Friday, July 24, 2015

PERJANTAI 24.07.15

PERJANTAI 24.07.15
1.       ISRAELISSA kuumenee, jos joku ei sitä usko, kehotan katsomaan lämpömittaria, joka kukonlaulun aikaan jo osoitti 23 -24 astetta ja noussee ennusteen mukaan 36 asteen tienoille. Mutta samaa kuumenemista on havaittavissa sekä poliittisella rintamalla kotimaassa että diplomatian kaistalla ulkomaiden ja Israelin välisissä suhteissa. Toisaalta tämä aika on eräänlaista uudelleen asennoitumista tosiasiaan, että maailman johtavat valtiot ovat tunnustaneet Iranin joukkoonsa ja tukevat sitä muita kilpailijoita vastaan - jopa siinä määrin, että USA uhkaa asevoimillaan estää muita maita sabotoimasta tai häiritsemästä Iranin shia-valtion ydinlaitoksia tai sen ydinteollisuuden kehittämistä. Jonkinasteinen valvonta IAEA:n toimesta jatkunee Wienin sopimuksen ja sen salaisten liitteiden mukaan seuraavan 10 vuoden aikana, mitä Teheranin mullah-hallitus jo kiivaasti kiistää.

USA:n kongressi aloittelee Wienin sopimuksen käsittelyä, ja siinä Demokraattisen puolueen kongressijäsenet joutuvat valitsemaan kantansa puolesta tai vastaan. Puoluesidonnaisuus on USA:ssa tiukka, minkä johdosta jäsenet joutuvat samalla arvioimaan suhteensa presidenttiinsä, jonka uskottavuus ja kansainvälisten kysymysten hallintakyky on joutunut pahaan ristiaallokkoon. Obaman saama opetus marxilaisuudesta ja sen oppien toteuttamisesta USA:n sisäpolitiikassa ja koko yhteiskunnassa on yhä selvemmin nähtävissä. Ironista tässä on se, että Rooman paavi Franciscus I:n julkisuudessa antamat lausunnot ja kirjeet ovat suurelta osin yhteneväiset presidentti Obaman omaksuman ideologian kanssa. Siksi paavin vierailua Yhdysvalloissa ja puhetta YK:n yleiskokouksessa syyskuussa odotetaan suurella mielenkiinnolla. Paavin kannatus USA:ssa ylittää Obaman suosion.

Israelin sisäpolitiikassa vältettiin yleislakko Histadrutin sopiessa talousministeri Moshe Kahlonin kanssa järjestelyistä, joilla tilapäistyöntekijäitä voidaan palkata. Järki voitti siinä tapauksessa, mutta Sionistisen Unionin sisäisen rakenteen vuoksi Isaac Herzog ei ole keksinyt keinoa, millä erottautua Tzipi Livnin esiliinan helmoista, eikä uskalla ottaa komentoa käsiinsä ja asettaa naiset kuriin aloittaakseen neuvottelut Bibin kanssa hallitusyhteistyöstä. Bibin tiedetään kuhertelevan Israel Beitenun johtajan Avigdor Libermanin kanssa, sillä ideologisesti he ovat lähellä toisiaan eivätkä näkemyserot avainkysymyksissä ole lopulta kaukana toisistaan.  

Israelin tulevaisuuden ja hengissä säilymisen kannalta johtavien vaikuttajien olisi syytä haudata henkilökohtaiset anti- ja sympatiansa yhteisen edun nimissä.
Tämä olisi tärkeää myös Israelin ja galutissa asuvan juutalaiskansan suhteiden kannalta, jotka ovat pahasti tuuliajolla suuntavaiston ja -mekanismien joutuessa epäkuntoon Obaman harjoittaman hajottamispolitiikan vuoksi. Amerikan juutalaisten on vaikea irrottautua omaksumastaan demokraatteja ja sen mukana demokraattista presidenttiä Obamaa suosivasta asenteestaan, kun Israelin juutalaiset ovat yhä suuremmassa määrin alkaneet tajuta, ettei Obama ole heidän tukenaan eikä lopulta välitä, vaikka Israel tuhoutuisikin. Hän on tehnyt valintansa ja osoittaa sen selkeästi käytännössä, mistä Wienin sopimus on kuvaava esimerkki.
Niille, jotka haluavat tarkemmin tutkia, miten Israelissa asioita nähdään, annan alla pari linkki, joista englannin kieltä taitavat voivat tarkistaa aiemmat näkemyksensä. http://www.jpost.com/Opinion/Into-the-Fray-The-Iran-deal-moronic-myopic-malevolent-mendacious-410036, http://www.jpost.com/Opinion/Middle-Israel-The-Obama-years-410018,

2.       KONGRESSIN käsittely P5+1 maiden neuvottelemasta Wienin sopimuksesta Iranin kanssa, joka allekirjoitettiin viikko sitten tiistaina, alkoi USA:n kolmen neuvottelijan kuulemisella senaatin ulkomaanasioitten valiokunnassa molempien valtapuolueiden edustajien ollessa mukana. Wienin sopimuksesta neuvotelleet ulkoministeri John Kerry, energiaministeri Ernest Moniz ja talousministeri Jack Lew puolustivat kiivaasti sopimusta, joka tunnetaan nimellä ”Joint Comprehensive Plan of Action (JCPOA), sanoen sen olevan ainoan käyttökelpoisen suunnitelman, joka todistettavasti pystyy estämään Irania rakentamasta ydinasetta. Kerry totesi toisessa yhteydessä, että ne jotka kritisoivat suunnitelmaa, kutovat fantasiaa. Hän totesi senaatissa, ettei USA pysty pommittamaan Iranin hankkimaa tieto-taitoa ydinpommin rakentamiseksi, eikä sitä saavuteta sanktioillakaan. Hän sanoi vaihtoehtoisesta suunnitelmasta – eräänlaisesta yksisarvisesta järjestelmästä Iranin täydelliseksi antautumiseksi – ettei ole parempaa suunnitelmaa. ”Se on fantasiaa, selkeästi ja yksinkertaisesti, jonka tiedustelumaailma tulee todistamaan”, Kerry ennusti analyysissaan.

Artikkelin mukaan senaatin demokraatit kuuntelivat puolusteluja tarkkaavaisina, mikä osoittanee useiden saaneen vahvistuksen sopimuksen tukemiseksi, mutta Demokraattisen puolueen johtajat eivät olleet vakuuttuneita. Kongressilla on 60 vuorokautta tutkia sopimusta antaakseen siitä oman päätöksensä. Obama on ilmoittanut veto-oikeudellaan kaatavansa kongressin kielteisen päätöksen. Sen kumoamiseksi kongressi tarvitsee 2/3 osan enemmistön, mihin tarvitaan molempien puolueiden jäsenten kannattajia.  Republikaanit vastustavat sopimusta.
Kerry kiisti tiedot, että talouskysymyksillä olisi ollut vaikutusta neuvottelijoiden asenteisiin. Länsimaiden innokkuus solmia liikesuhteet uudelleen Iranin kanssa osoittaa kuitenkin, ettei totuus liene ihan noin yksinkertainen.

Kerry lupasi vahvistaa Israelin kykyä puolustaa itseään huolimatta siitä, että Israelin pääministeri Benyamin Netanyahu on ollut johtava sopimuksen vastustaja siinä muodossa, miten sitä on julkisuudessa esitelty. USA:n puolustusministeri Ashton Carter ei äskeisen Israelin vierailun aikana luvannut uusia puolustusaseita, mutta hänen myönteinen suhtautumisensa Israeliin oli selviö. Mitä suljettujen ovien takana puhuttiin, on salaisuus eikä yhteistä julkilausumaa annettu, mutta ilmapiiri oli myönteinen sekä pääministerin että puolustusministerin kanssa.

WIENIN sopimuksen myötä – jota USA jo käytännössä soveltaa – Iran tulee nousemaan Lähi-Idän tärkeimmäksi tekijäksi, mitä osoittaa Ranskan presidentti Francoise Hollanden suunniteltu Iranin vierailu kuten myös EU:n ulkopolitiikan johtajan Federice Mogjerinin matka Teheraniin ensi tiistaina. Iranin korkein johto tulee olemaan täystyöllistetty seuraavien viikkojen aikana.
USA on tehokkaasti sysännyt tien sivuun perinteiset liittolaisensa Egyptin, Saudi Arabian ja sen mukana GCC-maat, sekä Israelin. Lähi-Itää muotoillaan nyt täysin uudelta pohjalta, jossa uskonnolliset kysymykset ja sidonnaisuudet tulevat nousemaan entistäkin näkyvämmin julkisuuden valokeilaan.
Sunni- ja shia-muslimien väliset erot ja vuosisatoja kestänyt taistelu vaikutusvallasta tullevat lisäämään jännitystä. Sunni-suunta on lukumääräisesti islamin vallitseva uskonnäkemys. Shiat edustavat vähemmistöä keskittyen Iraniin ja sen lähialueille. http://www.jpost.com/Middle-East/Iran/WATCH-LIVE-Kerry-testifies-before-Senate-ctee-as-Congress-starts-review-of-Iran-deal-409974,

3.       JOHN KERRY kiistää julkisuudessa liikkuvat tiedot, joiden mukaan IAEA:n johtoon uskottu valvontamekanismi Iranin toimista Wienin sopimuksen noudattamisesta perustuu suurelta osin Iranin sille antamiin tietoihin ja tutkimusmateriaaliin. Täten vuosikaudet kiistanalaisen Parchin sotilastukikohdan maanäytteet IAEA saa Iranilta. Tämä osoittaa aiemman epäilyttävän uskottavuuden täydellistä romuttamista ja valvontamekanismin perustavan uuteen uskomukseen Iranin luotettavuudesta.

Senaattori Robert Menendezin esittämään suoraan kysymykseen, onko väitteissä iranin luottamukseen perää, Kerry ei halunnut antaa selvää vastausta, vaan väisteli. ”Se on osa IAEA:n ja Iranin välistä sopimusta, miten ne sen käytännössä hoitavat. IAEA on vakuuttanut, että ne ovat tyytyväisiä vakuutuksiin, että ne pystyvät hoitamaan asiaa kyseenalaistamatta tarpeitaan, ja että ne saavat tarvitsemansa vastaukset”. Kerry lisäsi kiireesti, ettei hän halua paljastaa, miten IAEA toimii, mutta sanoi uskovansa sen kykyyn pysyä ajan tasalla. http://www.timesofisrael.com/us-ducks-response-to-claims-iran-gets-to-self-inspect/

4.       Turkki tunnustaa, että sen ilmavoimat tekivät iskuja Irakissa IS:n joukkoja vastaan loukkaamatta Syyrian ilmatilaa. Iskut olivat Turkin vastaus IS:n joukkojen tekemään iskuun Turkin alueelle, jossa yksi sotilas kuoli. Samalla Turkki ilmoittaa, että USA saa käyttää turkkilaisia lentoasemia ilmaiskuissaan IS:n joukkoja vastaan.

Kolme turkkilaista F-16 hävittäjää lensi maan kaakkoisosassa sijaitsevalta Diyarbakadin kaupungin lentoasemalta iskien kolmeen kohteeseen, joissa ne ampuivat täsmä-ohjuksia IS:n IS:n joukkoja vastaan aikaisin perjantaiaamuna. Turkin armeijan upseeri kertoi anonyymisti, että kaksi kohteista olivat IS:n komento-keskuksia, kolmas oli joukkojen kokoontumispaikka.
Aiemmassa yhteenotossa rajalla Syyrian puolella kuoli yksi Turkin sotilas ja yksi IS:n taistelija. Kaksi Turkin armeijan kersanttia haavoittui. Neljä Turkin armeijan panssaria tulittivat IS:n kohteita Syyrian puolella.
Maanantaina itsemurhapommittaja surmasi 32 ihmistä Turkin puolella rajaa. Pommi-isku aiheutti levottomuutta Turkin kaakkoisosassa, joka on kurdien asuttama. http://www.timesofisrael.com/turkey-confirms-first-airstrikes-on-islamic-state-targets/

5.       UUTISOTSIKOITA
·         Israel luovutti 16 Kobra helikopteria Jordanian armeijalle sen valmistautuessa puolustautumaan IS:n rynnistyksiä vastaan Syyriasta ja Irakista. Israelin armeija on siirtynyt käyttämään USA:ssa rakentamia Apache helikoptereita, jotka ovat tehokkaampia ja voimakkaampia. USA toimii välittäjänä ja ehkä maksajana. http://www.timesofisrael.com/jordan-gets-israeli-choppers-to-fend-off-islamic-state/
·         IS tunnustaa pyssymiestensä ampuneen 4 Egyptin armeijan sotilasta Siinailla vain muutama päivä sen jälkeen, kun se surmasi 7 Egyptin armeijan sotilasta Siinailla. Sotilaat kuolivat torstaina tien varteen asennetusta pommista.  http://www.timesofisrael.com/four-egyptian-soldiers-killed-in-sinai-bombing/
·         Kolme ihmistä, heidän mukanaan ampuja, kuoli miehen aloitettua tulittaa teatteria Louisianassa Lafayetten kaupungissa USA:ssa. Teatterissa esitettiin elokuvaa ”Trainwreck”, lisäksi 7 ihmistä haavoittui. Ampuja surmasi itsensä. Teon suorittajan taustasta ja motiivista ei vielä tiedetä. http://www.timesofisrael.com/2-dead-in-louisiana-theater-shooting-including-gunman/
·         Kerry informoi USA:n armeijan sotilaita tänään Wienin sopimuksesta. Gallupin mukaan sotilaiden enemmistö kannattaa sopimusta. http://www.timesofisrael.com/kerry-to-brief-us-jewish-groups-on-iran-deal/
·         John Kerry kertoi senaatille epäsuorasti, että USA suojelee Iranin ydinlaitoksia Israelin tuhoamisyrityksiltä ja sabotaasilta.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/198565#.VbHqdorxQwA
·         Temppelin uskolliset aikovat järjestää marssin, jolla vaaditaan kolmannen Temppelin rakentamista 2000 vuoden tauon jälkeen. ”On jo korkea aika”. Marssi on tarkoitus toteuttaa sunnuntaina, jolloin paastotaan Tisha B´Av päivää, koska sapattina ei saa paastota. Tisha B´Av on lauantaina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/198549#.VbHq-orxQwA
·         Arabien väittämää Khirbet Sushian kylää ei ole koskaan ollut, vaikka sekä USA että EU tukevat arabien vaatimuksia muinaisen juutalaisen Sushia-kylän raunioille rakennetun 80 ”rakennuksen” säilyttämistä, vaikka osa niistä on telttoja. Korkein oikeus paatti, että arabien rakennukset tulee poistaa. Juutalaisten rakentama Sushian kylä sijaitsee naapurissa. Khirbet on arabiaa ja tarkoittaa raunioita. Alue on kokonaisuudessaan C-aluetta, Israelin täydessä turvallisuus- ja siviilivastuussa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/198541#.VbHsDYrxQwA
·         Arabit pyrkivät vastustamaan IDF:n mennessä pidättämään etsimiään miehiä Beit Ummar kylässä lähellä Hebronia. Syntyneen kähinän aikana sotilaat joutuivat turvautumaan aseisiinsa. Yksi arabi kuoli luodeista, toinen haavoittui jalkaan. Tämä oli toinen arabin surmaaminen 24 tunnin kuluessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/198512#.VbHuLIrxQwA
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 23 -36; Tiberias 28 -42; Suolameri 34 -44: Eilat 31 -45 +C-astetta. Huomisesta alkaen lämpötila alkaa laskea, huomenna 34, maanantaina 32 astetta. Kinneretin pinta laskee 1 sm:n päivävauhtia.







Post a Comment