SUNNUNTAI 16.08.15

SUNNUNTAI 16.08.15
1.       MUSTARASTAS oli herännyt jo ennen auringon nousua huudelleen merkkisäveltään ”big favour” tai jotain sinne päin. Sillä mustalla linnulla on riemullisen tarttuva lauluääni, joka tullen mennen päihittää kaikkien muitten pikkulintujen liverrykset ja piipitykset. Laulunsa ohessa se käy mielellään touhuamassa jotain meidän ja naapurimme pihassa lentäen välillä pesälleen, joka lienee jossain lähitienoolla.

2.       Tänään on juutalaisen kalenterin mukaan elul-kuun ensimmäinen päivä, vaikka toisten lähteitten mukaan 1. elul-.kuuta 2015 oli lauantaina, alkaen perjantai-iltana.
Tämä on virallisen juutalaisen ajanlaskun mukaan samalla vuoden kuudes kuukausi – yleisen juutalaisen siviiliajanlaskun mukaan vuoden 12. kuukausi; siinä on 29 päivää. Juutalaisen tradition mukaan ihmisten tulee tutkia sydäntään – jota sana elul tarkoittaa – valmistuakseen tuomion päivään rosh hashanan eli uudenvuoden päivänä (14.-15.09.), jota seuraa jom kippur, eli suuri sovintopäivä (23.09.). Tradition mukaan shofar-torvea tulee puhaltaa joka aamu – paitsi sapattina – kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen uuden vuoden päivään saakka. Shofartorven äänen tarkoituksena on herättää ihmisen sielu itsetutkisteluun ja anteeksiantoon lähimmäisilleen ennen suuria pyhäpäiviä (high holy days).
Tradition mukaan juutalaiset käyvät elul-kuun aikana omaistensa haudoilla.
Juutalaisen tradition mukaan Moses nousi Siinain vuorelle elul-kuun ensimmäisenä päivänä 1313 eKr. viipyen siellä 40 vuorokautta, jonka aikana juutalaiset lankesivat epäjumalan palvelukseen tehden palvottavakseen kultaisen vasikan. https://en.wikipedia.org/wiki/Elul

3.       ENNUSTEIDEN mukaan tänään on oikea hellepäivä, jolloin päivälämpötila nousee Jerusalemin alueilla 36 asteeseen. Aamulla kuuden maissa lämpöä oli oman mittarimme mukaan 24 astetta. Ilma tuntui suloisen sopivalta. kuin lämmin maitovelli, mitä säestivät mustarastaan riemukkaat huiluäänet.

Lämpötilat tänään: Jerusalem 24 -36; Tiberias 29 -42; Suolameri 34 -43; Eilat 31 -45 +C-astetta. Huomisesta alkaen lämpötilat laskevat parin asteen verran, paitsi Suolamerellä ja Eilatissa, joissa lämpötilat pysyttelevät 45 -42 asteen tienoilla. http://www.timesofisrael.com/heat-wave-descends-once-again-upon-israel/

Olen aina kuvitellut, etteivät Afrikan alkuperäiset asukkaat tunne mitään oireita lämpötilan ylittäessä roimasti normaalilukemat, mutta tiedot Libyasta, Egyptistä ja Sudanista kertovat ihmisten menehtyvän sielläkin lämpötilojen saavuttaessa 50 +asteen rajan tai lähelle sitä. Egyptissä kerrotaan lähes sadan ihmisen menehtyneen kuumuuteen. Tämä voi johtua monestakin syystä, mutta vilvoittelumahdollisuuksien vähäisyys voi olla yhtenä tekijänä maissa, jotka kärsivät kuivuudesta. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f330e154bfff43

4.       LAAJOJEN helteitten ohella maapallolla on sattunut ja sattuu useita sekä ihmisen aiheuttamia että luonnonkatastrofeja.  
KIINASSA Tianjinin kaupungin satama-alueella sattunut kemiallisen teollisuuslaitoksen räjähdys on vaatinut tähän mennessä 104 ihmisen hengen ja uhrimäärä kasvaa vaikeasti haavoittuneiden menehtyessä vammoihinsa. Haavoittuneiden lukumäärä on useissa sadoissa, kuten valtion tietolähteet kertovat. Kahden räjähdyksen vuoksi paikan läheisyyteen julkisiin rakennuksiin majoitetut ihmiset joudutaan evakuoimaan kauemmas turvallisuuden vuoksi. Presidentti Xi vaatii viranomaisia oppimaan läksynsä raskaalla tavalla parantaakseen laitosten turvallisuusjärjestelyjä keskiviikkona sattuneen räjähdyksen johdosta.

Pelkona oli räjähdyksessä vapautuneiden myrkyllisten kaasujen leviäminen tuulten mukana sisämaahan. Vielä ei ole tiedossa, kuinka suuret ihmisjoukot joudutaan siirtämään pois räjähdysalueen läheisyydestä. Vasta päivien kuluttua viranomaiset tunnustivat, että varastotiloissa oli säilytetty myös kuolettavaa kloorisyanidia.
Ihmisten evakuointiin osallistuneita virkailijoita kehotettiin pukeutumaan pitkä-hihaisiin puseroihin ja pitkälahkeisiin housuihin sekä pitämään suojanaamareita kasvoillaan. Viranomaisten mukaan evakuointi onnistui järjestelmällisesti, vaikka omaistensa kohtalosta huolestuneet pyrkivät viivyttämään evakuointia.
Voidakseen vähentää paniikkimielialaa virkailijat pyrkivät estämään valokuvaajia pääsemästä pahimmin kärsineille alueille. Räjähdyksen välittömässä läheisyydessä haavoittunet ihmiset kärsivät hengitysteittensä vaurioitumisesta.

VIRANOMAISET eristivät räjähdysalueen 3 km:n säteellä. Fyysisten palo- ja muiden vammojen ohella ihmiset ovat huolissaan ilman ja veden laadusta odottaessaan viranomaisten tutkimuksia ja suosituksia alueen lähellä asuville. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f347cba490cb85

5.       JAPANIN viranomaiset julkistivat tiistaina varoituksen Sakurajiman tulivuoren purkauksesta lähiaikoina nostaen hälytysasteen neljään, ja varoittivat samalla vuoren läheisyydessä asuvien mahdollisesta evakuoimisesta. Evakuointi tulisi koskemaan sataa ihmistä. Viranomaiset pelkäävät, että äkillisessä purkauksessa kuumien kaasujen ja tuhkan mukana ilmaan nousee kiviä, jotka pudotessaan maahan aiheuttavat vahinkoa. Kaksi suotta sitten sattunut purkaus lähetti tuhka- ja kivisuihkuja 5 km:n korkeuteen. Sakurajiman tulivuori on yksi Japanin aktiivisimpia, jossa pienehköjä purkauksia tapahtuu usein. Odotettu purkaus on paljon suurempi.

JAPANI käynnisti tiistaina uudelleen Sendain ydinvoimalan, joka on 50 km Sakurajimasta. Voimala on varustettu uusilla turvallisuusjärjestelmillä Fukushiman onnettomuuden seurauksena. Voimalan läheisyydessä on viisi suurta aiempien purkausten aiheuttamia tasanteita (calderas), mutta virkailijat vähättelevät niiden aiheuttamaa vaaraa.
Japani sijaitsee ns. tuliringin alueella, joka hevosenkengän muotoisena reunustaa Tyynenmeren ranta-alueita. Sillä sijaitsee ainakin sata aktiivista tulivuorta. Viime vuonna Ontekan vuori purkautui ilman varoitusta Japanin keskiosalla surmaten 63 ihmistä. Toukokuussa Kyushun yksinäinen saari jouduttiin evakuoimaan purkauksen vuoksi. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f3311ec2fb1493

6.       ECUADORISSA Cotopaxin tulivuori purkautui ensimmäisen kerran 140 vuoteen. Purkauksen yhteydessä vuoren huipulta syöksyivät tuhka- ja kivisuihkut nousivat 8 km:n korkeuteen. Cotopaxin tulivuori on 5 897 metrin korkuinen ja sijaitsee 45 km:n päässä pääkaupungista Quitosta. Pääkaupungin 2.3 miljoonalla asukkaalle on jo
jaettu kaasunaamarit kaiken varalta.
Geologien mielestä Cotopaxin tulivuori on yksi maailman vaarallisimmista, sillä sen huippu on lumen peitossa ja sen läheisyydessä asuu runsaasti ihmisiä. Ecuadorissa on 8 aktiivista tulivuorta. Elämä Quitossa jatkuu edelleen ja lentoliikenne samoin. 25 km:n päässä sijaitsevassa Machachin kaupungissa asukkaat pitävät hengitys-naamareita jatkuvan tuhkasateen vuoksi. Cotopaxin alueen evakuointi on aloitettu kokoamalla alueen eläinkuntaa turvallisempiin seutuihin. Kiipeily tulivuorelle on kielletty ja sinne pyrkivät lähetty kotiinsa.  https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f331579005c660

7.       SALOMON saarilla tapahtui lauantaina 6. 6 Richterin asteen maanjäristys. Järistyksen keskus oli 460 km pääkaupungista ja 214 km Latan kaupungista. Se ei ilmeisesti aiheuttanut tuhoa eikä järistyksen johdosta katsottu tarpeelliseksi antaa tsunami-varoitusta. – 6.9 asteen maanjäristys heilutteli paikkoja pääkaupungin Koniaran alueilla maanantaina. Järistyksen keskus oli meren pohjassa, Vakavista vahingoista ei ole raportoitu. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f33103b1f79c20

8.       UUTISOTSIKOTA
·         Israelissa valmistaudutaan nyt kolmanteen helleaaltoon lämpötilan noustessa Jerusalemin alueilla 37 asteen tienoille. Helteen siedettävyyttä pahentaa ilman korkea kosteuspitoisuus. Jordanjoen laaksossa ennustetaan 48 asteen lämpötiloja. Tilanne on vaikea myös Eilatissa, jossa odotetaan 46 asteen hellettä, sekä Tiberiassa, jossa lämpömittarin lukema voi nousta 48 asteen tieboille. Tilanne alkanee helpottua huomisesta alkaen. http://www.timesofisrael.com/temperatures-soar-as-israel-hit-with-extreme-heatwave/
·         Kabinetti hyväksynee tänään luonnonkaasu-sopimuksen, jota on pyöritelty viikosta toiseen. Kaasusopimukset hallituksen ja kaasuyhtiöiden välillä ovat alkaneet häiritä maan uskottavuutta maailman silmissä. Pääministeri lupaa satojen tuhansien USD virtaamista valtion kassoihin, mutta niiden tihkuminen kansalaisten hyväksi on kokonaan toinen prosessi. http://www.timesofisrael.com/cabinet-expected-to-okay-natural-gas-deal-sunday/
·         Kansainvälinen Punainen Risti tarjoaa Hamasin taistelijoille työneuvotteluja, joissa heille opetetaan kansainvälistä lakia ja muita kansainvälisiä sääntöjä. Eikö olisi kuitenkin parempi, jos IRC opettaisi heille mieluummin rauhan ja yhteiselon periaatteita kuin valmistautumista sotaan? http://www.nytimes.com/2015/08/16/world/middleeast/red-cross-offers-workshops-in-international-law-to-hamas.html?ref=middleeast&_r=1
·         Vahvistamattomien tietojen mukaan, joita antoi YK:n anonyymi virkailija CNN:n toimittajalle, suoritetut testitulokset osoittavat IS:n yksiköitten käyttäneen sinappikaasua taistellessaan kurdien taistelijoita vastaan Irakissa pari viikkoa sitten. Hän ei kuitenkaan osannut kertoa, kuinka suuressa määrässä ja millä koostumuksella. Testinäytteitä otettiin Machmourissa. lähellä kurdien pääkaupunkia Irbiliä Irakissa. http://www.timesofisrael.com/testing-reportedly-shows-islamic-state-used-mustard-gas-on-kurds/
·         USA:n kansan enemmistö äänestäisi Wienissä allekirjoitettua Iranin ja P5+1 maiden välistä sopimusta vastaan, jos heillä olisi mahdollisuus siihen.
Fox-news teettämän tutkimuksen mukaan 58 % Amerikan kansasta äänestäisi sopimusta vastaan. http://www.timesofisrael.com/most-americans-would-vote-against-iran-deal-poll-finds/
·         Iranin kovan linjan edustajat arvioivat, että merkeistä päätellen ylin kaitsija ajatollah Ali Khamenei vastustaa Wienin sopimusta. Hän ei ole antanut virallista lausuntoaan sopimuksesta. http://www.timesofisrael.com/iranian-hard-liner-says-supreme-leader-opposes-nuclear-deal/
·         Juudeassa ja Samariassa tapahtui kaksi puukotusta sapatin aikana. Ensimmäinen tapahtui tiellä 443, jossa PA:n arabi puukotti IDF:n sotilasta. Sotilaat vastasivat ampuen arabia haavoittaen häntä kohtalaisesti. Toisessa tapauksessa nuori PA:n arabi puukotti rajapoliisia. Arabi kuoli haavoihinsa poliisien avattua tulen häntä kohti. Se tapahtui Tapuah-risteyksessä lähellä Hawaran arabi-kaupunkia. Abbas tuomitsi sotilaiden ja poliisien tulitukset rikollisina. http://www.timesofisrael.com/in-second-attack-saturday-israeli-policeman-stabbed-in-west-bank/
·         Protestoijat vaativat kolmannen intifadan aloittamista, jos Israelin vankilassa marraskuusta pidätettynä oleva Mohammas Allaan kuolee 60 vuorokautta kestäneeseen syömälakkoon. Sorokan sairaalan lääkärien kieltäydyttyä pakko-syöttämästä vankia, hänet siirrettiin Barzillain sairaalaan. Islamic Jihad uhkaa aloittaa hyökkäykset Israeliin, jos Allaan kuolee. Wadi Arassa kerääntyi kymmeniä mielenosoittajia vatimaan Israelia suostumaan syömälakkolaisten vaatimuksiin. Allaan on asianajaja, hänet pidätettiin osallisuudesta terroritoimintaan ja kuulumisesta kiellettyyn terrori-järjestöön. Hän aloitti syömälakon vaatien asian käsittelyä oikeudessa. http://www.timesofisrael.com/protesters-call-for-prison-intifada-if-palestinian-hunger-striker-dies/
·         Israelin arabit katsovat, että Israel on syyllinen, jos vanki tai pidätetty epäilty kuolee vankilassa kieltäytyen syömästä. Knesset hyväksyi lain, jonka mukaan viranomaiset voivat turvautua pakkosyöttämiseen. http://www.timesofisrael.com/arab-mks-israel-responsible-if-hunger-striking-prisoner-dies/, http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israeli-doctors-say-Palestinian-hunger-strikers-life-still-in-danger-412241,
·         Israel myi Jordanialle 12 Heron TP ja Skylark miehittämätöntä tiedustelukonetta, joilla Jordania pystyy valvomaan rajaansa Irakin ja Syyrian kanssa. Tämä on ensimmäinen Israelin sotilaskäyttöön tarkoitettujen koneitten myynti arabimaalle. Koneitten valvonnan ja ohjauksen suorittavat luultavasti Jordaniassa toimivat amerikkalaiset asiantuntijat. Heron TP pystyy lentämään ilman välitankkausta 70 tuntia 14 km:n korkeudessa. Sen nopeus on 370 km/tunnissa 7, 400 km:n korkeudella. Israelilla ja arabimailla on yhteinen ongelma ISIS-joukkojen ja sen ideologian leviämisen vuoksi. http://www.debka.com/article/24813/Israel%E2%80%99s-first-ever-arms-deal-with-an-Arab-country-%E2%80%93-drones-for-Jordan-to-fight-ISIS


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019