SUNNUNTAI 28.06.15

SUNNUNTAI 28.06.15
1.       VIIKON ensimmäinen päivä alkoi suotuisissa merkeissä, ilma oli kuin maitovelliä, lämpöistä ja pehmoista, jota tuuli hieman sekoitteli. Mittari näytti 20 astetta, vaikka ennusteet lupaavat vain 17 astetta, mutta meidän mittari vetää aina vähän kotiin päin. Taivas on kauttaaltaan heikon pilviverhon peittämä, mikä lisää mukavuuden tuntua. Lämpötila noussee iltapäivällä 27 asteen tienoille, varsin siedettävä vielä.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 17 -27; Tiberias 22 -34; Suolameri 27 -37; Eilat 26 -38 +C-astetta. Huomenna ennustetaan asteen verran lisää taivaan pysytellessä kainosti ohuen pilviverhon suojassa, mutta joka tiistaina poistuu.

Israelin vastaisuus lisääntyy maailmalla. Sitä pyritään peittelemään milloin milläkin nimikkeellä: antisemitismi tai antisionismi tai muuta, mikä ei hämää tarkkailijaa.
USA:ssa korkein oikeus päätti 5 -4, että homoliitot laillistetaan koko Yhdysvaltain alueella, eli 50 osavaltiossa, mikä ruuhkautti rekisterivirastot osavaltioissa, joissa se oli ollut kielletty, Ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa kulkea laittomuuden tietä.

2.       USA:n presidentti Obama, jonka kerrotaan opiskeluaikanaan ja valmistuttuaan juristiksi olleen Chicagon homoklubien vakiovieras erikoistuen vanhoihin miehiin, ei häpeillyt avoimesti osoittaessaan iloaan verraten sitä salamaniskuun amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Tulee mieleen Jeesuksen sana opetuslapsilleen, jotka palasivat onnistuneelta saarnamatkaltaan. ”Minä näin saatanan putoavan taivaalta kuin salaman”. Perusteet vain putoamiseen ovat vastakkaiset.
”TÄMÄ tulkinta on voitto Amerikalle”, ensimmäinen avoimesti homoutta kannattava USA:n presidentti Obama sanoi. ”Tämä päätös vahvistaa sen, mitä miljoonat amerikkalaiset jo aiemmin uskoivat sydämessään. Kun amerikkalaisia kohdellaan tasavertaisina, me kaikki olemme enemmän vapaita”, hän iloitsi haltioituneena. Illan tultua Valkoisen Talon rakennukset valaistiin homouden sateenkaarivärein osoitukseksi, mihin suuntaan maailman johtavaa valtiota kuljetetaan kuin pässiä.

OBAMAA äänesti yli 75 % Yhdysvaltain juutalaisista, ja hänen kannatuksensa on edelleen yli 50 %:n luokkaa juutalaisten keskuudessa – joskin se on pudonnut selvästi Israelin juutalaisten keskuudessa Obaman ja Netanyahun suhteiden painuessa korrekteista keskinäiseen syyttelyyn. Jää vain ihmettelemään, miksi älykkäinä pidetyt juutalaiset ovat langenneet Obaman maagisuuden loukkuun.

Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon tviittasi sivullaan ihaillen USA:n korkeimman oikeuden päätöstä todeten: ”USA:n korkein oikeus teki tänään tärkeän, oikeudenmukaisen ja historiallisen päätöksen”, hän uhosi perjantaina. ”Jokaisella ihmisellä on oikeus mennä naimisiin ja saada lapsia riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Toivon toisten maitten, niiden mukana Israel, noudattavan USA:n esimerkkiä ja antavan tämän perusoikeuden kaikille”. En tiedä Yaalonin seksuaalista orientoitumista eikä se minulle kuulu, mutta hänen lausuntonsa osoittaa jonkin asteita hämäännystä ja vapautumista pidätetyistä tunteista. Luulisi Israelin puolustusministerillä olevan tärkeämpiä kysymyksiä pohdittavinaan.
ISRAELIN liberaalit juhlivat tätä historiallista päätöstä, mutta esittivät samalla toivomuksen, että Israel jonain päivänä liittyisi niiden 22 maan joukkoon, jotka jo ovat hyväksyneet homouden keskuudessaan.
Obama lähetti viestin oppositiojohtaja Isaac Herzogille kutsuen oikeuden päätöstä ”rohkeaksi ja tärkeäksi askeleeksi”. Herzogin kantaa ei tiedetä, mutta Sionistisen Unionin kakkoshenkilö Tzipi Livni ehätti onnittelemaan päätöstä todeten, miten hän puheessaan Beershevassa edellisenä päivänä painotti tasa-arvon suomista kaikille.

Korkeimman oikeuden päätös herätti Yhdysvalloissa katkeraa vastustusta. Ainakin Mississippi ja Louisiana ilmoittavat, etteivät ne anna avioliittolisenssejä välittömästi. Oikeuden päätökset tulevat yleensä voimaan 25 päivän kuluessa päätöksestä.
Yksi johtavista oikeistolaisista tuomareista Antonin Scalia kutsuu päätöstä uhkaksi demokratialle todeten, että ”päätöksen tekijäni ja 320 miljoonan amerikkalaisen päätöksentekijät rannikolta rannikolle ovat ne viisi tuomaria yhdeksästä korkeimmassa oikeudessa”.
Myös republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaat ovat alkaneet esittää kantansa oikeuden päätöksestä, mutta vain Mike Huckabee esitti toistaiseksi eriävän kantansa toisten odotellessa kansan reaktioita. Huckabee kutsui päätöstä ”perustuslain vastaisen juridisen tyrannian hallitsemattomaksi toimeksi”.
Kuten yleistä, etenkin johtavan tuomarin John Robertsin epäillään painostuksen ohessa joutuneen lahjussyytteiden uhriksi.

LOUISVILLEN arkkipiispa Joseph Kurtz Kentuckysta, USA:n katoisten piispojen konferenssin presidentti, lausui näin: ”On erittäin moraalitonta ja epäoikeuden-mukaista hallituksen julistaa, että kaksi samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat solmia avioliiton”. Opposition edustajat sanovat, että ”päätös tämän kaltaisissa kysymyksissä tulisi tehdä osavaltioissa eikä oikeuden tuomarien päätöksellä”. http://www.timesofisrael.com/jewish-groups-celebrate-supreme-court-ruling-on-gay-marriage/, http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Yaalon-I-hope-Israel-follows-US-lead-and-permits-gay-marriage-407263

3.       EHDIN jo ihmetellä mielessäni, ´miksei kukaan syytä juutalaisia ja Israelia USA:n korkeimman oikeuden päätöksestä sallia homoliitot. Tulihan se sieltä lopulta.

Luterilainen pappi ja poliittinen aktivisti Mark Dankof selitti puhuessaan Iranin TV:n toimittajille perjantaina, että USA:n korkeimman oikeuden päätös julistaa osavaltioiden tekemät päätökset homoliittojen kieltämiseksi ovat perustuslain vastaisia, on seurausta juutalaisten vaikutusvallasta ja rahasta, jota käytetään kristillisen kulttuurin ja arvojen tuhoamiseksi maailmalla.
”Ei tulisi väheksyä, että voitot abortin suorittamiseksi vaadittaessa ja LGBT oikeudet kuvastavat juutalaisten epäsuhtaista vaikutusvaltaa, rahaa ja aktiivisuutta Yhdys-valloissa”, hän julisti.
”Juutalaisen roolin merkitys abortin, LGBT, ja pornografian levittämiseksi voitaneen dokumentoida GOOGLE-search kautta, etenkin katsottaessa Frankfurtin koulua ja sen instituuttia sosiaalisesta tutkimuksesta”, Dankof väittää. Hän väitti edelleen, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on yksi harvoista johtajista, jotka ovat havainneet tämän vaaran. ”Uskon, että presidentti Putin on avaintekijä tämän globalin uhkan torjumiseksi, ja kulttuurin eheyden ja kansallisen itsenäisyyden palauttamiseksi maassaan, muodostaen esimerkin sionistisen maailmanlaajuisen tavoitteen voittamiseksi”.
USA:ssa on 13 osavaltiota, joissa homoliitot ovat kiellettyjä.
Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan ne ovat perustuslain vastaisia.
Obama allekirjoitti 2010 lain, jolla homot voivat palvella USA:n asevoimissa.
V. 2013 korkein oikeus päätti, että v. 1996 säädetty laki, jolla avioliitto määritetään Federatiivin edun mukaisesti miehen ja naisen väliseksi, on perustuslain vastainen. http://www.jpost.com/International/Lutheran-pastor-says-Jews-to-blame-for-destroying-Christian-values-after-US-approves-gay-marriage-407353,

4.       ISIS joukkojen käyttämät hirmuteot perustuvat Talmudin rituaaleihin, väittää Syyrian kysymysten asiantuntija. Tämän ”asiantuntijan” mukaan Islamin valtion suorittamat äärimmäisen väkivaltaiset teot poikkeavat muitten ryhmien toimista, mikä hänen mukaansa on Israelin syytä.
Syyrialainen analyytikko Hessam Zoaib kertoi havainnoistaan Iranin FARS uutis-toimiston toimittajille, että Islamin Valtion tarkoitus ja tyyli, millä se harjoittaa väkivaltaansa, poikkeaa muitten ryhmien suorittamista alueella ja on Israelin syytä.
Zoaib selittää, että israelilaisten läsnä olo IS:n komentokeskuksessa nähdään sen suorittamien terroritekojen julmuudessa, jotka perustuvat Talmudin rituaaleihin.

ZOAIB ei esittänyt väitteittensä tueksi otteita Talmudista, joilla olisi pystynyt verifioimaan hänen väitteittensä todenperäisyyttä.
FARS uutistoimisto sen sijaan on julkistanut useita näytteitä ISIS-joukkojen suorittamista hirmuteoista, jotka osoittavat täydellistä piittaamattomuutta ihmisen kärsimyksistä ja inhimillisyyden osoittamisesta.
Viimeisimpiä esimerkkejä ovat: ’
·         Tapaus, jossa ihmisiä täyteen ahdettu teräshäkki upotetaan asteittain vesialtaaseen, jossa he hitaasti hukkuvat.
·         3 ryhmän sieppaamaa miestä lukitaan autoon, joka tuhotaan pst-ohjuksella
·         7 miestä on sidottu ryhmäksi, kullakin miehellä pommi kaulassaan. Videossa näytetään miesten pään irtoaminen ruumiista, kun räjähteet laukaistaan.

Islamin valtio käyttää näitä kauhistuksia propagandassaan miesten ja naisten värväämiseksi joukkoihinsa sekä arabimaista että etenkin länsimaista, mitkä oudosti vaikuttavat ihmisten haluun päästä osallistumaan niihin. Se antanee heille tuntemuksen voimasta ja toisen ihmisen täydellisestä hallinnasta, jossa hylätään kaikki ihmisyyden ja inhimillisyyden rajoitteet. Länsimaissa pelätään aikaa, jolloin nuo raakimukset palaavat kotimaahansa alkaen soveltaa toimiaan siellä.

Toinen päämäärä on tietenkin pelon ja kauhun levittäminen vihollisen leiriin, mistä on useita esimerkkejä Irakin ja Syyrian armeijan joukkojen paosta ilman taisteluja.
Artikkelissa todetaan ironisesti, etteivät Talmudin saget ole vielä lähettäneet opiskelijoitaan opettamaan IS:n joukoille kosheri sodankäyntiä. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/ISIS-atrocities-based-on-Talmudic-rituals-says-Syrian-expert-407324

5.       UUTISOTSIKOITA
·         Entinen tiedustelujohtaja Yadlin ennustaa, että kurdien johdosta Israelin harjoittama pyyteetön hyväntekeväisyys haavoittuneiden hoitamiseksi Syyrian rajan tuntumassa pakottanee Israelin lopulta osallistumaan
avoimesti Syyrian sisällissotaan, mitä se ei haluaisi. Hän ennustaa, ettei
juutalainen oikeudenmukaisuus voi lopulta katsella sivusta, miten terroristit lahtaavat Syyrian vähemmistökansalaisia. Ensimmäinen testi tapahtunee silloin, kun Al-Qaidan liittolainen Al-Nusra tai IS:n joukot hyökkäävät druusi-kyliin ja kaupunkeihin lähellä Israelin pohjoisrajaa. Druuseja asuu druusi-vuorilla puolisen miljoonaa. He sanovat, etteivät he tarvitse sotilaita vaan aseita. Toinen osa heistä asuu Turkin rajan tuntumassa, jossa Al-nusran joukot surmasivat toistakymmentä druusisiviiliä pyytäen anteeksi erehdystä.

Al-Nusra johtaja Muhammad al-Julani sanoo, että he ovat aloittaneet druusien värväämisen joukkoihinsa. Taistelijoista alkaa olla pulaa sekä Assadin ja Hizbullahin armeijassa että myös kapinallisten joukoissa. Vuosikausia kestäneet taistelut rassaavat miesten kestävyyttä heidän halutessaan käydä tervehtimässä perheitään tai siirtymään siviiliin.
Israelin sotilastiedustelun entinen johtaja Amos Yadlin sanoo, että on välttämätöntä Israelin estää druusien massamurha, sillä useita druuseja palvelee IDF:n riveissä, se on veriliitto. Druusipäällikkö sheikki Muafak Tarif sanoi tavattuaan Netanyahun, etteivät he halua Israelin sekaantuvan Syyrian sotiin, vain inhimillistä ja sotilaallista apua he kaipaavat. http://www.timesofisrael.com/for-israel-a-druze-dilemma/
·         Hälytyssireenit soivat ilmoittaen, että Gazasta on ammuttu raketti tai useampia Yad Mordechain ja Netiv Ha´Asaran alueille. Sireenit soivat 11.10 aikaan sunnuntaiaamuna. Tuhoista ei ole ilmoitettu. Ei ole selvää, oliko hälytys virhesoitto tai putosiko raketti Gazan puolella turva-aitaa. Ruotsalaisen laivan Gothenburgin johtama saattue, flotilla, purjehtii kohti Gazan aluevesiä ja mahdollista yhteenottoa IAN:n alusten kanssa. Kuvista päätellen mukana on useita pienaluksia, jotka voivat yrittää ohittaa Israelin saarron hajaantumalla, mikä voi pakottaa käyttämään kovempia otteita. Egypti sulki Rafatin terminaalin kahden tai kolmen päivän jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197364#.VY-34LLxQwA
·         Danny Danon vaatii, että oikeuskanslerin tulee estää arabikansanedustajien, jotka osallistuvat Gazan saarron murtamisyritykseen, osallistuminen Knessetin toimintaan. Tätä on yritetty aiemminkin, mutta oikeuskansleri Yehud Weinsteinin rohkeus ei taida riittää siihen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197365#.VY-6fLLxQwA
·         Siviilihallituksen lähettämä gangsterijoukko kävi taas kerran tuhoamamassa Hazon David synagogan Kiryat Arban lähellä väittäen, että se oli rakennettu laittomasti. Kylä rakennettiin 2001 David HaCohenin ja Chezi Mullamin muistoksi, jotka terroristit murhasivat lähellä Kiryat Arbaa. Itamar Ben Gvir ranoo paikallisen sotilasjohtajan käyttäytyvän kuin norsu posliinikaupassa. Ben Gvir sanoo, että synagogan ympärillä on useita laittomia arabitaloja, mutta niihin armeija ei koske, mikä lisää asukkaitten vihaa. Juutalaisyhteisö on tuhottu jo 33 kertaa (huomaa vapaamuurarien luku), rakennettu aina uudelleen. Jollakin ei ole järkeä päässään, ei edes ”hiukka-ripponut”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197359#.VY_BlbLxQwA
·         Laivaston komentaja Eliezer Maron varoittaa, että Israelin tulee toimia nyt freedom-flotillan pysäyttämiseksi eikä odottaa Iranin laivaston alusten ankkuroimista Gazan aluevesille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197354#.VY_EWLLxQwA
·         Terroristit tulittivat ambulanssia Beit Elin lähellä. Autosta löydettiin kolme luodinreikää. Terroristit pakenivat Bitin arabikylään. Kukaan ei haavoittunut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197349#.VY_FJrLxQwA
·         Arabiterroristi avasi tuleen Jordanjoen laaksossa ID F:n tarkastusasemaa vas taan. Sotilaat vastasivat tuleen haavoittaen terroristia kuolettavasti. Terroristilla oli uudistettu Carl Gustav automaattiase. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197313#.VY_GDLLxQwA
·         Satoja israelilaisia kävi lähteellä, jossa terroristit murhasivat Danny Gonenin ja haavoittivat hänen kumppaniaan. Ministeri Uri Ariel sanoi, että lähde ja sen vieressä oleva lammikko rakennetaan turismikohteeksi. Lähteen nimi Ein Bubin muutettiin muotoon Ein Danny. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197325#.VY_G2rLxQwA
·         Chabad rabbin auto poltettiin LA:ssa Hollywoodissa Olympusvuorella. Rabbi Sholom Ben Rodel vakuuttaa, että isku oli antisemiittinen. Autosta kuultiin toistuvia räjähdyksiä sen palaessa kokonaan. Poliisi tutkii asiaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197310#.VY_H6rLxQwA
·         PLO neuvottelee Hamasin ja Islamic Jihadin kanssa PA:n uudesta hallituksesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197348#.VY_JebLxQwA,
·         PA/PLO:n mukaan ICC aloittaa tutkimukset syytteistä Israelin sotarikoksista. Israelin olisi hyvä estää sen tutkijoitten pääsy Israeliin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197346#.VY_J4LLxQwA
·         Ainakin 5 brittiä kuoli Tunisian terrori-iskussa. Ranskan poliisin mukaan Ranskan, Tunisian ja Kuwaitin terrori-iskut oli koordinoitu eivätkä yksinäisten susien tekemiä. Niissä kuoli yhteensä n. 50 ihmistä, Tunisiassa yksin 37.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/197335#.VY_KWLLxQwA, http://www.debka.com/article/24700/ISIS-%E2%80%9Clone-wolf%E2%80%9D-violence-on-global-stage-baffles-Western-authorities-fighting-terror,
·         Ranskalla on vielä kolme varausta Iranin sopimukseen liittyen, jotka Iranin tulee täyttää ennen sopimuksen allekirjoittamista. http://www.timesofisrael.com/iranian-fm-west-must-stop-excessive-demands/
·         Ecoland Group aikoo rakentaa Suomeen 40 asuntoyksikköä, joiden ostajiksi houkutellaan israelilaisia. Ryhmä osti Petäjäsaaren Suomesta 16 miljoonalla USD Kaavin kirkonkylän läheltä . Ryhmä on jo myynyt 14 asuntoa, sillä ”Tel Avivista on vaikea löytää saaria”, kuten ryhmästä todetaan. Saari ostettiin kirkolta. Sen pinta-ala on 40 5 eekkeriä. Asunnot rakennetaan ekologisten vaatimusten mukaan. Järeitä koneita ei käytetä eikä teitä päällystetä saarella. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4672823,00.html
·         Egyptissä oli pieni 5.2 asteen maanjäristys. Sen keskus oli Suweidan niemimaalta etelään, josta israelilaiset ylittivät Punaisenmeren, mutta järistys tuntui Eilatista Haifaan saakka. Se ei aiheuttanut vahinkoa Israelissa.




       






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019