Sunday, July 19, 2015

SUNNUNTAI 19.07.15

SUNNUNTAI 19.07.15
1.       TÄNÄÄN on juutalaisen kalenterin mukaan 03. Av-kuuta, ja myös ns. ”yhdeksän päivän” aika, joka päättyy yhdeksänteen Av-kuuta. Se päivä, yhdeksäs Av-kuuta, tisha b´Av, on tuottanut juutalaisille heidän historiansa suurimmat katastrofit sekä omassa maassaan että hajaannuksessa, galutissa, maailman kansojen erämaassa. Tämä vuosi 2015, juutalaisen kalenterin mukaan 5775, on shmita-vuosi, jonka aikana maan annetaan levätä, eikä viljaa saa kylvää eikä korjata. Shmita-vuoden jättäminen huomiotta vaatii korvauksen, jonka johdosta juutalaiset ajettiin maanpakoon.  
Tämän shmita-vuoden aikana punnitaan juutalaisten aiemmin tekemät synnit ja heille luetaan tuomio sen päättyessä. Siksi tämä aika on Israelille kohtalon kysymys. Shmita-vuosi on joka seitsemäs vuosi, kuten Mooseksen kirjassa määrätään.

Säätilat tänään: Jerusalem 21.30; Tiberias 26 -38; Suolameri 31 -41; Eilat 29 -42 +C-astetta. Lämpötilat noussevat asteen verran ennusteajan kuluessa.

2.       ISRAELISSA pohditaan edelleen, mitä P5+1 maiden viime viikon tiistaina solmima sopimus Iranin kanssa merkitsee juutalaisvaltiolle. Erään artikkelin mukaan sen ensimmäisiä opetuksia on taas kerran, ettei Israel voi koskaan jättää puolustustaan vieraan käsiin, sen on itsensä valmistauduttava kaikkien mahdollisuuksien varalle.
Toinen artikkelin kirjoittaja totea lakonisesti, ettei sopimus jätä Israelille muuta mahdollisuutta kuin pommittaa Iranin ydinlaitokset. Viimeisten vuosien varrella amerikkalaiset asiantuntijat totesivat, että Israel menetti suotuisimman mahdollisuuden muutamia vuosia sitten, tänään se on paljon vaikeampaa.

OBAMAN hallitus levittää YK:ssa päätöslauselmaesitystä, jolla pyritään suojaamaan Iranin ydinlaitokset ulkopuolista hyökkääjää vastaan. Käytännössä se tarkoittaa P5+1 maita, ja ennen kaikkea Yhdysvaltoja ja NATO:a, jotka varmistavat niiden turvallisuuden. Jos Israelin ja/tai Saudi Arabian johtaman GCC:n, - joita pidetään potentiaalisina hyökkääjinä - koneet pyrkivät Iranin ilmatilaan, niitä vastassa ovat USA:n hävittäjä-koneet ja ilmatorjunta. USA:n tiedustelu on varmaan sekin velvoitettu pitämään Iranin sodanjohdon ajan tasalla potentiaalisista hyökkäysaikeista. Tämä kaikki osoittaa Obaman hallituksen päättäväisyyden muodostaa Lähi-Itään uusi voimatasapaino, joka perustuu USA:n tukemaan vahvaan Iraniin. Tämän uuden politiikan muotoutumisen tulokset alkanevat näkyä seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana.

SAUDI ARABIA on varoitellut Irania turvautumisesta seikkailupolitiikkaan ja luopumaan Lähi-Idän tasapainotilanteen horjuttamisesta, mutta käytännössä sen mahdollisuudet vaikuttaa Iranin ja USA:n voima-akselin muotoutumiseen ovat varsin vähäiset. GCC, Persianlahden maiden yhteistoimintaneuvosto, toimii jäsenmaitten välisten ongelmien ratkomiseksi, eikä sillä ole sotilaallista yhteistoimintaa, koska ne luottivat USA:n antamiin turvatakuisiin. Nyt ne havaitsevat avuttomuutensa voimistuvan Iranin uhkan alla. Arabisanonnan mukaan aseeton mies on alaston.
Saudi Arabia kääntyi jo Venäjän puoleen, jonka kanssa se solmi monivuotisen, laajan aseidentuonti-sopimuksen. Siihen sisältyy myös 16 ydinvoimalan suunnittelu ja rakentaminen Saudi Arabiaan, mikä toteutetaan lähivuosien aikana. Saudit ovat neuvotelleet Pakistanin kanssa valmiin ydinpommin ja ohjuskaluston ostamiseksi.

KUUDEN länsimaan neuvottelema sopimus Iranin kanssa takaa presidentti Obaman tulkinnan mukaan, ettei Iran tule koskaan saamaan ydinasetta. Sopimustekstissä
kuvataan, että määrätyt rajoitukset uraanin rikastamiseksi ja uusien nopeampien sentrifugien asentamista ja käyttöä rajoitetaan määrävuosien aikana. Tekstissä esitetään useita vaihtoehtoisia vuosimääriä – 8 vuotta tai 10 tai 15 vuotta, mutta jätetään selittämättä, mitä rajoitukset sisältävät ja miten niiden valvomista suoritetaan. Käytännössä valvonta kuuluu IAEA:n vastuulle, mutta sen oikeutta tarkastusten suorittamista sopimusrikkomuksia suorittavissa laitoksissa rajoitetaan ja vaaditaan ennakkoilmoitusta 24 päivää ennen tarkastusta.
Sopimusta tutkineet asiantuntijat - joista Olli Heinonen on yksi – toteavat yksikantaan, että se on täynnä reikiä ja epätäsmällisyyksiä, mikä takaa sen johtavan katastrofiin, ennemmin tai myöhemmin. Tarkkailijat sanovat, että USA:n neuvottelu-tiimi ulkoministeri John Kerryn johdolla antoi periksi lähes kaikissa kiista- kysymyksissä. Iranin presidentti Hassan Rouhani toteaa tyytyväisenä, että Iran sai kaikki haluamansa vaatimukset sopimusasiakirjaan.

IRAN juhli muiden muslimimaiden tapaan ramadan paastokuukauden päättymistä eid al-Fidr juhlallisuuksilla ja massamielenosoituksilla. Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei sanoi videoidussa puheessaan, ettei sopimus länsimaiden kanssa muuta Iranin diplomaattista suuntausta mitenkään, eli USA on edelleen suuri ja Israel pieni saatana, joka tulee poistaa maailman kartalta. Hän sanoi: ”Olemme toistaneet, ettemme neuvottele USA:n kanssa alueellisista tai kansainvälisistä suhteista. Tästä on muutamia poikkeuksia, joista keskustelut ydinohjelmasta on yksi, ja josta neuvottelimme USA:n kanssa omien intressiemme vuoksi”. Khamenei puhui moskeijassa todeten, että Iranin ja USA:n intressit ovat käänteiset. Kansa poltti USA:n ja Israelin lippuja huudelleen kuolemaa USA:lle ja Israelille. Khamenei vakuutti maansa tukevan edelleen ystäviään alueella luetellen maita kuten Palestiina, Jemen, Syyria, Irak, Bahrain ja Libanon, eli terrorismi jatkuu ja voimistuu Lähi-Idässä.

IRANIN taloudelliset mahdollisuudet paranevat oleellisesti sanktioitten vähitellen poistuessa, ehkä suurelta osin jo kuluvan vuoden aikana. Ulkomaisiin rahalaitoksiin jäädytetyt Iranin varat ovat 100 -150 miljardia USD, ja viennin vapauduttua dollarivirta alkaa vuotaa maahan. Iranin raakaöljyn alkaessa virrata länsimaihin Opec voi joutua sisäiseen kriisiin, koska öljyä on maailmalla yli tarpeen. Iranin öljyvarat ovat maailman neljänneksi ja kaasuvarat maailman toiseksi suurimmat. Israelissa pelätään, että rahoittajien huomio voi kääntyä Israelin kaasukentistä Iranin vastaaviin, etenkin, kun Israelin hallitus ei ole pystynyt määrittelemään valtion osuutta voitonjaosta ja uusien kenttien etsimisestä.

USA:n ulkoministeri John Kerry puolusti Kongressin edessä kuuden johtavan maan neuvottelemaa sopimusta Iranin kanssa todeten, että jotka kritisoivat sopimusta ja kuvittelevat, että sopimus olisi voinut olla parempi, elävät fantasiamaailmassa.
Hän kritisoi myös kongressin jäseniä todeten, että he arvostelevat sopimusta, vaikka eivät ole edes lukenet sitä tai tutkineet sen sisältöä. Netanyahu, jolle hän soitti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, kuuluu Kerryn mielestä unelmoijiin, jotka eivät ole pystyneet esittämään parempaa vaihtoehtoa. http://www.jpost.com/Middle-East/Iran/Kerry-Fantasy-to-think-that-a-better-Iran-deal-could-have-been-reached-409435
Iranin mullahhallituksen ja sen johtavan suurajatollahin Khamenein jatkamat USA:n vastaisen sanalliset hyökkäykset kummastuttavat. Pohjustaako hän mahdollisesti Iranin pitkän tähtäyksen suunnitelmia USA:n tuhoamisesta esim. EMP-iskun kautta? Toisaalta islamin ”teologia” sallii valehtelun vääräuskoiselle, jos sillä voi pelastaa henkensä tai edistää Allahin asiaa. Tämä tukee olettamuksia, että Iran solmii sopimuksia kristittyjen maiden kanssa tiedostaen alusta lähtien, ettei sillä ole tarkoitustakaan pitää kiinni niiden sanamuodoista. http://www.jpost.com/Middle-East/Muslims-celebrate-Id-al-Fitr-as-Ramadan-comes-to-end-409429

3.       YESH ATID puolueen puheenjohtaja/perustaja entinen talousministeri Netanyahun hallituksessa Yair Lapid jatkaa pääministerin arvostelua varsin kärjekkäin sanoin.
Hän sanoo, että kuuden johtavan maan neuvottelema sopimus Iranin kanssa on suurin virhe, mitä Israelin hallituksessa on koskaan koettu.
Lapid vierittää syyn epäonnistumisesta lähes yksinomaan Natanyahun hartioille ja vaatii tutkimuskomitean asettamista tutkimaan pääministerin toimia.

”Pohjimmainen havainto on se, että sopimus on suurin virhe Israelin ulkopolitiikassa, mitä koskaan on koettu. Koskaan emme ole kokeneet sellaista poliittista eristämistä, jolloin meillä ei ole edes USA:n tukea turvanamme”, Lapid kertoi Armeijan Radion lähetyksessä. ”Koska Netanyahu ei halunnut jakaa kuormaansa kenenkään kanssa – hän halusi saada kaiken kunnian itselleen ”Mr Iran” – nyt hänen tulee vaivautua kertomaan Israelin kansalle, miten hänen politiikkansa on voinut täysin romuttua”.

MINISTERI Zeev Elkin, joka vastaa maahanmuuttajista ja heidän sopeutumisestaan, vastaa Lapidin kritiikkiin todeten, ettei hän muista Lapidin eronneen hallituksesta aikana, jolloin Netayahu pyrki vaikuttamaan maailman ja USA:n mielipiteeseen Iranin kanssa neuvotellusta sopimuksesta. Elkin selittää, että Netanyahu vaikutti enemmän kuin kukaan pyrkiessään varoittamaan Iranin ydinaseesta.
Knessetin ulko- ja turvallisuusvaliokunnan puheenjohtaja Tzahi Hanegby kritisoi samoin Lapídin hyökkäyksiä Netanyahua vastaan pitäen niitä kohtuuttomina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/198312#.VatQx4rxQwA

4.       UUTISOTSIKOITA
·         Gazassa räjäytettiin kuusi autoa ilmeisessä koordinoidussa iskussa Hamasin ja Islamic Jihadin virkailijoita vastaan. Kaksi ihmistä haavoittui iskussa. Pommit räjäytettiin Gazan kaupungin Sheikh Radwan lähiössä sunnuntai-aamuna. Pommien asettajista ei ole varmuutta, mutta IS:n agentteja epäillään. http://www.timesofisrael.com/series-of-car-bombs-rocks-gaza-strip-injuring-2/
·         Hamasin taholta ilmoitetaan, ettei se suostu neuvottelemaan kahden israelilaisen palauttamisesta, ennen kuin Israel vapauttaa 54 arabia, jotka vapautettiin 1027 vankien vaihdon yhteydessä Gilad Shalitia vastaan, mutta jotka Israel pidätti uudelleen heidän rikottuaan lupauksensa luopua terrorista. Hamasilla on myös israelilaisten sotilaitten jäännöksiä. http://www.timesofisrael.com/hamas-no-talk-of-prisoners-return-until-54-men-freed/
·         Saudi Arabia ilmoittaa murskanneensa IS:n hyökkäysoperaation maassa
pidätettään 431 IS:n jäsentä kuningaskunnassa. Sopimuksen voimistama
Iran on todellinen uhka saudeille, mutta se käyttää hyökkäyksiin Saudi Arabiassa IS:n jäseniä ja Jemenissä houti-kapinallisia. Saudi Arabia ja Gulf maat suostuivat USA;n johtamaan operaation IS:n joukkoja vastaan Syyriassa ja Irakissa. http://www.timesofisrael.com/saudi-arabia-says-it-broke-up-is-network-arrests-431-members/
·         Islamistit surmasivat viisi Egyptin armeijan sotilasta armeijan asettamassa tarkastusapisteessä Sheikh Zuwaidan kaupungissa. He käyttivät iskussa rakettikranaatteja. Mena uutistoimiston mukaan iskussa kuoli ainakin viisi sotilasta ja 7 haavoittui. Isku aloitti taistelut sotilaitten ja islamistien välillä. Egyptin turvallisuusvirkailija kertoi AP:n toimittajalle, että hyökkäykset tehtiin kahta tarkastuspistettä vastaan Sheikh Zuwaiban kaupungin lähellä. http://www.timesofisrael.com/militants-kill-5-at-egyptian-military-checkpoints-in-sinai/
·         USA:n turvallisuusvirkailijat vakuuttavat, että USA tulee huolehtimaan Israelin, Gulfmaiden ja Saudi Arabian turvallisuudesta Iranin kanssa solmitun sopimuksen johdosta, jonka ne pelkäävät johtavan Iranin ydinpommiin. USA kuitenkin selittää, että tuki annetaan yhteisten ja yksittäisten harjoitusten ja koulutuksen muodossa, mutta ei hyökkäysaseina. USA:n puolustusministeri Ash Carter lensi tänään Israeliin, josta hän jatkaa matkaansa Saudi Arabiaan ja muihin liittolaismaihin Lähi-Idässä. Entinen Obaman hallituksen jäsen suositteli, että USA toimittaa Israelille B-52 pommittajia ja Bunker Buster pommeja, jotka pystyvät tunkeutumaan syvälle maaperään. Israel torjui USA:n aiemman tarjouksen sotilasyhteistyön kehittämiseksi, ettei sen katsottaisi tarkoittavan, että Israel hyväksyy Iran sopimuksen. Israel haluaa diplomaattisten suhteitten palauttamista luottamuksellisiksi entiseen tapaan. http://www.timesofisrael.com/us-security-guarantees-wont-be-swag-bag-of-arms-officials-say/
·         Jerusalemin rabbiinisen oikeuden kahta virkailijaa epäillään lahjoman vastaanottamisesta lasten haltuunottotapauksessa avioeron yhteydessä. http://www.timesofisrael.com/bribery-allegations-rattle-jerusalem-rabbinical-court/
·         Washingtonin maamerkkinä tunnettu Empire State Building kunnioitti muslimien ramadanin päättymistä eid al-Fitr juhlien yhteydessä valaisemalla tornin huipun vihreäksi. Rakennuksesta vastaava virkailija sanoo, että samaa valaisemista toistetaan useiden muiden uskonnollisten juhlien yhteydessä kunkin toivoman värin mukaan. Torni valaistaan normaalisti valkoiseksi.
·         Ali Khamenei ylistää kansanmassojen huutoja USA:n ja Israelin kansojen surmaamiseksi. Hän puhui kansalle lauantaina eid al-Fitr tilaisuudessa., http://www.timesofisrael.com/irans-khamenei-hails-his-people-for-demanding-death-to-america-and-israel/
·         Jyväskylän luterilainen seurakunta sen sijaan kunnioitti muslimien ramadanin päättymistä antaen kaupungin muslimeille luvan käyttää Keljon kirkkoaan, kuten uutislähteet kertovat. Valistus näyttää ehtineen sinne ”Käpykyläänkin”, kuten tamperelaiset Jyväskylää vähättelevät. Haluaisinpa nähdä tilanteen, jossa muslimit sallivat kristittyjen käyttävän moskeijaansa.  Vakavasti puhuen, valistamattomat kirkkoherra ja -neuvosto leikkivät tulella eivätkä ymmärrä, mihin se voi johtaa.
·         Hizbullah pidätti Libanonissa 175 omaa miestään, koska he kieltäytyivät taistelemasta Bashar Assadin armeijan tukena Syyriassa. Taistelukelpoisista miehistä alkaa olla puutetta sekä Assadin että Hizbullahin joukoilla. http://www.timesofisrael.com/hezbollah-arrested-own-men-for-refusing-to-fight-in-syria/
·         Chattanoogan kaupungin muslimit ovat ahdistuneet asemastaan, kun muslimi ampui kuoliaaksi 4 USA:n armeijan merijalkaväen sotilaita ja poliiseja. Murhaaja oli tiettävästi Muhammad Youssef Abdulazeez. Muslimit vakuuttavat olevansa sata prosenttisesti USA:n kansalaisia ja tuomitsevat murhan, jonka he pelkäävät sotkevan heidän hyvän mainensa kaupungissa. http://www.timesofisrael.com/chattanooga-muslims-mourning-anxious-after-shootings/
·         Hamasin johtajiin kuuluva Khaled Mashaal näkee nuhteitten kohentumisen hänen johtamansa delegaation vieraillessa Saudi Arabiassa. He tapasivat kuningas Salmanin, kruununprinssi Muhammad bin Nayefin ja varakruunun-prinssin Mohammed bin Salmanin. Delegaation jäsen Salah Bardawi kehui ystävällistä tapaamista, minkä hän uskoi johtavan suhteitten kohentumiseen. http://www.jpost.com/Middle-East/Breakthroughs-already-made-in-Hamas-leaders-surprise-trip-to-Saudi-Arabia-409438









Post a Comment