PERJANTAI 12.08.2016

PERJANTAI 12.08.2016
TÄNÄ ILTANA alkaa juutalaisen kalenterin mukainen yhdeksäs Av-kuuta, Tisha B`Av, jatkuen huomenna. Tänä vuoden päivänä, joka länsimaisessa ajanlaskussa sattuu eri päiville, ovat tapahtuneet lukuisat juutalaisia kohdanneet onnettomuudet ja katastrofit, alkaen Temppelien hävityksistä ja jatkuen juutalaisten karkotuksiin Espanjasta, Portugalista ja Englannista Khmelnytskyn massamurhiin Puolassa ja Ukrainassa 1948. Uudesta ajasta kertoo tosiasia, että juutalaisten valtio perustettiin samana vuonna, 15. toukokuuta 1948 sapatin aattona. Se oli merkkipaalu juutalaisen kansan historiassa, josta Jesaja kertoo näin: "Lohduttakaa, lohduttakaa Minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne, puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille: että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herrana kädestä kaksin-kertaisesti kaikista synneistänsä". (Jes.40:1)
Jerusalem Post käsittelee pääartikkelissaan tämän perinteisesti surun ja murheen päivän merkitystä todeten, että juutalaisten olisi kuitenkin muistettava iloita surunsa keskellä siksi, ettei juutalainen itsenäisyys ja poliittinen autonomia ole koskaan ollut yhtä täydellinen ja vireä kuin nyt, eivätkä juutalaisen kansan armeija ja sen poliittiset liitot ole koskaan tarjonneet siinä määrin turvallisuutta, kuten nyt todetaan.
Pääartíkkelin kirjoittaja virittäytyy tunteelliseksi havaitessaan – kävellessään Israelin pääkaupungin katuja – miten kaunis pääkaupunki on ja miten touhukas ja elinvoimainen sen kaduilla liikkuva kansa. Caroline Glick muistuttaa kolumnissaan, miten israelilaisten kaupunkien kadut ovat täynnä elinvoimaisia lapsia verrattuina Euroopan maiden kaupunkeihin, joissa lasten synnyttäminen ei ole enää muodissa, mikä näkyy kansan keski-iän vanhenemisena, mikä on ensimmäisiä merkkejä kansan elinvoiman heikkenemisestä ja kuolemasta.
Juutalainen kansa katsoo monista uhkakuvista huolimatta luottavaisesti tulevaisuuteen ja panostaa runsaasti uuden sukupolven kasvattamiseen.
EI juutalaisen kansan uudenaikaisen valtion perustaminen ja kehittäminen ole sujunut ilman vastakohtaisuuksia ja syviäkin ristiriitoja, sillä kansojen erämaihin karkotetut ja eksyneet juutalaiset ovat tuoneet mukanaan vuosisatojen aikana oppimiaan vieraita tapoja ja monissa tapauksissa menettäneet kosketuksensa juutalaisuuteen ja uskoon yhdestä ainoasta Jumalasta, kuten Egyptissä 430 vuotta asuneet juutalaisten erämaassa - paettuaan Egyptin orjuudesta – ikävöivät Egyptin lihapatojen ääreen ja palauttaakseen siellä vallinneen elämän-muodon uskoessaan Mooseksen eksyneen Siinain vuorelle hänen viivyttyään siellä jo 40 päivää ja yötä.
Kehittyneistä länsimaista Israeliin muuttaneet useimmiten varakkaat valkoihoiset juutalaiset katsovat nenän vartta pitkin lähes primitiivisistä oloista muuttaneita, varattomia juutalaisia, joilla ei ole tuntumaa edes länsimaiseen hygieniaan, ei perus- koulutusta eikä ammattitaitoa, ihonväristä ja juutalaiselle vieraista ulkoisista tuntomerkeistä puhumattakaan.  
Profeetta Jeremia kertoo näystään vertauksena Israelin kansasta kiehuvana patana, jossa kansasta kiehutetaan pois vieraat ainekset muovatakseen sen yhdeksi kokonaisuudeksi. Uskonnolliset painotukset herättävät syviä ristiriitoja, jotka pahoin häiritsevät myös hallituksen toimia ja työskentelyä. Pitkäaikaisten suunnitelmia laatiminen ja toteuttaminen on vaikea näissä olosuhteissa. Suhtautuminen juutalaisuudelle vierasta ja vihamielistä uskontoa harjoittavaan kansaan, joka asuu keskellä juutalaisten pyhiä paikkoja ja maata, muodostaa toistaiseksi ratkaisemattoman ongelman, jota ulkomaat innoilla pyrkivät ratkomaan. Se kuuluu kuitenkin niihin kysymyksiin, jotka juutalaisen kansan on itsensä pystyttävä selvittämään. Temppelin rakentaminen on yllättävästi nousemassa julkiseen keskusteluun, mihin myös JP:n pääartikkeli viittaa. Juutalaisuus tarvitsisi kiintopisteen, jonka kaikki voisivat hyväksyä. Israelin puolustuslaitoksen IDF pitkä palvelusaika on tärkeä kansan kasvattamiseksi yhtenäiseksi, mutta syrjintää esiintyy sielläkin.
Ne muutamat kehitysmaaoloista muuttaneet juutalaiset, jotka ovat pystyneet ponnistelemaan akateemisiin arvoihin sekä poliisin ja armeijan päällystöön saakka, osoittavat, että teknisistä tiedoistaan ja taidoistaan huolimatta älyllisesti he ovat muitten juutalaisten vertaisia.
02. SÄÄTILAT tänään.
Jerusalem: 19 -30: Tiberias 27 -38; Suolameri 30 -39; Eilat 29 -41 +C-astetta. Lämpötilat pysyttelevät samoissa lukemissa lähipäivien aikana, pientä liikehdintää esiintynee, mutta perustilanne pysynee ennallaan.
03. UUTISIA LYHYESTI
·       Ranskan hallitus esitti torstaina kiivassävyisen vastalauseen IDF:n ja poliisin tuhottua ranskalaisin varoin pystytettyjä laittomia asuntoparakkeja Nabi Samuelin lähistöllä todeten, että tämä oli kolmas sen varoin pystytettyjen rakennusten tuhoaminen 2016 alusta. Vastalauseessa viitattiin myös EU:n varoin laittomasti valtion maalle pystytettyyn kolmeen asuntoparakkiin Um el-Khair rekisteröimättömässä beduiinikylässä Hebronin vuorilla, jotka IDF tuhosi aiemmin. Vastalauseessa todetaan, että Israel torpedoi suhteensa voimakkaaseen liittolaiseen tuhotessaan asuntorakennuksia kansain-välisen lain vastaisesti. Kaikki nämä tuhotut rakenteet, joista yksi oli Ranskan rahoittama koulu, olivat C-alueella, missä Israelilla on täysi siviili- ja turvallisuus-vastuu. Sivusta katsoen on käsittämätöntä, miksi pääministeri Netanyahu ei nosta kissaa pöydälle ja esitä asettamansa toimikunnan laatimaan tutkimukseen perustuen, että Israelilla on täysi oikeus rakentaa kaikkialle Juudean ja Samarian alueilla paikallisen rakennusluvan puitteissa.  http://www.timesofisrael.com/france-fumes-over-razing-of-paris-funded-palestinian-buildings/
·       Israelin hallitus hyväksyi 24 tuntia kestäneiden keskustelujen jälkeen yksimielisesti valtion 2017-2018 kaksivuotiset budjetit. Vuoden 2017 budjetin suuruus on 359.7 miljardia NIS (94.1 miljardia USD) ja vuoden 2018 budjetin loppusumma 376.7 miljardia NIS (98.8 miljardia USD) Sekä terveys- että opetusministerit olivat tyytymättömiä varojensa vähenemiseen, mutta tyytyivät lopulta yhteiseen kompromissiin. Talousministeri Moshe Kahlon sanoi budjettinsa pyrkivän lopettamaan uhkapelit sekä kotimaassa että ulkomaille suuntautuvina; kilpailun lisäämiseen helpottamalla ulkomaista tuontia. Kahlon kehui budjettinsa rohkaisevan kasvua, mutta lisäävän sosiaalibudjetteja. Kuten voi odottaa, opposition edustajat ennustivat budjetin saattavan maan vararikkoon kuten Yesh Atid kr. Yaacov Peri ennusti. http://www.timesofisrael.com/cabinet-unanimously-okays-two-year-budget-after-marathon-talks/,
·       USA:ssa vakoilusta Israelin hyväksi tuomittu mutta ennen-aikaisesti vapautettu Jonathan Pollard, jolle Israel myönsi kansalaisuuden hän istuessaan vankilassa, ei saanut New Yorkin piirituomarilta lupaa aloittaa työskentelynsä taloudellisena analyytikkona, johon hänellä on pätevyys. http://www.timesofisrael.com/judge-refuses-to-ease-pollards-parole-conditions/
·       Rio2016 kisoissa, jotka muuten ovat saaneet hyvin vähäistä huomiota ainakaan Israelissa, näyteltiin harvinainen kisa naisten voimistelussa. USA:n kaksi edustajaa voittivat kultaa kristitty, hopeaa juutalainen ja Venäjän edustaja muslimi voitti pronssia (ilman burkaa).. http://www.timesofisrael.com/olympic-womens-all-around-champions-a-christian-a-jew-and-a-muslim/
·       Islamin Valtio ilmoitti internetissä olleensa vastuussa kanadalaisesta miehestä Aaron Drive, 24, joka sytytti pienen pommin taksin takaistuimella. Poliisi teki keskiviikkona ratsian hänen kotiinsa Strathroy Ontariossa, jossa hän asui siskonsa kanssa. Drive sai surmansa poliisin ratsiassa. Hänen todettiin olleen aktiivinen IS:n asiamies Kanadassa. Hän vastasi sen yleiseen kutsuun hyökätä Syyrian ja Irakin taisteluihin osallistuvien maiden edustajia vastaan. Hän toimi ilman henkilökohtaista velvoitetta.  http://www.timesofisrael.com/islamic-state-claims-attempted-attack-on-canadian-police/
·       18-vuotias yeshiva-opiskelija sai kohtalaisen vakavia iskuja yläruumiiseensa arabimiehen hyökättyä ruuvitaltalla hänen kimppuunsa torstaina A-Tur arabilähiössä. Haavoittunut mies toimitettiin sairaalaan, terroristi pakeni jalan, mutta poliisi jatkaa hänen etsintöjään. Lokakuusta lähtien 35 israelilaista ja ulkomaalaista on saanut surmansa arabiterroristien käsissä; ainakin 214 arabia on saanut surmansa operaatioittensa aikana.  http://www.timesofisrael.com/israeli-teen-moderately-wounded-in-e-jerusalem-stabbing/
·       Gush Katifista Gazasta 2005 karkotetut juutalaisasukkaat ovat järjestämässä elämäänsä uudessa ympäristössä. He rakensivat uudelleen Bush Katifin näyttävän synagogan, joka jätettiin muslimien armoille tuhottavaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216300, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216312,
·       Moodyn investoijien palvelu vahvisti Israelin talouden vahvuuden ja kilpailukyvyn nostaen sen A1 luokkaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216296,
·       Tulikohan vahinko? Google oli PA:n journalistien mielestä pudottanut Palestiinan tagin kartastaan protestoiden siitä. Google ilmoitti, ettei sitä ole siellä koskaan ollutkaan. (toivottavasti ei koskaan tulekaan) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216301,
·       Haredi-kansa tulee ohittamaan PA:n arabien määrän viimesitään 2050, ennustavat tilastotieteilijät. Ongelma vain on siinä, ettei kukaan tiedä, paljonko arabeja asuu Juudeassa ja Samariassa, sillä PA:n laatimat tilastot on poliittisista syistä peukaloutu täysin vääriksi. Heidän tilastojensa on todettu lisänneen tilastoihinsa 1.5 miljoonaa virtuaalista asukasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216254



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021