PERJANTAI 25.03.2016

PERJANTAI 25.03.2016
01.Minulla on tunne, että minut – tavallaan – kaadettiin seisovilta jaloiltani suoraan sairasvuoteeseen. Kyllähän minä tunsin paineen rinnassani - olin tuntenut sen jo kauan sitten, enkä siksi osannut panna sitä erikoistarkkailuun – mutta keskiviikkona kaksi viikkoa sitten tyttärieni Odeiyan ja Michalin pontevien vaatimusten vuoksi, mitä he vahvistivat tilaamalla Makkabin lääkäriltä ajan välittömästi ilman vastaväitteitä, jouduin keskeyttämään aloittamani raportin kirjoittamisen ja menemään ranskalais-juutalaista sukujuurta olevan lääkärin vastaanotolle, joka määräsi minut välittömiin tutkimuksiin Makkabin klinikalle Jerusalemissa.

Tämä aloitti tapahtumaketjun, jossa nyt olen: toipilaana odottaen seuraavaa siirtoa, joka on ensi maanantaina rasitustestin muodossa sitä edeltävine veritutkimuksineen sunnuntaina.
Tämä kaikki keskellä kristittyjen pääsiäisien viettoa, mikä ei sattunut samaan aikaan juutalaisten pessahin kanssa, joka tutkimusteni mukaan alkaa 23.huhtikuuta kestäen koko seuraavan viikon, mikäli olen neljän eri lääkkeen vaikutuksen alaisena hämärtyneine silmilläni pystynyt oikein tajuamaan. Tosin yksi lääke – cardilock 2.5 pudotettiin pois 5 vrk ennen rasituskoetta.
Näin sitten olen yrittänyt asennoitua PSI katetheroinnin jälkeiseen toipilaspotilaan asemaan, mikä edellyttää monien velvoitteiden ja totuttujen toimintamuotojen rajua supistamista ja poistamista. Tämä edellyttää myös tiettyä henkistä painiskelua velvollisuuden tunnon ja järkevän ajattelun välillä.
Saadakseni vähän vaihtelua jokapäiväiseen kiertokulkuun verenpaineen mittauksineen kotilaitteella ja pillerien oikeaan aikaan nielemisineen lepotaukojen ohella päätimme keskiviikkona tehdä pienen retken luontoon
Ajoimme suurehkon korjauksen läpi-käyneelle 20 vuotta vanhalla Lanciallamme Har Eitanin maastoon, jossa teimme sopivan pitkän kävelyretken maastoon, jossa keväiset luonnonkasvit heräävät loistoonsa. Tämän jälkeen kävimme nauttimassa maitokahvit tuoreen sämpylän kanssa Harel-marketin kahvilan ulkoterassilla.  Näyttää, että me Lancian kanssa saimme ehkä viimeiset kunnostustoimenpiteet odottaessamme hartaasti Messiaan tuloa, mikä - odotustemme mukaan - tulee ratkaisemaan myös ajankohtaiset käytännön ongelmamme. Ensi viikolla selvinnee, mitä nyt seuraavaksi.

02.BRYSSELIN terrori-iskujen jälkeen, jossa sai surmansa ainakin 31 ihmistä ja yli 300 haavoittui, niistä huolimatta kotoinen terrorin vastainen taistelumme jatkuu. PA:n ja Gazan arabit pyrkivät edelleen iskemään valitsemiansa juutalaissiviilejä ja sotilaita hengenvaarallisiin kohtiin, tavallisesti niskaan, jossa iskut ovat osoittautuneet useimmiten hengenvaarallisiksi.
Viimeisin isku tapahtui Hebronissa torstaiaamuna. Siinä kaksi arabimiestä hyökkäsivät sotilaita vastaan puukottaen yhtä hengenvaarallisesti. Sotilaat vastasivat iskuun surmaten yhden terroristeista ja haavoittaen toista, joka kaatui haavoittuneena maahan. Terroristeilla oli luotiliivit suojanaan, vaikka ilma oli lämmin ja jopa helteinen.

Yksi sotilaista katsoi haavoittuneen terroristin hapuilevan pommivyötä lanteillaan, kuten hän oletti, ja ampui häntä päähän surmaten hänet. Tämä herätti runsaat vastaväitteet pääministeriä myöten, joka tarkemmin asiaa tutkimatta tuomitsi haavoittuneen ampumisen IDF:n eettisen ja moraalisen toiminnan vastaisena. IDF:n toimia tutkitaan suurennuslasin avulla, joten sotilaan ehkä harkitsematon toiminta sotii yleistä trendiä vastaan pyrkien osoittamaan IDF:n toimien moraalisen vastuullisuuden.

Haavoittuneen terroristin ampunut sotilas vietiin putkaan odottamaan tutkimusten valmistumista. Jotkut parlamentin jäsenet ja Peace Now kritisoivat MGA:n jäseniä, etteivät he uskaltaneet suorittaa haavoittuneena maassa makaavalle terroristille tarvittavaa tutkimusta, mikä johti tragediaan.
Sotilaan omaiset vahvistavat, että terroristilla oli pommivyö. Hänen reaktionsa on ymmärrettävää, sillä terroristit hakkasivat sotilasta puukoillaan useita kertoja. Tämä tapahtui Hebronissa torstaiaamuna, joka on purim-juhlan ensimmäinen päivä. Juudean ja Samarian palestiinalaisalueet suljettiin keskiviikosta lauantai-iltaan saakka terroriuhan vähentämiseksi.
http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/idf-soldier-jailed-for-killing-terrorist-video/2016/03/24/

03.Kansanedustaja Betzalel Smotrich (Jewish Home) kritisoi sekä pääministerin että puolustusministerin tapaa tarttua hätäisesti IDF:n sotilaan ampumistapaukseen haavoittuneen terroristin eliminoimiseksi ennen kuin tämä ehti käyttää pommivyötään. Smotrich sanoo, että poliittinen johto sekoittaa lain ja moraalin, ja mikä pahinta, perustaa tuomionsa vääristelemäänsä moraaliin.

Hän tviittasi Yaalonille: ”Puolustusministeri on harhautunut. Mistä sait tämän vääristellyn moraalin? Se voi olla laillinen ongelma, mutta moraalinen? Onko terroristin ampuminen moraalitonta?”

Pääministerille hän tviittasi: ”Liian paha, että pääministeri asennoitui poliittisesti korrektin vasemmiston kanssa. Terroristi, joka pyrkii surmaamaan juutalaisia, on tuomittu kuolemaan”.

Toisessa tvitterissään Smotrich selvittää, ettei ole moraalisesti oikein pyrkiä pelastamaan terroristin henkeä, joka on pyrkinyt surmaamaan juutalaisia, ja Yaalon sekoittaa lain ja moraalin. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/it-may-not-be-legal-but-it-is-moral/2016/03/25/

04.Pariisin 13.11.2015 massamurhien ja terrori-iskujen pääepäilty Salah Abdeslam väittää, ettei hän tiennyt mítään Brysselin lentoaseman vastaanottohallissa sekä metrojunassa räjäytetyistä pommeista, eikä suostu työskentelemään Belgian viranomaisten kanssa, vaan vaatii palauttamista Pariisiin.
Abdelslam asui DNA-tulosten mukaan kuukausiakaupalla samassa asunnossa yhden Brysselin terroristin kanssa ja hänet pidätettiin 4 päivää ennen lentoaseman terrori-iskua.
Islamin Valtio on tunnustanut olleensa Brysselin iskujen takana, mikä myös samalla poistaa väitteet, että Euroopassa ja muualla maailmassa suoritetuilla hyökkäyksillä ja Israelin ja PA:n ja Gazan arabien välisellä konfliktilla olisi mitään yhteyttä. ISIS selvittää, että sen pääkohde on Mekka ja Medina Saudi Arabiassa, jotka on vapautettava sunni-wahhabin korruptoituneesta valvonnasta.  Se hyökkää Euroopassa ja Amerikassa siksi, että EU-maat ja USA tukevat saudeja ja edustavat pahinta islamin vastaista liittoutumaa, jonka taustalla on juutalais-kristillinen ideologia vääristeltyine pyhine kirjoituksineen, kuten koraani väittää.

BELGIAN viranomaiset palkkasivat israelilaisen yhtiön laatimaan selvityksen ja esittämään suosituksia Brysselin lentoaseman turvallisuuden parantamiseksi, mutta tutkimus hyllytettiin eikä tehty mitään sen toteuttamiseksi. Nyt sekä Belgiassa että muualla maailmassa on alettu ymmärtää, että Israel on ollut kaiken aikaa oikeassa vaatiessaan turvallisuuden parantamista ja varoittanut iskuista. Brysselin terrori oli pidätettynä Turkissa kahdesti, ja Turkki varoitti Brysseliä iskuista.
Sekä USA että Israel varoittavat, että seuraavat terrori-iskut tapahtuvat Sofiassa, Bulgariassa, mistä on selviä merkkejä. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/paris-terror-suspect-salah-abdeslam-claims-he-didnt-know-about-brussels-attack-plan/2016/03/24/, http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/us-imminent-terror-threat-in-sofia-bulgaria/2016/03/24/

05.IDF:n sotilaat pidättivät PA:n puukolla aseistautuneen arabinaisen Hebronissa Tel Rumeidanin lähiön tiesululla. Nainen ei ehtinyt tehdä mitään vahinkoa sotilaiden ollessa äärimmäisen varovaisia. Juudean ja Samarian arabialueet ovat IDF:n määräämässä piirityksessä purim-ajan keskiviikosta lauantai-iltaan. Vain välttämätön sosiaalinen tai terveydenhoidollinen liikenne sallitaan purimin aikana. http://www.timesofisrael.com/palestinian-held-after-carrying-knife-at-hebron-checkpoint/

06.Lämpötila on tänään 16 -24 asteen tienoilla, mutta lauantaina ja sunnuntaina tulee sateita, minkä johdosta lämpötila alenee siten, että maanantain lukemat ovat 9 -13 +C-astetta.

Toivotan lukijoilleni siunattua ja varjeltua juhla-aikaa. Palataan ensi viikolla asiaan sen mukaan, miten asiat etenevät. Shabat Shalom.





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021