PERJANTAI 12.06.15

PERJANTAI 12.06.15
1.       TAIVAANKANSI on osittain pilvien peitossa, mikä jatkunee ainakin huomiseen saakka, mutta kirkastuu sunnuntaista alkaen. Lämpötila oli aamulla 16 asteen vaiheilla ja noussee ennusteen mukaan 26 asteen tienoille. Sunnuntain jälkeen lämpötiloissa tapahtuu hienoista nousua, mutta mitään dramaattista muutosta ei ennusteiden mukaan ole odotettavissa.
LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 15 -25; Tiberias 21 -33; Suolameri 26 -36; Eilat 24 -37 +C-astetta. Hellesää jatkuu Tiberiaan, Suolameren ja Eilatin alueilla päivän korkeimman lämpötilan pysytellessä selvästi yli 33 astetta.

2.       Israelin arabien pääasiassa asuma rannikkokaupunki Jizr az-Zarqa Kesarean ja  Maagan Michael kibbutsin välissä on tuntematon useimmille rantalomapaikkaa hakeville, mutta nyt kaupungin asukkaat ovat havahtuneet ja aikovat muuttaa tilanteen päästäkseen mukaan turismimarkkinoille.
Kuvissa kaupunki ja sen ranta-alueet näyttävät varsin eksoottisilta, joskin arabi-alueilla yleinen roskaisuus on havaittavissa täälläkin.
Times of Israelin artikkelin yhteydessä oleva kuvakokoelma antaa kuvan rauhallisista rannoista, joilla ihmiset istuskelevat aikaansa tappaen tai vain nauttiessaan kesän lämmöstä ja Välimeren näkymistä lasten järjestäessä omia leikkejään matalassa merivedessä tai pyrkien mukaan värikkäisiin kalastusveneisiin.

Rannikon edustalla on pieni majatalo ja kuppila, mutta muuten palvelut lienevät varsin vähäisiä, mikä lisää paikan idyllisyyttä ja alkuperäisyyttä, jos pystyy hyväksymään hietikolle heitetyt roskapussit, autonrenkaat ja muut yleistä siisteyttä häiritsevät tekijät. Kaupunki on hämmästyttävän alkuperäinen, mutta köyhä saareke Israelin kehittyneiden kaupunkien ja kylien rinnalla. Juhlapäiviä vietetään arabitavan mukaan yleisellä juhlinnalla kaduilla asiaan kuuluvine meluisine kulkuineen ja aseitten laukomisineen, jotka joskus haavoittavat sivullisia tarkkailijoita.

KAUPUNGIN asukasluku on 13 000, ja koska tilaa on vähän, asukkaat joutuvat laajentamaan elintilaansa taivasta kohti, mikä lisää kaupunkikuvaan oman viehättävyytensä. Väkiluvusta on 50 % alle 19-vuotiaita. Koska kaupunki ei ole huolehtinut leikkipuistojen tai palloilualueiden rakentamisesta, lapset ja nuoret viettävät aikaansa enimmäkseen kapeilla ja mutkaisilla kaduilla, mikä aiheuttaa omat ongelmansa liikenteelle kaupungissa.

JIZR az-Zarqa tulee nousemaan hitaasti yleiseen tietoisuuteen, lupaavat Israelin juutalainen Ahmed Juha ja Israelin arabi Neta Hanien, kaksi yrittäjää, jotka avasivat JUHA-hostellin rannan tuntumaan. Hanien toimi aiemmin scuba-sukelluksen ohjaajana, mutta käydessään kaupungissa ihastui sen ainutlaatuiseen yhdistelmään arabikulttuurista ja merestä. Hanien kertoo, että useimmat yhdistävät köyhän kaupungin rikollisuuteen ja vihamielisyyteen vierailijoita kohtaan, mikä ilmeni heidän autojensa kivittämisenä toisen intifadan aikana, mutta hän ihastui sen idyllisyyteen ja mahdollisuuksiin, joita ei ollut hyödynnetty.
Kaupunki tunnetaan nimellä JISR, ja koska se sijaitsee kansallisen vaellusreitin varrella, se voisi tarjota ihanteellisen pysähdys- ja levähdyspaikan vaeltajille ja ”selkäreppulaisille”.

JUHA kertoo, että kaupungin imagoa ovat häirinneet sen beduiini-alkuperä ja arabien silmissä se, että se suhtautui myönteisesti Israelin vapaustaisteluun 1948. Sen asukkaat eivät panneet kodeistaan, kuten monien muiden kylien ja kaupunkien arabit, jotka mieluummin kuuntelivat johtajiensa houkutteluja miehittää juutalaisten omistamia rakennuksia ja maa-alueita, kun Israelin sota olisi nopeasti voitettu ja juutalaiset joko ajettu pois maasta tai tapettu. Juha koki arabien harjoittaman boikotin, kun hän opiskeli toisessa arabikaupungissa, jonka asukkaat kutsuivat häntä nimellä Ghawarnah. Se oli jordanialaisen maalaisheimon nimi, joka asettui asumaan JISRIn kaupunkiin.
JUHA suhtautui Hanien esittämään ideaan epäillen, mutta nähtyään samantapaisen hostellin toiminnan Nasaretissa, hän päätti lähteä mukaan, joskin varovaisesti. Demokraattisen Instituutin johtaja Eran Ben-Jemini, joka sai Juhan ja Hanienin suostumaan yhteiseen hankkeeseen, myöntää sosiaalisen ja kulttuurieron heidän välillään: Hanien on koulutettu juristi, joka haluaa järjestää asiat lailliseen muotoon, kun Juha on vapaamielisempi ja haluaa hoitaa asioita vähemmän muodollisesti. Keskustellen ja opastajia kuunnellen he lopulta löysivät toisensa uskottavuuden. Heillä on motto: ”Jos rakennamme, vieraat tulevat”.  Äskettäin heidän hostellissaan yöpyi 30 vaeltajaa, joita kestittiin arabitavan mukaan, josta huolehti Juhan vaimo Haifa. Juha kertoo, että harvat vierailijat tuntevat arabikielen tai – kulttuurin.  

ISRAELIN syntymäoikeus järjestö Taglit-Birthright Israel, joka tarjoaa ulkomailla asuville juutalaisnuorille ilmaisia opetusmatkoja Israeliin, on liittänyt Jizr az-Zarqan kaupungin ohjelmaansa vieden 10 ryhmää Juhan omistamaan hostelliin. Kaupungilla ei ole tarjolla hiekkarannan lisäksi juuri mitään muita toimintamuotoja, mutta opastettu patikkaretki kaupungissa, joka kestää 15 minuuttia, voi antaa monille heistä ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua arabikulttuuriin. Kaupungissa ei ole julkista liikennettä, ja infrastruktuuri on pahasti puutteellinen, mutta uudenlainen aktiivisuus saanee koko kaupungin heräämään toivottuun nousuun.  http://www.timesofisrael.com/overlooked-arab-israeli-beach-town-opens-its-doors-to-tourists/

3.       ISRAELIN vastainen liikehdintä jatkaa maailmalla näennäisen esteettömästi, mitä tukevat YK:n ja EU:n omaksumat juutalaisvaltiolle vihamielinen asennoituminen omine boikottiuhkauksineen ja vaatimuksineen Israelin vetäytymiseksi 1949 aselepo-linjoille, joita ei ollut tarkoitettu rajoiksi, ja joihin Israel ei voi suostua pitäen niitä Auschwitzin rajoina, kuten Abba Eban niitä nimitti.

PALESTINAN kansallinen aloite (PNI) nimisen järjestön pääsihteeri Mustafa Barghouti, joka tunnetaan yhtenä pahimmista Israelin vastaisista henkilöistä, kehottaa kansainvälistä solidaarisuusliikettä tukemaan voimistamaan taloustukeaan PA:n arabeille heidän Israelin vastaisissa toimissaan. Hän kehotti liikettä boikotoimaan Israelia ja vaatimaan investoijia vetämään tukensa pois Israelista.
Puhuessaan Oxfordin Yliopistossa Lontoossa keskiviikkona hän selitti, että boikotin kohteina ovat palestiinalaisalueiden miehitys ja Israelin rasistinen hallitus.
Barghouti selitti, että boikotti on suurin inhimillinen aseeton taistelu kansan oikeuksien ja vapauden saavuttamiseksi kuten Etelä Afrikassa, syyttäen Israelia apartheidista, joka on täysin sopimaton nimitys Israelina ja PA:n välisissä suhteissa.
Hän viittasi Ranskan Orange Telecom päätökseen viime viikolla lopettaa liike-toiminnat Israelin kanssa todeten, miten boikotti toimii käytännössä. Yhtiön johtaja Stephane Richard totesi Kairossa lopettavansa liiketoimet Israelin kanssa välittömästi, ellei hänen tarvitsisi huolehtia taloudellisista menetyksistä. Stephane Richard matkusti kiireesti Israeliin, jossa hän tapaa pääministeri Netanyahun.

NETANYAHU kehotti lähetystövirkailijoita Pariisissa välttämään Richardin tapaamista, ja että jos hän haluaa selvittää jotain, hänen tulee matkustaa Israeliin. Hän lensi tänne yksityiskoneellaan torstai-iltana, tavaten pääministerin toimistossaan tänään. Richard on useaan otteeseen sanonut pahoittelevansa Kairossa antamiaan lausuntoja Israelin boikottamisesta.
Eräs hallituksen ministeri totesi: ”Richardin lausunnot Kairossa ovat hyvin vahingollisia” jatkaen, että on hyvin tärkeää kuulla Richardin julkisesti peruuttavan lausuntonsa pääministerille. ”BDS-liike ei ole onnistunut vakuuttamaan liike-elämää eikä sillä ole juuri mitään vaikutusta Israelin talouteen. Se on epäonnistunut.
Siksi he kuvittelivat Richardin lausuntojen vahvistavan heidän asemaansa, ja siksi on hyvin tärkeää, että julkisesti todetaan sen epäonnistuminen”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/196646#.VXp-d1PxQwA

ORANGE toimitusjohtaja Stephane Richard sanoi tavattuaan pääministeri Netanyahun, että hänen edustamansa järjestö on onnellinen voidessaan investoida Israeliin, ja sanoi olevansa onnellinen, että hän voi henkilökohtaisesti selvittää syntynyttä epäselvyyttä Kairon lausuntojen vuoksi, mitä hän kutsui väärin ymmärtämiseksi.
Kuten toisessa yhteydessä on ilmennyt, ORANGE on voimakkaan painostuksen alaisena katolisen kirkon tukemien NGO-järjestöjen taholta. Richard vakuutti, että Orange vastustaa syrjimistoimia Israelia vastaan. http://www.timesofisrael.com/orange-chief-says-telecom-firm-happy-to-invest-in-israel/,http://www.ngo-monitor.org/article/catholic_aid_societies_and_political_campaigns_directed_at_israel_0

4.       ISRAELIIN laittomasti tulleiden aiheuttamat rikokset ovat Tel Avisissa lisääntyneet siinä määrin, etteivät ihmiset uskalla mennä töihinsä ilman poliisisuojaa vanhoista ja eläkeläisistä puhumattakaan, joita vastaan hyökätään keskellä päivää.
Yksi pahimmista ja vaarallisimmista paikoista on vanha keskusbussiasema, jossa työskentelevät ovat palkanneet yksityisiä vartijoita, koska poliisi ei joko halua tai pysty antamaan turvaa, mitä varten poliisilaitos on perustettu.
Mediassa esiintyy toistamiseen artikkeleita, joissa valitetaan Tel Avivin eteläosan tilanteen toivottomuutta ja sitä, miten se pahenee ilman, että viranomaiset ymmärtäisivät tilanteen vaarallisuutta koko kaupungille ja maalle.
Huumeet, raiskaukset, ryöstöt sekä kaduilla että asunnoissa lisääntyvät, eivätkä yksin elävät vanhat ihmiset uskalla mennä kauppoihin väkivallan pelossa.

Hapoalim-pankin haaraosaston palkkaamien vartijoiden tehtävänä on suojella pankin omistamaa kiinteistöä, mutta käytännössä he joutuvat toimimaan henkivartijoina henkilökunnalle. Pankki sijaitsee Keskusbussiaseman pohjoispuolella.
Vartijat jopa partioivat kaduilla ja seuraavat bussien lähtöä siihen saakka, kunnes kuljettaja on saanut vaununsa liikkeelle ryöstöuhan vuoksi. He joutuvat toimittamaan tehtäviä, jotka kuuluivat poliisin toimiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/196648#.VXqL3FPxQwA

5.       UUTISOTSIKOITA
·         GAZAN rajan läheisyydessä asuvat juutalaiset kertovat, että joka kerran sireenien alkaessa soida, sadat ihmiset jähmettyvät paikoilleen kysellen, mitä tekisin seuraavan tunnin aikana, onko viisasta lähteä töihin vai onko parempi jäädä kotiin, kuten Hof Ashkelonin alueneuvoston puheenjohtaja Yair Farjun toteaa armeijan radion lähetyksessä perjantaiaamuna. Hän kertoo edelleen, että vai vuosi sitten he kuulivat 12 sireenin ulvontaa päivässä todeten, että heidän kehonsa ovat jo mukautuneet siihen, että heidän elämänsä on vaarassa. Viimeisin varoitussoitto kuultiin torstai-iltana, mutta Gazasta Ashkelonia kohti ammuttu raketti putosi turvallisuusaidan Gazan puolelle, ehkä aiheuttaen tuhoa siellä. Rakettien ampujiksi ovat ilmoittautuneet salafisti-ryhmä, joka avoimesti uhmaa Hamasin kieltoa. Ryhmä käyttää itsestään nimeä Omar prikaati. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Day-after-rocket-fired-at-Israel-Our-bodies-have-already-gotten-used-to-the-siren-405843
·         Ranskassa Colognen pormestari kielsi näyttelyn, joka tarkoituksellisen yksipuolisesti ja vahingoittavasti esittää IDF:n toimia palestiinalaisia vastaan. Näyttelyn oli järjestänyt Breaking the Silence (rikkoen äänettömyyden) niminen NGO-järjestö, jonka agentit seuraavat IDF:n sotilaitten toimia tiesuluilla ja tarkastuspisteissä, sekä haastattelevat sotilaita, jotka eivät aina ymmärrä, mihin tarkoitukseen haastattelu tehdään. Päätöksen näyttelyn kieltämiseksi teki pormestari Jugen Roters neuvoteltuaan ensin paikallisen juutalaisyhteisön ja Israelin lähetystön kanssa. http://www.jpost.com/Israel-News/German-mayor-cancels-exhibit-critical-of-Israeli-army-405833
·         Tel Avivissa marssitaan tänään homojen ja lesbojen tahtiin, jotka provosoivasti riisuvat itsensä lähes alastomiksi. 180 000 osallistuu arvion mukaan vuosittaiseen (häpeä)marssiin, jota he kutsuvat nimellä pridemarch, ylpeysmarssi. http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-gears-up-and-shuts-down-for-gay-pride-parade/
·         Bar Ilan Yliopisto yritti pitää kiinni arvostaan ja kunniastaan kieltäen homo marssit alueellaan, mutta LGBT painostuksen alla joutui myöntymään. http://www.timesofisrael.com/public-university-relents-allows-gay-pride-event/
·         P5+1 maat ovat valmiit lopulta hyväksymään sopimuksen Iranin kanssa, jonka mukaan sen ei tarvitse selvittää ydinohjelmansa sotilaallista luonnetta. Iranin viivytystaktiikka on pelannut hyvin tälläkin kertaa.  http://www.timesofisrael.com/world-powers-would-accept-iran-deal-without-answers-on-past-arms-activity/
·         Korkein oikeus ei myöntänyt PA:n arabeille suunnitteluoikeutta C-alueella, joka on Israelin täydessä siviili ja turvallisuusvalvonnassa. Tämä esitys on seurausta EU-maiden ja YK:n kiihotuksesta saada arabit rakentamaan vastoin Oslon sopimuksia voidakseen tällä heikentää Israelin asemaa. http://www.timesofisrael.com/high-court-denies-palestinians-planning-control-in-area-c/
·         Gush Etzionissa sytytettiin metsäpaloja kolmen päivän aikana. IDF ei ole vielä päättänyt, oliko kysymys tahallisesta rikoksesta tai terrorismista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/196626#.VXqaQFPxQwA






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021