PERJANTAI 16.09.2016

PERJANTAI 16.09.2016
01. ISRAELIN entinen presidentti Shimon Peres sinnittelee sairaalassa vaarallisen halvauskohtauksen ja sitä seuraavan aivoverenvuodon jälkiseurauksia vastaan. Häntä on pidetty lääkkeitten avulla koomassa kolme päivää, mutta nyt hoitavat lääkärit pohtivat lähiomaisten kanssa, voisiko huumaustilaa lieventää ja antaa hänen palata osittaiseen tietoisuuteen. He myös aikovat vähentää lausuntoja hänen tilastaan. Lääkärit vakuuttavat hänen osoittavan todellista edistystä. Hänen tilansa on vakaa mutta edelleen hengenvaarallinen. http://www.timesofisrael.com/peres-showing-real-improvement-two-days-after-stroke/

02.SÄÄTILAT tänään. Jerusalem 19 -28; Tiberias 24 -38; Suolameri 27 -38: Eilat 25 -37 +C-astetta. Lämpötila pysyttelee 28 asteen tienoilla pari päivää, mutta sunnuntaista lähtien lämpöaalto nostaa lämpötiloja siten, että Jerusalemin lämpötilaksi ennustetaan maanantaiksi 20 -33 astetta.

03.YK pyytää Aleppon kaupungista taistelevia joukkoja sallimaan avustusrekkojen pääsyn Syyrian armeijan piirittämään kaupunkiin aselevon saadessa jatkosopimuksen. Turkin alueella odottaa 40 rekkaa täynnä elintarvikkeita n. 80 000 Aleppon asukkaalle, joilla tarve on suurin. Aselepoa jatkettiin USA:n ja Venäjän yhteisten ponnistelujen avulla.

Näennäisestä sovusta huolimatta jännitys USA:n ja Venäjän välillä uhkaa kariuttaa hyvät aikomukset nälkää näkevien auttamiseksi ja aselevon jatkumiseksi. Jännitystä lisää se, että nämä maat tukevat toisiaan vastaan taistelevia joukkoja: Venäjä tukee Bashar Assadin armeijaa, USA joitakin sitä vastaan taistelevia ns. maltillisia ryhmittymiä.
Venäjän YK:n lähettiläs Vitaly Churkin esitti vaatimuksen, että YK:n turvalisuusneuvoston tulee vahvistaa aseleposopimus. Hän sanoi työskentelevänsä esityksensä kimpussa ja toivoi, että se hyväksyttäisiin seuraavan keskiviikon kokouksessa, jossa Syyrian tilannetta käsitellään. YK:n tiedotteen mukaan Turkissa odottavat 40 rekka-autoa ovat odottaneet 2 päivää. Tt-opimuksen mukaan avainasemassa oleva Aleppoon johtava Castellon tie tulee olla aseeton.
Churkin sanoi Venäjän toteuttavan tt-sopimuksen ehtoja, mutta että jotkut kapinallisten ryhmät eivät sitä kunnioita. Venäjän toiveena on saada avustukset perille perjantaina.

USA:n tiedottaja sanoi tt-sopimuksen pitävän päällisin puolin, mutta suurin huoli kohdistuu avustustarvikkeiden saamiseksi nälkiintyneille kansalaisille. Hän sanoi USA:n ulkoministeri John Kerryn ja Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrovin sopineen maanantaina alkaneen tulitauon jatkamisesta, mutta muutama tunti sen jälkeen Venäjän armeijan tiedottaja syytti Washingtonia "retorisen sumun" levittämisestä peittääkseen tosiasian, ettei USA täytä sen asettamia velvoitteita. Hän sanoi Syyrian armeijan lopettaneen tulituksensa, mutta USA:n tukemat "maltillisen opposition" joukot ovat kiihdyttäneet hyökkäyksiään siviilikohteita vastaan.  
Presidentti Obama kokoaa avainministerit ja sotilasjohtajat neuvotteluun perjantaina tutkiakseen heiveröisen tulitauko-sopimuksen tukemismahdollisuuksia. Syyrian sisällissodaksi ja kansainväliseksi konfliktiksi kehittyneissä taisteluissa on saanut surmansa yli 300 000 ihmistä. USA:n tarkoituksena on lopettaa taistelut Assadin armeijan ja kapinallisten välillä, mikä ei koske Islamin Valtiota. Torstaina tuntemattomat koneet tekivät ilmaiskuja Deir Ezzin provinssissa, joka on IS:n valvonnassa, surmaten 23 ihmistä, heistä 9 lasta. Tarkkailija ei tiennyt kenen koneet iskivät Al-Mayadiniin. Myöhemmin raportoitiin samoin tuntemattomien koneitten iskeneen kapinallisten valvomaan Talbissehiin Syyrian keskiosissa.
Suurin huoli kohdistui kuitenkin Syyrian armeijan piirittämään Aleppon itäosan alueille, jossa asuu 250 000 asukasta.  http://www.timesofisrael.com/un-pleads-for-syria-aid-access-after-truce-extended/
Syyrian armeijan joukkojen sanotaan vetäytyvän elintärkeältä Aleppoon johtavalta tieosuudelta, mikä voi helpottaa avustus-rekkojen päästä kohteisiinsa. http://www.timesofisrael.com/syrian-military-begins-to-withdraw-from-vital-aleppo-road/,

04.MAAILMANPANKKI totesi julkilausumassaan torstaina, että alle puolet Gazan tukijamaiden lupaamista avustuksista on tilitetty Gazan jälleen rakentamistileille Israelin ja Hamasin välisen vuoden 2014 kesäsodan tuhojen korjaamiseksi. Työttömyys on Gazassa 42 % - nuorten työttömyys on paljon suurempi - Juudean ja Samarian alueilla työttömyys on 18 %.
Maailmanpankin edustaja syytti myös Israelin asettamia rajoituksia liikenteen vapaudelle Gazan ja Israelin välillä, mikä estää yritysten kehittymistä sekä karkottaa ulkomaisia sijoittajia ja yrityksiä. Hän jätti mainitsematta, että Gazan kauppasaarto on kansainvälinen, mitä toteuttaa myös Egypti.

MAAILMANPANKI suosittelee Israelin sallimaan PA:n arabien rakentamisen nostamista B- ja C-alueilla – A-alueet ovat PA:n valvonnassa – sekä lieventämään Gazan saartoa. Samalla lausunnossa kehotetaan, että PA leikkaa menojaan, sekä mainitaan erityisesti eläkkeet, joita PA maksaa sekä Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivät terroristeille että surmansa saaneiden terroristien omaisille.
Puolustusministeri Avigdor Liberman sanoi äskettäin harkitsevansa Gazan työntekijöitten päästämästä töihin Israelin puolelle. http://www.timesofisrael.com/world-bank-donations-to-gaza-far-behind-pledges/,

05.Israelin kotirintama valmistautuu ja pyrkii harjoittamaan ja opastamaan kansalaisia potentiaalisten massiivisten ohjus-iskujen varalta. Seuraava harjoitus alkaa ensi viikon maanantaina kestäen keskiviikkoon. Harjoitusten aloittamista koskeva hälytyssireeni soi 07.05 tiistaiaamuna. Harjoitusten tarkoituksena on opastaa kansalaisia pääsemään nopeasti turvallisille alueille sekä kodeissa että työpaikoilla ohjushyökkäyksen aikana.
Kotirintaman tiedotteen mukaan vihollisilla Libanonissa, Syyriassa ja Gazassa on ainakin 230 000 ohjusta ja rakettia. 95 % niistä on kevyitä vain 40 km:n kantosäteellä, ja vain 1 % osunee suoraan rakennuksiin.
Kotirintaman laskelmien mukaan ohjuksin usealta suunnalta tehdyt massahyökkäykset tulevat aiheuttamaan kaaoksen maassa ja satoja kuolonuhreja eri puolilla maata. Kotirintama on työskennellyt hätäpalvelujärjestöjen, hallituksen ministeriöitten ja paikallisviranomaisten kanssa valmistaakseen sellaista tulevaisuudenkuvaa varten. Päämääränä on muitten ohella pitää maan infrastruktuuri ja palvelut toiminnassa myös sotatilanteissa ja taistelujen aikana.

Hizbullahin oletetaan voivan laukaista 1 500 ohjusta päivässä sekä maan keskisiin osiin tusinoittain pitk[ge1] än matkan ohjuksia, joista suurin osa räjähtäisi asumattomilla alueilla.
Pohjoisesta tuleva hyökkäys tulisi karkottamaan 950 000 asukasta pois kodeistaan. Hyökkäyskohteitten lukumäärä nostettiin 265:ta 3 000:en. Lisäksi HIzbullahin tiedetään lisänneen entistä tarkempien ja pitemmän kantomatkan omaavien ohjusten hankintaa.
Assadin päätettyä lopettaa kemiallisten ja biologisten aseitten valmistus, vaara niiden taholta on pienentynyt, ei poistunut. IS:n joukkojen tiedetään saaneen käsiinsä näitä aseita vallattuaan hallituksen tukikohtia. USA:n ilmavoimat ilmoittivat äskettäin eliminoineensa Mosulissa sijainneen mt-aseita valmistaneen tehtaan, jonka IS oli muuntanut tätä tarkoitusta varten. Kemiallisin asein tehtävä hyökkäys on siten mahdollinen. http://www.jpost.com/Israel-News/Israel-prepares-civilians-for-threat-of-230000-enemy-rockets-467816,
Tilanne muuttuisi radikaalisesti epäedullisemmaksi Israelille, jos sekä Egypti, Jordania ja Saudi Arabia liittyisivät Israelin vastaiseen rintamaan, ja ehkä myös vaarallisin niistä, Iran. Tämä aiheuttaisi Israelin massiiviset Psalmin 83 mukaiset vastatoimet kaikkia noita vihollisiaan vastaan.

06.UUTISIA LYHYESTI
·       Kuka seuraa PA:n johdossa, kun Mahmoud Abbas lopulta uskoo aikansa tulleen siirtyä syrjään, kysellään JP:n artikkelissa ja vielä tiiviimmin PA:n arabien keskuudessa. Abbas ei ole tehnyt mitään päällystääkseen tietä seuraajalleen, eikä ole vihjaissut, kuka se voisi olla. Ehdokkaita on useita: terroristi Marwan Barghouti. PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat, sekä Mohammad Dahlan, jonka Abbas karkotti UAE:n, ja lisäksi muita PA:n ja PLO:n johtotason henkilöitä. Abbas on PA/PLO:n johdossa 11. vuottaan, ikää on jo 81 vuotta. Artikkelissa esiintyneet arabit sanovat, ettei Abbas uskalla nimittää seuraajaansa, koska se vaarantaisi hänen henkensä. Dahlan on tehnyt runsaasti PR-työtä Gazassa ja pakolaisleireissä Länsirannalla toimittamalla avustuksia ja lahjoituksia yksityisille ja järjestöille UAE:n avustuksella. Häntä pidetään voimakkaana ja määrätietoisena, joka tuntee politiikan ollen antautunut arabien asioille. PA:n oikeus siirsi paikallisvaalit, ja lupasi perjantaina asettaa uuden päivämäärän vaaleille. http://www.jpost.com/Jerusalem-Report/Creating-chaos-464453
·       Kaksi aseistamatonta naissotilasta eksyivät autollaan Tulkarmiin, jonka asukkaat hyökkäsivät heidän kimppuunsa kivin tuhoten heidän autonsa tuulilasin ja jatkaen kivittämistä, kunnes PA:n poliisi pelasti heidät lynkkaukselta. Naiset soittivat kännykällään Israelin poliisille pyytäen heitä pelastamaan heidät, mutta naiset eivät tienneet, missä he olivat. Käsittämätön tilanne kahdelle naissotilaalle, jotka täysin kauhistuneina toistelivat avunpyyntöjä. He tiesivät vain ajaneensa sinne Jordanin laaksosta. Käsittämätön tilanne on myös polisille, joka ei ymmärrä, miten naiset tietämättään eksyivät ajamaan Tulkarmiin. Kansalaisia on kehotettu välttämään seuraamaan Googlen kartan ajo-ohjeita kännykällä, koska ne ovat aiheuttaneet useita vaaratilanteita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/217898
·       PA:n arabien rikokset eivät ole vain terrorismia, vaan myös holtittomasti suoritettuja tekoja, joilla tuhotaan ympäristöä ja vaarannetaan paikallisten asukkaitten terveyttä. Täten tapahtui Asa- Elin juutalaiskylän lähellä, jossa arabit alkoivat tyhjentää roskiaan ja jätteitään kylän lähellä sijaitsevaan laaksoon ilman turvallisuustoimia, etteivät jätteet pilaa pohjavesiä. Lisäksi paljastui, että likavesien putkistoja oli ohjattu samalla kaatopaikalle. Kysymys on räikeästä rikoksesta, jota toteutettiin paikallisten arabiasukkaitten yhteisellä päätöksellä.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/217899










  



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019