Wednesday, April 15, 2015

KESKIVIIKKO 15.04.15

KESKIVIIKKO 15.04.15
1.       KEVÄÄN tulo näyttää olevan taas vaikeaa. Runsas viikko sitten oli hellettä, sen jälkeen tuli takatalvi myrskytuulineen, rae- ja vesisateineen, ukkosmyrskyineen ja salamoineen. Kuitenkin välillä näyttäen vanhaa aurinkoa kuin muistuttaen, että täällä ollaan, joskin huomiomme on nyt siirtynyt jonnekin muualle. Ehkä se lisääntynyt aktiivisuus auringon pinnalla potentiaalisine purkauksineen maapallon suuntaan on vienyt liikaa aikaa. Mutta sateita luvataan taas sekä keskiviikoksi että torstaiksi taivaan pysytellessä joko osittain tai kokonaan pilvien verhomana - mikä häveliäisyys lienee aiheuttanut tämän? Tänään lämpömittarin lukema noussee 20 asteen tienoille pudoten sen jälkeen huomenna 17 ja sen jälkeen kivuten uudelleen 18 -19 asteeseen päivisin, yölämpötila on viileä, 8 -9 asteen tienoilla.

Mustatakkinen ystävämme mustarastas lienee saanut köhää, eikä ole kuulunut muutamaan päivään – sen huiluäänistä repertuaaria kun ei voi esittää köhäisenä. Tämä on ero konserttilaulajan ja kansanlaulajan välillä. Muut pienet sirittäjät sen sijaan jatkavat sirityksiään viileydestä välittämättä, mutta maa on peittynyt vehreään kasvustoon ja kukkaloistoon sateitten seurauksena. Kinneretin pinta on sekin noussut pari senttiä, on nyt 211.805 m merenpinnan alapuolella. Sateet täyttävät mukavasti myös pohjavesivarastoja.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 09 -20; Tiberias 14 -28: Suolameri 19 -29: Eilat 18 -28 +C-astetta.

2.       Vaikka Kinneretin, eli Genessaretin, veden korkeus on noussut kiitettävästi, entisten kuivien aikojen aiheuttamaa vajausta ei voi täyttää hetkessä. Vedenpinta on vielä kolmisen metriä alle tulvarajan, joka pakottaisi juoksuttamaan vettä Jordanjokeen ja pohjavesivarastoihin tavallista enemmän. Vesihallinnon tiedottaja Uri Shohar pitää tilannetta kuitenkin hämmästyttävänä. Vuosi 2014 oli sateitten määrässä pahin lähimmän sadan vuoden aikana, etenkin kesäkuukausien aikana.  Vesihallinto on juoksuttanut vettä Kinneretistä vuosi vuodelta yhä vähemmän vedenpuhdistus-laitosten täyttäessä syntyneen käyttöveden vajauksen.

Myrskyisten tuulien mukana tuli paitsi vettä myös rakeita, jotka paikoin turmelivat pahoin hedelmäpuita ja muita istutuksia, minkä odotetaan tuovan puutteita satomäärissä ja nostavan hedelmien ja vihannesten hintoja kesän aikana. Myrskyt turmelivat tuhansia eekkereitä hedelmätarhoja, sekä kukinnalle että fyysistä vahinkoa puiden ja pensaiden infrastruktuurille, kuten JP:n Sharon Udasin kertoo. Puiden ja istutusten suojaksi pystytettyjä rakennelmia romahti kaatosateitten ja tuulien voimasta, ja monet istutukset tukehtuivat liian runsaasta vedestä. http://www.jpost.com/Israel-News/Lake-Kinneret-rises-slightly-over-storm-still-much-room-for-improvement-397957

3.       Alkuviikosta lehdet raportoivat, että Nablusissa ja Jeninissä on sattunut verisiä yhteenottoja Fatahin suurimman alajärjestön Al-Aksa Marttyyrien Prikaatin ja PA:n turvallisuusjoukkojen välillä. Näistä ei ole raportoitu sen jälkeen.
Tänään uutiset kertovat IDF:n, Shin Betin ja Israelin poliisin suorittaneen tiistain ja keskiviikon välien yön aikana Nablusissa Hamasin jäsenten pidätyksiä. JP:n raportin mukaan pidätykset kohdistuivat Hamasin paikallisjohtajiin, entisiin pidätettyihin, jotka vapauduttuaan olivat menneet takaisin laittomiin toimiin, joita he parhaiten osaavat, sekä muihin epäiltyihin.
ISRAELIN pelkona on ollut, että Hamas voi yrittää taas kerran kaapata vallan Juudeassa ja Samariassa ja kaataa Abbasin johtama ja valvoma hallinto.
Turvallisuusjoukot idättivät 29 Hamasin jäsentä Nablusin alueella. He raportoivat, että pidätykset perustuivat epäilyihin, että Hamas suunnittelee uusia näyttäviä terrori-iskuja Israelin puolelle. Shin Betin tiedottaja kertoi, että terroristeja rahoitettiin Hamasin ulkomailla sijaitsevista keskuksista, joista yksi on Turkissa. Pidätetyt vietiin kuulusteluihin, kertoi tiedottaja.

Armeijan, Shin Betin ja Israelin poliisin yhteistyönä toimitetun pidätysaallon laukaisi toimintaan päivää aikaisemmin Jerusalemin Abu Dis arabilähiössä paljastettu terrori-solu, joka suunnitteli terrori-iskua Israelin poliisin ja armeijan partiota vastaan lähiössä. Epäillyt kaksi miestä pidätettiin, jotka kertoivat seuranneensa poliisipartioiden ja sotilaitten liikkeitä ja aikatauluja, hankkineen aseita sekä Hunday-auton, joilla iskut oli tarkoitus suorittaa. He suorittivat kuivaharjoituksia ennen purimin aikaan suoritettavaa terrori-iskua. Shin Betin tiedottaja kertoi, että pidätetyiltä takavarikoitiin aseita ja ammuksia. Yksi epäilty Ma´an Sa´ar pidätetiin kuun alussa, joka toimi solun johtajana. Hän on kotoisin Burkan arabikylästä, mutta hän työskenteli Abu Disin yliopiston kahvilassa. Hän kärsi oikeuden hänelle antaman tuomion Israelin vankilassa 2009 -2011 ja vapautettiin kärsittyään tuomionsa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israel-nabs-dozens-of-Hamas-members-in-overnight-raid-in-West-Bank-398137

4.       Raportit kertovat, että ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin IDF sallii PA:n autojen liikkuvan Israelin puolella. Uutinen tosin rauhoittelee, että uusi sääntö koskee vain lääkäreitä, mutta kun pullon henki on päästetty ulos, se voi ottaa seitsemän muuta henkeä - pahempia kuin se itse – ja ne kaikki tunkeutuvat sisälle saaden tilanteen monin verroin pahemmaksi, eikä niitä saada enää ulos, Jeesuksen vertauksen mukaan. (Mt12:43 -45)

Toisessa uutisessa todetaan, että Israelin salliessa PA:n poliisien – jotka USA on kouluttanut ja aseistanut – päästä asepukuineen ja aseineen partioimaan E-Ramissa, Abu Disissa, Ezariyassa ja Bidossa, on käsittämätön muutos 1993 Oslon sopimuksessa määriteltyyn käytäntöön Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa. Poliisin taholta kerrottiin AFP:n tiedusteluihin, että päätös perustuu Israelin ja PA/PLO:n viranomaisten väliseen yhteistoimintaan.
JP:n artikkelin kirjoittaja Khaled Abu Toameh epäileekin, että meneillään on jotain, mistä suuri yleisö ei ole ollenkaan tietoinen.

Israelin hallituksen nimittämän koordinaattorin territorioissa (COGAT) tekemät lukuiset päätökset maaliskuun 17. päivän vaalien jälkeen osoittavat jotain salamyhkäistä olevan tekeillä. Kuten Toameh toteaa, tämä on sitäkin oudompaa huomioiden, että ulkoapäin katsoen jännitys Israelin ja PA/PLO:n välillä on suurempi kuin koskaan Abbasin jätettyä Israelin vastaiset syytökset sotarikoksista Haagan kansainväliselle oikeudelle (ICC) ja toistaessaan uhkauksia katkaista turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa. PA/PLO:n päätökset vaativat Abbasin allekirjoituksen, mutta suositusluonteisinakin niiden luulisi vaikuttavan suhteisiin.

PALESTIINALAISLÄHTEIDEN mukaan turvallisuusyhteistyö Israelin ja PA:n välillä jatkuu kuten ennenkin. Israelin taholta vakuutetaan, että aloitetut pidätykset
kohdistuvat pelkästään Hamasin jäseniin, eikä Fatahin jäseniin tai tukijoihin. Toiseksi Hamasin aiheuttama uhka kohdistuu Israelin ohella ennen kaikkea PA/PLO:n toimiin, sillä Hamasin päämääränä on Abbasin hallinnon kaataminen. Abbas on Hamasin terminologiassa kansanpetturi ja henkipatto, joka on ollut pahin jarru Hamasin ja Fatahin välisissä sovintoneuvotteluissa.

TOAMEH nostaa esiin Israelin korkeiden virkamiesten viimeaikaiset hämmentävät päätökset. Puolustusministeri Moshe Yaalon päätti kytkeä Mekorotin, Israelin kansallisen vesihallinnon, vesijohdon, PA:n rakentamaan Rawabin kaupunkiin, jossa valmiina tulee suunnitelmien mukaan asumaan 40 000 asukasta, vaikka päätös olisi ennen sitä pitänyt alistaa yhteisen veden käyttöä valvovalle komitealle, joka ei ole kokoontunut vuosikausiin; ja vaikka PA/PLO ei ole maksanut aiempaa veden-kulutustaan. Yhdessä Israelin toimittaman sähkön kanssa PA/PLO:n velka Israelille on pari miljardia NIS. Rawabin kaupungin jätevesien puhdistus ja johtaminen sen jälkeen on tiettävästi selvittämättä PA:n kieltäytyessä neuvotteluista.

ISRAELILLA ja PA/PLO:lla on yhteinen vihollinen Hamas, eikä sen voida sallia kaappaavan valtaa Juudeassa ja Samariassa, kuten se teki Gazassa 2007. PA pidättää usein runsaasti Hamasin kannattajia Juudeassa ja Samariassa, mutta joutuu vapauttamaan heidät pian, koska sillä ei ole resursseja heitä varten.
Israelin hallitukset ovat pyrkineet mielistelyillä ja jatkuvilla myönnytyksillä saamaan PA/PLO:n Israelille myönteiseksi, mutta ne eivät usko PA/PLO:n vakuutuksia, että kaikki sopimukset ovat osa vaiheittaista suunnitelmaa Israelin tuhoamiseksi, ja islamin kalifaatin perustamiseksi Israelin raunioille. Siinä PA/PLO on täysin samoilla linjoilla Hamasin kanssa, vain taktiikka ja toimintatavat eroavat. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Is-more-going-on-between-Israel-and-the-Palestinians-than-meets-the-eye-398133

5.       UUTISOTSIKOITA
·         Venäjän presidentti Vladimir Putin päätti antaa luvan aloittaa välittömät toimet Iranin jo vuosia sitten tilaaman S-300 ohjusten torjuntajärjestelmän toimittamiseksi Iraniin mahdollisimman pian, Iranin mukaan jo tänä vuonna. S-300 järjestelmää pidetään yhtenä kehittyneimmistä järjestelmistä alallaan, jonka seuraava versio S-400 on siitä kehitetty. Netanyahu yritti ilman tulosta vaikuttaa Putiiniin päätöksen perumiseksi. Putin katsoo, että Lausannen neuvottelutulos antaa sille oikeuden järjestelmän toimittamiseen. Putin sanoo, että lukuisat länsimaiset yhtiöt jonottavat Iranin kynnyksillä päästäkseen osallisiksi miljardi-sopimuksista, eikä Venäjä halua seurata sitä sivusta. Putin rauhoitteli Bibiä, ettei järjestelmästä ole uhkaa Israelille, mikä pitää paikkansa, elleivät IAF:n koneet lennä Iranin ilmatilaan. Joittenkin mielestä S-300 lisää sodan uhkaa, sillä iskut sinne on tehtävä ennen järjestelmän asentamista käyttökuntoon. IAF:n taholta todetaan, että S-300 monimutkaistaa tilannetta, mutta että he osaavat kiertää sen aiheuttaman uhkan. Päätös haastaa kuitenkin USA:n vaikutusvallan Lähi-Idässä. http://www.jpost.com/Middle-East/Russias-missile-deal-with-Iran-challenges-US-influence-in-Mideast-398129
·         Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier kritisoi Putinin päätöstä S-300 järjestelmän toimittamiseksi Iranille. Hän sanoi päätöstä hätiköidyksi, koska Lausannen sopimusta ei ole allekirjoitettu ja siitä neuvotellaan edelleen. Lisäksi USA:n kongressin haluaa tutkia sitä ennen voimaantuloa, mistä senaatin ulkoasiain valiokunta teki myönteisen päätöksen. Hän ei myöskään hyväksy Iranin ja Venäjän välistä vaihtokauppaa (bartel), jolla Venäjä vie Iraniin tuotteitaan, jotka maksetaan iranilaisella öljyllä.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/194064#.VS4eU_nPQzE
·         Korkein oikeus ei suostunut Israelin vankiloissa rangaistuksiaan kärsivien arabiterroristien anomukseen jatkaa opintojaan Israelin kustannuksella yliopistoissa, mutta saavat jatkaa opintojaan maisterin tutkintoon saakka, kaikki täyshoidolla ja Israelin valtion kustannuksella, mihin heillä ei olisi varaa kotonaan PA:n alueilla, jopa kieltäytyen vapauttamisesta.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/194058#.VS4f7PnPQzEl
Viittaukset siihen, että terroristit saisivat mielenmuutoksen opintojensa vuoksi ja luopuisivat terrorismista, perustuu tietämättömyyteen, sillä terrorijärjestöjen johtajat ovat järjestään korkeasti koulutettua, lääkäreitä, gynekologeja, lainoppineita jne.
·         Rajapoliisi löysi M-16 kiväärin patruunoineen jääkaappiin piilotettuina. Tätä arabit ovat käyttäneet useasti ennenkin. Tämä löytö tehtiin beduiinikylässä Negevissä.  Rajapoliisit olivat suorittamassa tarkastusta kylässä asukkaitten harjoittamaa asekauppaa vastaan. Salakuljetus ja ryöstöretket ovat kuuluneet oleellisesti beduiinien ja arabien elintoimintoihin kautta vuosisatojen. http://www.jpost.com/Israel-News/Weapons-found-in-refrigerator-in-operation-in-southern-Bedouin-village-398141
·         Jerusalemin pormestari tuli vahingossa paljastamaan, että Jerusalemiin perustetaan kansainvälinen tutkimuskeskus, jossa tutkitaan ja kehitetään ihmisen hedelmällisyyteen ja geneettisiin muutoksiin tähtääviä ohjelmia kansainvälisesti johtavien tutkijoitten toimesta. Tarkoitus on selvittää ihmisten geneettisten tekijöitten mahdollista kartoitusta ja tulevalle yksilölle haitallisten tekijöitten poistamista. Tämä lienee osa NWO:n suunnittelemaa ”rodunjalostusta”, jolla on mahdollisuus vaikuttaa ihmisen tulevaan työkenttään ja luokkaan, johon hänet kasvatetaan: hallitsevasta valioluokasta palvelijoihin, sotilaisiin ja muuhun apuhenkilökuntaan. Geneettinen valvonta antaa myös mahdollisuuden päättää, ketkä jäävät henkiin, ketkä määrätään poistettaviksi tai steriloitaviksi. http://www.jpost.com/Israel-News/Health/Jerusalem-plans-international-multi-institution-fertility-and-genetics-center-for-city-398143
·         Debkafilen mukaan Venäjällä ei ole valmiina S-300 järjestelmää, minkä johdosta Venäjän ja Iranin virkailijat tutkivat mahdollisuuksia vaihto-ehtoisista järjestelmistä, joita sillä on useita. DF vilauttaa S-400 järjestelmän toimittamisesta Iranille. Venäjä asensi S-400 Euroopan rajoilleen NATO:n laajentumis-pyrkimyksiä vastaan, joissa Suomikin on mukana. http://www.debka.com/article/24531/Exclusive-Moscow-has-no-S-300-air-defense-missiles-available-for-Iran-Replacements-under-discussion







Post a Comment