SUNNUNTAI 14.08.2016

SUNNUNTAI 14.08.2016
01.EILEN lauantaina oli Tisha B-Av paastopäivä, mutta koska sapatti on Jumalalle pyhitetty ilojuhla eikä silloin voi paastota, paastoaminen siirrettiin sunnuntaiksi. Länsimuurin edustalle oli kuitenkin kokoontunut pari tuhatta juutalaista muistamaan Temppelinsä menetystä. PA:n arabeja kehotettiin hyökkäämään juutalaisia vastaan surupäivän aikana, mutta poliisi oli valppaana eikä suurempia rauhattomuuksia ilmennyt.

Ilma oli aamulla viileän raikas mutta kostea harvahkon pilviverhon peittäessä taivaan. Ennusteiden mukaan sää alkaa yleisestikin viiletä ja pilvisyys lisääntyä. Syksyn merkkejä alkaa jo ilmetä, vaikka kesä jatkuu edelleen.
SÄÄTILAT tänään. Jerusalem 20 -30; Tiberias 25 -39; Suolameri 30 -39; Eilat 28 -41 +C-astetta. Lämpötila alkaa laskea siten, että keskiviikon lukemat ovat 18 -28 +C-astetta Jerusalemissa.
02.VÄLIMEREN rannalla sijaitseva Akre, joka lienee yksi maailman vanhimmista satamista ulottuen 4000 vuotta sitten pronssiaikaan saakka, pyrkii varovaisesti ponnistelemaan ulos sille ansiottomasti annetusta syrjinnästä takapajuisena ja hoitamattomana kaupunkina. Suunnitelmissa on uusi hotelli ja ikivanhan satama-alueen kunnostaminen luonnollisen rantaviivan muodostamassa satamassa, kuten pormestari Shimon Lankri kertoo, mutta myös Akren vanhimman osan rakennusten kunnostaminen, jotka ovat pääosin arabien asuttamia.

Akressa on 46 000 asukasta, heistä juutalaisia kaksi kolmasosaa, loput muslimi-ja arabikristittyjä sekä bahai-uskontoa harjoittavia. UNESCO antoi Acren vanhalle osalle ja satama-alueelle maailman perinnekohteen aseman, mikä nostaa sen arvoa, mutta asettaa omat rajoituksensa alueen rakennusten ja ympäristön kunnostustoimille. Rajoituksista huolimatta kaupungin päämääränä on aloittaa kaupungin yleisen imagon nostaminen kunnostamalla vanhoja rakennuksia ja uudistaen ahtaita, kiemuraisia katuja ja infrastruktuuria. Kaupungista ei kuitenkaan ole tarkoitus muodostaa Tel Avivin tapaista monikulttuurista yhteisöä, mutta kunnostusten myötä kiinteistöjen hintataso tullee nousemaan, mikä asettaa paineita vähävaraisille asukkaille etenkin vanhassa kaupungissa, joka on pääosin arabien asuttama.

AKREN kaupunki tunnetaan Israelissa falafel-, humus.- ja kala-ravintoloistaan, joihin asiakkaita tulee pitkin maata. Kulttuuritapahtumia pyritään järjestämään, joista oopperafestivaalit Akren vanhankaupungin ympäristössä ovat Savonlinnan festivaalien tapaan suosittuja sekä turistien että paikallisten asukkaitten parissa. Turismin kasvattaminen on vahvasti mukana kaupungin suunnitelmissa, joissa pyritään hyödyntämään asukkaitten etnistä taustaa niille ominaisine tapoineen ja kulttuureineen, mihin sovinnollinen rauhantila kaupungin asukkaitten kesken antaa hyvät mahdollisuudet.  http://www.timesofisrael.com/port-city-of-acre-is-making-a-comeback-one-acre-at-a-time/,

03.PA:n maailmalle levitetyn propagandan johdosta ilman selventäviä vastaväitteitä ja -todisteita YK:n alajärjestö UNESCO on monien muitten tapaan tehnyt poliittisesti väritetyt päätöksensä koskien useita juutalaisten pyhiä paikk0oja alkaen Abrahamin mausoleumista ja Rachelin hautakammiosta jatkuen Josefin hautaan Sikemissä ja päätyen Jerusalemin ja etenkin Temppelivuoren asemaan, joiden kiinteä liittyminen juutalaisten historialliseen, kulttuurilliseen ja uskonnolliseen perintöön pyritään mitätöimään. Koska sekä muslimien että juutalaisten ja kristittyjen pyhissä kirjoituksissa nämä yhteydet tunnustetaan ilman vasta-väitteitä, PA:n vaatimusten mukaisesti UNESCO on antanut rajoitteita Israelin arkeologien suorittamille kaivauksille Jerusalemissa ja Temppelivuoren ympäristössä välittämättä PA:n harjoittamasta arkeologian hävitystoimista Temppelivuorella.
PA:n johto on järjestelmällisesti väittänyt, ettei juutalaisia Temppeleitä ole koskaan ollut Jerusalemissa, ne olivat Gerishim vuorella Samariassa. PA:n vaatimien rajoitteiden päämääränä on estää arkeologisten todisteiden löytyminen, mihin UNESCO on mennyt mukaan antaen PA:n esitysten mukaan maailman perinne oikeuden muslimien pyhinä paikkoina useille juutalaisten pyhinä pitämille paikoille ilman arkeologisia todisteita.

ISRAELILAISTEN arkeologien suorittamat kaivaukset Davidin kaupungin alueilla ovat paljastaneet ja tuoneet päivänvaloon kiistämättömiä todisteita Raamatussa esitettyjen kertomusten todenperäisyydestä.
"Kaikki nämä väitteet on rakennettu olettamukselle, ettei mitään niistä tapahtunut, ja sitten sinä vedät maasta sinetin, jossa on esitetty ministereitten nimet suoraan Raamatun kertomusten mukaisesti yksi toisensa jälkeen" kuten JP:n kolumnisti Catherine Keenan kertoo.

JP:n artikkelissa todetaan maailmanjärjestöjen kuten UNESCO kiistävän juutalaisten oikeuden Jerusalemiin ja sen pyhimpiin paikkoihin torjuen Toran ja Koraanin kertomukset toteen näyttämättöminä fiktioina.  
Juutalainen kansa ei tarvitse todisteita kiinteästä suhteestaan Jerusalemiin, sillä sieltä karkotuksista lähtien heidän tervehdyksenään oli "Ensi vuonna Jerusalemissa", mihin on sittemmin sanat "jälleen rakennetussa".
YK:n jäsenvaltioitten, etenkin Afrikassa ja Etelä- Amerikassa, parantuneet suhteet Israeliin vihjaavat mahdollisiin muutoksiin, etteivät ne enää kulje joukon mukana ollenkaan tiedostaen, mistä ne äänestävät.

UNESCO:n perinnesäätiön päätös siirtää PA:n esityksen Temppelivuoren alueen hyväkymiseksi pelkästään Islamin perinnekohteena, voi osoittaa muutoksesta. PA:n esitystä tukee profeetta Muhammedin väitetty yöllinen matka kaukaisimpaan moskeijaan, mille ei kuitenkaan ole löydetty minkäänlaisia todisteita. Jerusalemin alue oli Muhammedin aikana osa Bysantin valtakuntaa, ja jos Vuorella oli joku pyhättö, se oli kristillinen kirkko.
Davidin kaupungin raunioista löydetyssä sinetissä mainitaan kuningas Hesekiel, hovin virkailijoita ja eräs nainen nimeltä Elihana bat Gael. ja näitä sinettejä ja muita arkeologisia todisteita löydetään lisää sikäli., kuin kaivauksia voidaan jatkaa. http://www.jpost.com/Israel-News/Culture/Archeological-finds-City-of-David-bolster-Jewish-claim-to-Jlem-464041

04.UUTISIA LYHYESTI
·       Israelin korkein oikeus antoi päätöksen, joka velvoittaa hallituksen tuhoamaan Amonan 40 perheen muodostaman juutalaisyhteisön vuoden loppuun mennessä. Alueen siviilihallinto julkaisi Al-Quds (Jerusalem) lehdessä ilmoituksen asukkaitten muuttamisesta uuteen paikkaan lähellä Ofraa. USA:n muslimiveljeskunnan soluttama ulko-ministeriö sanoi lehdistötilaisuudessa olevansa hyvin huolissaan Amonan asukkaitten muuttamisesta uuteen paikkaan, ei suinkaan juutalaisten puolustamiseksi, vaan arabien. Hallituksen päätös sotii USA:n UM:n mukaan Obaman ja Netanyahun välille sovittua toimintaperiaatetta vastaan, kuten UM:n tiedottaja selitti lehdistötilaisuudessa.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216354
·       ISIS vapautti useita satoja siviilejä Syyriassa, joita se oli käyttänyt suojakilpenään. ISIS on joutunut vapauttamaan yhä suurempia alueita paetessaan koaliittion tehostettuja pommituksia ja hyökkäyksiä. Rajut taistelut Aleppon kaupungin omistuksesta Syyrian länsiosassa kurjistavat yhä pahemmin kaupungin asukkaitten elinoloja, joiden huolto on osittain katkennut tai häiriintynyt. 51 siviiliä, mukana 4 lasta, sai surmansa lauantain pommituksissa, ja 22 siviiliä sai surmansa naapuri-alueen Idlibin pommituksissa. Viimeiset IS:n taistelijat poistuivat Manbijin kaupungista perjantaina. Perääntyvät IS-joukot ottivat 2000 siviiliä käyttääkseen heitä kilpinä ilmaiskujen varalta.
·       YK:n tiedottaja ilmoitti lauantaina, että UNDP:n palveluksessa ollut Gazan arabi, jonka Israel pidätti kuulusteluja ja mahdollisia syytetoimia varten, toimi PA:n antamien ohjeiden mukaan. Virkailija antoi kehotuksen siirtää IDF:n kanssa käytyjen sotien ja tuhoamistoimien vuoksi syntyneitä raunioita ja rakennusosia Hamasin valvoman satama-alueen kunnostamiseen. Israel pidätti insinööri Waheed Borshin 16. heinäkuuta Erez risteyksessä hänen ollessaan palamassa Gazaan. Hän työskenteli UNDP:n palveluksessa Gazassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216351
·       Yksinäinen mieshenkilö ampui Queens kaupungin imaamin ja hänen kaverinsa kuoliaaksi lauantaina heidän ollessaan palaamassa kotiinsa moskeijasta, kuten The New Daily News raportoi. Ampuja teloitti heidät ampumalla selkään mitään puhumatta. INN
·       Tuhansia israelilaisia ja turisteja kokoontui vuotuiseen Jerusalemin muurien ympäri kävely-tilaisuuteen. Tisha Bàv oli sopivasti loppunut ja sen paastopäivä alkanut lauantai-iltana. Eräs haastatellut osanottaja vakuutti, etteivät he kainostele vakuuttaessaan haluavansa Temppelin rakentamista. He vaativat Israelin täyttä itsenäisyyttä koko Israelin alueella ja Temppeli-vuorella, joka on edelleen pakanain tallattavana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216358




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019