KESKIVIIKKO 26.10.2016

KESKIVIIKKO 26.10.2016 01. KOIRAT haukkuu ja karavaani kulkee, sanottiin USA:n länsiosiin matkalla olevista karavaaneista, joilla uudet siirtolaiset valtasivat länsiosat maata. Haukkujia on Israelin maassakin, mutta money heistä ovat kaksijalkaisia. Israelin maan valloittaminen näyttää sen sijaan pysähtyneen, ehkä "intiaanien pelosta", mikä häiritsi USA:n siirtolaisten matkaa, jotka jatkoivat matkaansa kaikesta huolimatta usein sotilaitten turvaamina. "He kuolivat saappaat jalassa", oli nuorukaisena näkemäni länkkärin otsikkona, jossa ylivoimaiset intiaaniheimot jauhoivat koko karavaanin ja sitä puolustaneet sotilaat viimeistä miestä ja naista myöten. Israelissa monet ovat joutuneet kokemaan samaa, mistä Gush Etzionin juutalaisasukkaitten kohtalo itsenäisyystaistelun aikana on kuvaava esimerkki. V 1948 pientä juutalais-yhdyskuntaa puolustavat siirtolaiset, alimitoitettuina ja –aseistettuina, joutuivat vahvasti aseistettujen Transjordanian virallisen, englantilaisten upseerien kouluttaman ja johtaman, armeijan joukkojen piirittämiksi. Apua ei ollut saatavissa ja ammukset alkoivat loppua puolustajilta, ja siksi he lopulta antautuivat kuvitellen, että englantilaiset upseerit valvoisivat antautumisehtojen noudattamista. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan jordanialaiset sotilaat teloittivat kaikki miehet; naiset ja lapset koottiin erilleen odottamaan sotilaitten mielivaltaa, joka muistutti muinaisten barbaarien esikuvia. Jordanian armeija miehitti Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosat, myös Temppelivuoren, tuhoten vuoteen 1967 mennessä kaikki alueella olevat 58 juutalaisten synagogaa ja muita uskonnollisia rakennuksia, sekä karkottivat kaikki alueilla asuneet juutalaiset liittäen alueet Jordaniaan. Vain Englanti ja Pakistan tunnustivat Jordanian oikeudet miehittämiinsä alueisiin. "Temppelivuori on meidän" huusivat voittoisat IDF:n sotilaat karkotettuaan Vuorta puolustavat Jordanian armeijan sotilaat Jerusalemista ja vuorelta kuuden päivän sodan aikana 1967. Silloinen Israelin vahva mies kenraali Moshe Dayan, jonka pääharrastuksina niihin aikoihin olivat antiikkiesineitten kerääminen ja naisten jahtaaminen, kuten pahat kielet kertoivat, pelkäsi "jättiläisiä", ympäröiviä arabimaita, vaikka niiden joukot oli lyöty voittoisissa taisteluissa, ja antoi käskyn, että Temppeli-vuoren omistus säilyy Israelilla, mutta että sen päivärutiinin hoito ja järjestyksen ylläpito annetaan Jordaniassa päämajaansa pitävän islamin säätiön wagfin velvollisuudeksi. Tämä oli kuuluisan kenraalin yksi kohtalokkaimmista virheistä, jonka seurauksia selvitellään edelleen jatkuvina kahnauksina Temppelivuorella ja Jerusalemin itäosissa. Arabit katsovat, että Temppelivuori kuuluu täysin heille, ja käyttäytyvät tämän harhaluulonsa mukaisesti. Jerusalemin kaupungin järjestyssääntöjen kuten rakennusmääräykset ja rakennustoimen valvonta kuuluu sopimuksen mukaan pääkaupungin viranomaisille, mutta käytännössä sitä ei noudateta. Arabit ovat suorittaneet toistuvia kaivauksia Temppelivuorella ilman rakennusviranomaisten ja arkeologien valvontaa, ja rakensivat vuoren koillisosan kellaritiloihin, ns. Salomon talleihin, Lähi-Idän suurimman moskeijan poistaen usean sadan rekkalastillisen verran arvokasta täyttömaata täynnä muinaisjäänteitä Temppelistä ja muista rakenteista kipaten ne läheiseen laaksoon ilman arkeologien valvontaa. Yksityiset järjestöt ovat seuloneet näitä jätekasoja löytäen arvokkaita muinaisjäänteitä ensimmäisen ja toisen Temppelin ajoilta. Israelin arkeologisista kaivauksista vastaava instituutti IAI ei ole osoittanut kiinnostusta asiaan. Arabit ovat arvattavasti varastaneet kaikki arvokkaammat muinaislöydöt. MONET kansanedustajat - sekä oikealta että vasemmalta laidalta – ovat vaatineet hallitusta ja pääministeriä ottamaan jämäkämmän asenteen tehdäkseen täysin selväksi sekä PA:lle että maailmanjärjestöille, että Jerusalem on kokonaisuudessaan Israelin jakamaton pääkaupunki, ja että Temppelivuori kuuluu täysin Israelin valvontaan, mutta ilman tulosta. Pääministeri Benyamin Netanyahu on vastannut näihin vaatimuksiin kieltämällä toistuvasti juutalaisten pääsyn Temppelivuorelle, ja lisäksi kieltäen kansanedustajilta oikeuden vierailla siellä. Tämän Israelin hallituksen lepsun käyttäytymisen johdosta PA/PLO on rohkaistunut esittämään yhä hurjempia vaatimuksia, joilla pyritään kaivamaan maata Israelin olemassaolon ja -oikeuden alta. UNESCO:n mieltä vailla olevat äänestyspäätökset vastoin uskonnollisen kirjallisuuden ja historian horjumattomia tosiasioita, joilla pyritään kieltämään sekä juutalaisten että kristittyjen siteet Jerusalemiin ja Temppeli-vuoreen, ovat järkyttäneet oikeudesta ja järjestyksestä huolta kantavien järjestöjen ja valtioitten mielenrauhaa, sekä YK:n ja sen alaisten instituutioitten tämän hetken asemasta ja roolista maailman johtavana elimenä. Niistä on tullut määrättyä ideologiaa ja uskonnollista vakaumusta edustavien maitten käsikassaroita, joita voidellaan öljytuloilla. 02. PA/PLO:n viimeisin yritys ylittää kuitenkin kaikki edelliset. Tämä vararikon partaalla oleva korruptiohallinto, jolle YK antoi valtiolle kuuluvan oikeuden yleiskokouksissaan, kuvittelee tien olevan tasoitettuna seuraavaa suurta siirtoa varten: Balfourdin julistuksen mitätöimiseen. Englannin ulkoministeri Arthur Balfour antoi 02.marraskuuta 1917 maailmansodan vielä riehuessa Englannin hallituksen nimissä juutalaisten johtajalle Lordi Walter Rotschildille kirjeen, jossa Englannin hallitus lupaa tukea juutalaisten kansallisen kodin perustamista silloiseen Syyria Palestiinaan. Alue oli vielä silloin Turkin ottomaanihallituksen vallan alla. Julistuksessa ei mainittu mitään alueen "palestiinalaisista", vain kehotettiin huomioimaan alueen asukkaitten uskonnolliset ja muut oikeudet. Tämä dokumentti sisällytettiin San Remon kansainvälisen konferenssin päätöksiin v. 1920 sekä kansainliiton päätökseen v. 1922 mandaatin luovuttamiseksi Englannille kansallisen kotimaan perustamiseksi juutalaisille Syyria Palestiinaan. Päätöksessä tunnustettiin juutalaisten uskonnolliset ja historialliset siteet Syyria Palestiinaan, ja Englantia kehotettiin toimimaan päätöksen toteuttamiseksi. Englannin mandaattiin kuului myös nyinen Jordanian kuningaskunnan alue, joka erotettiin Kairon konferenssissa 1921 omaksi Englannin alaiseksi protektoraatiksi, jonka johtoon suositeltiin Abdullah ibn Husseinia. Kairon konferenssin päätös vahvistettiin kansainliiton päätöslauselmassa 1922. Englannin nimissä neuvotteluja johti ulkoministeri Winston Churchill, joka Kairon konferenssin jälkeen kehui yhdellä kynänvedolla perustaneensa yhden uuden valtakunnan. Palestiinalainen uutistoimisto WAFA ilmoitti, että PA/PLO on aloittanut vuoden kestävän kampanjan "Balfourin julistuksen aiheuttaman rikoksen" korjaamiseksi. Balfourin julistus täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Raportin mukaan tilaisuuksia tullaan vuoden aikana järjestämään maailmanlaajuisesti. Kampanja aloitetaan virallisesti 02.11.2016 ja se kestää 02.11.2017 saakka. PLO:n hallituksen jäsen Taysir Khalid sanoi maanantaina, että PA/PLO:n kampanja tulee muistuttamaan maailmaa ja ennen kaikkea Englantia, että ne ovat vastuussa "kolonialistisesta projektista", jolla aiheutettiin suurta vahinkoa Palestiinan kansalle, mikä vaatii hyvitystä. PA/PLO ilmoitti heinäkuussa 2016 suunnittelevansa Englannin vastaisia oikeustoimia v. 1917 Balfourin julistuksen vuoksi, mikä oli ratkaiseva askel Israelin valtion perustamiseksi 14.toukokuuta 1948. PA/PLO:n ulkoministeri Riyad Mansour sanoi, että Englanti on vastuussa kaikista juutalaisten siirtolaisten suorittamista rikoksista Palestiinan kansaa vastaan vuoteen 1948 saakka, jolloin Israelin valtio virallisesti perustettiin. Hän unohtaa kokonaan arabien suorittamat massamurhat juutalaisia vastaan. Kuka niistä vastaa? Israelin tulisi esittää omat korvausvaatimuksensa PA/PLO:ta vastaan. PÄÄMINISTERI Netanyahu sanoi myrkyllisesti lausunnossaan, että yhtä hyvin PA/PLO voisi esittää syytöksiä Persian kuningasta Kyyrosta vastaan, joka 538 eKr. antoi luvan juutalaisille palata kotimaahansa, tai Abrahamia vastaan, joka osti Makpelan luolan ja maapalan Hebronin läheltä vaimonsa Saaran hautapaikaksi. Netanyahu, joka sanoo edelleen puoltavansa kahden valtion periaatetta, sanoo, että kaikki on neuvoteltavissa, mutta juutalaisten oikeudesta omaan valtioonsa heille luvatussa maassa hän ei koskaan neuvottele. Kaikella kunnioituksella, herra pääministeri, mutta ehkä olisi korkea aika pyytää anteeksi Obaman vaatimuksesta hätäisesti annettuja lupauksia. Kahden valtion periaate on kuollut, se haudattiin yhdessä Shimon Peresin kanssa, kuten monet sanovat. http://www.timesofisrael.com/palestinians-to-launch-year-long-campaign-against-crime-of-balfour-declaration/ 03. UUTISIA LYHYESTI • UNESCO:n perinnekomitea äänestänee tänään vielä kerran PA/PLO:n sponsoroimasta esityksestä, jolla juutalaisten ja kristittyjen uskonnolliset ja historialliset siteet Jerusalemiin ja Temppelivuoreen kielletään kokonaan. Tämä on jo kolmas UNESCO:n alla tapahtuva äänestys, eikä esityksen sanamuodon uskota muuttuvan. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas esitti pahaenteisen uhkavaatimuksen seurauksista kertomatta niistä tarkemmin, jos esityksen sanamuotoa muutetaan. Komitean 21 jäsenmaan pelätään toimivan kumi-leimasimen tavoin, kuten tapahtuu nykyisin muissakin YK:n alaisissa instituutioissa. http://www.timesofisrael.com/us-lawmakers-urge-unesco-panel-to-reject-text-erasing-jewish-ties-to-temple-mount/ • USA:n kongressin senaattorit ja jäsenet vaativat UNESCO:n jäsenmaita äänestämään esitystä vastaan, jolla juutalaisten ja kristittyjen oikeudet Temppelivuoreen ja Jerusalemiin kielletään. Jerusalemin asemasta ja sen muureista äänestetään UNESCO:n perinnekomiteassa Pariisissa tänään keskiviikkona. http://www.timesofisrael.com/us-lawmakers-urge-unesco-panel-to-reject-text-erasing-jewish-ties-to-temple-mount/ • 15-vuotias beduiinipoika, joka oli tullut perheensä kanssa tarjoilemaan juomia israelilaisen yhtiön työntekijöille, jotka olivat huoltamassa Israelin ja Egyptin välille rakennettua turva-aitaa, sai surmansa harhalaukauksesta. IDF:n tiedotteen mukaan kysymys ei ole terrorismista, sillä Siinain puolella tapahtunut laukaustenvaihto käytiin Egyptin rajavartijoitten ja salakuljettajien välillä. Beduiiniperhe syyttää armeijaa, etteivät sen sotilaat suojelleet heitä ammuskelua vastaan. IDF tutkii asiaa. http://www.timesofisrael.com/israeli-worker-shot-moderately-injured-near-egypt-border/ • USA:n tiedustelujohtaja James Clapper sanoi tiistaina haastattelussa osallistuessaan CFR:n kokoukseen New Yorkissa, että Pohjois-Korean estäminen ydinaseista on menetetty tapaus. Hän arvioi Syyrian tilannetta todeten, että no-fly alueiden perustaminen voi aiheuttaa sen, että Venäjä ampuu USA:n ja muiden sen kanssa liittoutuneiden maiden koneet alas. Venäjä asensi Syyriaan sekä S-400 että S-300 torjuntapatteristot suojaamaan satamia ja lentokenttiä Syyriassa. Clapper pitää mahdollisena, että Venäjä käyttää torjunta-ylivoimaansa Syyriassa puolustaakseen joukkojaan, jos se katsoo niitä uhattavan. Obama epäröi julistaa turva-alueita, joilla lentäminen kielletään, osaksi sekä miehistö- että kalusto-ongelmien vuoksi. Hillary Clinton vaatii niitä kuten republikaanien varapresidenttiehdokas Pence, mutta Donald Trump ei vielä tarkentanut kantaansa. http://www.timesofisrael.com/us-official-russia-might-shoot-down-us-aircraft-in-syria/ • Poliisi esittää, että vuoden kestänyt kielto poliitikoille ja kansan-edustajille nousta Temppelivuorelle poistetaan, ainakin osittain, mutta Netanyahu sanoo, ettei muutosta ole harkittu vielä tässä vaiheessa. Pääministeriä on syytetty siitä, että hänen varovainen suhtautumisensa Jerusalemin ja Temppelivuoren asemaan ja juutalaisten oikeuksiin niissä, rohkaisee arabeja vaatimaan lisää ja lisää, kuten viime päivinä on todettu. Bibi lupaa kutsua turvallisuus-neuvonantajansa kokoon keskustelemaan poliisin suosituksesta. http://www.timesofisrael.com/israel-police-urges-renewed-temple-mount-visits-for-mks/ • Neljä palestiinalaista sai surmansa rajussa nokkakolarissa tiellä no 60 Otnielin lähellä. Yksi ajoneuvoista oli EU:n omistama. Alustavan raportin mukaan aikaisin keskiviikkoaamuna tapahtunut onnettomuus aiheutui siitä, että yksi autoista väisti tai ajautui naapurikaistalle ajettuaan siilin yli tiellä. Lisäksi yksi henkilö haavoittui onnettomuudessa. http://www.timesofisrael.com/4-palestinians-killed-in-west-bank-car-crash/ • USA:n presidentinvaalien ehdokas Hillary Clinton on saanut miljonäärit taakseen suhteessa 20 - 1 Trumpin tukijoista. Kongressin republikaani-jäsenet ovat havainneet vaaran, että Pelosi ja Hillary voivat saada lopullisen voiton Trumpista pelkästään rahan voimalla. Kongressin edustajainhuoneen puheenjohtaja Paul Ryan esittää uutta varain-hankinta projektia ja kehottaa muitakin varojen keräämiseksi, jotta republikaaniehdokkaat kongressiin voittaisivat avoimet edustaja-paikat. Gallupit USA:ssa antavat kovin toisistaan poikkeavia lukuja Hillaryn ja Donaldin mahdollisuuksista. Eräs antaa 12 %:n edun Hillarylle, toinen 5 %, kolmas antaa tasatuloksen. Miljardööri George Soros sanoi äskettäin, että Trump voi saada enemmän ääniä, mutta vaalikomitea tulee joka tapauksessa asettamaan Hillary Clintonin USA:n seuraavaksi presidentiksi, koska näin on päätetty. Soros edustaa illuminatia ja avoin yhteiskunta-projektia ilman rajoja. http://www.timesofisrael.com/as-trump-falters-more-republicans-say-theyll-block-clinton/ • UNESCO:n perinnekomitea äänesti suljetuin lipuin esityksestä, jolla juutalaisten ja kristittyjen oikeudet ja siteet Jerusalemiin ja Temppelivuoreen kielletään. Tulos oli 10 puolesta, 2 vastaan ja 8 pidättyi äänestyksestä. Arabimaitten edustajien toivoma yksimielinen äänestys ei toteutunut, mutta päätös on silti sitova ja huolestuttava. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israel-races-to-thwart-consensus-approval-for-UNESCOs-Jerusalem-resolution-470883 • Yediot Achronot lehden julkaisemien dokumenttien mukaan KGB:n agentit olivat NL:n aikana onnistuneet tunkeutumaan sekä Knessetiin että IDF:n yleisesikuntaan. Sillä oli maksettuja agenttejaan molemmissa instituutioissa. Artikkelin mukaan sillä oli 3 agenttia Knessetissä, yksi lentokoneteollisuuslaitoksessa, joka suunnitteli Lavi-hävittäjää, yksi järjestössä joka rakensi Merkava-tankkia. Yleisesikunnan kenraalin nimi oli IDF:n tiedossa, mutta hänen nimeään ei paljastettu sekä hänen huonon terveytensä että sen aiheuttaman vahingon vuoksi Israelin tiedustelun luotettavuudesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/219370 SÄÄTLAT tänään. Jerusalem 16 -25; Tiberias9 -30; Suolameri 26 -33, Eilat 22 -34 +C-astetta. Lämmin sää jatkuu edelleen.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021