KESKIVIIKKO 09.12.15

KESKIVIIKKO 09.12.15
1.       HYISELTÄ tuntui aamuinen viima kuuden maissa, vaikka lämpöä oli mittarin ja ToI:n ennusteen mukaan 8 plus-astetta. Taivas oli heikon pilviverhon peittämä nousevan auringon värittäessä niitä idänpuolen taivaalla vaalean punaisiksi. Ennusteen mukaan taivaankannen tulisi olla tänään ja kahtena seuraavana päivänä pilvetön, ja vasta lauantaina pilvipeitto vahvistuu tuoden paikallisia sateita mukanaan; lämpötilan pudotessa myös 7 -10 asteen tienoille tämän ja parin seuraavan päivän maksimilukemista 15 astetta.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 8 -15; Tiberias 10 -23; Suolameri 15 -23; Eilat 10 -23 +C-astetta. Israeliin matkustavien olisi syytä varata villaista ja tuulen/sateen pitävää kevyttä asustetta, ettei vilu pääse yllättämään.
Tapio-ystävämme valitti viimeisen Israelin vierailunsa jälkeen sairastuneensa salmonellaan, ja epäili vihanneksia syyllisiksi. Aapeli Saarisalo syötti ryhmänsä jäsenille valkosipulia ennen Egyptin matkaa kertoen, että toisten ryhmien kiemurrellessa vatsataudissa matkan jälkeen hänen ryhmänsä säilyi siltä.
Sää oikuttelee taas monissa osissa maailmaa. Norjan etelärannikko on raporttien mukaan hukkumassa meriveteen merenpinnan noustessa tuntuvasti.
Tulivuorten toiminta on myös aktivoitunut, raportteja tulee Etelä Amerikasta, Kauko Idästä ja jopa Italiasta. Azerbaian sen sijaan kärsii 7.2 asteen maanjäristyksestä.

Haifan tuli pidätti satoja - ellei tuhansia – PA:lle matkalla olevia nukkeja, joiden se katsoi osallistuvan kiihotukseen. Niillä oli kivi tai puukko toisessa heittokädessä ja ne oli UAE:ssä puettu vahvoihin talviasuihin ja panssariverkko huiveihin, kuten oikeaoppisen tuleekin tehdä. Israelin turvatarkastus on tunnetusti huippuluokkaa. http://www.timesofisrael.com/israel-seizes-thousands-of-plush-rock-thrower-dolls-headed-for-pa/,

2.       Venäjän kiloluokan sukellusvene oli kenenkään huomaamatta päässyt livahtamaan turvallisuusrenkaan läpi Syyrian rannikolle alkaen siellä pommittaa risteily-ohjuksillaan Raqqan kaupungin miehittäneitä IS:n joukkoja. USA:n taholta todetaan, että tämä sukellusvene on liukas kuin ankerias ja vaikeasti havaittavissa, sillä sen moottorit eivät pidä meteliä, hiljainen kun on luonteeltaan. Moskovan ilmoituksen mukaan asiasta oli indormoitu sekä USA:n että Israelin viranomaisia.
Venäjän puolustusministeri Sergey Shoigu ilmoitti Putinille, että Kalibr risteilyohjukset ammuttiin Rostov-on-Dov sukellusveneestä sen ollessa sukelluksessa ja että ohjukset osuivat tarkalleen maaleihinsa.
Putin selitti, että tämä risteilyohjus voidaan varustaa joko tavanomaisin tai ydinkärjin toivoen, ettei ydinkärkiä tarvitsisi koskaan käyttää.
Puolustusministeri Shoigu lisäsi, että Venäjän ilmavoimien TU-22 pommittajat osallistuivat myös iskuihin Syyriaa vastaan pommittaen ammusvarastoa, kranaatteja valmistavaa tehdasta sekä öljylaitteistoja. Pommittajat tekivät 60 ilmaiskua, USA:n ilmoituksen mukaan sukellusveneestä ammuttiin ainakin 10 ohjusta.

TURKKI sanoo, että venäläinen hävittäjä TU14, jonka Turkki ampui alas, oli 17 sekunnin ajan Turkin alueella, ja kieltäytyy pyytämästä anteeksi tapahtumaa.
Venäjän taholta torjutaan perättömänä Turkin väite, että venäläisen sota-aluksen kulkiessa Bosborussalmessa, yhdellä sotilaalla aluksessa oli it-ohjus käsissään.
Turkki syyttää Venäjää tahallisesta provokaatiosta, mutta Venäjän ulkoministeriön tiedotteen mukaan sillä on oikeus puolustautua, eikä se loukannut Montreaux-sopimusta, kuten ministeriön tiedottaja Maria Zakharova selitti. Ministeriön edustaja viittasi myös ilmaiskuista Syyrian armeijan tukikohtaan, jossa useita kuoli ja haavoittui, mutta ei maininnut USA:n osuutta iskuun. Syyrian ilmoituksen mukaan USA:n johtama koaliittio pommitti Deir al-Zoar tukikohtaa sunnuntaina surmaten 3 Syyrian sotilasta ja haavoittaen 13.  USA kiistää väitteen viitaten mahdollisuuteen, että Venäjän koneet pommittivat tukikohtaa erehdyksessä.

Jännittynyttä tilannetta Syyriassa ja Irakissa lisäävät tiedot, että IS:n kaliifi Bagdadi oli antanut ultimaatumin Turkille vetää joukkonsa pois Irakin alueelta. Turkilla on joukkoja Mosulin lähettyvillä, mistä myös Irakin hallitus protestoi, koska se ei ollut sopinut joukkojen sijoittamisesta Irakin alueelle hallituksen kanssa. Bagdadin uhkavaatimus vakavista seurauksista voi tarkoittaa IS:n iskuja Turkin alueella.
Carnerie instituutin Moskovan keskuksen mielestä Venäjän toimet Syyriassa merkitsevät sitä, että se on päättänyt pysytellä Syyriassa pitkän aikaa. Nämä lienevät ne koukut, jotka Israelin Jumala panee Googin leukoihin nostattaen hänet sotaan joukkoineen, hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja. (Hes.38;4) http://www.timesofisrael.com/russian-submarine-fires-on-islamic-state-hub-in-syria/

3.       KIIVAISTA pommituksista ja poliittisista toimista huolimatta IS;n aseman heikentämiseksi, sen joukkoihin virtaa jatkuvasti uutta taistelija-ainesta ympäri maailman. Tiedustelun neuvontaryhmän Soufan raportin mukaan Islamin Kalifaatin joukoissa taistelee nyt ainakin 27 000 ulkomaista henkilöä, eli puolet sen taistelijoitten lukumäärästä.
Raportin mukaan rekrytointi ei tapahdu enää pelkästään ilmoittelemalla internetin kautta, vaan suoran kontaktin avulla henkilöltä henkilölle. Täten samaan perheeseen tai sukuun, klaaniin, kuuluvia ryhmiä tulee liittyäkseen taisteleviin IS:n joukkoihin.

SOUFAN ryhmän mukaan taistelijavirran ehtymiseksi kehittyneemmän seurannan tai IS;n talouden kuristustoimien kautta eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Vaikka nämä 86 maasta tulleet henkilöt – miehet ja naiset – ovat pääosin ilman sotilaskoulutusta, he saavat pikakurssin saavuttuaan kohteeseensa ja lisäksi käytännön kokemusta todellisissa olosuhteissa. Heitä opastetaan islamin periaatteissa ja vahvistetaan henkisesti uhrautumaan islamin aatteen hyväksi.
Suurin vaata piilee siinä, että nämä aktivoituneet ja aivopestyt henkilöt, joille on annettu tarvittava alkeellinen aseiden, räjähdysaineiden ja pommien käsittelytaito, jatkavat toimiaan palattuaan kotimaihinsa. Heidän seuraamisensa on vaikeaa, koska he ovat kotimaansa kansalaisia pystyen liikkumaan vapaasti. He ovat otollinen ase IS:n tai muitten terrorijärjestöjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

NEW YORKISSA päämajaansa pitävän Soufan ryhmän IS on jokaisen terrorijärjestön toiveitten toteuma, Sillä on suuria alueita valvonnassaan, sillä on runsaasti uudenaikaisia aseita, joita se sai vallattuaan hallituksen tukikohtia Irakissa ja Syyriassa, ja lisäksi sen taistelijoilla on tietotaito niiden käyttämiseksi. Joukkojen liikkumista varten se on hankkinut runsaasti Toyota autoja, joiden avulla siirtyminen paikasta toiseen tapahtuu nopeasti ja halvalla. IS ei ole käyttänyt raskasta aseistusta, mutta sillä on niitäkin, ja IS suunnittelee oman uuden lentokentän rakentamista. IS:n talous on vahva sen takavarikoitua useitten pankkien varat, kuten tapahtui Mosulissa, ja sen öljyntuotanto takasi vankan pohjan. Öljyä kuljetettiin tankkiautoilla Turkkiin, joka mielellään osti halpaa öljyä. Sekä USA:n johtama koaliittio että Venäjä ovat pommittaneet näitä tankkiautoja, mikä tietenkin häiritsee öljybisnestä.

USA:n johtama koaliittio on myös yrittänyt drone-koneillaan surmata IS:n johtajia, kuten se teki Jemenissä Al-Qaidan johtajille. Yritykset osua Ali Bakr al-Bagdadiin eivät ole onnistuneet, vaikka kertaa hänen sanottiin haavoittuneen pahoin, IS:n johtoryhmä ei turvallisuussyistä anna haastatteluja eikä usein lausuntojakaan, vaan haluaa pysytellä taustalla. Se on raporttien mukaan syvästi uskonnollinen, ja siihen kuuluu islamin uskon shia-haaraan syvästi perehtyneitä oppineita.

IS:n ulkomaisten joukkojen kokonaisvahvuus on 27 000 – 31 000, 86 maasta. Niiden vahvuus kasvoi viimevuodesta, jolloin se oli 8 000 ulkoimaista taistelijaa. Valtaosa heitä on maista, joissa IS:n vaikutus on suuri. Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän maista heitä on 8 000 taistelijaa; Euroopan maista 5 000; entisen NL:n maista 4 700.
Souifan ryhmän mukaan 20 -30 % heistä palaa kotimaihinsa muodostaen suuren vaaran hallituksille. Pariisin kuusi pommi-iskua olivat IS:n agenttien suorittamia. Niissä kuoli 132 ihmistä ja haavoittui runsaasti. http://www.timesofisrael.com/report-foreign-fighters-in-syria-and-iraq-have-doubled/
Irakin joukot sanovat vallanneensa IS:n joukoilta laajoja alueita Ramadin kaupungin läheltä. IS valtasi kaupungin toukokuussa tänä vuonna. Irakin joukot ovat kauan taistelleet Ramadin omistuksesta Bagdadista 100 km länteen. Se on Anbar provinssin pääkaupunki. Sen vapauttaminen on tärkeä myös Irakin armeijan itsetunnon kohentamiseksi, joka on kärsinyt kovia takaiskuja IS:n taholta. Irakin armeijan tiedotteen mukaan IS:n joukoilla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin antautua tai kuolla, ja heidät tuhottiin täydellisesti. http://www.timesofisrael.com/iraq-retakes-large-part-of-ramadi-from-is-officials/,

4.       ISRAELIN korkea turvalisuusjohtaja varoittaa, että on vain ajan kysymys, koska IS iskee israelilaisiin kohteisiin.
Hän selittää, että kiivaiden ilmapommitusten vuoksi Syyriassa ja Irakissa Islamilainen kalifaatti on muuttamassa strategiaansa, ja suunnittelee hyökkäyksiä etenkin niitä maita vastaan, jotka taistelevat sitä vastaan Syyriassa ja Irakissa.
IAF on tehnyt muutamia rajoitettuja ilmaiskuja Syyriassa sovittuaan niistä ensin Venäjän kanssa, joka S-400 IT-ohjuspattereittensa tutkalla valvoo Syyrian ilmatilaa.

Turvallisuusvirkailijan mukaan Israelilla on vaikeuksia aina olla selvillä, kuka siellä pommittaa ketä, tai on jo pommittanut. IS ja sen kanssa yhteistoiminnassa olevat järjestöt ovat löysästi liittyneet toisiinsa ilman selkeää rakenteellista keskusjohtoa.
Tämä myös tuo mukanaan mahdollisuuden yllätysiskuihin Israelia vastaan.
IDF harjoitteli viime viikolla tilannetta varten, jossa lähtökohtana oli valmistautuminen äkillisiä tilanteita varten, kuten hyökkäys Siinailta rajan yli Israelin alueelle. Nykyaikaisin hälytys ja tunnistuslaittein varustettu aita ei ole 100 %:n
varma, minkä todistivat kuusikymmentä arabia, jotka ylittivät sen korkeita tikkaista käyttäen ja alueen beduiinien opastuksella. http://www.timesofisrael.com/is-attack-on-israel-a-matter-of-time-official-says/

5.       UUTISOTSIKOITA
·         Israelin ollessa jatkuvasti muslimien iskukohteena sekä henkilökohtaisesti että valtiona, IDF käy toistuvasti vaarallisilla pelastusretkillä Syyrian puolella tuoden pahoin haavoittuneita taistelijoita Israelin puolelle saamaan hoitoa haavoihinsa. IDF teki videon eräästä tällaisesta pelastusoperaatiosta viha-mielisessä maassa, jonka kanssa se on muodollisessa sotatilassa. IDF paljasti, että se on pelastanut taistelurintamalta 2000 haavoittunutta. He joutuvat usein taistelemaan aikaa vastaan, sillä pahoin haavoittuneet kuolevat pian verenvuotoon, ellei heille anneta nopeaa elvytystä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/204631#.VmfschT4k6s
·         Joulu lähestyy Betlehemiinkin, vaikka sen ympärillä tapahtuu jatkuvia puukotuksia, joihin IDF vastaa kovilla panoksilla useimmiten surmatun hyökkääjän, joka voi olla mies tai nainen, jopa selvästi alaikäinen. PA kehotti Betlehemin kristittyjä pienentämään juhlamenojaan, sillä PA:n johdolla on vaikeuksia valvoa edes omia poliisejakaan, kuten on ilmennyt.
Al-Quds yliopisto Jerusalemissa kehitti kokonaan uuden idean. Se rakensi joulukuusen, jonka oksille ei ole ripustettu perinteisiä jouluun kuuluvia kuvia tontuista ja joulupukeista, tai maitten lippuja. Yliopiston joulukuuseen on ripustettu ”marttyyrien” kuvia, jotka suoritettuaan sankarillisen puukotuksen vanhan naisen selkään tai niskaan, tai nuorta poikaa tai tyttöä vatsaan, joutuivat ”epäonnekseen” IDF:n sotilaan maalitauluksi.
·         Al-Quds yliopiston keskustorille pystytetyn suuren ”joulukuusen” paljastus- tilaisuuteen oli kutsuttu ylipiston johtavia henkilöitä, uskonnollisia johtajia, Kreikkalaisortodoksien arkkipiispa Atallah Hanna sekä Betlehemin mufti sheikki Abdul –Majid Ata Amana. Sadoittain opiskelijoita ylipistosta ja Jerusalemista osallistui tähän räikeään pyhäinhäväistykseen kirkon ja islamin johtajien todistaessa. Joulukuusta vartioi joukko nuoria keffiet pääsään ja PLO:n liput käsissään. Israelissa vaaditaan tilaisuuden järjestäjiä ja kirkon johtajia oikeuteen uskonnollisen rauhan ja tasapainon häiritsemisestä sekä kristittyjen uskonnon vastaisesta toiminnasta ja häpäisystä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/204624#.VmfuPhT4k6s





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021