SUNNUNTAI 01.11.15

SUNNUNTAI 01.11.15
1.       NÄIN alkaa uusi viikko Israelissa, taivas on osittain pilvinen, vaikka ennusteet lupaavat aurinkoista säätä täksi ja huomiseksi päiväksi, toisen ennusteen mukaan kuitenkin puolipilvistä säätä, mikä tiistaina on epävakainen ja tuulinen. Keskiviikoksi ennustetaan ajoittaisia kuurosateita lämpötilan pudotessa selvästi.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 14 -24; Tiberias 19 -29; Suolameri 24 -31, Eilat 20 -31 +C-astetta. Kuten jo mainitsin, lämpötila alkaa laskea hiljalleen siten, että keskiviikkona on pääkaupungin alueilla lämpöä 13 -19 +C-astetta. Tuulisuus nousee tiistaista alkaen ja sateitten mahdollisuus lisääntyy.

2.       ISRAELISSA eletään vieläkin – ainakin sikäli kuin median uutis- ja artikkelikantaan on luottamista – 20 vuotta sitten teloituksen uhrina kuolleen pääministeri Yitzhak Rabinin muistoissa, minkä yhteydessä on otollinen tilaisuus palauttaa mieliin myös silloin poliittisessa kentässä yleistyneet vastakotaisuudet, mikä huolettavassa määrin leimaa myös tämän päivän poliittisia keskusteluja ja median artikkeleita.
Tyypillisesti sekä vasemmiston että oikeiston edustajat yrittävät vedota Rabinin viimeisten viikkojen ja päivien aikana antamiin lausuntoihin ja puheisiin pyrkien löytämään niistä tukea omalle poliittiselle näkemykselleen.

VASEMMISTO pitää Rabinia idolinaan ja pyrkii sen vuoksi omimaan hänet rauhanprosessista omaksumansa näkemyksen vahvana kannattajana ja edistäjänä.
Todellisuudessa Rabinilla oli vakavia epäilyksiä rauhansuunnitelman oikeellisuudesta, joka neuvoteltiin Peresin johdolla hänen selkänsä takana, ja joka esiteltiin hänelle valmiina sopimuksena, jota - mafian tapaan – ei voi hylätä. Rabinin epämukava ilme sopimuksen allekirjoitukseen liittyvän photo-op-tilaisuuden aikana - presidentti Bill Clintonin painostettua hänet puristamaan Jasser Arafatin kättä - kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ettei Rabin luottanut sopimuskumppaniinsa.

Yitzhak Rabinin kuolemaan johtaneista tapahtumista media varoo edelleenkin puhumasta yli vastuunsa, eikä siten voitane saada selvyyttä tietoihin, joiden mukaan hän olisi ollut valmistautunut peruuttamaan koko sopimuksen, mikä olisi puolestaan voinut vaikuttaa hänen syrjäyttämiseensä ja salaliittoon häntä vastaan.
Se mikä meitä kiinnostaa, on se, että äänenpainot muistuttavat huolestuttavasti sitä, mitä’ ne olivat ennen Rabinin traagiseen kuolemaan johtaneita tapahtumia.
Kansan piirissä on epäilyksiä, että julkisuuden ulkopuolella on nytkin meneillään salakähmäisiä keskusteluja, joissa maan tulevaisuutta suunnitellaan.

PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas kertoo maailmalla julkisesti, että Netanyahun hallitus neuvottelee Hamasin kanssa syrjäyttääkseen Abbasin PA/PLO:n ja Fatahin, mitä Netanyahu ei ole vahvistanut.
Toisaalta Abbas julistaa maailmalla, ettei hän aio peruuttaa Oslon sopimuksia eikä romuttaa Palestiinan auktoriteettia, kuten hän vihjaili pari viikkoa sitten.
Hän vaikenee myös uhkauksistaan erota lopultakin PA/PLO:n johdosta antaakseen tilaa uusille miehille, jotka eivät välttämättä tulisi jatkamaan hänen politiikkaansa. Arabimaailmassa ei suhtauduta myötätunnolla syrjäytettyihin johtajiin, minkä Abbas aivan hyvin tiedostaa ja pyrkinee varomaan nahkaansa.
Edeltäjänsä ja esikuvansa Jasser Arafatin tapaan Abbas puhuu eri tavalla arabiaksi omalle kansalleen, kuin englanniksi länsimaiseen käyttöön. Sama totuuden kiertäminen on tyypillistä PA:n sisällä. Islamin saarnaajat hehkuttavat avoimesti Israelina vastaisuutta ja juutalaisten tappamista puhuessaan Al-Aksa moskeijassa. Heidän motiivinaan on saattaa ”juutalaiset häpeälliseen asemaan, joiden saastuttava vaikutus tuntuu juutalaisen sotilaan likaisissa saappaissa, joilla he häpäisevät islamin pyhiä rakennuksia, moskeijoita ja islamin perinnekohteita”.

Tällainen kiihotus saa otollisen maaperän nuorissa miehissä ja naisissa, joita on sukupolven ajan aivopesty juutalaisista alempiarvoisina olioina, apinan ja sian jälkeläisinä. Tosiasia, että nuo ”kehityksessään jälkeen jääneet” juutalaiset ovat saaneet suhteellisesti enemmän Nobel-palkintoja kuin minkään muun rodun tai kansan edustajat, ei näytä millään tavoin muuttavan heidän käsityksiään, tai että juutalaiset tutkijat ovat maailman kärkeä tekniikan, lääketieteen, taiteiden, musiikin säveltämisen ja esitystaidon ja monilla muilla aloilla.
Ehkä Ismailin kokema viha ja kateellisuus veljeään Iisakia kohtaan Abrahamin lopulta valitessa tämän ennen häntä, tai Eesaun viha veljeään Jaakobia kohtaa, joka ”varasti hänen esikoisoikeutensa lautasellisella linssikeittoa”, kuten Sana kertoo, periytyy noilta kaukaisilta ajoilta. ”Minä teen sinut verivirraksi, ja veri on sinua vainoava, totisesti: Vereen saakka sinä olet vihannut, ja se on sinua vainoava. (Hes.35:6)

USA:n presidentti Barack Hussein Obama osallistui Rabinin kuoleman 20-vuotismuisto-tilaisuuteen valmistamallaan videonauhalla, joka esitettiin Tel Avivin Rabin-aukiolle kokoontuneelle arviolta 100 000 hengen yleisölle. Obama selitti viestissään, että luodit voivat surmata ihmisen, mutta hänen näkynsä rauhasta säilyy välttämättömänä, oikeudenmukaisena ja mahdollisena toteuttaa. Obama sanoi diplomaatiksi kehittyneen Rabinin kenraalin tapaan, joka hän oli, tutkineen kaikki mahdollisuudet rauhan löytämiseksi. Obama selitti, että nämä kaksi kansaa, juutalaiset ja arabit, ovat ansainneet itsenäisyytensä, joka toteutuu kahden valtion periaatteella kahdelle kansalle, mitä hän pitää ainoana vaihtoehtona.

3.       ISRAELIN asiantuntijoitten arvioiden mukaan arabiterrorismi, jota kutsutaan myös puukko-intifadaksi, turvallisuusjoukkoja ja siviilejä vastaan ei ole tuottanut toivottuja tuloksia. Yksittäisten susien suorittamat iskut ovat pystyneet vain haavoittamaan tai kokonaan epäonnistuen yrityksessään – muutamaa harvaa poikkeustapausta lukuun ottamatta - mikä on saanut niiden yrittäjät luopumaan yrityksistään saavuttaa niiden kautta erityissuosio Allahinsa edessä. Useimmat yrittäneet ovat itse saaneet surmansa tai heidät on pidätetty.

Yrittäjien amatöörisyys värittyy myös tosiasiasta, että hyökkääjät ovat entistä nuorempia – 13 -16-vuotiaita, heidän mukanaan naisia, joiden on helpompi salata teräaseitaan vahvan vaatekeroksensa sisään ja myös lähestyä aikomaansa uhria, useimmiten sotilasta tai poliisia, iskuetäisyydelle.
Turvallisuusjoukot ovat myös havainneet tämän ja ovat entistä herkemmin käyttäneet tuliaseitaan myös naisia vastaan, mitä ovat normaalisti varoneet.

ARABIJÄRJESTÖT, jotka äänekkäimmin ovat tukeneet hyökkääjiä, ovat antaneet sosiaalisessa verkostossa, etenkin Facebookin ja Tweet-sivuilla, ohjeita potentiaalisille hyökkääjille, mihin ruumiinosaan on edullisinta iskeä ja millaista puukkoa tai veistä käyttää. Toiseksi heitä on opastettu turvautumaan tappavampiin aseisiin – myrkytetystä puukosta ei ole mainintaa – ja jos mahdollista, toimimaan pareittain, jotta aiottu uhri – sotilas tai poliisi – voidaan yllättää ja riistää hänen aseensa, jolla tulee ampua joka suuntaan uhrimäärän nostamiseksi.

HAMAS ja Islamic Jihad ovat kannustaneet entistä suurempiin hyökkäyksiin ja turvautumaan itsemurhapommittajien käyttämiseen busseja ja kokoontumistiloja vastaan. Onneksi vain yksi bussissa sattunut puukotus- ja ampumistapaus tunnetaan. Siinä yksinäinen arabi oli varustautunut puukolla ja pistoolilla surmaten välittömästi kaksi ja haavoittaen kymmenkunta, joista yksi menehtyi myöhemmin sairaalassa vammoihinsa. Hän itse sai surmansa hyökkäyksessä.

Fatahin alainen Tanzim-järjestö on tiettävästi antanut tukensa terrorismille, mutta se ei ole levinnyt siinä määrin Israelin arabien eikä PA:n arabien keskuuteen Juudeassa ja Samariassa, kuin pelättiin. Tämä johtunee pääosin IDF:n tehostetusta valvonnasta sekä vielä toimivasta yhteistoiminnasta Israelin ja PA:n turvallisuus-joukkojen välillä, mitä Hamas vaatii lopetettavaksi.
Sekä armeija että poliisi ovat lisänneet miesvahvuuttaan etenkin potentiaalisissa hyökkäyskohteissa Jerusalemissa, Hebronissa ja Tel Avivissa, mutta myös muissa rannikkoseudun kaupungeissa. Poliisi ja IDF ovat tehneet ratsioita arabi-kaupunkeihin kuten Jenin ja Nablus takavarikoiden suuren määrän aseita.
Turvallisuusvirkailijat varoittavat, ettei hetkellinen rauhallisempi kausi saa tuudittaa ihmisiä luopumaan varovaisuudesta ja tarkkaavaisuudestaan, sillä väkivallan ja terrorin aate ei suinkaan ole poistunut. Toisaalta on mielestäni edesvastuutonta tilannetta seuraavien ja siitä raportoivien edes mainita pelosta, sillä sen nostaminen on terrorin nimenomainen tarkoitus, mikä saa helposti hysterian muodon. http://www.jpost.com/Jerusalem-Report/Lone-wolf-terrorism-and-the-social-media-430494

4.       UUTISOTSIKOITA
·         Israelin sotilastiedustelun päällikkö kenraalimajuri Herzl Halevi varoittaa, että Iran kuroo nopeasti kiinni Israeliin teknistä johtoasemaa. Hän puhui Tel Avivissa torstaina Rotschild pankissa hallinto-opiston tukijoille ja virkailijoille. Halevi yllätti kuulijansa toteamalla, ettei kulu 10 vuotta, ennen kuin Israel ja Iran ovat sodassa keskenään, sillä sota on jo alkanut. Sitä käydään teknisellä tasolla, Israelin ja Iranin insinöörit kamppailevat keskenään, ja se sota on kehittymässä entistä merkittävämmäksi. Israelilla on vielä johtoasema, mutta vuoden 1979 islamilaisesta vallankumouksesta lähtien Iranin yliopistojen luku on 20-kertaistunut, Israelin vain 3.5-kertaistunut. Halevi valitti, että sotilastiedustelun on vaikea pysyä kehityksen mukana, sillä tekniikka maksaa ja tulee entistä hienostuneemmaksi. Hän varoittaa vähentämästä armeijan budjettia, sillä armeija tarvitsee parhaita aivoja ja innovaatiota voidakseen suoriutua tehtävästään maansa puolustamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/202742#.VjXOA1P4k6s
·         Netanyahu vakuutti jokin aika sitten, ettei terroristien ruumiita palauteta PA:lle, mutta käytännössä luovutusta tapahtuu kaiken aikaa. Ruumiita oli tarkoitus käyttää vaihtokaupassa neuvoteltaessa arabien kanssa. Lauantain vastaisena yönä luovutettiin kaksi terroristin ruumista perheilleen hautaamista varten. Viranomaiset selittivät, että ruumiit oli tarkoitus palauttaa jo aiemmin, mutta se viivästyi. Artikkelin mukaan luovutettuja ruumiita oli viisi kahden viivästyessä. Kaiksi viikkoa sitten hallitus teki päätöksen, jonka mukaan ruumiita ei luovuteta, vaan ne pidetään neuvotteluja varten. Islamin tavan mukaan ruumiit on haudattava vuorokauden sisällä, mikä on ymmärrettävää, koska kuumassa ilmassa ilman jäähdytystä hajoamisprosessi alkaa nopeammin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/202734#.VjXSG1P4k6s
·         Israel-palkinnon saanut tunnettu näyttelijä Yehoram Gaon sanoo olevansa entistä vakuuttuneempi, ettei nykyisellä terrorilla ole mitään tekemistä Al-Aksa moskeijan ja Temppelivuoren kanssa, vaikka sekä Abbas ja islamin saarnaajat niin väittävät. Kysymys on hänen käsittääkseen siitä, etteivät arabit hyväksy Israelin olemassaoloa. Hän sanoo asuneensa maassa tarpeeksi kauan nähdäkseen, miten arabit ovat toistamiseen hylänneet kaikki jopa päättömät neuvottelutarjoukset, koska niihin ei sisältynyt Israelin valtion hajottamista ja juutalaisten karkottamista maasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/202735#.VjXUiVP4k6s
·         Raporttien mukaan IAF:n koneet kävivät Syyrian ilmatilassa eliminoiden joitain Hizbullahin asemia siellä. Raportti tuntuu päätä huimaavalta, koska Venäjän joukot toimivat Syyriassa yhteistoiminnassa Hizbullahin ja Syyrian armeija n kanssa, ja venäläisiä hävittäjiä on Latakiassa. IAF iski Qalamount vuoristoon Syyrian länsiosassa.  http://www.timesofisrael.com/report-iaf-hits-syria-arms-convoy-headed-for-hezbollah/,
·         Egyptin TV:n järjestämän haastattelutilaisuuden juontaja tri Muhammad Khaled ja hänen vieraansa professori Yusri Ahmad Zidan tulivat yhteiseen johtopäätökseen, että ainoa sopiva ratkaisu juutalaisongelmaan on heidän polttamisensa, kuten MEMRI käänsi. Haastattelu julkaistiin 27.10.2015 Rahman TV:ssä. Khaled totesi, että ”juutalaisten historia on ollut musta alusta lähtien: Nebukadnessar poltti heitä, kuten tekivät ristiretkeläiset ja mitä myös Hitlerin natsit yrittivät, joten onko juutalaisten polttaminen ainoa ratkaisu juutalaisongelmaan?”. Zidan kiirehti vastaamaan siihen: ”Siltä näyttää, siltä se näyttää”. Al-Rahma TV-kanava on Egyptin uskonnollinen kanava, joka on erikoistunut Koraanin oikeaan tulkitsemiseen. Journalisti Michael Totten, joka usein vierailee Egyptissä, sanoo, että Egypti on anti-semiittisin maa maailmassa. Hitlerin Mein Kampf on suosituin kirja siellä. http://www.jewishpress.com/news/israel/egyptian-tv-the-only-solution-for-jews-is-burning/2015/10/31/
·         Arabiterrori Israelissa jatkuu samaan aikaan, kun Mahmoud Abbasin johtama delegaatio matkusti Haagiin esittääkseen PA/PLO:n laatiman
kirjelmän ”Israelin suorittamista rikoksista inhimillisyyttä ja sotalakeja vastaan” kansainvälisen rikosoikeuden ICC syyttäjälle. Mukana on syytöksiä etnisestä puhdistamisesta, kollektiivisesta rangaistuksesta ja arabikotien tuhoamisesta, kuten PA/PLO:n ulkoministeri Riyad Almalki totesi. USA:n ulkoministeriön tiedottaja sanoo, ettei PA/PLO:lla ole mitään oikeutta käyttää ICC:n palveluja, koska se ei täytä sen asettamia kriteerejä.
Samaan aikaan kahta israelilaista - toinen heristä yeshiva-opiskelija - puukotettiin lähellä rautatiepysäkkiä Ammunition kukkulalla Jerusalemin itäosassa. Turvallisuusjoukot ampuvat terroristin kuoliaaksi. Toisessa tapauksessa perjantaina arabinuori kivitti sotilasta, jotka jeepillään ajoivat takaa kivittäjää haavoittaen häntä saadakseen hänet pysähtymään, kuten arabien ottamassa mutta peukaloidussa videossa nähdään. IDF:n videossa IDF:n pidättäessä kivittäjää paikalle kertyi joukko arabeja, jotka uhkailivat sotilaita, jotka ampuivat kivääreillään ilmaan arabijoukon hajottamiseksi. Lauantaina arabi yritti hyökätä IDF:n sotilaan kimppuun Jeninin pohjois-puolella Samariassa. Sotilaat katsoivat tilanteen vaaralliseksi ja ampuivat hyökkääjän. Lauantai-iltana arabit levittivät öljyä tielle Betarin lähellä Gush Etzionissa Jerusalemista etelään, he ovat ennenkin käyttäneet tätä aíheuttaakseen onnettomuuden ja pysäyttääkseen autoilijan. http://www.jewishpress.com/news/arab-terror-continues-even-as-abbas-submits-documents-to-hague-tribunal-on-israeli-crimes/2015/10/31/
·         Iranin puolustusministeri Hossein Dehghan varoitti USA;ta ja Israelia, että niiden vihamielinen asennoituminen tulee aiheuttamaan murskaavan vastauksen. USA:n ja Israelin välisisten puolustuskeskustelujen johdosta hän varoitti Iranin antavan niille unohtumattoman opetuksen. http://www.timesofisrael.com/us-israeli-hostility-to-receive-crushing-response-iran-warns/
·         Iran lähettää sota-alustensa muodostaman laivueen Atlantinmerelle. Iranin laivaston komentaja Habibollah Sayyarti sanoi, että laivue osallistuu harjoituksiin yhdessä Venäjän laivaston kanssa. http://www.timesofisrael.com/iran-to-send-fleet-of-warships-to-the-atlantic-ocean/
·         Islamin Valtio Egyptissä sanoo pudottaneensa venäläisen matkustajakoneen surmaten kaikki siinä olleet 224 ihmistä, mukana useita lapsia, Siinain keskiosalla. Asiantuntijat epäilevät, että heillä olisi ollut tarpeeksi tehokkaita ohjuksia yltääkseen korkealla lentävään matkustajakoneeseen. Lentoyhtiöt kuitenkin suunnittelevat lentoreittinsä uudelleen Siinain yllä. Koneen musta laatikko on löydetty, jonka tallentamien tietojen tulkitseminen voi antaa tarkempaa tietoa koneen tuhoutumisen syistä. http://www.timesofisrael.com/experts-say-jihadists-could-not-have-downed-russian-plane/








Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021