PERJANTAI 19.08.2016

PERJANTAI 19.08.2016
01.VIIKKO alkaa olla paketissa, mutta maailman meno jatkuu entiseen tapaan. USA:ssa kansalaiset ovat sormi suussa, mitä uskoa presidenttiehdokkaistaan; sitä, mitä he itse kertovat vaalipuheissaan, vai sitäkö, mitä median välineet heille toistavat useimmiten vastakohtaisin painottein päivästä toiseen. Eräässä karikatyyrissä näytettiin molemmat pääehdokkaat, Hillary ja Donald, syöksyvän pää edellä ja jalat pystyssä jonnekin syvyyteen. Toista syytetään rikolliseksi ja psyykkisesti epävakaaksi, toista edesvastuuttomaksi popularistiseksi haihattelijaksi, jolla ei ole hajuakaan maailman tapahtumista.

EIVÄTKÄ asiat ole juuri paremmin täällä Pyhän Maan kamarallakaan. Pääministeri Benyamin Netanyahu on toistuvien syytösten alaisena milloin korruptiosta ja vaalilakien rikkomisesta, milloin maan turvallisuuden vaarantamisesta ilman näyttöä, mistä entisen pääministerin Ehud Barakin viimeisin syytös on esimerkkinä. Barak, joka on kasvattanut mustan parran, kieltää palaavansa aktiivipolitiikkaan, mutta lupaa jatkaa sosiaalista osallistumistaan maan asioitten hoitoon. Syytös maan turvallisuuden vaarantamisesta on kätevä keino iskeä joutumatta vastuuseen, koska todisteet ovat salaisia, eikä niitä voida julkistaa.
Knessetin puolustus- ja ulkomaanasioitten valiokunta puuttui kuitenkin Barakin lausuntoon pyytäen häntä selittämään syytöksiään valiokunnan edessä.

PUOLUSTUSMINISTERI Avigdor Liberman julkisti oman suunnitelmansa suhteista PA:n arabeihin. Media kutsuu sitä "keppi ja porkkana" suunnitelmaksi. Liberman tarjoaa taloudellisia ja muita etuja arabikaupungeille, jotka suostuvat toimimaan yhteistyössä Israelin kanssa, mutta kieltää ne yhteisöiltä, jotka kieltäytyvät siitä. Median arvioiden mukaan tämä tarkoittaa Abbasin ohittamista ja kääntymistä suoraan arabikansan puoleen.
Uskoakseni Liberman on oikeilla linjoilla, mutta hänen tulisi huomioida arabien heimopäälliköt, joilla on todellinen vaikutusvalta arabiyhteisöissä.

Todellisen ongelman Israelille tulevat muodostamaan alueella vapaasti liikkuvat beduiinit, jotka ovat tottuneet muuttamaan telttoineen ja lampaineen paikasta toiseen rajoista ja kielloista välittämättä.
Israeliin vihamielisesti suhtautuvat NGO-järjestöt ja valtiot ovat pyrkineet hyödyntämään heidän ikivanhoja tapojaan rakentamalla heille kevytrakenteisia asuntoja Israelin C-alueille vastoin Oslon sopimuksia, joiden mukaan C-alueiden siviili- ja turvallisuusvastuu on täysin Israelin käsissä. Näitä laittomia "setlementtejä" pystytetään sekä Galileassa, että Negevissä ja monin paikoin Juudean ja Samarian alueilla, joista E1-alueelle Maale Adumimin ja Jerusalemin välille valtatien varteen nousseet useimmiten viikon vaihteen aikana valtion maalle pystytetyt beduiinikylät aiheuttavat diplomaattisia ongelmia niiden rahoittajan EU:n ja Israelin välille.

EU:n laiton toiminta, jota USA:n nykyhallitus tukee, on räikeä esimerkki ulkomaiden suorasta poliittisesta puuttumisesta Israelin sisäisiin asioihin, mikä kärjistää entisestäänkin kireitä suhteita maiden välillä, ja vaikeuttaa neuvottelujen aloittamista PA:n arabien ja Israelin välillä. Lisäksi se antaa arabeille virheellisen kuvan EU:n ja USA:n rajattomasta tuesta arabien laittomalle rakennustoiminnalle C-alueilla.  
SÄÄTILAT tänään:
Jerusalem 20 -31; Tiberias 25 -38; Suolameri 31 -39; Eilat 28 -40 +C-astetta. Lämpötila pysytellee korkealla ennusteajan loppuun eli maanantaihin saakka – jopa nousten asteen huomenna – taivaankannen pysyessä lähes pilvettömänä. Sateista ei ole pelkoa, mutta Lähi-Idässä tilanteet vaihtuvat nopeasti.
02.PA:n ilman mandaattia jo 11 vuottaan laittomasti hallinnut puheenjohtaja Mahmoud Abbas - jonka kausi enteilee lopullista siirtymistä historian roskapönttöön viimeistään lokakuun 8. päiväksi suunniteltujen kunta-vaalien jälkeen sillä varauksella, ettei hän peruuta niitä, - osoittaa pientä elonmerkkiä aktiivisuudestaan.
PA:n arabit kuitenkin valmistautuvat vaaleihin. Mielen-kiintoisin ehdokas on 2000 -2001 intifadan aikana Fatahin terrorismin johtajana viiteen elinkautiseen +40 vuotta tuomittu ja tuomiotaan kärsivä Marwin Barghouti, joka sanoo haastavansa Abbasin johtajuuden.

Terrorijärjestöksi määritelty Hamas ilmoitti yllättäen osallistuvansa vaaleihin sekä Gazassa että Juudeassa ja Samariassa, mutta uhkaili peruuttavansa osallistumisensa PA:n poliisin suorittamien Hamasin jäsenten ja tukijoitten pidätysten vuoksi. Myös IDF on pidättänyt lukuisia Hamasin jäseniä etenkin Hebronin ja Nablusin alueilla ja muuallakin Juudeassa ja Samariassa etsiessään terrorismista epäiltyjä ja takavatikoiden aseita ja ammuksia sekä asepajoja, joissa värkätään kotitekoisia kivääreitä internetistä saatujen ohjeitten mukaan.
Islamic Jihad ilmoitti jättäytyvänsä pois vaaleista.
Vaalitemppuna voitaneen pitää Hamasin toisen perustajan Muhammad Nazami Nasserin anteeksi-pyyntöä kansaltaan aiheuttamastaan tuhosta. http://www.timesofisrael.com/co-founder-of-hamas-military-wing-issues-startling-apology-to-palestinians/, http://www.jewishpress.com/indepth/columns/khaled-abu-toameh/hamas-vote-for-us-or-burn-in-hell/2016/08/17/,

03.EHKÄ ryvettynyttä mainettaan korjatakseen Abbas ilmoitti, ettei hän enää vastusta Kairossa suunniteltuja neuvotteluja Israelin kanssa, mutta ettei se poista tarvetta Ranskan suunnitteleman kansainvälisen konferenssin pitämiseen.
Abbas ilmoitti kuitenkin asettavansa ennakkoehtoja osallistumiselleen Kairon neuvotteluihin: Netanyahun tulee määrätä rakennuskielto Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin, sekä vapauttaa Israelissa tuomittuja ja tuomioitaan kärsiviä arabiterroristeja ilmoittamatta lukumäärää. Hän selitti Ramallahissa vierailevalle Egyptin delegaatiolle olevansa valmis kohtaamaan Netanyahun, mutta ilmoitti samalla edelleen asettavansa etusijan Ranskan aloitteelle kv. Konferenssista loppuvuodesta, mitä Israel vastustaa voimallisesti.
PA:n lähtökohtana neuvotteluille on, että niitä käydään arabisuunnitelman pohjalta, joihin kuuluvat 1949 aselepo- linjojen hyväksymistä rajoiksi, sekä Jerusalemin itäosien luovuttamista PA:n valvontaan.
Palestiinalais-pakolaisille tulee myöntää paluuoikeus tai korvaus. Israel on nostanut esiin korvausten maksamisen myös arabimaista paenneille juutalaisille, joiden määrä oli suuruudeltaan lähellä arabipakolaisia, mutta heidän taloudelliset menetyksensä olivat paljon suuremmat kuin arabien kärsimät.

04.UUTISIA LYHYESTI
·       Trumpin nimittämä neuvonantaja Joseph Schmitz on joutunut kiinni aiemmin antisemiittisistä tai Israelin vastaisista lausunnoistaan. Hän sanoi natsien uunien olleen liian ahtaita 6 miljoonan juutalaisten polttamiseksi, ja toiseksi uhkaili potkaisevansa kaikki juutalaiset Pentagonista. http://www.timesofisrael.com/trump-adviser-allegedly-bragged-about-firing-jews-from-pentagon-jobs/
·       Obaman hallitus joutui lopulta myöntämään, että sen Iranille maksamat 400 miljoonaa USD olivat neljän USA:n Iranin vangin vapauttamiseksi tarkoitettu lunnasraha, vaikka se kielsi sen aiemmin.  http://www.timesofisrael.com/us-says-400m-cash-delivery-to-iran-was-leverage-for-release-of-prisoners/
·       Donald Trump pyysi anteeksi aiemmin ehkä harkitsemattomasti lausumiaan tuskallisia kommentteja. Hän puolusti niitä todeten, että ne oli annettu keskellä kiivasta sanasotaa. Hän lisäsi, että kysymys on liian suurista kysymyksistä keskittyäksemme käsittelemään tällaisia asioita. http://www.timesofisrael.com/in-a-first-trump-says-he-regrets-painful-comments/,
·       Arkeologit kaivoivat Galileassa esiin synagogan rauniot, joka on luultavasti ajalta, jolloin Jeesus Nasaretilainen toimi aktiivisesti Israelissa. Hänen oletetaan vieraillen myös tässä synagogassa. Synagoga rakennettiin 20 -40 JKr ja palveli seurakuntaa 100 vuoden ajan. Tämä lienee ainoa maaseudulle rakennettu synagoga, joka tunnetaan. http://www.timesofisrael.com/archaeologists-in-galilee-unearth-synagogue-from-jesuss-time/
·       EL AL matkustajakone kutsuttiin takaisein kentälle nousun jälkeen virkailijoitten löydettyä kiitoradalta renkaan kappaleita, mikä todisti sen räjähtäneen. Osa matkustajista hoidettiin shokin vuoksi, mutta muuten operaatio sujui vaikeuksitta. http://www.timesofisrael.com/el-al-plane-rerouted-back-to-tel-aviv-over-busted-tire-lands-safely/
·       Ulkoministeriön kansliapäällikkö Dore Gold antoi kaikille virkailijoilleen ankaran nuhteen jonkun heistä vuodatettua journalistille tiedon, jonka mukaan arabimaat eivät painosta YKTN:ssa äänestystä Israelin ydinteollisuudesta ja ydinaseista. Hän kielsi kaikkia ministeriön virkailijoita puhumasta Israelin lehdistön edustajille vuotojen estämiseksi. Israelin arabisuhteita pyritään hoitamaan hiljaisuudessa ilman julkisuutta, sillä se voi vahingoittaa muutenkin arkaluontaisia lähehtymisyrityksiä. http://www.timesofisrael.com/israel-prohibits-contact-between-diplomats-local-press/
·       Twitter jatkaa terrorijärjestöjen tilien poistamista sivuiltaan, 235 000 tiliä on jo poistettu. http://www.timesofisrael.com/twitter-axes-235000-more-accounts-in-terror-crackdown/
·       Gazan eläintarha on ollut toistamiseen uutis-otsikoissa siksi, että eläimiä on siellä kuollut nälkään, hoidon puutteeseen tai liian ahtaisiin häkkeihin sidottuina. Viinissä sijaitseva NGO-järjestö lupaa ojentaa auttavan kätensä eläintarhan pelastamiseksi, mutta sairaita ja hoitamattomia eläimiä on jouduttu lopettamaan tai siirtämään toisiin eläintarhoihin, myös Israeliin. http://www.timesofisrael.com/the-latest-gaza-operation-rescue-inhabitants-of-worlds-worst-zoo/
·       IDF:n suorittaman terrorismista epäillyn pidättäminen aiheutti tulilaisten sotilaitten ja PA:n poliisin välillä, missä kaksi PA:n poliisia sai surmansa ja 2 muuta haavoittui. Nablusin (Sikemin) kaupunki on yksi pahimmista pesäkkeistä Samariassa, jossa sotilaita ja siviilejä tulitetaan heidän pyrkiessään rukoilemaan Josefin hautakammiolla. http://www.timesofisrael.com/pa-policeman-killed-3-injured-in-nablus-firefight/
·       Israelilainen yksityishenkilö osti 8-vuotiaalle  palestiinalais-tytölle uuden pyörän entisen varioiduttua rajapoliisin käsissä. Poliisi sai nuhteet asiattomasta käytöksestä. http://www.timesofisrael.com/israeli-buys-palestinian-girl-a-new-bike-after-border-guards-broke-hers/








Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019