Friday, September 18, 2015

PERJANTAI 18.09.15

PERJANTAI 18.09.15
1.       JÄNNITYS kiristyy Temppelivuorella entisestään. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas haluaa kansainvälistää väkivaltaisuudet Vuorella, joita hän itse on kiihottanut.
Hän informoi arabiliittoa asiasta, joka saamansa väärennetyn tiedon perusteella tuomitsi Israelin kehottaen sitä välttämään tilanteen kärjistämistä. Abbas on myös soitellut useille arabijohtajille valittaen Israelin poliisin hyökkäyksistä Al-Aksaa ja muslimirukoilijoita vastaan Temppelivuorella. Hän kehotti juutalaisia lopettamaan muslimien pyhien paikkojen saastuttamisen likaisilla jaloillaan.

Abbasin kehotuksesta USA:n vierailua suunnitteleva Saudi Arabian kuningas Salman bin Abd al-Aziz al-Saud soitti USA:n ja Ranskan presidenteille, Englannin pääministerille sekä YK:n pääsihteerille, vaatien heitä painostamaan Israelia lopettamaan tilanteen kärjistämisen esittäen, että presidentti Obama puuttuisi tilanteeseen YK:n tukemana, kuten Saudi Press Agency raportoi lainaten saudien tukemaa Al-Arabiya verkostoa. Salman tuomitsi jyrkin sanoin ”Israelin aloittaman tilanteen kärjistämisen” huomioimatta ollenkaan, että yön aikana Vuorelle nousseet nuoret muslimimiehet ovat hyökkäysten aiheuttajia kivittäen poliisia sekä heittäen palopommeja ja uutena kehityksenä putkipommeja heitä kohti. Poliisi vastaa niihin pyrkien erottamaan muslimit kauemmas Vuorelle nousseista turisteista turvautuen lopulta kyynelkaasuun ja sulkemalla heidät Al-Aksa moskeijaan.
Salman puhui raportissaan ”Israelin hyökkäyksistä muslimipalvojia vastaan”, mutta heidän hillitön väkivaltansa osoittaa kaikkea muuta kuin Jumalan palvontaa.

Palestiinalaiset julistivat perjantain vihan päiväksi. Väkivaltaisuudet poliisia ja Vuorelle nousseita turisteja ja israelilaisia vastaan aloitettaisiin muslimien perjantain aamurukousten jälkeen.
ISRAELIN poliisi katsoi tilanteen niin vaaralliseksi, että se asetti Jerusalemin vanhan kaupungin alueille 800 poliisia normaalivahvuuden lisäksi. Maan sisäisen järjestyksen valvominen kuuluu poliisin tehtäviin, mutta armeija on myös varuillaan, ettei tilanne pääse luisumaan käsistä. Lisäksi poliisi antoi määräyksen, jonka mukaan Vuorelle päästetään perjantaina vain yli 40-vuotiaat miehet. Määräys ei koske naisia, vaikka viime viikkojen solvaus- ja häirintäoperaatiota ovat johtaneet naiset, joille maksetaan päivärahaa heidän toimistaan. Tämä lienee tarkoitettu propaganda-tempuksi medialle, sillä poliisilla on vaikeuksia käsitellä naismielenosoittajia.

Väkivaltaisuuksia Temppelivuorella johdetaan Islamilaisen järjestön pohjoisen haaran toimesta, jota johtaa sheikki Raed Salaah, joka aiheuttaa toistuvia rettelöitä
poliisin kanssa, ja on usein ollut pidätettynä ja kärsinyt lyhyitä tuomioita vankilassa. Poliisi pidätti keskiviikkoiltana 8 arabia, heistä 6 alaikäistä osallistumisesta iskuihin . Sunnuntaista lähtien poliisi on pidättänyt 12 arabia hyökkäyksistä poliisia vastaan. Samaan aikaan 14 poliisia on haavoittunut kivistä ja palopommeista. Sunnuntain väki-valtaisuudet alkoivat arabien kivitettyä Mughrabi-porttia, jonka kautta ei-muslimit pääsevät Temppelivuorelle. Poliisin karkotettua mielenosoittajat kauemmas turistit päästettiin nousemaan Vuorelle ilman välikohtauksia.  

MAROKON kuningas Mohammad VI liittyi torstaina Israelin tuomitsijoihin keskustellen kysymyksestä PA:n, Qatarin ja Jordanian johtajien kanssa.
Turkin presidentti Tayyup Erdogan toisti aiemmin antamansa varoitukset Israelille, mitä Al-Aksa moskeijan pyhyyden loukkaaminen voi aiheuttaa Israelille ja alueelle. Hän esitti vaatimuksen, että YK:n tulee puuttua tilanteeseen ”lopettaakseen Israelin väkivaltaisuudet moskeijaa vastaan, mikä on nostattanut muslimien suuttumisen”.

ISRAELIN pääministeri Benyamin Netanyahu soitti torstaina YK:n pääsihteerille Ban ki-Moonille vakuuttaen, että Israelin päämääränä on palauttaa rauha ja tasapaino Temppelivuorelle ja Jerusalemiin pyrkimättä muuttamaan olevaa tilannetta.
Palestiinalaiset epäilevät, että Israel pyrkii jakamaan Temppelivuoren aloittaakseen Temppelinsä rakentamisen sinne. Muslimien on vaikea tunnustaa, että Temppelivuori on juutalaisten kaikkein pyhin kohde, eikä pyri vaatimaan oikeuksiaan rukoilla Vuorella tai avaamaan toista porttia sinne.

IDF vapautti Jerusalemin ja Temppelivuoren Jordanian miehityksestä, jotka se oli miehittänyt 1948 itsenäisyyssodassa. Moshe Dayanin suosituksesta Israel säilytti Temppelivuoden omistusoikeuden, mutta antoi sen päivärutiinin hoidon Jordanian muslimisäätiölle, joka on systemaattisesti rikkonut sopimusta ja Jerusalemin lakeja suorittaen siellä suuria rakennustöitä ilman lupaa ja valvontaa aiheuttaen korvaamatonta tuhoa sen muinaismuistolle pyrkiessään poistamaan kaikki todisteet, jotka voisivat osoittaa juutalaisten Temppelien sijainneen siellä.
SEKÄ USA, EU että UN ovat kukin puolestaan tuominneet Israelin toimet uskoen PA:n vääristeltyä ja yksipuolista informaatiota, vaikka jokaisella instituutiolla on pysyvät edustajansa Jerusalemissa, jotka ovat hyvin tietoisia todellisesta tilanteesta. Maailman johtajat mieluummin uskovat valheellista propagandaa.
Mediassa kerrotaan toistuvasti, että Al-Aksa on islamin kolmanneksi pyhin kohde Mekkan ja Medinan jälkeen, vaikka se nousi esiin vasta muslimivallan loputtua 1917. Siihen saakka Syyria Palestiina oli merkityksetöntä takamaata, jota hallittiin Kairosta tai Damaskoksesta. Jerusalem oli köyhä ja kehittymätön, ja Al-Aksa tuntematon.

2.       PÄÄMINISTERI sanoi torstaina, että hän on hyvin huolissaan muslimien väkivaltaisuuden lisääntymisen vuoksi, sekä Temppelivuorella että Juudean ja Samarian alueen ja Israelin maanteillä.
Netanyahu selitti median edustajille, että hän tukee tulen avaamista Vuorella joissakin tapauksissa kuten myös Juudean ja Samarian alueilla selvittämättä tarkemmin, mutta hän tarkoittanee tilanteita, joissa turvalisuusjoukot ovat hengenvaarassa. IDF on aiemmin kokeillut samaa metodia, mutta vetäen päätöksensä tapaisin. Samalla pääministeri selitti, että hän tulee koventamaan kivien ja polttopullojen heittäjille annettuja tuomioita.

”Olemme päättäneet muuttaa toimintaperiaatteitamme koskien kivittäjiä, polttopullojen ja ilotulitusrakettien heittäjiä sekä niitä, jotka häiritsevät yleistä rauhaa”. Pääministeri osallistui liikenneministeri Israel Katzin kanssa junamatkaan juhlistaakseen rautatien avaamista Ashdodista Beershebaan.
Hän selitti turvallisuusjoukkojen toimintaperiaatteen muutoksista tarkentaen, että uudet säännöt ovat voimassa molemmin puolin turvallisuusaitaa ja Jerusalemin aluetta, koska kivet ja polttopullot ovat yhtä tappavia molemmin puolin aitaa.
Päätökseen vaikutti äskeinen tapaus Jerusalemin juutalaislähiössä Armon Hatzevim tapaus, jossa 64-vuotias Alexander Levlovich sai surmansa arabien heittämän kiven särkiessä hänen autonsa tuulilasin, minkä johdosta hän menetti autonsa hallinnan ajaen lyhtypylvääseen. Autossa istuneet kaksi tytärtä loukkaantuivat lievästi. Hän oli matkalla kotiinsa Mevasseretiin osallistuttuaan Rosh HaShana päivällisille.

Pääministeri selvitti: Uusi periaate koskee myös Jerusalemin itäosaa, jonka Israel liitti pääkaupunkiin 1981. Kiven heittämisestä tuomio on 4 - 5 vuotta vankeutta, polttopulloin heittämisestä 10 vuotta. Alaikäisten vanhemmat joutuvat maksamaan 100 000 NIS kivittämisestä (n. 26 000 USD). Hän totesi, että väkivaltaisuuksiin syyllistyneitten vanhemmat joutuvat maksamaan tapauksissa, joissa syyllistä ei alaikäisyyden vuoksi voida tuomita vankeuteen.

NÄMÄ uudet säännöt tulevat herättämään ärtymystä ja vihaa muslimimaailmassa, mutta PA:n puheenjohtajan Abbasin kieltäytyessä neuvotteluista ilman ehtoja Israelin kanssa, tilanne on kehittymässä entistä vaarallisemmaksi arabinuorten menetettyä IDF:n pelkonsa ja omaksuessa entistä uskaliaampia hyökkäystapoja. http://www.timesofisrael.com/israel-looks-to-use-snipers-harsher-punishments-to-quell-rock-throwing/

3.       UUTISOTSIKOITA
·         USA:n ja Israelin puolustusministerit tapaavat toisensa lokakuun lopulla Washingtonissa. Tapaaminen on ajoitettu sopivasti ennen Netanyahun Washingtonin matkaa marraskuun 9. päivänä, jolloin hän tapaa Obaman. Päivämäärä näyttää olevan tarkoituksellisesti valittu WNC:n tuplatornien tuhoamisen kanssa, joka tapahtui 11.09.2001. USA:n puolustusministeri Ashton Carter vieraili Israelissa heinäkuussa, ja tapaamisessa on tarkoitus edistää silloin sovittuja aloitteita. USA:n odotetaan korvaavan Iranin sopimuksen myötä tulleet pelot Iranin ydinaseesta. Netanyahu oli kaikkein kiivain sopimuksen vastustaja, minkä pelättiin särkevän maitten perinteisesti hyvät suhteet, mutta USA:n johtajat ovat Obamaa myöten vakuuttaneet, ettei se ole vaikuttanut mitenkään perinteisiin luottamussuhteisiin. Israelin armeija odottaa saavansa kaikkein uudenaikaisimpia laitteita USA:sta, joista Israelin vuosikausia odottama F-35 hävittäjä on tärkein. Israelin suunnittelijat lisäävät koneen lentomatkan kaksinkertaiseksi polttoaine-tankkia suurentamalla. http://www.timesofisrael.com/us-israeli-defense-chiefs-to-meet-in-washington-next-month/
·         Presidentti Obaman ”uusin yhteistyökumppani” Iran ei osoita litään kunnioitusta maailman johtavaa valtiota vastaan. Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei uhosi uutta intoa puhuessaan suurelle kansanjoukolle todeten, että jos sota syttyy maiden välille, USA tullaan tuhoamaan ja nöyryyttämään. Videoitu puhe julkaistiin youtubessa 13. syyskuuta. Videota oli seurattu puoli miljoonaa kertaa syyskuun 18. päivään mennessä. Video alkaa Obaman uhatessa, että USA voisi helposti tuhota Iranin aseillaan, jos haluaisi. Khamenei kehottaa häntä muistelemaan tappioitaan Lähi-Idässä kertoen myös siitä, miten Iran ohjasi maahan USA:n vakoilukoneen RQ-170 v. 2011 valmistaen siitä kopion itselleen. Video on tyypillinen propagandan tuote. http://www.timesofisrael.com/khamenei-threatens-criminal-america-in-new-video/
·         USA:n senaatin hylättyä kolme republikaanien aloitetta, joilla Wienin sopimus Iranin kanssa olisi estetty, USA alkaa valmistella sen toteuttamista käytännössä. Alkamispäiväksi on vahvistettu 18. lokakuuta, mutta ennen sanktioitten poistamista IAEA:n tulee antaa oma lausuntonsa, onko Iran toteuttanut oman osansa. USA:n ulkoministeriö nimitti kokeneen diplomaatin Stephen Mullin koordinaattorin toimeen toteuttamaan JCPOA sopimuksen täytäntöön panoa. http://www.timesofisrael.com/us-starts-carrying-out-iran-nuke-deal-appoints-coordinator
·         Reykjavik sanoo boikotoivansa kaikkia Israelin tuotteita, mutta Islannin hallitus toteaa, ettei Reykjavik ole koko Islanti, eivätkä sen päätökset sido maan hallitusta. Reykjavik on maan suurin kaupunki, kolmannes maan asukkaista asuu siellä. http://www.timesofisrael.com/iceland-says-reykjaviks-israel-boycott-not-its-policy/
·         IDF:N sotilaat vastasivat tuleen tulella Samariassa torstaina. Sotilaat odottivat, kunnes polttopullon heittäjä lähetti pullon kohdettaan kohti ja avasivat tulen haavoittaen toista ja pidättäen toisen. Tämä tapahtui IDF:n omaksuman ja pääministerin tukeman säännön mukaisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200805#.VfvFtVOnI6s
·         Iranilaiset kouluttajat opettavat Gazan lapsille, miten murhata israelilaisia. Journalisti David Bedein Lähi-Idän politiikan tutkimuslaitokselta kertoi INN:n toimittajalle, miten Gazan kesäleireillä opetetaan Teheranin rahoittamilla leireillä sotaleikkejä alaikäisille lapsille, jotka aivopesun jälkeen avuliaasti vakuuttavat toimittajille olevansa valmiit tuhoamaan itsensä Allahin hyväksi voidakseen murhata juutalaisia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200801#.VfvHEVOnI6s
·         Israelilainen bussi syttyi tuleen jouduttuaan arabinuorten kivityksen ja polttopullojen kohteeksi Rosh Al-Amoud lähiössä torstai-iltana. Kukaan ei loukkaantunut iskussa, mutta bussi paloi käyttökelvottomaksi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israeli-bus-ablaze-after-Molotov-cocktail-attack-none-injured-416515

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 20 -30; Tiberias 24 -38; Suolameri 30 -40; Eilat 28 -40 +C-astetta. Lämpötilat pysytellevät tasaisina ja taivas aurinkoisena, mutta maanantaina ennustetaan pientä nohkahdusta ja puolipilvisyyttä. 
Post a Comment