PERJANTAI 29.01.2016

PERJANTAI 29.01.2016
1.     PISTÄVÄN KYLMÄ oli tuntuma ilman lämpötilaan heti aamutuimaan puoli seitsemän maissa. Tosin lämpöä oli ennusteen mukaan neljä astetta, mutta ilmeisen korkea kosteuspitoisuus lisäsi kylmän tuntua. Tuuli oli vielä suhteellisen siedettävä, Lämpötila nousee kuitenkin päivän aikana ja jatkaa nousemistaan lähipäivien aikana, mutta yölämpötila pysyttelee neljän asteen tienoilla, vaikka JP:n ennustaja lupaa jopa 7 asteen yölämpötilaa.
Autonikkunat olivat torstaiaamuna jäässä, ja mikä hankalinta, etenkin sisäpuolella, mitä on hankalaa saada poistetuksi.

SÄÄTILA tänään: Jerusalem 4 -8; Tiberias 8 -14; Suolameri 11 -17; Eilat 6 -18 +C-astetta. Sateet ovat tältä erää loppuneet, mutta taivas oli kauttaaltaan pilvessä.
Kinneretin vedenpinta nousee edelleen 1 sm:n päivävauhtia.
Gazan arabilähteet kertovat, että tunnelien rakentamiseen osallistuvista 7 henkeä on saanut surmansa tunnelin katon romahdettua vesisateitten pehmittäessä yläpuolella olevan maan.

2.     PA jatkaa edelleen Israelin vastaista kiihotustaan saaden siihen ansaitsematonta tukea YK:n pääsihteeriltä Ban ki-Moonilta, joka turvallisuusneuvostossa pitämässään puheessa totesi, että ihmis-luonteeseen kuuluu tarve nousta vastustamaan pakotteita. Pääministeri Netanyahun esitettyä kiivaan vastalauseensa hänen puheeseensa Ban väitti Bibin väännelleen hänen sanojaan, vaikka puheen teksti on jokaisen luettavissa. Mitä pitemmälle Ban ki-Moonin virkakausi etenee, sitä enemmän hän aukoo suutaan ja sitä enemmän hän paljastaa tyhmyytensä.

PA:n ja Gazan arabit ovat turvautuneet yhä enemmän perinteiseen tunteittensa ilmaisemiseen runojen ja laulujen avulla.
Gazassa toimiva lauluryhmä nimeltä Al-Gorbaa esittää marraskuussa Damaskosportin lähellä Mohammed Ali al-Miqdadin kunniaksi sepitettyä viisua ”Lovers of stabbing” (puukotusten rakastajat). Al-Miqdad haavoitti kolmea sattumanvaraisesti lähellä ollutta siviiliä saaden itse surmansa poliisien luodeista.
Viisussa esitetään ylistystä Miqdadin ”uroteon” johdosta sekä pitkälle listalle muita kyseenalaisia urhoja, jotka olivat onnistuneet - tai ainakin pyrkineet - surmaamaan mahdollisimman monta israelilaista, sotilasta, poliisia tai siviiliä oman henkensä uhraamisen hinnalla, mutta saavuttaen samalla ”marttyyrin” sammumattoman sädekehän.
”Oi sinä Mohammed Ali al-Miqdad, puukkojen komentaja”, sanotaan häntä ylistävässä viisussa rytmikkäällä arabiankielellä-. ”YASAMIN (Israelin turvallisuushenkilöiden) huudot kulkien ympäri Jerusalemia mielettömien ihmisten tavoin”, laulussa todetaan.
Ali al-Miqdadin äiti Umm Mohammed seisoi poikansa hautajais-kulkueeseen kuuluvan auton katolla laulaen kuoron mukana hyvin tuntien laulun sanat.

ToI:n artikkelin kirjoittaja Lee Gancman toteaa, että liikuitpa missä hyvänsä Jerusalemin itäosassa tai Juudeassa ja Samariassa, kuulet jatkuvasti tämän kaikkein suositumman viisun ”Puukotusten rakastajat” soinnit monien muitten samantapaisten israelilaisten puukottajien kunniaksi sepitettyjen viisujen rinnalla. Viisuja toistetaan PA:n virallisissa mediavälineissä ja lisäksi äänitettyinä kasetteina, ja niiden soinnit seuraavat kadulla liikkujaa kaikkialle. Niiden keskeinen teema on israelilaisten surmaaminen veitsellä, autolla, tai millä keinoin tahansa ilman omantunnon tuskaa.

Kuten artikkelissa todetaan, tämä on korkean luokan aivopesua, jolla marttyyriyden ihanuus ja sen etsiminen soi ihmisten, sekä varttuneiden että nuorten ja lasten mielessä kaikkialla, missä he liikkuvat ja toimivat, tuudittaen heidät uneen ja unelmiin.
Niiden vaikutusta ihmisten mieleen kuvaa seuraava ohjelma-pätkä. Marraskuun 26.päivänä 22-vuotias Raed Jaradat puukotti iDF:n sotilasta hengenvarallisesti niskaan lähellä Beit Anoun arabikylää Juudeassa.
Jaradat sai surmansa sotilaitten luodeista hyökkäyksensä aikana, joka tapahtui Miqdadin puukotuksen jälkeen. Jaradat lähetti FB:n kautta viestin Al-Gorbaa ryhmälle, Al-Gorbaa ryhmän manageri Hosam Mabid kertoi Hamasin TV:n Al-Qudsin haastattelussa marraskuussa näin: ”Raed Jaradat kuunteli levytystä - ja sitten yksi siskoistamme sai surmansa Länsirannalla. Nähtyään hänen kuvansa viisun yhteydessä Jaradat sieppasi veitsensä ja ryntäsi kentälle suorittamaan oman osuutensa”.

Israelilaiset asiantuntijat myöntävät, ettei tällaisia sankarilauluja ja viisuja voi yksistään syyttää jatkuvan väkivallan alkamisesta ja jatkumisesta, mutta ettei niiden merkitystä voida sivuuttaa huomioiden PA:n mediassa ja instituutioissa jatkuvan kiihotuksen ja marttyyriyden ihannoimisen yhteydessä, mikä on myrkyttänyt lasten ja nuorten mielet ja sydämet vuosikymmeniksi ja sukupolviksi eteenpäin. Tämä kaikki yhdessä PA:n harjoittaman hellittämättömän diplomaattisen ja poliittisen aktiivisuuden kanssa maailmanlaajuisissa järjestöissä muodostavat ongelman, jota vastaan Israelin hallitukset eivät ole osanneet varautua eivätkä löytää sopivia torjunta-aseita sen kukistamiseksi. Artikkelissa mainittu toivottomuus tilanteen lukkiuduttua on kysymys, jota toistamiseen tarjoillaan väkivallan aiheeksi.

PA:n viimeisin hyökkäys diplomaattisella rintamalohkolla on meneillään YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa PA:n ministeri Riad Mansour yrittää saada enemmistön ehdotukselleen, jolla Israelin rakentamat juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa julistettaisiin laittomiksi. PA haluaa lisäksi, että myönteiseen päätöslauselmaan sisällytetään YK:n pakkotoimet, ellei Israel toimi turvallisuusneuvoston päätösten mukaan. YK:lla on aiempien päätösten mukaisesti perustettu sotilaallinen toimintayksikkö Siinailla, jonka suuruutta ja kokoonpanoa voidaan tarpeen mukaan muotoilla ja antaa sille uudet toimintaohjeet. http://www.timesofisrael.com/songs-in-praise-of-stabbing-are-huge-hits-on-palestinian-street-and-may-be-motivators-too/

3.     Haluaisin tässä yhteydessä puuttua islamin hyökyaaltoon Euroopan maihin, jonka ennustetaan vain entisestään kiihtyvän, ja jonka yksi seuraavien aaltojen kohdemaa on piskuinen Suomi. Lieneekö niin, että suomalaisten vastarinta on havaittu yhdeksi heikoimmista EU:n maista, ja siksi siitä halutaan muodostaa ensimmäinen muslimimaa Euroopassa. Ruotsi on raporttien mukaan päättänyt palauttaa 20 000 muslimia lähtömaihinsa, mikä on noin puolet siitä hyökyaallosta, joka huuhteli Svea-mamman kylkiä lupaa kysymättä, mutta vaatien kaikkia palveluja. Tukholma alkaa muistuttaa enemmän kolmannen maailman kaupunkia roskaisine ja vaarallisine katuineen ja aseistettuine jengeineen.

Meidän tulee kuitenkin suhteissamme näihin pelottaviin näkymiin muistaa Paavalin sanat: ”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä ei meillä ole taistelu lihaa ja verta vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanhallitsijoita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa”.
(Ef.6:11 -12)
Maailman mediassa, myös ei-kristillisessä, on yhä useammin viitattu siihen, etteivät hyökkäysten rajuus ja raakuus sekä niiden keskittyminen sekä juutalaisiin että kristittyihin ole enää selitettävissä normaalein inhimillisin kriteerein, vaan että ne ovat demonisia, eli niiden ylin komentaja on saatana itse, kuten myös islamista 1993 kristinuskoon kääntynyt Walid Shoebat, entinen muslimiveljeskunnan jäsen, vakuuttaa ja varoittaa.
Paavalin sanat kuitenkin kehottavat erottamaan inhimillisyyden ja hengellisen taistelun sekä maalliset taistelukeinot toisistaan.  http://mobile.wnd.com/2016/01/student-punished-for-refusing-to-recite-islamic-profession-of-faith/,

Yllä olevan linkin artikkelissa väitetään, että USA tarkoituksellisesti harjoittaa Euroopan tasapainon järkyttämistä, missä muslimivirrat näyttelevät tärkeää osaa, minkä hallinnoimista kutsutaan idioottimaiseksi. Eurooppa tekee äänetöntä itsemurhaa. http://mobile.wnd.com/2016/01/student-punished-for-refusing-to-recite-islamic-profession-of-faith/

Israelin ja semitismin vastaisuus, jotka usein sekoitetaan keskenään, vaikka kysymys on yhdestä ja samasta juutalaisuus-vastaisuudesta, kasvavat ja voimistuvat kaikkialla maailmalla. http://www.wnd.com/2016/01/70-years-later-irrational-jew-hatred-still-rampant/?cat_orig=faith

4.     UUTISOTSIKOITA
·        Snowden dokumentit paljastavat, että USA ja Englanti olivat tunkeutuneet Israelin salaisiin kansioihin koskien sen miehittämättömien Drone koneitten ohjelmaa viimeisen 18 vuoden aikana. Israelin turvallisuusviranomaiset katsovat, että tietovuoto on yksi vakavimmista Israelin tiedustelun historiassa. Vuodon vakavuutta lisää se, että etenkin USA:n tiedostot ovat toistuvasti joutuneet ulkopuolisten hakkerien uhreiksi, ja toiseksi se, että ei olisi ensimmäinen kerta, kun USA:n hallitus antoi Israelin salaisia tietoja arabimaille. Tunnetuin esimerkki on presidentti Jimmy Carter, joka Siinain neuvottelujen aikana antoi sekä Egyptille että Saudi Arabialla Israelin salaisimpia tietoja Beginin tietämättä, mikä oli yksi syy Beginin henkiseen taantumiseen saatuaan tietää Carterin petollisuudesta.   http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207233#.VqsnBPZ706s
·        Juutalaisvastaisuuden räikeistä ilmenemismuodoista on esimerkki Marseillen 70 000 juutalaisen asema, joita vastaan on rekisteröity vuodesta 2012 lähtien 30 hyökkäystä vuodessa. Viimeisin hyökkäys tehtiin juutalaista opettajaa vastaan, joka murhattiin. Israelin Marseillen konsistorin presidentti Zwi Ammar, jota kritisoivat ankarasti sekä Ranskan presidentti Hollande että Ranskan päärabbi Haim Korsia, kertoo haastattelijalle ongelmista. Juutalaisten päivärutiinisata kertovat seuraavat tiedot: He menevät synagogiinsa 10 -15 hengen ryhmissä voidakseen paremmin puolustautua; monet äidit jättävät lapsensa autoon jonkun toisen suojelukseen; Ranskan 22 synagogaa ja instituutiota seurataan jatkuvasti, ja juutalaiset ovat perustaneet aseistettuja partioita koulujen läheisyyteen. Viime vuonna 500 juutalaista muutti pois Marseillesta v. 2015, Ranskasta heitä haluaa lähteä 800 000. Useat tulivat Israeliin, mutta jotkut ovat pettyneet vastaanottoon, joilla heihin suhtaudutaan täällä. Heidän opinto- ja yliopistotutkintojaan ei hyväksytä tai prosessi kestää luvattoman kauan Aatamin-aikaisen byrokratian vuoksi. Sopivan työpaikan löytäminen ei ole helppoa, asuntoja vähän tarjolla a elämä kallista. http://www.israelnationalnews.com/Articles/Article.aspx/18321#.VqspwvZ706s
·        IDF esitteli äskettäin viimeisen insinööritaidon tuotteen, josta he ovat syystäkin ylpeitä. Kysymys on joukkojen kuljetus-vaunusta (APC) nimeltä Namer (tiikeri), joka on varustettu Trophy (windjacket) puolustusjärjestelmällä, ainoa laatuaan maailmassa.  Vaunu hyödyntää Merkava-tankin alustaa ja rakenteita. Windjackeet-järjestelmä on asennettu Merkana-tankkeihin, joka osoitti toimivuutensa 2014 kesäsodan aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207190#.VqsvrPZ706s
·        Givat Zeevin terrorihyökkäyksen uhri vältti kuoleman vain millimetreillä, puukoniskun osuessa lähes suoraan hänen sydämeensä. Hän on toipumassa sairaalassa. Menachem Mebdel Rivkin oli menossa vaimonsa kanssa ravintolaan syömään, kun arabiterroristi iski häntä selkään. Terroristi yritti juosta karkuun, mutta hänet juostiin kiinni ja luovutettiin poliisille kuulusteltavaksi. 17-vuotias terroristi on kotoisin Bayt Nabalan arabikylästä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207237#.Vqsx2vZ706s
·        Hamasin tiedostajat ja virkailijat vakuuttavat, että seuraavaan sotaan valmistaudutaan kellon ympäri, mihin kuuluu ohjusten ja rakettien salakuljetus Siinailta Gazaan. Gazan rajan pinnassa asuvat israelilaiset valittavat, että he kuulevat jatkuvaa tunnelien kaivamisääniä niin, että lattiat tärisevät, mitä puolustusministeri Moshe Yaalon ei usko. Hamas haluaa pitkänmatkan ohjuksia, joilla yltää Tel Aviviin. http://www.jewishpress.com/news/hamas-seniors-preparations-for-war-continue-around-the-clock/2016/01/29/.
·        Abbasin edustaja sanoo, että puukkointifada tulee voimistumaan ja käyttämään tuliaseita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207204#.Vqs0zvZ706s
·        Venäjä sallii Hizbulahin joukkojen siirtyvän Daraan kaupunkiin. Debkafilin mukaan keskiviikkona nähtiin suurten Hizbullahin osastojen siirtyvän kohti kaupunkia lähellä Israelin rajaa Venäjän luvalla, tämä vastoin Israelille antamansa lupausta. Kentällä toimivat sotilasjohtajat katsovat joskus taktisesti edullisemmaksi toimia vastoin keskusjohdon määräyksiä. Se joka tapauksessa tuo sodan uhan entistä todellisemmaksi, sillä siirto uhkaa Israelia. Myös Jordania on esittänyt vastalauseensa Putinille. http://www.debka.com/article/25191/Russians-let-Hizballah-into-Daraa-breaking-their-promise-to-Israel









Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021