Friday, July 08, 2016

PERJANTAI 08.07.2016

PERJANTAI 08.07.2016
01.ISRAELIN pääministeri Benyamin Netanyahun kiertomatka neljään Afrikan maahan näyttää sujuvan lämpimissä, ellei peräti helteisissä tunnelmissa. Hänet on otettu ystävälisesti ja kunnioittavasti vastaan kolmessa ensimmäisessä kohteessa, ja eilen hän tarkasti keltaisiin takkeihin ja mustiin "golfhousuihin" sekä valkoisiin sukkiin pukeutuneen kunniavartion Etiopiassa. Hän kertoi torstaina puhuneensa puhelimessa Afrikan maan johtajan kanssa nimeämättä maata. Keskustelun oli järjestänyt yksi korkean tason tapaamiseen osallistuneiden maiden johtajista, jossa olivat mukana Ugandan, Kenian, Ruandan, Etiopian, Sambian, Etelä-Sudanin ja Tanzanian johtajat.

Israelilla ei ole diplomaattisia suhteita Saharan eteläpuolisten, pääosin muhamettilaishallinnon alaisten maiden kanssa: Mali, Chad, Niger, Guinea, Sudan, Somalia, Mauritania, Djibouti ja Gomoros.
JP kertoo, että erilaisia delegaatioita on vieraillut Israelissa Malista ja Chadista, ja lisäksi Somalian presidentti Hassan Sheikh Mohamud tapasi Netanyahun salaisesti Tel Avisissa, mutta asia pidettiin tiukan salaisuuden verhon suojassa. Bibi vakuutti, että maa, jonka johtajan kanssa hän puhui puhelimessa matkansa aikana, ei ollut Somalia.

Etiopian pääministeri Hailemariam Desalegn vakuutti maansa toimivan aktiivisesti saadakseen Israelille uudelleen Afrikan Unionin tarkkailijan aseman. Kenian presidentti lupasi myös toimia asian edistämiseksi.
Etelä Afrikka ja Algerian vastustavat kiivaimmin Israelin ottamista mukaan Afrikan Unioniin.
"Itä-Afrikan käytävällä on valtava yhteistoiminnan tarve Israelin kanssa", pääministeri sanoi. Hän todisteli, että vaikka joillakin Afrikan mailla on erilainen näkemys monista asioista Israelin kanssa, sen ei pitäisi estää maanosaa toimimasta juutalaisvaltion kanssa". Hailemariam kiitteli Israelia Etiopian tukemisesta YK:ssa siirtyvän aseman saamiseksi YK:n Turvallisuusneuvostossa ja lupasi tukea Israelia sen asioita käsiteltäessä YK:ssa ja muissa kansainvälisissä elimissä. Hän ei osannut sanoa, tukeeko Etiopia Israelin pyrkimyksiä päästä YKTN:n jäseneksi todeten, että asia ratkaistaan tilanteen mukaan.
Myöhemmin Netanyhau tapasi Etiopian pääministeri Hailemariamin uudelleen presidentti Mulatu Teshomen kanssa presidentin palatsissa, jossa hänelle esiteltiin sen alueella vapaasti liikkuvat kaksi leijonaa muiden nähtävyyksien ohella.
Puhuessaan Etiopian parlamentissa Netanyahu mainitsi Saban kuningattaren vierailun Jerusalemissa kuningas Salomon aikana runsaat 3000 vuotta sitten, mikä aiheutti runsaat kätten taputukset.
Pääministeri Hailemariam huomioi samoin historialliset siteet, mutta halusi kuitenkin viitata enemmän yhteiseen tulevaisuuteen. Hän kehotti Israelia investoimaan Etiopiaan ja Afrikan maihin, ja samoin Afrikan maita investoimaan Israeliin ja sen
yhtiöihin todeten: "Se on parasta yhteistoimintaa, joka on tehty taivaassa".
Netanyahu palaa Israeliin tänään perjantaina. Kuwaitilaisen lehden tiedot hänen seuruettaan vastaan suunnitellusta hyökkäyksestä eivät pidä paikkaansa, vakuuttaa pääministerin kanslia. http://www.jpost.com/Israel-News/Report-Kenya-foiled-assassination-attempt-on-Netanyahu-during-state-visit-459752, http://www.timesofisrael.com/netanyahu-talks-with-leader-of-muslim-african-state/

02.DALLASISSA USA:ssa poliisin väkivaltaa vastaan järjestetyn mielenosoituksen aikana torstai-iltana sala-ampujat avasivat tulen poliiseja vastaan surmaten 4 poliisi-upseeria ja haavoittaen seitsemää.
Satoja mielenosoittajia oli kokoontunut paikalle esittääkseen vastalauseensa poliisin käyttämää tapaa vastaan käyttää kovia ammuksia mielenosoituksissa useissa tapauksessa, joissa siviilejä sai surmansa,

DALLASIN poliisikomentaja David Brown sanoi poliisin saartaneen yhden sala-ampujista, jotka olivat toimineet järjestetyn väijytyksen tavoin. Neuvottelut piiritetyn sala-ampujan kanssa aloitettiin. Poliisin mukaan sala-ampujia oli ainakin kaksi.
Kansaa ja etenkin poliisia kehotetaan malttamaan mieltään erityisesti presidentin vaalien lähestyessä ja mielialojen ollessa jo ennenkin kiihtyneitä. http://www.timesofisrael.com/dallas-police-chief-4-officers-killed-7-injured-at-protest/

03.MIELEN rauhoittamiseksi on syytä tarkastella tämän päivän ja viikonlopun säätä.
Lämmin kesäinen sää tulee jatkumaan edelleen lämpö-tilan vain noustessa tämän päiväisestä siten, että maanantaina mittari tulee osoittamaan enimmillään 33 astetta, Suolamerellä ja Eilatissa peräti 42 astetta.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 21 -29; Tiberias 25 -39; Suolameri 30 -40; Eilat 29 -39 +C-astetta.
Taivaankansi on pilvetön ainakin JP:n ennusteen mukaan.
Kinneretin pinta laskee yhden sentin päivässä, pinta on nyt -212.81 m Välimeren pinnan alapuolella.
04.UUTISOTSIKOITA
·       Saksan hankkimien tiedustelutietojen mukaan Iran jatkaa P5+1 maiden kanssa solmimansa Iranin ydintuotantoa koskevan sopimuksen rikkomista. Iran on ainakin neljässä tapauksessa laittomasti pyrkinyt hankkimaan ulkomailta osia, materiaalia ja tarvikkeita ydintutkimuksensa ja ohjustuotantonsa edistämiseksi. Raportin mukaan Iran on tehnyt yrityksiä korkeantason teknologian tuotteiden ostamiseksi Saksasta. http://www.timesofisrael.com/iran-seeking-illegal-nuke-missile-technology-says-german-intel-report/
·       USA:n edustajainhuone hyväksyi esityksiä, joilla pyritään estämään Boeingin ja Iranin välille suunniteltu matkustajakoneiden myynti USA:sta. Myynnin kieltämistä perustellaan sillä, että niitä voidaan käyttää myös sotilaallisesti.  Edustaja Peter Roskam (R-Ill) kertoi, että sotilaskäyttöön muutettuja koneeseen voidaan sulloa 100 ballistista ohjusta tai 15 000 rakettitoimista kranaattia. http://www.timesofisrael.com/house-passes-measure-to-stop-sale-of-boeing-aircraft-to-iran/
·       Paraguan presidentti Horatio Cartes vierailee Israelissa voidakseen edistää maiden välisiä taloudellisia suhteita sekä teknologian tieto-tekniikan vaihtoa. Israel sulki Paraguan lähetystön varojen säästämiseksi, mutta avasi sen uudelleen. Paragua vie vuosittain Israeliin soijaa, lihaa, kivihiiltä ja muita tuotteita 190 miljoonan USD arvosta. 40 % israelilaisten nauttimasta lihasta tuotetaan Paraguasta. http://www.timesofisrael.com/paraguay-president-to-visit-israel-seeking-expanded-ties/
·       Galileassa Gennesaretjärven rannalla sijaitseva viiden leivän ja kahden kalan kirkko. Joka pahoin vaurioitui tuhopolttajan sytyttäessä sen tuleen, on edelleen korjaamatta. Vastuuhenkilöt valittavat, ettei varojen kerääminen Saksasta ja muualta ole onnistunut toivotulla tavalla. Tuhopoltosta syytettiin juutalaisia ääriaineksia. http://www.timesofisrael.com/a-year-later-jesus-loaves-church-attacked-by-jewish-arsonists-still-not-repaired/
·       Tel Aviv on Conde Nast Traveller arvion mukaan viidennellä sijalla maailman herkullisimpien ruokien tarjoajana. Listaa johtaa Cape Town, seuraavina Dubai, Hong Kong, Buenos Aires
·       Naftali Bennett kehottaa sieppaamaan terroristeja, joita voitaisiin vaihtaa israelilaisten ostamiseen esim. Gazasta, jossa on 2 israelilaista Hamasin käsissä, sekä 2 IDF:n sotilaan ruumiit. http://www.timesofisrael.com/bennett-kidnap-hamas-officials-to-get-soldiers-bodies-back/
·       Myös Egypti tuomitsee Israelin äskettäin julkistamat muutaman sadan asuntoyksikön rakentaminen Maale Aduminiin ja kahteen lähiöön, Ramot ja Har Homa, Jerusalemissa. Useimmat tuomiot perustuvat vääriin tietoihin, joita kohteista on levitetty maailmalla, usein paikallisten NGO-järjestöjen toimesta. http://www.timesofisrael.com/egypt-slams-unjustified-incomprehensible-settlement-plans/
·       PA ilmoitti äskettäin, että se torjuu ja hylkää kvartetin julkistaman raportin Israelin ja PA:n välisistä neuvotteluista, jossa se kritisoi myös PA:n johdon kiihotusta. PA kehottaa YK:n turvallisuusneuvostoa hylkäämään raportin.
·       Abbasin johtaja Fatah oli ensimmäisenä onnittelemassa 13.vuotiaan tanssijatytön Hallel Jaffa Arielin murhaajaa Mohammed Nasser Tarayahia virallisella web-sivullaan., kutsuen 17-vuotiasta murhaajaa marttyyriksi, jota odottaa paratiisissa 72 valkoista viinirypälettä (käännösvirheen johdosta niitä kutsutaan neitsyiksi). Abbas ei ole tuominnut murhaa. http://www.jewsnews.co.il/2016/07/03/mahmoud-abbass-fatah-praises-killer-of-13-year-old-girl/
·       Kibbutsi-järjestö aikoo ryhtyä yhteistoimintaan räikeän IDF:n vastaisen Breaking the Silence ryhmän kanssa, aluksi nuorisotasolla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/214687
·       IDF valmistautuu IS:n mahdolliseen kemialliseen hyökkäykseen Syyriasta, erityisesti maan pohjoisosan juutalaiskyliin ja kaupunkeihin.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/214682










Post a Comment