Friday, April 24, 2015

PERJANTAI 24.04.15

PERJANTAI 24.04.15
1.       JUHLAT on juhlittu ja vähitellen palataan normaaliin arkirytmiin, onneksi kuitenkin kuin pehmeällä laskulla, onhan tänään aattopäivä ja illalla alkaa sapatti.
Jerusalem Postin pojat olivat myös kunnostautuneet ja saaneet kasattua viikonvaihteen lehden, joka kaikkine liitteineen on tavallista muhkeampi.
SÄÄ ei juuri suosinut juhlallisuuksia, sillä ilman lämpötila pysytteli tavanomaista alhaisempana, joskin sateita oli vain siellä täällä, mikä hillitsi juhlamieltä pystymättä kokonaan estämään juhlien viettoa. Israelilaiset ovat perinteisesti käyttäneet juhlapyhiään menemällä puistoihin ja metsiin, mikä nyt oli hillitympää. Juhlamieltä hillitsi myös se, että 67 itsenäisyysvuottaan juhliva kansa oli edellisenä päivänä hiljentynyt suremaan henkensä menettäneitä sisariaan ja veljiään puolustaessaan maataan. Juutalaisilla suru ja ilo ovat usein toisiinsa kietoutuneita.

2.       ISRAELIN juhlanviettoon kuuluu oleellisesti se, ettei se järjestä mahtavia paraateja aseitaan ja ohjuksiaan esitellen, vaan sotilaat ovat mukana yhteisissä karkeloissa ja näytöksissä siviilien kanssa, mikä on omiaan korostamaan kansanarmeijan luonnetta. Myöskin merkittävien henkilöitten, sekä miesten että naisten, juhlapuheet ovat enemmän historiaa kertaavia kuin tulisia kiihotuspuheita, vaikka juutalaisella kansalla on syytäkin olla ylpeä saavutuksistaan ja kiitollinen omasta maastaan, joka on hajaannuksessa vielä asuvan kansanosan viimeinen pakopaikka maailmalla voimallisesti kasvavan antisemitismin ja Israel vastaisuuden keskellä.

3.       ONNEKSI myös Israelin tuhoa vaativat arabit Israelissa ja PA:n valvomilla alueilla pidättyivät suuremmista häiriöistä, vaikka Israelin itsenäisyyttä juhlitaan heidän keskuudessaan arabeja kohdanneena katastrofina, nagba, joka vaatii ”kostoa ja menetetyn maan vapauttamista juutalaisten miehityksestä”, kuten he sanovat.
Vain Israelin arabikansanedustaja Ahmed Tibi ei voinut hillitä terävää käärmeen-kieltään puhuessaan maan pohjoisosassa kiihottaen hävitetyistä kylistä paenneita arabeja rakentamaan raunioituneet kylät uudelleen.

Toinen vastalause tuli Gazasta kohti Sderotia ammutun raketin muodossa, joka putosi avoimelle kentälle, mutta se luultavasti sai varoitussireenit soimaan torstai-iltana. IDF:n pojat vastasivat Hamasin tervehdykseen ampumalla raketteja Hamasin Beit Hanoun harjoituskentälle Gazassa. Kukaan ei haavoittunut eikä suurempaa vahinkoja aiheutunut kummallekaan osapuolelle. Hamas kielsi jälkeenpäin, että se oli ampunut raketin, eikä vielä tiedetä, kenen kantti ei kestänyt enempää. http://www.timesofisrael.com/israeli-tanks-fire-at-gaza-site-after-rocket-strike/,

4.       Aikaisin perjantaiaamuna partioretkellä Jerusalemin itäosassa Öljyvuorella liikkuneet poliisit kiinnittivät huomionsa epäilyttävään autoon yrittäen mennä tarkastamaan. Autossa istuneet kaksi arabia pyrkivät pakenemaan A-Tur arabilähiöön kolhien mennessään useita autoja, mutta joutuen lupolta pysähtymään. Poliisien tarkastaessa autoa sisältä kuului heikkoja avunpyyntöjä, mitkä tulivat auton takakontista. Avattuaan takakontin he löysivät sieltä puukotetun ja sidotun 60-vuotiaan Tel Avivista kotoisin olevan juutalaisen miehen. Hänet vietiin sairaalaan. Arabien kuulusteluissa ei ole vielä selvinnyt, oliko kysymys rikollisista vai oliko kysymys panttivangin sieppaamisesta.  

5.       Israelin sää on oikutellut tänä keväänä kovin tavallisuudesta poikkeavasti vuorotellen viileää ja sadetta aurinkoisen helteen kanssa, mutta nyt säätieteilijät ennustavat tilanteen tasoittuvan ja alkukesän lämpimien ilmojen olevan tulossa jäädäkseen. Tänään päivälämpö hädin tuskin ylittää 16 astetta taivaan pysytellessä puolipilvisenä, mutta huomenna jo yli 20 astetta ja maanantaiksi ennustetaan jo
18 -28 lämpötilaa taivaan selkiytyessä aurinkoiseksi.
Säätilat tänään: Jerusalem 07 -15; Tiberias 12 -23; Suolameri 15 -26; Eilat 14 -25 +C-astetta. Taivas on tänään puolittain pilvinen, mutta kirkastuu huomisesta alkaen lämpötilan alkaessa kivuta hellelukemiin. Sunnuntaina lämpötila ylittänee 25 asteen rajan ja maanantaiksi luvataan kuivaa ja helteistä säätä 18 -28 +C-lukemin. http://www.jpost.com/Israel-News/Stormy-weather-dampens-Israelis-festive-spirit-on-Independence-Day-399064

6.       KAATUNEITTEN muistopäivänä Israelin arabi hyökkäsi Tel Avivissa israelilaisen miehen Eli Ohayonon, 63, kimppuun hakaten häntä mielin määriin toisten arabien katsellessa sivusta ja huudelleen kannustushuutoja Allahu alkar, Allah on suurempi, ja muita juutalaisia herjaavia iskulauseitaan.
Ohayon ajoi skooterillaan 06.30 aikaan tiistaina työpakalleen Tel Avivin Shuk HaMarkettiin joutuessaan arabien piirittämäksi ja pahoinpitelemäksi, kirjoitti hänen Kfir poikansa FB:n sivullaan. Nähdessään yhden arabin työntävän kärryjä marketilla Ohayon pysäytti skooterinsa ja kysyi mieheltä, miksi hän teki niin. Arabi yritti ensin rikkoa skooterin renkaat kärryllään, sitten jättäen ne ja lähestyen häntä ilman uhkauksia tai varoituksia hyökkäsi hänen kimppuunsa.

Ohayon kaatui skooterinsa kanssa toisen jalan jäädessä sen alle. Arabi alkoi hakata ja potkia avutonta miestä maassa toisten arabien kannustaessa hakkaajaa, joka mutisi jotain arabiaksi. Ohayon sai kännykkänsä esille yrittäen soittaa poliisille, mutta poliisi oli haluton tekemään mitään. Hakkaajan kavereitten avustuksella Ohayon pääsi turvaan hyökkääjältä, ja soitti useita kertoja poliisille pyytäen ambulanssia paikalle, joka lopulta saapui paikalle ja ensiavun jälkeen vei hänet sairaalaan.
Ohayon pystyi hoidon jälkeen menemään poliisilaitokselle jättäen syytöksen poliisin holtittomasta käyttäytymisestä, jonka poliisipäällikkö myöntää.
Lopulta poliisi aktivoitui sen verran, että pidätti hyökkääjän keskiviikkona syyttäen häntä karkeasta pahoinpitelemisestä julkisella paikalla ilman mitään syytä.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/194480#.VTnVLfnPQzE

7.       UUTISOTSIKOITA
·         Hamasin edustaja Palestiinan lakiasäätävässä neuvostossa (PLC) Yahi Musa paljastaa, miten paljon PA avustaa terrorismia. Hän paljastaa, että viimeisen 8 vuoden aikana PA on antanut rahaa 5 miljardia USD palkkoina terroristeille. Musa sanoo, että julkisella sektorilla työskentelevien lukumäärä on 175 000, mutta palkkoja ja stipendejä saaneiden määrä on 200 000. 25 000 ihmistä kuuluvat ”marttyyreihin”, eli hyökkäyksissä surmansa saaneiden terroristien omaiset, haavoittuneet ja Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivät. PA maksaa kuukausittain palkkoja
160 -170 miljoonaa USD, keskipalkan ollessa n. 750 USD, eli lähellä Israelin minimipalkkaa. PA:n julkisella sektorilla toimivien Ramallahin maksamaa palkkaa saavien ”sihteerien” määrä on 25 577; sotilas-henkilöitä on n.
30 000.  Musa sanoi, Gazassa toimiville virkailijoille maksetaan palkkaa 41 miljoonaa USD/kk. ja että marttyyrien, haavoittuneiden, vangittujen ja vapautettujen terroristien kokonaispalkat ja stipendit ovat 50 miljoonaa USD. Täten PA maksaa Gazan terroristeille n. 10 miljoonaa USD/kk. Edellisestä ilmenee, että Mahmoud Abbas terroristien kunnioittamisen ohella osallistuu aktiivisesti terrorismiin ja myös johtaen sitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/194497#.VTnbRPnPQzE
·         Jerusalemin Temppelivuoren Kalliomoskeijan lattiamaton vaihtaminen on nostanut esiin uuden erimielisyyden muslimisäätiön, wafg, ja Israelin arkeologien välille. Entinen matto oli ollut käytössä 25 vuotta joten sen uusiminen oli ilmeisen ajankohtainen. Jordania huolehtii sen kuluista, mutta israelilaisia arkeologeja ei päästetty tarkastamaan entisen maton alla olleita kuviollisia alusmattoja, jotka voisivat antaa viitteitä Liitonarkin piilopaikasta. Arabit ovat sopimusten vastausesti systemaattisesti torjuneet kaikki Israelin yritykset päästä tarkastamaan lukuisia Temppelivuorella tehtyjä muutos- tai korjaustöitä. Salomonin talleille v.1999 rakennettu Lähi-Idän suurin moskeija tehtiin ilman minkäänlaisia lupia tai arkeologien tarkastuksia, vaan satoja kuorma-autollisia, 8 000 tonnia, arvokasta täytemaata ajettiin läheiseen kanjoniin, jossa yksityiset harrastelijat ovat haravoineet sitä löytäen Temppelien jäännöksiä, ovien ja ikkuna-aukkojen kamanoita ja muita todisteita Temppelistä, josta muslimit väittävät, ettei sitä koskaan ollutkaan. Elad säätiö, tunnettu nimellä Ir David, on tehnyt kaikkensa pelastaakseen arvokkaita muinaisjäännöksiä Temppelivuorella ja elvyttääkseen juutalaisten oikeudet siellä 1967 sodan jälkeen tehtyjen sopimusten mukaan. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Jordanian-carpet-replacement-in-Dome-of-the-Rock-stokes-ongoing-tensions-399027
·         USA ja Israel ovat molemmat jatkuvien cyber-hyökkäysten alaisina, mutta niiden metodit taistellessa niitä vastaan poikkeavat suuresti. Artikkelissa todetaan, ettei puolustus suuntaudu suoraan hakkereihin, vaan niihin, jotka maksavat hakkereiden toimet ja niiden saamat tiedustelutiedot, serverien sulkemiset ja liikesalaisuudet. Israelin edellytykset eivät tietenkään ole USA:n luokkaa, jolla on oma cyber-puolustusosasato armeijan sisällä. Israel pyrkii kuitenkin yhdistämään hyökkäys- ja puolustusosastot voidakseen paremmin koordinoida maan resurssit. Asiantuntijat puhuvat cyber-harmageddonista, jossa hakkerit pääsisivät elintärkeisiin salaisuuksiin ja sen kautta häiritä tai sulkea sotilaallisia kohteita, jopa ydinlaitoksia, mutta myös siviilikohteita veden- ja sähkön jakelussa ja yhteyksissä muihin maihin. http://www.jpost.com/International/Analysis-Israel-US-both-face-cyber-threats-but-capabilities-differ-399074
·         Kiinan ja USA:n asiantuntijoitten välisessä konferenssissa helmikuussa Kiinan asiantuntijat varoittivat, että PohjoisKorealla on paljon suuremmat atomi-pommi varastot kuin yleensä luullaan. Kiinan edustajien mukaan Pohjois- Korealla on jo 20 ydinpommia, ja määrä kaksinkertaistuu vuoden aikana. Pohjois-Korealla on myös ohjusarsenaali, joilla se yltää USA:n mantereelle. Israelin kannalta on huolestuttavaa sen yhteys Iranin kanssa, jota se avustaa sekä ydinteknologian että ohjusten kehittelyn ja tuotannon alueilla.
USA on saanut toistuvia varoituksia ydiniskuista PohjoisKorean taholta, kuten myös EteläKorea ja Japani. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/194502#.VTnxQPnPQzE
·         Pääministeri Netanyahulla on enää 12 vuorokautta aikaa saada hallituksensa esityskuntoon. Hän vaikeroi Israel Beitenun ja Jewish Home neuvottelijoiden tiukkaa kantaa pysyä omissa vaatimuksissaan. Sopimus Kulanun kanssa on aivan loppuvaiheissaan, mutta sen puheenjohtaja Moshe Kahlon näkee tilaisuuden painostaakseen ministerivalinnoissa. Tietojen mukaan Kulanu saa kolme ministeriötä, talousministeriön, rakennus- ja asutusministeriön sekä ympäristönsuojelu ministeriön. Netanyahu pudottaa lakiesityksen korkeimman oikeuden vallan rajoittamisesta, mitä Kulanu vastustaa. Kiista Jewish Home ja Shas puolueiden välillä koskien uskonnollisten asioitten ministeriöstä jarruttaa sovun löytämistä. Jewish Home puheenjohtaja Bennett haluaa päästä osingoille uskonnollisten asiain käsittelyssä, jopa uhaten lopettaa hallitusneuvottelut, ellei sen vaatimusta huomioida. http://www.timesofisrael.com/with-12-days-to-go-netanyahu-struggles-to-clinch-coalition/
·         USA:n varapresidentti Joe Biden pyrki juutalaisten suurten juhlien aikana sovittelemaan säröä, joka on päässyt kehittymään Israelin ja USA:n hallitusten välille. Samalla kun hän puolustaa vielä neuvottelujen alaisena olevaa lopullista ydinsopimusta Iranin ja P5+1 maiden välillä, hän rauhoittelee Israelin hallitusta luvaten, että F-35 stealth koneet toimitetaan vuoden 2016 aikana. Pystyvätkö ne korvaamaan Iranin ydinpommin aiheuttaman uhkan, on kokeilematon kysymys Iranin johdon jatkaessa Israelin tuhoamista vaativia lausuntojaan. Obama on ilmoittanut, ettei hän halua tavata Netanyahua ennen Iranin ydinsopimuksen allekirjoittamista, joka on suunniteltu tapahtuvaksi kesäkuussa tänä vuonna. http://www.timesofisrael.com/minimizing-rift-biden-says-us-and-israel-like-crazy-loving-family/
·         Free Syrian Army johtajat lähettivät Israelin johdolle onnittelusähkeen itsenäisyyden 67-vuosijuhlan vuoksi toivoen, että seuraavaa vuosijuhlaa voidaan viettää Israelin lähetystössä Damaskoksessa. Israel on edelleen muodollisessa sotatilassa Syyrian kanssa, joka alkoi Syyrian osallistuessa viiden arabimaan hyökkäykseen Israelin julistettua itsenäisyytensä 1948. Maitten välillä ei koskaan ole ollut diplomaattisia suhteita. http://www.timesofisrael.com/on-independence-day-moderate-syrian-rebels-send-warm-wishes/






Post a Comment