KESKIVIIKKO 09.09.15

KESKIVIIKKO 09.09.15
1.       EILEN tiistaina taivas oli kokonaan oranssin värisen pölykerroksen värittämä, mikä kesti koko päivän ajan ja jonka ennustetaan häviävän torstain kuluessa. Pölykerros oli niin tiivis, että valoja oli pidettävä sisätiloissa pitkin päivää. Pahinta siinä oli se, että se alkoi tuntua hengityksessä ja kirvellä silmissä. Lehtiartikkeleissa, radio- ja TV-uutisissa ikääntyneitä, lapsia ja astmaatikkoja kehotettiin pysymään sisätuloissa ja pitämään ikkunat ja muut aukot ulkoilmaan suljettuina. Runsaasti ihmisiä jouduttiin hoitamaan sairaaloissa ja yli kolmensadan ihmisen kerrotaan ottaneen yhteyttä lääkintähenkilöstöön saadakseen ohjeita erilaisia oireita varten.

Viranomaiset sanovat, etteivät pölymyrskyt ole harvinaisia Israelissa, mutta yleensä niitä esiintyy talvella tai keväällä ja ne tulevat Siinailta tai Afrikasta.
Tämä pölymyrsky oli lähtöisin Irakista ja Syyriasta, joissa käydään jatkuvia sotia. Koska kiväärin luodeissa käytetään köyhdytettyä (depleeted) uraania sen painon ja halvan hinnan vuoksi. On mahdollista, että sitä on joutunut hiekkapölyyn. Ehkä siitä johtuen viranomaiset sanoivat pölyä vaaralliseksi kuitenkaan viittaamatta tuohon mahdollisuuteen.
Lämpötila nousi eilen 35 asteeseen Jerusalemissa, mikä lisäsi epämukavuutta, koska myös sisätilat olivat kostean lämpimiä eikä tuuletusta voitu järjestää. Rannikko-seuduilla kosteuspitoisuus oli 70 -75 %, paikoin 85 %, ja lämpötila 32 -33 astetta. Jordanin laaksossa ja Arava-aavikolla lämpötila nousi 37 -39 asteen tienoille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200462

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 25 -36; Tiberias 31 -37; Suolameri 32 -37, Eilat 31 -41 +C-astetta. Lämpötila pysyttelee korkealla vielä huomenna, mutta alkaa sen jälkeen laskea siten, että lauantaina korkein lukema on 33 astetta Jerusalemissa. Ilma on tänään ja osittain huomennakin epäselvän utuinen seljeten torstaina.
Kinneretin vedenkorkeus laskee 1 sm:n päivässä ollen nyt - 212.68 merenpinnasta.

2.       ARABIT ovat lisänneet kivien ja polttopullojen heittelemistä israelilaisia autoilijoita vastaan Juudean ja Samaria alueilla sekä Jerusalemin itäosissa arabilähiöissä ja niiden lähistöllä. Vaikka Shimon Peres vakuutteli vuosia sitten toisen intifadan jälki-laineissa, etteivät kivet tapa, todellisuudessa kivien heittäminen liikkuvaan autoon voi aiheuttaa kuljettajan menettävän autonsa hallinnan, joka voi suistua pois tieltä ja kääntyä ympäri, mikä lienee kivittämisen tarkoituskin. Polttopullon heittäminen on vaarallista, sillä se voi sytyttää auton tuleen polttaen sisällä olijoita.

Viime päivinä autojen tulittaminen kivääreillä tai pistoleilla on kuitenkin yleistynyt.
Tulittaminen tapahtuu joko tien verralta tai usein ohiajavasta autosta.
Israelilainen kaksi naisautoilijaa joutui tulituksen kohteeksi ajaessaan teitä no 60 etelään arabikylän Hawarah ja juutalaisyhteisön Kfar Tapouh välillä Habitot risteyksen lähellä. Naiset olivat nunnia.
Nainen kertoi, että laukauksia ammuttiin useita, mutta hänen autostaan löydettiin vai8n yhden kuodin reikä. Ne ammuttiin luultavasti ohiajavasta autosta eikä tähtäys ollut tarkka. Naiset hoidettiin shokin vuoksi, mutta kumpikaan ei ollut haavoittunut. Poliisi haravoi ympäristöä syyllisten löytämiseksi.

3.       KAHTA bussia, jotka olivat matkalla Maale Adumimista Jerusalemiin, kivitettiin tiistai-iltana tiellä no 417. Kukaan ei loukkaantunut fyysisesti hyökkäyksessä, vaikka kaksi bussin ikkunaa oli hajotettu joko kivi- tai marmorilohkareilla.
Poliisi aloitti alueen haravoinnin syylisten löytämiseksi, mutta he olivat paenneet läheiseen arabikylään. Sen sijaan poliisit löysivät kasan marmorilohkareita, mikä on osoituksena siitä, että yökkäykset oli etukäteen suunniteltu ja varusteltu.
Poliisit ohjasivat liikennettä hyökkäyspaikan ohi.

VIIME viikolla israelilainen autoilija haavoittui JIT-risteyksessä Samariassa arabien tulitettua hänen autoaan. 46-vuotias autonkuljettaja pystyi ajamaan läheiseen tarkastuspisteeseen Kedumimissa, josta hänet vietiin sairaalaan ensiavun jälkeen.  Terroristit ampuvat häntä ohiajavasta autosta paeten paikalta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200466#.Ve_FBYr7RsU

4.       PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin uhkauksia romuttaa Oslon sopimusten mukaisen taloudellisen ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön Israelin kanssa tarkastellaan Israel Hajom lehden websivun artikkelissa otsikolla: Report: Abbas mitätöidä Oslon sopimukset.
Alaotsikossa selvitetään, että sen lisäksi, että hän uhkaa lopettaa kaiken taloudellisen ja turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa, hän uhkaa erota.
Tämä ei ole mitenkään uutta, hän on uhannut sitä monta kertaa ennenkin. Tarkkailijat sanovat, että tarkoituksena on vallan siirtäminen omaksi edukseen.

ABBASIN uskotaan julkistavan laatimansa suunnitelman puheessaan YK:n yleiskokouksessa myöhemmin syyskuun aikana, kuten Abbasia lähellä olevat henkilöt keroivat lehden toimittajalle.
Puheen luonnos on tarkoitus levittää kansainvälisille järjestöille. Dokumentissa paljastetaan Abbasin suunnitelma hallinnon järjestelemiseksi Oslon sopimuksen mitätöimisen jälkeen, mikä tarkoittanee Palestiinan Auktoriteetin lopettamista ja sen tilalle perustettavan uuden hallituksen aloittamista Palestiinan Valtion edustajana ja sen päätösten toimeenpanijana.
Mikä rooli PLO:lla tulee olemaan siinä yhteydessä, on sekin arvoitus. PLO edustaa teoriassa kaikkia palestiinalaisryhmiä, mutta kaikki eivät ole sen jäseniä. Gazan kaistaa hallitsevan Hamasin rooli on samoin arvoitus, Hamas ei ole PLO:n jäsen, mutta haluaisi liittyä siihen, jos sen peruskirjaa muutetaan sen halun mukaan.
Oslon sopimukset on allekirjoitettu PLO:n virkailijoiden nimissä.

MAAN uutistoimiston mukaan PLO:n virkailija Ahmad Majdalani sanoo, että PA:n johtajisto Ramallahissa on jo päättänyt, etteivät Oslon sopimukset sido sitä. Raportin mukaan PLO katsoo voimassa olevien taloudellisten ja turvallisuus-yhteistyön Israelin kanssa loppuneen. Toinen PLO:n virkailija vakuuttaa, että julkisuuteen levinneet tiedot täytyy ensin hyväksyä PLO:n kokouksessa, eikä se voi tapahtua ennen Abbasin puhetta YK:n yleiskokouksessa.
Kukaan ei näytä tietävän, mitä Abbas lopulta suunnittelee, eivät edes läheisimmät.
PLO:n ”parlamentti”, jota kutsutaan nimellä Palestiinan Kansallinen Neuvosto, PNC, oli tarkoitus kokoontua 14. -15, syyskuuta, mutta PLO:n hallitus viime hetkellä päätti siirtää vaalitilaisuuden, jossa oli tarkoitus päättää PLO:n uudesta hallituksesta, loppuvuoteen päättämättä päivämäärästä.
FATAHIn virkailijat valitaan vaaleilla 29. marraskuuta 2015.
Hamas voitti 2006 parlamenttivaalit, mutta kaapattuaan vallan Gazassa se on hallinnut kaistaa itsenäisesti torjuen Fatahin pyrkimykset vallan jakamisesta.
Abbas on haalinut käsiinsä ehdottoman vallan Juudean ja Samarian palestiinalais-alueilla. Hän on PLO:n PA:n ja Fatahin puheenjohtaja ja toimii ”Palestiinan presidentin” ominaisuudessa ilman kansalta saamaansa mandaattia.
Abbas puhuu YK:n yleiskokouksessa 30. syyskuuta, minkä jälkeen voitaneen paremmin arvailla, mihin suuntaan kehitys suuntautuu. http://www.israelhayom.com/site/newsletter_article.php?id=28157

5.       USA:n hallitus varoitti PA:n johtoa katkaisemasta taloudellista ja turvallisuus-yhteistyötään Israelin kanssa. USA on PA:n tärkeimpiä rahoittajia, ja sen antaman tuen loppuminen lamauttaisi PA:n toiminnan lopullisesti. Ehkä tämä oli tärkeä tekijä, joka pakotti PLO:n hallitusta siirtämään PNC:n syyskuun 14. -15. päiviksi suunniteltua vaalikokousta loppuvuoteen.

USA:n lisäksi EU ja arabimaat ovat painostaneet Abbasia siirtämään PNC:n (PLO:n pakolaisparlamentti) vaalikokousta syyskuusta vähemmän kiireiseen aikaan.
Pitävien todisteiden puuttuessa on turvauduttava huhuihin ja arvailuihin. Koko draamanäytelmän tarkoituksena lienee turvata Abbasin valta – ehkä myös hänen poikansa hyväksi – minkä hän voisi toteuttaa syrjäyttämällä PLO:n johdosta hänelle kriittisiä jäseniä. Tämä on käytännön demokratiaa arabitapaan.
16 PLO:n hallituksen 18 jäsenestä ilmoittivat eroavansa, heidän joukossaan Abbas, joka vakuuttaa, ettei hän pyri PLO:n ja Fatahin johtoon hallitusta valittaessa. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/US-to-Abbas-Dont-cut-security-ties-with-Israel-415647

6.       UUTISOTSIKOITA
·         Muslimimaahanmuuttajat Unkarissa käyttäytyvät hyvin väkivaltaisesti, missä ei ole pienintäkään näyttöä epätoivoisesta pakenemisesta etsiessään turvaa henkeään uhkavalta viholliselta. He huusivat ”allahu akbar” ja ”fuck you” heitellen ulosteita ja roskia pyrkiessään välttämään poliisien ohjeita järjestyksen palauttamiseksi ja henkilötietojen rekisteröimiseksi, kuten EU:n säännöt edellyttävät. Monet noista nuorista huligaaneista eivät ilmeisesti halua joutua virkavallan kirjoihin, ehkä entisten tai tulevien rikosten vuoksi. Toisessa tilanteessa silminnäkijät kertovat, miten Italian ja Itävallan rajalla nuoret miehet kiskoivat vanhahkon naisen tukasta ulos autostaan varastaakseen hänen autonsa, jolla he aikoivat ajaa Saksaan, joka on ”kultamaa”. Toiset sivusta seuraavat heittivät ulostustaan ihmisten päälle. He myös halusivat varastaa bussin ottaakseen sen käyttöönsä. http://www.infowars.com/muslim-refugees-chant-allahu-akbar-fk-you-attack-citizens-throw-feces/
·         Kreikan aluevesillä Lesbojen saareksi nimitetyn 85 000 asukkaan saarelle on majoittunut 25 000 ”turvapaikan” hakijaa. Koska osa oli Syyriasta ja osa Afganistanista, heidän välilleen syntyi verisiä kamppailuja elintilasta. Lisää turvapaikan etsijöitä tulee sadoittain joka päivä. Saari sijaitsee vain 6 mailin päässä Trukin rannikolta. Turvaa etsivät tulevat varastamillaan ja itse kyhäämillään lautoilla tai veneillä, jotka he tuhoavat päästyään rantaan, ettei heitä voitaisi palauttaa. Kreikan viranomaiset pyrkivät rekisteröimään heitä, mikä prosessi voi kestää useita päiviä, eikä heillä ole varaa jäädä odottelemaan, ettei joku toinen veisi hänen paikkaansa päästä Saksaan. Paikallisten asukkaitten pinna alkaa säröillä, mikä voi ennustaa yhteenottoja myös heidän ja saarelle majoittuneiden kesken. http://www.breitbart.com/london/2015/09/08/greek-islands-turned-into-a-war-zone-by-migrants-supposedly-fleeing-war/
·         Adam Aliyahu Berkowitz vakuuttaa, että P5+1 maiden ja Iranin välinen Wienin sopimus tulee jouduttamaan islamin mahdin, messiaan, tuloa. Islamin opetuksen mukaan hän tulee selvittämään kaaosta, johon maailma on ajautunut. Hän ilmestyy Damaskoksen Suuren Moskeijan valkoisessa tornissa mukanaan Jeesus, josta tulee hänen sotapäällikkönsä väärä-uskoisten voittamiseksi, antikristuksen surmaamiseksi ja Jerusalemin valloittamiseksi, josta tulee hänen maailmanvaltansa pääkaupunki. http://www.breakingisraelnews.com/48214/nuclear-deal-irans-attempt-create-horrific-chaos-prophesied-before-final-coming-islamic-messiah-middle-east/#j3fKOjam48lO59S7.97
·         ARUZ Sheva kertoo artikkelissaan, että nyt tullessa kaikkien tietoon, että Netanyahun epätoivoisesti käymä yhden miehen diplomaattinen sota USA:n hallitusta ja kongressia vastaan on päättynyt tappioon, Israelin tulee tunnustaa tosiasiat ja aloittaa uudenlaisen diplomatian luominen kokonaan uudelta pohjalta. Israelin tulee lopettaa esiintyminen ”USA:n maaorjana”, todeta asemansa alueellisena voimatekijänä ja vastata tuleen tulella. Artikkelin laatija toteaa, että myytti USA:n ja Israelin erikoissuhteista sai kylmän ja armottoman heräämisen todellisuuteen, jossa Obaman hallituksen politiikassa Israelin asema ei ole ensimmäisellä eikä toisellakaan sijalla. Obama julistaa puheissaan, että USA on maailman suurin muslimimaa, ja hän toteuttaa tätä näkyään – omasta vai valvojansa tahdosta, on sivuseikka.
Sen mukaisesti hän pyrkii poistamaan juutalais-kristillisen kulttuuriperinteen korvaten sen islamin sharialailla, joka pyrkii tuhoamaan kaiken edelliseen liittyvän perinteen ja todistuskappaleet. Tämä suuntaus riehuu Irakissa ja Syyriassa, Afrikan pohjoisosissa, Jemenissä, ja uhkaa Egyptin rikasta kulttuuriperinnettä pyramidien ja sfinksien tuhoamisella. Onko se USA:n tulevaisuus? Artikkelissa todetaan, että Israelin tulee pysäyttää Islamin Valtion ja sen tuhovoiman eteneminen säilyäkseen hengissä Lähi-Idän vihamieleisessä ympäristössä, jossa heikkoa ei armahdeta. Mutta artikkelissa muistutetaan, etteivät muslimit pyri itsetuhoon, vaan maailman valloitukseen, ja sen toteuttamiseksi heidän on palattava järkevään ajatteluun. Ydinase ei ole pahin ongelma, artikkelissa todetaan, minkä sauditkin ovat todenneet. Maailma voidaan tuhota moneen kertaan olemassa olevilla ydinaseilla, mutta niin ei ole tapahtunut, olkoon syynä siihen MAD, yhteisesti tunnustettu tuho, tai jokin muu tekijä.  http://www.israelnationalnews.com/Articles/Article.aspx/17528#.Ve_vQ4r7RsU






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019