SUNNUNTAI 13.12.15

SUNNUNTAI 13.12.15
1.       NYT NE TALVEN SATEET sitten lopulta tulivat syksyn ensisateitten jälkeen. Eilen piti olla sateita myös, mutta sääennusteiden perinteiden mukaan nautittiin melkoisen siedettävästä auringonpaisteesta, vaikkakin tuuli oli turhan viileä ja kova. Viime yönä oli satanut kaikki paikat märiksi – sekin perinteen mukaan, sillä Jerusalemin sateet tulevat yleensä yöllä, jolle löytyy ihan luonnollinen selitys kosteiden ilmavirtojen tullessa mereltä pääkaupungin viileille ylänkömaille tiivistyen sateeksi.
Tänään sataa ennusteen mukaan, mutta huomisesta lähtien sateet loppuvat, joskin taivas on edelleen puolipilvinen. Viime yö oli kylmää eikä päivälämpötilakaan lupaa parempaa lukujen ollessa 7 -10 luokkaa, mutta lämpenee hiukkasen síten, että keskiviikon lukemiksi ennustetaan 7 -14. Parempaan suuntaan ollaan menossa.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 7 -10; Tiberias 12 -19; Suolameri 15 -19; Eilat 12 -20 +C-astetta. Myös Eilatiin lomalle menevien on huomioitava sään viileys ja tuulisuus, mikä voi tuntua kostean niljakkaalta ja epämukavalta. Mutta Pyhää Maata sekin on.

2.       Maailman johtavat henkilöt pääsivät sopuun toimista, joilla ilmaston lämpeneminen kuvitellaan voitavan saada valjastetuksi, vaikka monet johtavat tiedemiehet vakuuttavat, että lämpeneminen loppui 12 vuotta sitten ja maapallo kylmenee. Samaan aikaan ”amalekilaiset” serkut jatkavat hyökkäyksiään israelilaisia kohtaan – olkoot siviilejä tai sotilaita, koska islamin eskatologian mukaan, joka sisältynee Hadithiin, juutalaiset on surmattava, ennen kuin islamin messias Mahdi voi tulla. ”Kivet ja kannotkin huutavat: Takanani on juutalainen, tule ja surmaa hänet”.

Mahdin pitäisi ilmestyä Damaskoksen suuressa moskeijassa valmistautuen sotaretkeen Jerusalemin valloittamiseksi. Islamin mukaan Jeesus (Isa), joka ei kuollut ristillä, vaan Allah tempasi hänen luokseen paratiisiin. ilmestyy samaan aikaan moskeijan valkoisessa tornissa alistuen Mahdin määräysvaltaan, joka nimittää hänet armeijansa komentajaksi velvollisuutenaan Al-Qudsin valloituksen lisäksi surmata antikristus (al-Dajjal), kuten shia-muslimit opettavat. http://israelupdate.achlak.net/kirjoja/islamin-messias/

3.       ISREALISSA hanukka jatkuu vielä yhden päivän, viimeinen eli yhdeksäs hanukka-kynttilä lisätään aiemmin sytytetyn kahdeksan joukkoon. Hanukka liittyy ihmeeseen, kun mabbabit karkotettuaan helleenit Temppelivuorelta puhdistivat Temppelin aloittaakseen temppelipalvelut, jotka olivat keskeytyneet. Ongelman muodosti se, että erityisesti valmistettua puhdasta oliiviöljyä oli vain päiväksi, ja uuden öljyn valmistaminen kestäisi yli viikon. Temppelipalvelut kuitenkin aloítettiin, ja ihmeeksi öljyä riitti, kunnes oli ehditty valmistaa uutta öljyä.
Temppeliöljyn tekeminen kesti 8 päivää siksi, että sitä tehtiin erikoisella tavalla. Murskatut oliivit koottiin säle-koreihin, jotka asetettiin päällekkäin. Öljy valui koreista alla oleviin astioihin painovoiman ansiosta. Öljy oli siten puhdasta ilman maa-aineksia ja epäpuhtauksia. Vain täten valmistettu puhdas öljy kelpasi Temppelin suureen menoraan.
Israelissa odotetaan kiihkeästi uutta hanukka-ihmettä, joka muuttaisi lukkiutuneen tilanteen ja sallisi juutalaisten pääsevän uudelleen asemaan, johon Israelin Pyhä heidät tarkoitti. Hanukka-ajan päivittäisiin rukouksiin kuuluu erityinen Al-Hanissim-rukous (ihmeitten vuoksi), jossa kiitetään voitosta -hellenisteistä: ”Sinä annoit voimakkaan heikkojen käsiin; monet harvojen käsiin; pahat oikea-mielisten käsiin; ylimieliset ja röyhkeät niiden käsiin, jotka ovat keskittyneet Toraan”.
Jokaisessa aamurukouksessa kiitetään alttarin vihkimisestä Mooseksen johdolla, sekä 12 Israelin prinssin tuomista Luvatun maan antamista lahjoista.
Vähäinen Israelin kansa oli matkalla Luvattuun Maahansa heille pahaa tarkoittavan meren keskelle luottaen Toran Sanoihin: ”Ei väellä eikä voimalla, vaan Minun Hengelläni, sanoo Sotajoukkojen Jumala (JEHOVAH SEBAOT)”. (Sak.4:6)
Kolmannella vuosisadalla Israelin viholliset aloittivat kiivaat hyökkäykset juutalaisia vastaan kieltäen myös hanukka-ajan kynttilöiden sytyttämisen, mutta se vain vahvisti juutalaisten uskoa perinteisten menojen merkitykseen.

Hanukka on valon juhla syksyn pimeyden ja harmauden keskellä. Se muistuttaa juutalaisia siitä, miten Egyptin orjuuden aikana Egyptiä kohdanneen vitsauksen aikana, jolloin koko maa peíttyi niin paksuun pimeyteen, etteivät ihmiset nähneet edes omaa kättänsä, juutalaisten kodeissa oli valoisaa.
Israel elää nyt pimeää aikaa sekä omassa maassaan että koko maailman silmissä, jolloin ”voimallinen uhkaa tuhota heikon”. Mutta kuten muinaisina aikoina, juutalainen kansa voi luottaa siihen, ettei Israelin Pyhä riko liittoansa, jonka hän teki Abrahamin kanssa, vahvisti valalla vannoen Iisakin kanssa ja asetti Laiksi Jaakobin kanssa vahvistaen Abrahamin kanssa tekemänsä liiton. Hanukka-valoa ei voida sammuttaa, eikä juutalaista kansaa voida tuhota, kuten artikkelissa todetaan. http://www.jewishpress.com/indepth/opinions/chanukah-a-different-kind-of-festival/2015/12/13/

4.       ENTINEN kansanedustaja Orit Strock kertoo arabiterroristin puukkohyökkäyksestä IDF:n sotilaan kimppuun Hebronissa Patriarkkain Mausoleumin lähellä.
Strock kertoo nähneensä, miten arabi iski puukollaan sotilasta päähän ja käsiin siten, että hänen kasvonsa olivat kokonaan veressä. Hänen poikansa Yizhack tajusi tilanteen, ja koska aseistetut sotilaat olivat liian kaulana voidakseen estää sotilaan teurastusta, hän hyökkäsi arabin kimppuun saaden tämän erotetuksi sotilaasta. Arabi puukotti häntä lievästi jalkaan, mutta hän pystyi pitämään arabin paikoillaan, kunnes sotilaat tulivat paikalle ja – Yitzhakin vetäydyttyä kauemmas – ampuivat verenhimoisen arabiterroristin kuoliaaksi. Hänen kätensä oli jo katkennut Yitzhakin iskun voimasta. Sekä sotilas että Yizthak selvisivät lopulta suhteellisen pienin vammoin eikä paranemisella liene ongelmia.  Onneksi arabit eivät liene myrkyttäneet puukkojaan, kuten Hamasin edustaja kehotti tekemään..

STROCK kertoi samalla toisesta tapauksesta, jota media ei ole selvittänyt yhtä tunnontarkasti, kuin monia muita. Kysymys on Patriarkkain Mausoleumin puutarhurista, jonka nimi on Genadi Chaim Notas ben Raya Rachel, joka vammautui hengen vaarallisesti onnettomuudessa kertomatta, millaisessa.
Orit Strock pyytää kansalta esirukouksia sekä sotilaan ja hänen poikansa Yitzhakin, että ennen kaikkea Genadin puolesta, että he parantuisivat vammoistaan.
Hän kertoo tavanneensa alueen divisioonan komentajan ja valittaneensa hänelle, miten on mahdollista, että Hebronin arabit voivat liikkua pienen juutalaisyhteisön alueella, joka on 3 % kaupungin alueesta, mitä juutalaiset eivät saa tehdä alueensa ulkopuolella, joka on 97 % kaupungin alueesta? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/204809#.Vm0gvVPUo6s

5.       KANSAN keskuudessa on yleinen uskomus, että politiikka on kaikilla tasoillaan likaista peliä, mihin osallistuneet väistämättä ryvettyvät.
Seuratessa Amerikan politiikkaa ja erityisesti sitä Presidentti Clintonin ja hänen seuraajansa Barack Obaman aikana käsitykset hokeman oikeellisuudesta vain vahvistuvat. Kysymyksen ollessa maailman johtavasta valtiosta, se on vaarallista; ei vain Amerikan kansalle, vaan koko maailmalle.

Bill Clintonin syrjähypyt ja hänen vaimonsa Hillaryn rikolliset puuhat toimiessaan USA:n ulkoministerinä vain tummentavat entisestään synkkää näkymää maailman ainoan suurvallan tilanteesta. Hillary Clinton on demokraattien pääehdokas, mutta hänen mahdollisuutensa ovat vaarassa entisten ja paljastuneiden uusimpien rikosten vuoksi. Kuitenkin Demokraatit jatkavat kampanjaansa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jotkut jopa vihjaavat, että Republikaanit vierastavat siinä määrin Donald Trumpin valitsemista heidän presidentti ehdokkaakseen ja potentiaaliseksi presidentiksi, että he ovat valmiit lopullisissa äänestyksissä hylkäämään Trumpin ja asettamaan valitsija-miehensä Clintonin taakse – jos hän on ehdokkaana.

MIKSI kansainvälinen media vihaa Trumpia niin raivokkaasti, että ovat valmiit hylkäämään perinteisen edes näennäisen ”puolueettomuutensa”, ja julkaisevat Trumpia häpäiseviä tai vähätteleviä uutisia ja artikkeleita sekä pilapiirroksia, jotka uppoavat kansaan helpommin kuin pitkät analyysit, joita tavallinen kansalainen ei jaksa lukea? Näillä kansan mieleen painuvilla neulanpistoilla, joilla iskostetaan kansan tietoisuuteen imago Trumpista, jolla ei mitään yhteyttä todellisuuteen.
Hyökkäykset kohdistuvat suoraan Trumpin henkilöön, mitä yleensä pyritään välttämään. Hänen tukkaansa sanotaan peruukiksi, vaikka hän eräässä tilaisuudessa kutsui yleisön joukosta erään henkilön vetämään häntä tukasta osoittaakseen, että hänen hoitamattoman näköinen kuontalonsa on syntymälahja.

TRUMP sanoo suoraan, etteivät monet hänen huomautuksistaan ole poliittisesti korrekteja yleisön suosion saavuttamiseksi. Hän rohkenee kuitenkin esittää niitä, koska jonkun olisi tehtävä se, mutta useimmilta puuttuu rohkeutta, hän sanoo.
Viimeisimpiä kiistoja aiheutti Trumpin vaatimus, että muslimien pääsy Yhdysvaltoihin olisi keskeytettävä toistaiseksi, kunnes ehditään vetää henkeä ja selvittämään, miten tällaiseen tilanteeseen on jouduttu. Meksikosta on tuotettu - useimmat laittomasti - puolitoista miljoonaa ihmistä, joiden taustoja ei ole tutkittu ja joille Obama lupaa kansalaisuuden ja äänestysoikeuden hallinnollisella päätöksellä ilman kongressin käsittelyä, ja samaan aikaan Obama kutsuu maahan kymmeniä tuhansia muslimi-maahanmuuttajia ilman dokumentteja tai väärennetyillä passeilla, eikä heidänkään taustojaan ole tutkita. ISIS kuitenkin julistaa maailmalle, että se on soluttanut tuhansia agenttejaan ”pakolaisten” nimellä kulkevien massojen joukkoon.

Edellinen uutinen esitettiin valtamediassa siten, että Trump kieltää maahanmuuton tuhansilta muslimeilta ja uhkaa peruuttaa heidän USA:n kansalaisuutensa. Tämä on valheellinen uutinen, koska siinä ei sanota, että kielto olisi vain tilapäinen, ja ettei se erota uskonnollisia eikä kansallisuuksia tai rotuja, eikä koske kansalaisuuden peruuttamista. Kysymys on vain USA:n turvallisuudesta, Trump painottaa, mutta tätä valtamedia ei halua julkistaa. Tältä pohjalta Saudi Arabian miljardööri-prinssi julkisti vastalauseensa, ettei Trump ole sopiva USA:n presidentiksi. Tämä on tietenkin räikeää puuttumista USA:n presidentin vaalikamppailuun, mutta hänen äskettäin julkaisemaansa lausuntoa rumentaa se, että se perustuu vääriin tietoihin – ellei se ole tietoinen yritys vaikuttaa heille edullisen ehdokkaan valitsemiseksi. http://www.wnd.com/2015/12/hillary-for-prosecution-not-president/. http://www.newsmax.com/Newsfront/trump-face-dubai-billboard/2015/12/12/id/705531/?ns_mail_uid=8637072&ns_mail_job=1646318_12122015&s=al&dkt_nbr=avrbgpxi, http://denver.cbslocal.com/2015/12/11/aclu-board-member-resigns-after-urging-people-to-kill-supporters-of-trump/?AID=7236, http://www.wnd.com/2015/12/trumps-muslim-moratorium-backed-by-conservative-icon/, http://www.wnd.com/2015/12/black-leader-media-cover-up-mass-shootings-by-blacks/,

FBI tunnustaa, että ISIS on saanut omistukseensa painokoneen, jolla se pystyy painatamaan väärennettyjä passeja, joita on vaikea erottaa aidoista. Toisen uutisen mukaan ISIS valloitti Syyrian hallitseman kaupungin saaden haltuunsa dokumentteja ja myös passien ja viisumien painamiskoneen. http://www.wnd.com/2015/12/isis-creating-fake-passports-fbi-confirms/

Olen edellä käsitellyt laajasti USA:n sisäpolitiikka ja siihen liittyvää suhtautumista ns, pakolaisiin, joista tuntematon osa on elintasomuuttajia, koska se tarjoaa esikuvia suomalaiseen poliittiseen kenttään, joka on jos mahdollista vieläkin enemmän hajallaan ja epätietoinen, mistä siinä lopulta on kysymys. Osa Suomeen tulleista tunkeutujista on saamieni tietojen mukaan Afganistanista, nuoria, rotevia, urheilulisia ja hyvin syötettyjä ja treenattuja, jotka tunnustavat suoraan, että he tulivat etsimään parempia elinolosuhteita, mutta Suomi oli pettymys, mikä on valhe. Joku suomalainen yrittää esittää, että nämä rauhattomat nuoret miehet rauhoittuvat, kun he saavat vaimonsa ja perheensä luokseen.

Tämä hurskas toive on toivoton yritys, sillä Afganistanin Talibanista ovat lähtöisin vaarallisimmat terroristit, joille ihmishenki on sama kuin jonkun eläimen.
Israelissa puukoillaan juutalaisia siviilejä ja sotilaita surmaamistarkoituksessa haavoittavat arabinuoret ovat tavallisia perheen jäseniä, jotkut keski-ikäisiä Israelissa työssä käyviä perheellisiä miehiä, joilla on vaimo ja liuta lapsia kotona. Nuorimmat ovat 11-vuotiaita lapsia, joita on aivopesty päiväkodista lähtien, mukaan lukien nuoria naisia, naimattomia tai perheellisiä.
PA:n televisiossa näytetään 6-vuotiaita tyttölapsia, jotka pitkällä puukolla sohien vähättelee, mitä sillä on väliä, jos joku kuolee, hokien päätteeksi: Tapa,Tapa,Tapa.
Ei liene rikos olla lapsellinen, mutta jos se perustuu tyhmyyteen ja tietämättömyyteen omaa ja perheensä hyvinvointia ja turvallisuutta käsittävissä asioissa, sitä voidaan pitää holtittomuutena ja perheensä heitteille jättämisenä.





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019