maahan" HaCohen selitti. "Kuolleenmeren kirjakääröt muodostavat todellisen ja oleellisen todisteen juutalaisen kansan siteistä Israelin maahan". http://www.israeltoday.co.il/NewsItem/tabid/178/nid/30424/Default.aspx 04. UUTISIA LYHYESTI • PA:n arabimies yritti ruuvitaltalla aseistettuna hyökätä IDF:n sotilaan kimppuun Havaran tarkastuspisteessä keskiviikkoaamuna Neblusin eteläpuolella. Sotilas oli tapahtumahetkellä vartiossa. Paikalla olleet sotilaat reagoivat hyökkäykseen ampuen hyökkääjää ja haavoittaen häntä. Hänelle annettiin ensiapua paikalla ja vietiin sairaalaan. Hän ei ehtinyt haavoittaa ketään ennen haavoittumistaan. http://www.timesofisrael.com/palestinian-tries-to-stab-soldiers-is-shot-idf/ • Israel antoi varoituksen kansalaisilleen todellisesta IS:n suunnittelemasta hyökkäyksestä Albaniassa lauantaina suunnitellun jalkapallomatsin aikana. Varoitus annettiin sen jälkeen, kun Albanian turvallisuusmiehet olivat pidättäneet 4 epäiltyä, joiden he uskoivat suunnitelleen hyökkäystä Israelin ja Albanian joukkueiden välisen vuoden 2018 Word-Cup karsintaottelun aikana. Albanian viranomaset siirsivät ottelun pidettäväksi Shkoderkaupungin stadionilta Esbasaniin. Albanian viranomaisten mukaan se tulee huolehtimaan turvallisuudesta ottelun aikana 12 11.2016. Israelin terrorinvastainen toimisto, joka on osa pääministerin kansliaa, kehotti Israelin kansalaisia vaarasta ja pysyttelemään poissa ottelusta. http://www.timesofisrael.com/israel-warns-of-credible-threat-of-is-attack-at-soccer-game-in-albania/ • Republikaanien ehdokas Donald Trump voitti lopulta USA:n presidentin vaalit, mutta hänen täytyi voittaa melkein jokaisessa osavaltiossa, mikä osoittaa taistelun tasaväkisyyden. Trump sanoi voittopuheessaan New Yorkissa olevansa koko kansan presidentti ja toimivansa kansansa etujen mukaisesti. Hän vakuutti aloittavansa välittömästi astuttuaan virkaansa tammikuussa 2017 Obaman ylpeilemän obamacare terveyspaketin purkamisen ja uusimisen, Iranin kanssa solmitun ydinsopimuksen uudelleen arvioimisen sekä ulkomaitten kanssa tehtyjen kauppasopimusten uusimisen. Pörssikurssit odottavat, mitä Trump tulee esittämään lähiajan suunnitelmistaan sekä aikatauluista esittämistään Obaman hallituksen aikana tehtyjen lakien purkamiseksi ja uudistamiseksi. Trumpin voitto tulee aiheuttamaan täydellisen täyskäännöksen Obaman hallituksen harjoittamasta politiikasta, jos kaikki se, mitä hän lupaa, toteutetaan. Hänen iskulauseensa palauttaa USA:n mahti ja suuruus entiselleen voi aiheuttaa kylmiä väreitä monien selkäpiissä. Trump esitti kiitoksen Hillary Clintonille antaen tunnustusta hänen ponnisteluilleen. Donald Trumpin tehtävää helpottaa tosiasia, että kongressin sekä senaatti että edustajainhuone säilyvät republikaanien valvonnassa. http://www.timesofisrael.com/president-elect-trump-vows-to-work-for-all-americans/, http://www.timesofisrael.com/donald-trump-wins-us-presidential-election/, http://www.timesofisrael.com/gop-keeps-hold-on-congress-dems-make-modest-gains/ • Donald Trumpin vaalivoitto on saanut monet valtioitten päämiehet ja järjestöjen johtajat arvioimaan suhteitaan Yhdysvaltoihin uudelleen. Alla muutamia tärkeimpiä. - Venäjän presidentti Vladimir Putin onnitteli Trumpia toivoen rakentavia suhteita USA:n kanssa. - Egyptin presidentti Abdel Fattah el-Sisi onnitteli trumpia sanoen olleensa ensimmäinen onnittelija, kuten Walla Ut. raportoi. - Turkin ulkoministeri Mevlut Gavisoglu sanoi twiit-onnisttelussaan, että Turkki toivoo luottamuksellisia suhteita ja yhteistoimintaa presidentti Donald Trumpin hallituksen kanssa. - Mahmoud Abbas esitti toivomuksen, että Trump toimii Palestiinan valtion perustamisen hyväksi. - Hamas uskoo, etteivät suhteet muutu oleellisesti Trumpin valta-kauden aikana. - Iranin ulkoministeri Javad Zarif muistuttaa Trumpia, että hänen tulee noudattaa kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja. - Knessetin puhemies Yuli Edelstein esitti onnittelut Israelin parlamentin puolesta. - Naftali Bennett sanoo, että Trumpin voitto merkitsee, että odotukset Palestiinan valtion perustamiseksi ovat rauenneet. - NATO:n pääsihteri Jens Stoltenberg sanoo onnittelussaan, että USA:n johtoasema on nyt tärkeämpi kuin koskaan. Trump sanoi vaalipuheessaan, että USA:n tulee miettiä kahdesti ennen kuin menee avustamaan ahdinkoon joutunutta NATO:n jäsenmaata. - Jerusalemin pormestari Nir Barkat esitti toivomuksen, ettei Trump unohtaisi lupaustaan muuttaa USA:n lähetystö Jerusalemiin. http://www.timesofisrael.com/liveblog-november-09-2016/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220031, - SÄÄTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 18 -27; Tiberias 19 -32; Suolameri 23 -31; Eilat 23 -32 +C-astetta. Taivaankansi on puolipilvinen. Parin päivän ajan eletään hellelukemissa, sen jälkeen säätila normalisoituu ilman sateita. 05. Jerusalemin poliisi yhdessä rajapoliisin kanssa pidättivät tiistai-iltana 9 arabie Jerusalemin itäpuolella. Heidän epäillään syyllistyneen kivittämiseen, petrolipommien heittelyyn sekä monenlaiseen ilkityöhön alueella asuvia juutalaisperheitä vastaan. Arabit olivat kotoisin Shuafatin jaEl-Aidan pakolaisleireistä, sekä Jerusalemin Rosh Al-Amudin ja Issawiyan arabi-enemmistöisistä lähiöistä. Poliisin tiedottaja vakuutti, että poliisi tulee jatkamaan rauhattomuutta ja epäjärjestystä aiheuttavien pidätyksiä, joita on suoritettu myös Rachelin ja patriarkkain hautakammioitten lähellä Betlehemissä ja Hebronissa. Sotilaat suojasivat pari yötä sitten suoritea Josefin hautakammion korjaustöitä. Arabit käyvät toistamiseen tuhoamassa hautakammiota, joka sijaitsee Nablusin (Sikemin) lähellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219975 06. Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif väitti äskettäin, että Israel muodostaa suurimman uhan maailman inhimillisyydelle. "Suurimman uhkan alueen turvallisuudelle ja maailman inhimillisyydelle muodostaa sionistinen hallitus" hän väitti naama pokkana. Hän väitti edelleen, että suuriman uhkan muodostavat Israelin omistamat 200 ydinkärkeä. Zarif saapui Libanoniin onnitellakseen Libanonin uutta presidenttiä Michel Aiounia, joka valittiin presidentiksi Hizbullahin tuella vuosia kestäneen epävarmuuden jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/220018

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019