PERJANTAI 08.01.2016

PERJANTAI 08.01.2016
1.       TÄNÄÄN ja huomenna sataa. Ilma on näin seitsemän maissa sumuinen ja kostea yöllisen sateen jälkeen ja surkeuden tunnetta lisää kova tuuli, joka tuntui pistävän viileältä. Lämpötila oli aamulla 8 astetta ja tuskin saavuttaa 10 asteen rajan päivän kuluessa, kuten ToI:n ennuste kertoo. Sateet eivät ole yleisiä, vaan kuuroluoteisia ja paikoittaisia. Sunnuntaina taivas selkenee puolittain sateitten loppuessa, ja lämpötilan ennustetaan nousevan hiljalleen siten, että maanantain lukemat ovat
08 – 14 astetta taivaankannen pysytellessä puolipilvisenä.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 08 -10; Tiberias 12 -15; Suolameri 15 -21; Eilat 12 -21 +C-astetta.
Lämpötilan raju pudotus näyttää tuntuvan etenkin perinteisesti lämpöisillä alueilla, kuten Suolameri ja Eilat. Tämä vuosi on siinä poikkeuksellinen, että sateita luvataan myös Suolamerelle, jossa perinteen mukaan sataa vain kerran vuodessa.
Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee samoissa lukemissa kuin eilenkin -213.00.

2.       UUDEN VUODEN toiveisiin on tapana lisätä toivotus onnellisuudesta ja menestyksestä, mutta sekä Fatahin että Hamasin johtajat vakuuttavat uuden vuoden puheissaan jatkavansa ja jopa kiihdyttävänsä hyökkäyksiä Israelia vastaan. He käyttävät hyökkäysten tilalla termiä ”vastarínta”. jota PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas kutsuu ”rauhanomaiseksi” hyvin tiedostaen, että siviili- ja sotilashenkilöitten puukotusten tarkoituksena on saada hyökkäyksen uhri vammautettua tai surmattua. ”Vastarinnan” käyttäminen hyökkäyksen asemesta on tarkoitettu länsimaiden hämäämiseksi, jotka olettavat lapsenomaisesti, että lännessä yleiset moraalikäsitykset pätevät myös Lähi-Idässä.

Jos Abbasin määritelmää käytetään myös israelilaisten oikeutetussa ”vastarinnassaan” henkensä puolustamiseksi, myös jokainen PA:n ja Gazan arabi on potentiaalinen kohde, jota voidaan ennalta ehkäisevästi haavoittaa tai joka voidaan surmata henkensä puolustamiseksi.
PA:n ja Gazan arabijohtajat kuitenkin hyvin tiedostavat, etteivät juutalaisten eettiset ja moraalikäsitykset salli alentua hyökkääjän tasolle, ja siksi he voivat ”turvallisesti” jatkaa valheellista sotaansa Israelia ja juutalaisia vastaan lapsiuhrien muodossa.
He tiedostavat myös länsimaiden johtajien lapsellisen vääristyneen käsityksen, että PA:n ja Gazan arabien vakuuttelut pyrkimyksistä rauhaan ja yhteistyöhön ovat tosia ja vilpittömiä, ja että syytökset Israelin harjoittamasta väkivallasta pitävät paikkansa. Tämän havaitseminen on heille tärkeä, jotta rahavirrat länsimaista voisivat jatkua keskeytyksettä. Rikkaat arabimaat hyvin tiedostavat PA:n ja Gazan arabijohtajien vilpillisyyden, ja ovat paljon haluttomampia tukemaan ”palestiinalaisten oikeutettua taistelua miehittäjämaata vastaan”, vaikka ne kansainvälisissä elimissä niin väittävät.

HAMAS, joka IDF:n vetäessä joukkonsa ja karkottaessa kaikki juutalaisasukkaat Gazasta 2005, otti vallan Fatahilta Gazassa lähes verettömässä vallankumouksessa 2006, ja on siitä lähtien hallinnut Gazan kaistaletta jatkaen sieltä käsin Israelin vastaisia hyökkäyksiään pääosin siviilikohteita vastaan. Se on myös pystynyt pysymään vallassa IDF:n hyökkäysten lopettamiseksi käymistä sodista huolimatta.
Hamas toimii varsin aktiivisesti Juudean ja Samarian alueilla, ja on toistuvasti uhannut kaataa PA:n hallinnon siellä. Hamasilla on ns. nukkuvia soluja PA:n valvomissa kaupungeissa ja pakolaisleireissä valmistellen laajempaa väkivalta-aaltoa Israelin alueella. Hamasin johto tukee PA:n arabien aloittamaa ”puukotus-intifadaa” kehottaen siirtymään puukkojen sijasta tuliaseiden käyttöön.

Shin Betin ja poliisin yhteistyön tuloksena ne paljastivat kaksi Hamasin solua, toisen Hebronissa ja toisen Abu Dishissä Jerusalemin itäosassa. Kummassakin solussa oli 3 jäsentä, ja niiden suunnitelmiin kuului panttivangin sieppaaminen, joka voitaisiin surmata ja haudata, ja jonka ruumiin palauttamisesta voitaisiin neuvotella Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien terroristien vapauttamiseksi. Suunnitelmat olivat varsin pitkälle valmisteltuja ja odottivat vain niiden toteuttamista.

Vuoden 2014 ns. kesäsodan vahinkojen korjaamiseksi kansainvälisesti yhteisöt ja maat lupautuivat miljardiavustuksiin, mutta projektin toteuttaminen käytännössä ei onnistu ollenkaan yhtä sujuvasti, kuin sen puuhamiehet kuvittelivat.
Gazan arabien toimeentulo on vaikeuksissa, ja sitä pahentavat Egyptin toimet salakuljetuksen lopettamiseksi Siinailta Gazaan. Useita satoja tunneleita on tuhottu ja viimeiseksi Egyptin rakensi vesikanaalin rajan Gazan puolelle sekä tuhosi tuhansia asuntorakennuksia muodostaakseen puskurivyöhykkeen rajan taakse.
Videokuvista päätelleen osa gazalaisista elää loistokkaasti, mutta keskiverto-kansalaisen toimeentulo on vaikeuksissa korkean työttömyyden vuoksi. Rahaa virtaa Gazaan monelta suunnalta, mutta sen käyttäminen tavallisen kansalaisen elintason nostamiseksi ei liene Hamasin päämääränä.

Kuten tunnettu arabijournalisti Khaled Abu Toameh kertoo artikkelissaan, PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin uuden vuoden toivelistalla ei suinkaan ollut kansan hyvinvoinnin nostaminen, vaan Israelin vastaisten vihollisuuksien kiihottaminen esittäen syyksi Israelin miehitysvallan arabialueilla, ”setlementtien” laajentamisen ja islamin ja kristittyjen pyhien paikkojen häpäisemisen. ”Kansamme ei tule antautumaan, alistumaan eikä hyväksy nöyryyttämistä”, hän julisti.
Abbasin esittäessä uuden vuoden toivotustaan naamioidut ja aseistetut joukot hyökkäsivät PA:n kaupunkien ravintoloissa ja kokoustiloissa juhlivaa kansaa vastaan, kuten Betlehemin esimerkki osoittaa. Abbasin tarkoituksen oli estää kansaa juhlimasta, ja naamioidut joukot olivat Fatahin jäseniä, eivät Hamasin.
Sekä Fatahin että Hamasin päämääränä on Israelin tuhoaminen, joka suoritetaan vaiheittaisen väkivallan nostamisen kautta.
Abbasin lupaukset valmiudestaan rauhanneuvottelujen aloittamiseksi ovat pelkkää silmänlumetta, jolla hämätään hyväuskoisia ulkopuolisia etenkin lännessä. http://www.jewishpress.com/indepth/columns/khaled-abu-toameh/palestinian-leaders-promise-a-new-year-of-violence-and-death/2016/01/07/, http://www.timesofisrael.com/israel-busts-hamas-cell-that-planned-kidnappings-murders/

3.       PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas piti keskiviikkoa puheen, jota ToI:n journalisti Avi Issacharoff luonnehtii sanoilla ”enemmän sitä samaa mitä ennenkin”. Abbasin puhe oli tarkoitettu kansainväliseen liikenteeseen, ja siksi hän lupaili saattaa huoneensa (tarkoittaen PLO ja Fatah) järjestykseen, toiveensa uusista vaaleista, elinolojen parantaminen Gazassa ja - jne.
Mutta jos joku odotti hänen edes lupaavan seuraajansa nimittämisestä, hän joutui nielemään - taas kerran - karvaan pettymyksensä. 
Artikkelissa todetaan, että Abbasin puheen tarkoituksena oli ilmoittaa kansalleen ja useille kilpailijoilleen, että Mahmoud Abbas tulee jatkamaan toimessaan loputtomasti, tai ainakin niin kauan, kuin hänen terveytensä sallii.
Puhe oli myös tarkoitettu huhujen poistamiseksi, joissa kerrotaan PA:n välittömästä romahtamisesta.
Abbasin ehkä vaarallisin kilpailija ja hänen istuimensa kärkkyjä on Gazan alueen entinen turvallisuusjohtaja Mohammed Dahlan, joka on avoimesti heittänyt taisteluhanskansa Abbasin eteen syyttäen häntä nepotismista ja korruptiosta, minkä johdosta Dahlan joutui pakenemaan henkensä kaupalla ulkomaille.
PA:n valvomilla Juudean ja Samarian alueilla Abbasin sana on laki, ja hänen valtansa kiistäminen tai hänen arvovaltansa häpäiseminen voi aiheuttaa välittömän pidättämisen, eivätkä PA:n poliisien kuulustelumenetelmät noudata kansainvälisiä normeja. Kidutus on yleistä – kuten yleensä Lähi-Idän muslimimaissa – nopean tunnustuksen saamiseksi.

(Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että Israelin turvallisuusmiehet tunnustivat avoimesti, että Duban kylän polttomurhaan syylliseksi epäillyn juutalaisnuoren tunnustuksen saamiseksi kidutus oli välttämätöntä. Oliko tunnustus aito, on edelleen kyseenalainen, ja juristit toteavat, ettei kidutuksen avulla saatu tunnustus päde israelilaisessa oikeusistuimessa.)

Artikkelissa mainitaan, ettei Abbasilla ole perijää. Hänellä on kaksi liikemiespoikaa, joista toinen mainitaan joskus mahdollisena seuraajana, mutta mitään ei ole tehty sen eteen – ei ainakaan julkisesti.
Abbas antoi myös ymmärtää puheessaan, että PA tulee toimimaan loputtomiin – tai ainakin siihen saakka, kunnes Palestiinan valtio on perustettu ja tunnustettu. Siinä odotusaika voi venyäkin loputtomiin, sillä ajatuskin siitä on mahdoton.

Osoittaakseen päättäväisyytensä PA:n poliisit hajottivat torstaina PA:n alueilla toistuvat protestimielenosoitukset, pidättäen Hamasin jäseniä ja jopa paljastaen salaisia soluja. Hamas on ollut ja on edelleen pahin uhka PA:n pysyvyydelle.
Abbas oli odottanut ja antanut kehotuksia, että alueella sijaitsevat pakolaisleirit olisivat liittyneet puukko-intifadaan, mutta vain Shuafatin ja Qalandian leireistä tuli jokunen puukkosankari. Sen sijaan Jenin, Deheishe, Askar ja Balata, jotka olivat toimineet aktiivisesti aiemmissa väkivaltaisuuksissa, pysyttelivät poissa.
Väkivaltaisiin hyökkäyksiin ovat syyllistyneet kaupunkien arabit ja ns. FB:n nuoret, jotkut heistä vain 13-vuotiaita, sekä naiset. Tämä osoittaa Abbasin vallan hiipumisen ja sen, että hän pysyy vallassa vain PA:n - ja Israelin – avulla.
Miten kauan tällainen seisova tilanne voi jatkua, riippuu IDF:n antamasta tuesta.

Abbasin kansansuosio on pudonnut ennen näkemättömän alhaiseksi. Kukaan ei näytä luottavan häneen eikä varmaan moni vuodattaisi kyyneleitä hänen lopulta poistuessa näyttämöltä. Purkaus voi lopulta tulla yllättäen. Dahlanin ohella Abbasin paikan kärkkyjiä ovat Marwan Barghouti, joka istuu Israelin vankilassa kärsien viittä elinkautista + 40 vuotta, entinen pääministeri Salaam Fayyad, sekä Jibril Rajoub, joka toimii PA:n olympiakomitean puheenjohtajana. Yhtäkään näistä ehdokkaista ei voida sanoa Israelin ystäviksi, joten tulevaisuus voi jopa synkistyä nykyisestä. Rajoub sanoi eräässä haastattelussa, että jos hänellä olisi atomipommi, hän laukaisisi sen seuraavana päivänä Israelin yläpuolella. http://www.timesofisrael.com/mahmoud-abbas-is-here-to-stay-says-mahmoud-abbas/

4.       UUTISOTSIKOITA
·         Juutalaisjärjestöt ovat kauhuissaan siitä, että Hitlerin kirjoittama kirja Mein Kampf on painettu uudelleen ja tarjotaan vapaasti ostettavaksi. Yksinoikeuden sen painattamiseksi mentyä umpeen mikään ei estäne sen julkiasua. Kirjan yksinoikeus joutui Bavarian valtiolle 1945 liittoutuneiden antaessa Saksan suurimman julkaisutoimiston Bavarian valtion omistukseen. 70 vuotta Bavaria kieltäytyi kirjan uudelleen julkaisemisesta, mutta nyt yksinoikeuden menetettyään este siihen poistuu samalla. http://www.timesofisrael.com/jews-decry-reprint-of-mein-kampf-as-book-hits-shelves-in-germany/
·         Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kieltäytyi tuomitsemasta Saudi Arabia teloitettua 70 shia-muslimia, heidän joukossaan merkittävän shia-oppinut sheikki Nimr al-Nimr. Teheranin mullahit syyttivät Erdogania tästä, minkä johdosta Turkin ulkoministeriö kutsui Iranin Turkin lähettilään kuultavaksi. Teloituksen jälkeen Teheranissa oli saudien vastaisia mielenosoituksia, joissa hyökättiin Saudi Arabian lähetystörakennuksia ja konsulaattia vastaan sytyttäen lähetystö tuleen. Saudi Arabia katkaisi diplomaattiyhteytensä Iranin kanssa ja antoi sen lähettiläälle 48 tuntia aikaa poistua maasta. Saudeja tukevat jotkut Persianlahden maat, Kuwait, UAE sekä Sudan. Turkki poisti kuolemanrangaistuksen 2004 pyrkiessään EU:n jäseneksi, mutta monia muita ihmisoikeusrikkomuksia on vielä korjattava. Turkki on myös NATO:n jäsen, vaikka on herätetty kysymys, onko se mielekästä länsimaiden kannalta. Egypti varoittaa päästämästä Turkkia Gazaan. . http://www.timesofisrael.com/turkey-summons-iran-envoy-over-press-criticism-of-erdogan/
·         Israelissa radikaaleina pidetyt rabbit ovat joutuneet kärkevän arvostelun kohteiksi. Opetusministeri Naftali Bennett sanoo, että ainakin kaksi rabbia ovat joutuneet turvallisuusjärjestöjen tutkittaviksi, ja heitä voidaan kutsua kuulusteltaviksi. Joittenkin tietojen mukaan heidän päämääränään olisi Netanyahun hallituksen kaataminen ja Israelin julistaminen kuningas-kunnaksi. Miten laajaa tämä toiminta on, on toistaiseksi epätietoista, ja toisaalta epäillään, että syytösten kautta pyritään kyseenalaistamaan koko uudisasutustoiminta Juudeassa ja Samariassa, eli kysymys on oikeiston ja vasemmiston välisestä kilpailusta vallasta maassa. Vasemmisto on valmis luovuttamaan Juudean ja Samarian alueet 1949 aselepolinjaan saakka, Jerusalemin arabilähiöt, sallimaan kymmenien tuhansien ns. pakolaisten paluun Israeliin sekä maayhteyden järjestämiseksi Gazan ja Länsirannan välille. Esimerkkeinä ovat pääministeri Ehud Barakin ja Ehud Olmertin tarjoukset Abbasille, jotka tämä hylkäsi suoralta kädeltä. http://www.timesofisrael.com/radical-israeli-rabbis-come-under-fire-amid-settler-violence/
·         Juutalainen Koti puolueen puheenjohtaja Naftali Bennett sanoo, että tosiasiassa Israel muodostaa rajan vapaan maailman ja Islamin valtion välille. Hän myös katsoo, että Israelin tulee liittää Juudea ja Samaria valtioonsa ja ulottaa lainsäädäntönsä sinne. Vastoin pääministeri Netanjyahua, joka mentyään Tel Avivin ampumapaikalle lauantai-iltana esittäen kärkevää kritiikkiä Israelin arabeja kohtaan. Bennett teki kävelyretken Dizenkoffin kadulla osoittaakseen, että tilanne on hallinnassa, eikä ole syytä pelkoon, vaikka terroristi Nashat Milhem on edelleen vapaana ja aseistettu. Puhuessaan toimittajille Bennett vaati Israelia huolehtimaan paremmin maansa arabien elinoloista ja siirtämään varoja niiden kohentamiseksi.  http://www.timesofisrael.com/naftali-bennett-were-literally-the-border-between-islamic-state-and-the-free-world/
·         USA:n ulkoministeri John Kerry sanoo, että Wienin sopimuksen toteuttaminen käytännössä aloitetaan muutaman päivän sisällä. Tämä siitä huolimatta, että Iran rikkoi näyttävästi sopimusta testaamalla ballistista ohjustaan, jonka kantomatka on 5000 mailia. USA aloittaa viimeisten sanktioitten poistamisen, mikä vapauttaisi 1.5 miljardia USD. Obaman päämääränä on saada Iran mukaan Lähi-Idän kysymyksiä ratkottaessa, ja siinä Iran tulisi toimimaan johtavana valtiona syrjäyttäen Saudi Arabian ja Egyptin. Syyrian rauhansopimusta käsitellään 25. tammikuuta Genevessä pidetyssä konferenssissa, johon Iran osallistuu huolimatta suhteitten katkaisemisesta Saudi Arabian kanssa, ja joittenkin Persianlahden maiden ilmoitettua tukevansa Saudi Arabiaa. http://www.timesofisrael.com/kerry-implementation-of-iran-nuclear-deal-days-away/
·         Egyptin pyramidialueella sattunut terrori-isku on silminnäkijöitten mukaan paljon vaarallisempi, kuin mitä Kairosta ilmoitettiin. Umm el-Fahmista ja Jaffasta tulleet turistit sanoivat, että iskussa käytettiin petrolipommeja, valaisu-raketteja ja kiivasta ammuntaa, joka kohdistui turistien asuman hotellin julkisivuun ja sen edessä odottavaan bussiin, jolla israelilaiset oli muiden mukana tarkoitus lähettää kotimatkalleen. Turismi muodostaa tärkeän tulolähteen Egyptille, ja hyökkäykset sitä vastaan vaarantavat turismia. Yksi ihminen haavoittui lievästi, mutta hotellin julkisivu ja bussi kärsivät pahoja vaurioita. Tulitukseen osallistui poliisin mukaan 15 henkilöä, joista ainakin yksi saatiin pidätettyä. Iskun tekijät ja tarkoitus on vielä epäselvä[G1] . http://www.timesofisrael.com/cairo-attack-was-more-intense-than-egypt-admits-says-arab-israeli-witness/
Puukotusyritys estettiin Beit Anun arabikylän lähellä Hebronin alueella torstai-iltana. Terroristi yritti puukottaa IDF:n Gívati prikaatin upseeria, mutta paikalla olleet Tazbar pataljoonan sotilaat toimivat harkitun nopeasti eliminoiden hyökkääjän ilman, että kukaan muu haavoittui.  http://www.jewishpress.com/news/stabbing-attempt-foiled-outside-hebron-terrorist-killed/2016/01/07/,
·         Israelin vasemmistoaktivistit kehuvat julkisesti, miten he ovat koonneet israelilaisille maata myyneiden PA:n arabien nimet ja luovuttaneet ja PA:lle. Tätä voidaan pitää erittäin törkeänä ja Israelia vahingoittavana toimintana, sillä PA:n oikeustajun mukaan maata tai kiinteistöjä Israelille myyneet tuomitaan automaattisesti kuolemaan ilman armonanomusta. Vasemmiston ideologia ei näytä kaihtavan mitään keinoja oman päämääränsä saavuttamiseksi, vaikka oman turvallisuutensa vaarantaen. http://www.jewishpress.com/news/report-left-turns-in-palestinian-land-brokers-to-be-tortured-and-executed/2016/01/08/
·         Knessetissä syntyi kiivas keskustelu oikeiston ja vasemmiston välille käsiteltäessä sapattilakia, joka sallisi kauppojen ja muiden liikkeitten kuten elokuvateattereiden pitämisen auki sapattina, sekä julkisen liikenteen. Kansanedustaja Zohar esitti kysymyksen vasemmiston valistuneesta sosialismista.  ”Me olemme tukeneet heikompia liikeyrityksiä. Mutta minne on hävinnyt Sionistisen leirin juutalainen sionismi ja sen ideologia”? http://www.jewishpress.com/news/report-left-turns-in-palestinian-land-brokers-to-be-tortured-and-executed/2016/01/08/
·         Turvallisuusmiehet esittävät turvallisuusliiviä jokaiselle Israelin asukkaalle. Sotilaille valmistettu kaulasuoja osoittautui journalistin testissä tehottamaksi, sillä testaaja haavoittui puukoniskusta. Miten järkevä tuollainen ajatus sitten on, on toinen kysymys. Miksi maan kansalaiset eivät voi elää normaalien ihmisten tavoin vapaina ja ilman pelkoa? Minusta asiassa olisi mentävän sen juuriin, eikä hoitaa oireita.  http://www.jewishpress.com/news/israeli-security-solution-bullet-proof-vest-to-every-citizen/2016/01/07/
·         Israelin arabien asekysymys on ylittänyt kohtuuden rajat, sanotaan Debkafilen artikkelissa. 80 % heidän aseistaan on varastettu IDF:n tukikohdista, varikoista ja sotilaitten kotoa. Aseitten joukossa on järeitäkin aseita, joita ei voisi kuvitella olevan siviilihenkilöillä. Kuitenkin on mahdotonta kuvitella, että 1,5 miljoonaa arabia, beduiinia ja kirkassilaista luopuvat aseistaan vapaaehtoisesti. Lähes jokaisella aikuisella on ainakin yksi ase. Yhden kansaosan noudattaessa lakia toisen rikkoessa sitä avoimesti on luonut käsitteen kahdesta kansanosasta eläen eri sääntöjen alaisina. http://www.debka.com/article/25149/The-mountainous-Arab-Israeli-gun-problem-has-spiralled-beyond-control
·         Kaksi Hamasin arabia, jotka olivat perustaneet pommilaboratorion, olivat suunnitelleet pääministeri Netanyahun teloittamiseksi asentamalla pommin hänen puhujakorokkeensa alle. Valtionsyyttäjän virasto esitti perjantaina syytöksen kahta arabia vastaan, jotka olivat perustaneet pommi-laboratorion, avustaneet vihollista sodan aikana, ollen yhteydessä vihollis-agentin kanssa sekä suunnitelmasta pääministerin murhaamiseksi.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/206137#.Vo-W_1N706s,
·         Tuoreen gallupin mukaan 72 % israelilaisista on vakuuttunut, että maa on pahoin tahriintunut korruptiosta. 16.9 % heistä sanoi, että Israel on hyvin korruptoitunut, kun 55.7 % sanoi, että maa kärsii kohtuullisesta korruptiosta. 58 % katsoo, että tuomarit eivät ole puolueettomia, vaan heidän päätöksissään huomioidaan julkinen painostus ja median suhtautuminen. 92 % kuitenkin katsoo, että nuo yhteydet ovat tarpeen asioitten hoitamiseksi; 30.7 % katsoo niiden olevan välttämättömiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/206136#.Vo-X_FN706s.  





 [G1]

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019