KESKIVIIKKO 22.07.15

KESKIVIIKKO 22.07.15
1.       AAMU alkoi aurinkoisena joskin heikon pilviverhon suojatessa auringon pahimmalta paahteelta. Aurinko alkoi juuri nousta jonkin verran kuuden jälkeen punertaen itäistä taivaanrantaa käydessäni hakemassa lehden kadun varrelta. Lämpömittarimme näytti 22 astetta, mikä enteilee hellettä täksi päiväksi. Ennusteiden mukaan lämpötila noussee huomenna 24 asteen tienoille pääkaupungin alueilla, Tiberiassa, Suolamerellä ja Eilatissa selvästi yli 40astetta.
LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 22 -32; Tiberias 27 -40; Suolameri 33 -43; Eilat 30 -43 +C-astetta. Näin ovat marjat JP:n mukaan, Times of Israel (ToI) antaa pari astetta alhaisempia lukuja, mutta lämmintä riittää joka tapauksessa. On kesä ja kärpäset!

2.       IRAN on aloittanut oman tulkintansa julkistamisen viikkoja kestäneiden neuvottelujen ja tiistaina allekirjoitetun sopimusasiakirjan sisällöstä, kyseenalaistaen sen oleellisimpia kohtia todeten samalla, että niiden länsimaiden joukossa, joitten edustajat allekirjoittivat sopimuksen, on valtioita, joiden uskottavuuteen ei voida luottaa.
Kuin osoittaakseen tukeaan vanhaan lausumaan: ”Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan!” Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei piteli toisella kädellään automaattiasetta suuri ammuslipas paikoilleen asennettuna kiväärinperää lattiaan tukien puhuessaan massoille Teheranin eid al-Fitr paastokuukauden lopettamistilaisuudessa. Kansa poltti samalla Israelin ja USA:n lippuja huudelleen kuolemaa molemmille Khamenein osoittaessa vinosti myhäillen hyväksymistään ison ja pienen saatanan tuhoamiseksi.

USA:n ulkoministeri John Kerry, jonka kehonkieli (bodylanguage) osoittaa osittaista hämmennystä ja häpeääkin kuin pieni poikanen, joka jäi kiinni varastettuaan äitinsä pikkuleipärasiasta. Hän sanoi olevansa hämmentynyt (disturbet) Iranin aloittamista sanallisista hyökkäyksistä länsimaita kohtaan näin pian sopimuksen saatua myös yksimielisen hyväksymisen YK:n turvallisuusneuvostossa äänin 15 -0.
USA:n kongressin jäsenet ovat ärtyneitä Obaman hallituksen alistettua sopimuksen YK:n turvallisuusneuvoston päätettäväksi, vaikka kongressi vasta aloittaa sen tutkimisen, jolle on varattu aikaa 60 vuorokautta.
Obaman taktiikkana oli ohittaa kongressin käsittely kokonaan. YK:n päätöksen jälkeen kongressin asiaksi jää vain sen ratifioiminen, mutta YKTN:n päätös on joka tapauksessa voimassa, ja sitä toteutetaan jo käytännössä.

RANSKA aloitti maailman mahtivaltioiden ”canossan matkat” Teheraniin voidakseen kääriä päältä parhaat sopimukset. Saksan lähetti Iraniin apulaiskansleri ja talouden ministerin Sigmar Gabrielin, joka esitti isännilleen vaatimuksen Teheranissa, että Iranin tulee tunnustaa Israelin valtio ja lopettaa tulikiven katkuiset hyökkäyksensä juutalaisvaltiota vastaan. Saksa on huolissaan myös Iranin ihmisoikeustilanteesta, mikä vain pahenee. Gabriel matkusti Teheraniin sunnuntaina 3 päivän viralliselle vierailulle, mikä sai aikaan vastalauseiden myrskyn kotimaassaan.
Berliinin demarien nuorisojärjestön (Juso) puheenjohtaja Kevin Kynert kyseli RadioEinsin haastattelussa: ”Eikö Saksa tehnyt tarpeeksi eliminoidakseen Iranin mahdollisen ydinohjelman, vai olivatko taloudelliset intressit nii8n suuret, että ne miehittivät tärkeimmän sijan?” Hän jatkoi todeten, että presidentti Rouhanin aikana Iran teloitti enemmän kansalaisiaan kuin presidentti Ahmadinejadin aikana. ”En halua nähdä hirtettyjen ihmisten roikkuvan saksalaisten nostokurkien nokassa, enkä halua aloittaa kauppasuhteita tämän valtion kanssa”.
Saksan ja Israelin välisen ystävyysseuran lausunnossa todetaan, että Gabrielin vierailu Iranissa antaa täysin väärän viestin Teheranin mullah hallitukselle.

IRANIN ulkoministeriön tiedottaja Marzieh Afkham vastasi maanantaina Gabrielin vaatimuksiin ihmisoikeuksien parantamiseksi todeten, että ”luonnollisesti meillä on omat huolemme ja näkemyksemme olevista uhkakuvista mukaan lukien sionistisen hallitukset uhkaukset ja kriisien juuret alueella. Meillä on täysin erilaiset näkemykset kuin Saksalla koskien määrättyjä kysymyksiä Lähi-Idän ongelmista. Olemme täysin ilmaisseet näkemyksemme eri neuvotteluissa, eikä tässä ole mitään uutta”.
FARS-uutistoimiston mukaan Gabrielin vierailu herätti vastakohtaisuutta Iranissa.

RANSKAN ulkoministeri Laurent Fabius arvioi, että vaikka Ranska otti neuvotteluissa varsin kärkevän asenteen Iranin ydinteollisuuteen, hän ei usko sen vaikuttavan Ranskan ja Iranin välisiin kauppasuhteisiin, koska Ranskalla oli niissä merkittävä ja johtava rooli etenkin auto- ja öljynjalostus-teollisuuden alueilla.

IRANIN sisällä kovan linjan edustajat aloittivat sopimuksen kritisoimisen. Iranin vallankumouskaartin komentaja Qassem Solemani piti sopimusta mahdottomana hyväksyä. Vallankumouskaarti ja sen komentaja Soleimani vapautettiin sopimuksessa sanktioista. Ulkoministeri Mohammed Javad Zarif puolusti sopimusta sanoen, että neuvotteluissa otetaan ja annetaan, mutta että Khamenein tärkeimpinä pitämät vaatimukset pystyttiin toteuttamaan.
Ali Akbar Valejati, Khamenein tärkein neuvonantaja, totesi, ettei sopimus ole täysin odotusten mukainen, mutta ei myöskään tyrmännyt sitä täysin. http://www.jpost.com/Middle-East/Iran/Tehran-turns-down-Berlins-request-to-recognize-Israel-409761

3.       AMERIKASSA pidetty Pew-mielipidetutkimus, joka julistettiin tiistaina, osoittaa amerikkalaisten suhtautuvan hyvin epäilevästi Iranin ja P5+1 maiden väliseen sopimukseen. Kaikkiaan 54 % ilmoittaa, että heillä on vähäinen (33 %) tai olematon (21 %) luottamus, että USA tai kansainväliset yhteisöt pystyvät valvomaan Iranin toimia pitää kiinni sopimusehdoista.
38 % vastanneista ei luota Iraniin ja 35 % ilmaisi luottamuksensa Iraniin horjuvan. Niiden 79 %:n joukossa, jotka sanoivat kuulleensa sopimuksesta, 48 % sanoivat vastustavansa sitä, kun 38 % sanoi hyväksyvänsä sen. 14 % ei tiennyt. Demokraateista 69 % hyväksyi sopimuksen, republikaaneista vain 22 %.
Amerikkalaiset eivät näytä uskovan, että Iranin ja USA:n välit paranevat sopimuksen myötä. 42 % arvioi, että sillä on vähäinen tai olematon vaikutus suhteisiin. 28 % uskoo suhteitten huonenevan entisestään. http://www.timesofisrael.com/poll-most-americans-have-no-confidence-iran-will-uphold-nuke-deal/

4.       JUUTALAISJÄRJESTÖISTÄ Amerikassa AIPAC vastustaa sopimusta, JSTREET kannattaa sitä. Tämä aloittaa AIPACIN taistelun Valkoista Taloa, eli käytännössä Obaman hallitusta vastaan. Tuhansien juutalaisjärjestöjen johtajat ovat soitelleet Valkoiseen Taloon, jossa varapresidentti Joe Biden on asetettu uhrilampaaksi, jota juutalaisjohtajat solvaavat ja haukkuvat ja nimittelevät – tosin joukossa lienee runsaasti myös myönteisesti suhtautuvia, sillä USA:n juutalaiset ovat perinteisesti vasemmistolaisia ja edelleen kannattavat Obamaa.
Obama sanoi puhuessaan veteraanien tilaisuudessa, että ”Sopimus säästää amerikkalais-sotilaitten henkiä poistamalla hedelmättömiä taisteluluja”.
Israelille myönteinen AIRPAC pitää yhteisen tilaisuuden kongressin jäsenten kanssa. Israelin pääministeri Netanyahu on esiintynyt useissa puhe-ohjelmissa pyrkien selvittämään omaa kantaansa, mutta hänen odotetaan muuttavan puheittensa sävyä. YKTN:n päätöstä ei voi muuttaa, ja siksi huomio on kiinnitettävä enemmän suoraan Iranin valtion toimiin ja sen Lähi-Idän tasapainoa häiritsevään aktivisuuteen, joista Iranin rooli terrorismin rahoittamisessa ja tukemisessa on oleellisin ja sen uskotaan nyt sanktioitten höllentymisen myötä lisääntyvän ja muuttuvan entistä radikaalimmaksi.

LÄHIAJAN huomio kiinnittyy Kongressiin, joka äänestänee pian Iranin Wienin sopimuksesta. Voidakseen tappaa sen kokonaan kongressi tarvitsee kahden kolmasosan, minkä saaminen voi osoittautua vaikeaksi uudessa tilanteessa. Kongressilla on 2 kuukautta aikaa tutkia sopimusta ennen äänestystä. http://www.timesofisrael.com/the-campaign-for-and-against-the-iran-deal-gets-personal/
5.       UUTISOTSIKOITA
·         Iranin apulaisulkoministeri Abbas Araqchi sanoi tiistaina, ettei allekirjoitettu sopimus maailman johtavien valtioitten kanssa pienennä Iranin sotilaallista voimaa eikä rajoita sen ohjuskalustoa, ja että Iran tulee jatkamaan alueen liittolaistensa aseistamista. Ali Khamenei vakuutti puheessaan, että Iran tulee jatkamaan aiempaa politiikkansa ja tukemaan liittolaisiaan luetellen useimmat Lähi-Idän kriisipesäkkeet unohtamatta Syyrian ja Irakin hallituksia, Jemenin ja Bahrainin kansoja tai Libanonin ja palestiinalaisten ahdinkoa. Viime vuonna Khamenei sanoi Iranin aseistavan PA:n arabeja, kunnes Israel on tuhottu asein tai alueen asukkaiden kansanäänestyksen kautta. http://www.timesofisrael.com/irans-deputy-fm-we-told-world-powers-well-keep-arming-our-allies/
·         USA:n puolustusministeri Ash Carterin Israelin vierailu toteutettiin salaisuuden verhon suojassa, eikä 3-päiväisen vierailun jälkeen annettu USA:n pyynnöstä yhteistä julkilausumaa. Carter jatkoi matkaansa Jordaniaan, Saudi Arabiaan ja Gulfmaihin. Vierailun tarkoituksena lienee yrittää tyynnytellä ärtyneitä mielipiteitä, mutta ei tarjota hyökkäysaseita. USA tarjosi niitä Israelille, mutta BIBi ei halunnut antaa kuvaa, että hän hyväksyy kompensaatiot Iranin sopimuksesta ja kieltäytyi. BIBI:n tulee kulkea hyvien varoen, ettei hauras hallitus-yhteistyö häiriinny.  Isaac Herzog on kiinni Livnin esiliinan helmassa eikä voi liittyä hallitukseen, vaikka haluaisi. BIBI ja Livni eivät suuren egonsa vuoksi mahdu samaan hallitukseen, vaikka maan edun kannalta Labourin liittyminen hallitukseen olisi enemmän kuin tarpeellinen. Pääministeri Netanyahu antoi lausunnon keskusteltuaan sekä Carterin että Italian pääministeri Matteo Renzin kanssa tuntikausia edelleen harmitellen Iranin Wien-sopimusta. Carter sanoi vain sen verran, että BIBI puhui hyvin suorasukaisesti suljetuissa keskusteluissa. http://www.timesofisrael.com/us-defense-chief-netanyahu-keep-press-in-dark-over-meeting/
·         Israelin apulaisulkoministeri Tzipi Hotoveli – BIBI toimii itse ulkoministerinä – varoittaa Euroopan maita tukemasta NGO-järjestöjä, jotka mustaavat Israelin nimeä ulkomailla ja uhkaavat vieraitten agenttien lainsäädäntöä. Hän mainitsi erikseen nimeltä B´Tzelemin ja toisen Peace Now, jotka muiden ohessa tarkkailevat erityisesti IDF:n sotilaitten toimia tarkastuspisteissä ja tiesuluilla raportoiden havainnoistaan - useimmiten ilman referenssejä - ulkomaiden hallituksille ja Israelin vastaisille järjestöille. Esim. YK:n instituutioiden Israelin vastaiset lausunnot perustuvat valtaosin NGO-järjestöjen keräämiin tietoihin ja raportteihin. Hotoveli sanoo, että ulkomaisten diplomaattien tulee Israelin matkallaan vierailla Länsimuurilla osoituksena juutalaisten oikeudesta Temppelivuoreen. http://www.timesofisrael.com/deputy-foreign-minister-warns-europe-to-stop-funding-left-wing-groups/
·         Ranskan presidentti Francoise Hollande julkaisi sunnuntaina omaperäisen esityksen, jossa hän kehottaa talousongelmien parissa rääpiviä EU-maiden hallituksia luovuttamaan kaiken itsemääräämisoikeutensa Euroopan federatiiviselle hallitukselle. Käytännössä tämä tarkoittaisi Euroopan Yhdysvaltojen muodostamista. Hän kiteyttää sanomansa näin: ”Uhka ei ole liian paljon Eurooppaa (tai sen valvontaa), vaan liian vähän sitä”. http://www.talkmarkets.com/content/us-markets/the-president-of-france-wants-eurozone-members-to-transfer-their-sovereignty-to-a-united-states-of-europe?post=69344&utm_source=taboola&utm_medium=referral
·         Ranskan valtion syyttäjä on sulkenut Arafatin väitettyä myrkyttämistä koskevan jutun kansiot toteen näyttämättömänä. http://www.timesofisrael.com/french-prosecutor-closes-case-on-suspected-arafat-poisoning/
·         Hamasin poliittisen toimiston johtajan Khaled Mashaalin johtaman delegaation vierailu Saudi Arabian pääkaupunkiin, jossa he tapasivat kuningas Salmanin ja hänen kruununprinssejään, on herättänyt poliittiset analyytikot arvioimaan, onko kyseessä uusi diplomaattinen kehitys koskien palestiinalaisten nimellä kulkevien arabien ja Iranin välisiä suhteita. Iran on ollut PA:n ja Gazan arabien uskollinen tukija pienistä häiriötekijöistä huolimatta ja sitä Khamenei edelleen vakuuttaa. Mashaalin taholta on pyritty vaimentamaan vierailun aiheuttamia ristiaallokkoa samalla kuitenkin todeten, että vierailu oli onnistunut ja yhteistyötä jatketaan. Iranin taholta ilmaistaan huolta ja ylenkatsetta, sillä Saudi Arabia ja Iran ovat nousemassa vahvimmiksi kilpailijoiksi Lähi-Idän johtavasta maasta. USA tukee Irania Saudi Arabian kustannuksella, mitä Ash Carter yrittää selvitellä. Saudit pyrkivät saamaan välittäjän osan PA:n ja Gazan arabien sekä Egyptin välisissä neuvotteluissa, joissa Egyptin on toiminut välittäjän roolissa. http://www.timesofisrael.com/in-hamass-embrace-of-sunni-saudi-arabia-a-slap-to-iran/
·         PA:n arabit pieksivät tiistaina Hebronissa 19-vuotiaan nuorukaisen kuoliaaksi syyttäen häntä taikuuden harjoittamisesta. Mies oli mieleltään häiriintynyt. Poliisi ja paikalle saapuneet lääkintävirkailijat voivat vain todeta tapahtuneen. Nuorukaisen surmaamiseen osallistui useita henkilöitä, mutta poliisi pidätti kaksi henkilöä, naisen ja miehen, joiden sanotaan harjoittavan exorcismiä, pahojen henkien ulos ajamista, mikä toteutettiin hakkaamalla epäiltyä. Nuorukainen vietiin sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi. Helmikuussa kuoli 17-vuotias arabityttö, josta parantajat pyrkivät ajamaan pahat henget ulos kaataen väkisin suolavesisekoitusta hänen kurkustaan alas. Kaksi muuta aiempaa kuolemantapausta rekisteröitiin henkien ulosajamisen yhteydessä v. 1998 ja 2011. http://www.timesofisrael.com/mentally-ill-palestinian-teen-beaten-to-death-in-exorcism/
·         Iran ostaa Venäjältä sata lentokoneitten tankkauskonetta IL78 MKI (Naton Midas) voidakseen yltää koneillaan kaikkialle Lähi-Idässä aina 7 300 km:n päähän tukikohdastaan. Tankkauskone voi tankata 6 -8 konetta samanaikaisesti. Tilaus jätettiin viime viikolla DF:n mukaan, mutta se on vastoin äsken solmittua Wienin sopimusta P5+1 maiden ja Iranin välillä. http://www.debka.com/article/24759/Iran-buys-100-Russian-refueling-aircraft-for-its-air-force-to-reach-any-point-in-the-Mid-East-
·         PA:n arabit aloittivat mielenosoituksen Birginissä Jeninistä länteen IDF:n pyrkiessä keskiviikkona pidättämään etsimänsä terroristin. Syntyneen kahakan aikana rajapoliisit surmasivat 21-vuotiaan mielenosoittajan. Sotilaat pidättivät Muhammed Ali Atiqin PA:n lähteen mukaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/198467#.Va9bjorxQwA, http://www.timesofisrael.com/palestinian-man-shot-dead-by-idf-during-clashes-sources-say/,
·         Rajapoliisi pidätti 120 PA:n arabia, jotka laittomasti pyrkivät Israelin puolelle. Pidätettyjen joukossa oli tunnettuja rikollisia, osan katsottiin aiheuttavan turvallisuusriskin. Tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana tunkeilijoita pyrki Israeliin lähellä Oranitia ja Rosh HaAyinia. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Border-Police-capture-120-Palestinians-attempting-to-illegally-cross-into-Israel-409784
·         Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi on pyrkinyt rajuilla otteilleen murskaamaan maassaan toimivat ääriliikkeet, joista Muslimiveljeskunta on ollut tärkein kohde. Nyt IS:n tunkeuduttua näyttämölle panokset kasvavat ja tunnelma tiivistyy. Egyptin turvallisuusjoukkojen etsityin mies Hisham al-Ashmawy, entinen erikoisjoukkojen upseeri, mutta islamistien joukkoihin liittynyt mies, sanoo julkaisemassaan tiedotteessa julistaneensa pyhän sodan, jihadin, Egyptin hallitusta vastaan. Egyptin armeijasta islamisteihin karanneet upseerit aiheuttavat suuren vaaratekijän presidentti Isisin pyrkimyksille islamistien hajottamiseksi, sillä heidät on koulutettu länsimaisten menetelmien mukaan ja he tuntevat armeijan ajattelutavan ja voivat helposti esiintyä sotilaina iskuissaan armeijan tukikohtiin. http://www.jpost.com/Middle-East/Wanted-Egyptian-militant-urges-jihad-against-Sisi-409779
·          


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019