SUNNUNTAI 15.02.15

SUNNUNTAI 15.02.15
1.       AURINKO ei ollut vielä noussut yösijaltaan vähän kuuden jälkeen, mutta ilma tuntui kolealta kuudesta lämpöasteesta huolimatta. Taivas näytti pilvettömältä, joskin heikko pilviverho levittäytyi alastomuuden suojaksi, mutta tuuli oli heikko, mikä voitaneen lasketa positiiviseksi ilmiöksi. Lämpötilan ennustetaan nousevan 13 lämpöasteeseen. Säätila pysyttelee ennusteen mukaan lähellä tämän päiväista; yölämpötila kuudessa asteessa, nousten päivällä vähän yli 11 astetta.
Säätilat tänään: Jerusalem 04 -13; Tiberias 07 -15; Suolameri 13 -22; Eilat 09 -21 +C-astetta. Tänään voi tulla paikallisia sadekuuroja eri puolilla maata, mutta yleisiä sateita ei ennusteta lähipäivien aikana.

2.       TORSTAIN myrskytuulet toivat mukanaan pahimman hiekka- ja pölysateen viiteen vuoteen, mutta myös aiheuttaen paikoin rannikolla ja maan pohjoisosissa rajuja sateita ja tulvia. Pahimmat tulvien aiheuttamat vahingot tulivat torstaina Nahariyan 63 000 asukkaan kaupungissa, jossa Ga´atonjoen tulviessa yli äyräittensä vedet upottivat autoja lasiensa alareunaan asti ja tunkeutuivat asuntojen alempiin kerroksiin sekä sulkien joitain katuja kaikelta liikenteeltä. 260 ihmistä hoidettiin hengitys-vaikeuksien tai muista myrskyn ja paksun pölyn aiheuttamien ongelmien vuoksi. Hiekka ja pöly, jotka ovat kotoisin joko Saharasta tai Siinailta, tahrasivat kaikki tasaiset pinnat, kadut, polut kasvien lehdet sekä etelän ja lounaan puoleiset ikkunat, jotka vaativat pesua niiltä osin, mitä myöhemmin alkanut vesisade ei pystynyt poistamaan.  Tänään puoli seitsemän maissa aurinko paistaa nätisti.

3.       PARIISIN aiemmissa tulituksissa kuolleiden 17 ihmisen jälkeen maailman huomio kääntyi Kööpenhaminaan, jossa lauantaina 16.00 aikaan terroristit yrittivät osua Krudttoenden kulttuurikeskuksen kahvilaan kokoontuneeseen ihmisjoukkoon, joka oli tullut kuuntelemaan ja keskustelemaan vaatimuksia vapaasta sanasta. Terroristit ampuivat arvion mukaan yli 40 laukausta surmaten yhden 55-vuotiaan miehen ja haavoittaen kolmea poliisia. Kaksi poliisista kuuluivat PET-turvallisuus-joukkoihin, jotka määrittelivät hyökkäyksen terrorismiksi. Ampujat pääsivät pakoon POLO-henkilöautolla, joka löydettiin hyljättynä muutaman km:n päässä. Ruotsalainen 68-vuotias Lars Vilks, joka työskentelee ChalieHebdon pilapiirros-makasiinin toimituksessa, oli luultavasti hyökkäyksen kohde. Hänen henkivartijansa veivät hänet turvaan vahingoittumattomana tulituksen alettua.

Vähän puolen yön jälkeen sunnuntaiaamuna terroristit tulittivat juutalaista synagogaa vartioivia kahta poliisia kohti haavoittaen heitä käsiin ja jalkoihin. Synagogan juutalainen vartija sai surmansa. Terroristit pääsivät pakoon. Synagogaa vastapäätä olevassa baarissa ihmiset seurasivat tulitaistelua terroristien ja paikalle tulleitten poliisin erikoisjoukkojen tulittaessa toisiaan synagogan vartijan maatessa kadulla. Poliisi kehotti kahvilan asiakkaita pysyttelemään poissa ovilta ja ikkunoilta ja suojautumaan huonekalujen taakse. Poliisin ilmoituksen mukaan hyökkääjiä oli kaksi, mutta muutti myöhemmin kantaansa. Turvallisuus-kameran ottamissa epäselvissä kuvissa nähdään mustiin pukeutunut mies, joka oli osittain peittänyt kasvonsa pitäen käsissään mustaa automaattikivääriä.
LÄHEISEN hotellin asiakkaat kuulivat laukaukset ja viestittivät koteihinsa, etteivät he uskalla poistua hotellihuoneistaan.

Ranskan Tanskan suurlähettiläs Farncois Zimeray, joka osallistui kulttuurikeskuksessa pidettyyn tilaisuuteen ja jolla oli tarkoitus puhua siellä, twiittasi omalla sívullaan; ”Olen vielä hengissä”. Poliisin mukaan hän ei ollut haavoittunut, järkyttynyt vain.
RANSKAN presidentti kutsui Kööpenhaminan hyökkäyksiä valitettaviksi ”deplorable” kuin pyrkien välttämään terrori-sanaa, mikä osoittaa Euroopan johtajien pelkoa. Ranskan sisäministeri Bernard Caseneuve matkustaa tänään Kööpenhaminaan osoittaakseen maansa täyden tuen ja voidakseen selvittää Pariisin ja Kööpenhaminan hyökkäysten yhteenkuuluvuutta.

Hyökkäykset on tuomittu kaikissa Euroopan maissa, ja sekä Ruotsin että USA:n tiedustelupalvelu lupaavat jakaa tiedustelutietonsa Tanskan viranomaisten kanssa.
Ruotsalaissyntyinen Lars Vilks on saanut useita uhkauksia henkeään vastaan. Philadelphiassa nainen yritti murhata hänet hänen esitettyään profeetta Muhammedin siaksi, ja Ruotsissa kaksi veljestä yrittivät polttaa hänen kotitalonsa. Nainen tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan ja veljekset saivat vankilatuomion aiotusta murhapoltosta. Vilks sanoo, ettei häntä uskalleta enää kutsua luennoitsijaksi hyökkäysten pelossa, mutta sanoo jatkavansa piirrostyötään.

Kööpenhaminan poliisilla on ollut vaikeuksia hyökkäyksen kohteeksi joutuneella alueella lukusista baareista ja ravintoloista poistuvien humalaisten vuoksi. Poliisi kehottaa kuitenkin kansalaisia jatkamaan normaalia elämäänsä poliisin tehostuneesta läsnäolosta ja ajoittaisista liikkumisrajoituksista huolimatta.
Profeetta Muhammad on muslimeille niin pyhä, että hänen esittämisensä piirroksissa on kuoleman uhalla kielletty, vaikka se tapahtuisikin myönteisessä hengessä. http://www.timesofisrael.com/2-deadly-shootings-one-outside-synagogue-within-hours-in-copenhagen/, http://www.wnd.com/2015/02/danish-cafe-shooting-called-terrorist-attack/, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4626559,00.html

4.       KÖÖPENHAMINAN poliisi vahvistaa, että se ampui terroristin Noerrebron rautatie-aseman lähellä terroristiksi epäillyn miehen, joka avasi tulen heitä kohti.
Poliisin mukaan sama mies on vastuussa molemmista tulituksista, ja peruuttaa aiemmin esittämänsä teorian kahdesta tai useammasta terrorista. Surmansa saaneen terroristin nimeä ei ole vielä julkistettu, kuten Walla-news raportoi. Poliisi oli tietoinen epäilyttävästä asunnosta rautatieaseman lähellä ja seurasi sen lähellä tapahtuvaa liikennettä jatkuvasti.
Nordic Jewish Secuarity-neuvoston puheenjohtaja Michal Gelvan kertoi, että synagogassa pidettiin Bat Mitzva-tilaisuus ja että nuorimies, joka vastasi synagogaan pyrkivien turvatarkastuksesta, sai surmansa tulituksessa. Terroristin tarkoituksena lienee ollut päästä sisään synagogaan aloittaakseen massateurastuksen, mutta poliisit ehtivät väliin. Kaksi poliisia haavoittui, mutta terroristi pääsi pakenemaan. Poliisi tavoitti hänet rautatieaseman läheltä ja syntyneen tulitaistelun aikana ampui hänet kuoliaaksi.
EU-maiden turvallisuusjärjestöt pyrkivät selvittämään, ovatko hyökkäykset yksinäisten terroristien ja terroriryhmien suorittamia, vai onko niiden taustalla laajempi muslimien ja äärivasemmiston muodostama yhteinen salaliitto.  Euroopan juutalaisjärjestöt vaativat EU-maita tehostamaan juutalaisten suojelua maissaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/191343#.VOBSsjAp6PY, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/191346#.VOBXujAp6PY

5.       ISRAELIN YK:n lähettiläs Ron Prosor varoittaa YK:n pääsihteerille Ban ki-Moonille lähettämässään kirjeessä, että Gazassa valtaa pitävä terrorijärjestö Hamas aseistautuu nopeasti vaatien, että kansainvälisen järjestön tulee tehdä kaikkensa sen estämiseksi välttääkseen uuden sodan vuoden sisällä.
6 kuukautta sitten päättynyt Israelin ja Hamasin välinen kesäsota Protective Edge päättyi ratkaisemattomaan Hamasin sotilaallisen siiven izza din Al-Qassamin jäätyä lähes koskemattomaksi – joskin suuria tappioita kärsineenä – hallituksen päätettyä keskeyttää sotatoimet vastoin vaatimuksia Hamasin hallinnon kaatamiseksi. Raketti-tuli Gazasta loppui muutamaa yksinäistä ampumistapausta lukuun ottamatta, mutta Netanyahun hallitus taipui kovan kansainvälisen painostuksen vuoksi ja siksi, että syytökset runsaista siviiliuhreista kasvoivat sietämättömiksi. Hamas käytti siviilejä ihmiskilpinä, mitä kansainvälinen media ja YK eivät ole huomioineet.

PROSOR kertoi kirjeessään YK:lle Wallanews mukaan: Terrorijärjestö (Hamas) uusii kiireellä hyökkäystunneleitaan iskeäkseen Israelin siviilikohteisiin, uusien aseistustaan, terroriin infrastruktuuriaan viitaten sitoutumiseensa taistella Israelia vastaan”, Prosor selittää. ”Hamas työskentelee kellon ympäri palauttaakseen sen aseitten valmistuskyvyn ja sotilaallisen valmiuden. Se on päättänyt iskeä Israeliin sekä maalta että mereltä”.

Prosor kertoo kirjeessään, että Hamas on testannut uusia rakettejaan ampuen kahden kuukauden aikana yli 90 rakettia Välimereen. ”Sen sijaan, että Hamas keskittyisi Gazan uudelleen rakentamiseen, se keskittyy terrorin infrastruktuurin rakentamiseen. Hyökkäystunneleita käytetään sekä soluttautumiseksi Israelin puolelle mahdollisia terrori-iskuja varten että kommando-iskuihin panttivankien saamiseksi, joilla voitaisiin saada vapautettua Israelin tuomitsemia terroristeja.
Iran ja Hamas sopivat äskettäin Iranin aloittavan uudelleen Hamasin taloudellisen tukemisen sen keskeydyttyä Hamasin antaessa pyssymiehiään Syyrian presidentti Assadia vastaan taistelevien kapinallis-joukkojen riveihin. Hamas piti äskettäin suurimmat sotaharjoitukset kuin koskaan aiemmin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/191345#.VOBZOTAp6PY

6.       UUTISOTSIKOITA
·         PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas varoitti maailman mediaa ja kansainvälisiä järjestöjä lausunnossaan, että Israel pidättää PA:lle kuuluvia varoja, minkä vuoksi PA on ajautumassa kriisiin. Hän varoitti, että tilanne on vaarallinen, ja että ”hän on pakotettu turvautumaan vakaviin toimiin sen johdosta”. Hän ei yksilöinyt, mitä ne voisivat olla, mutta hän on aiemmin uhannut lopettaa turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa, erota puheenjohtajan toimestaan - jota hän pitää laittomasti hallussaan - hajottaa PA:n järjestönä ja ”ojentaa avaimet Israelille koko konkurssipesän hoitamiseksi”. Hän ei sanallakaan maininnut, että PA on velkaa IEC:n sähköyhtiölle yli 1.5 miljardia NIS maksamattomista sähkötoimituksista ja vedestä, joka kasvaa päivittäin, eikä siitä, että hänen asemansa lepää IDF:n varassa. Abbas vakuuttaa PA:n rauhantahtoa neuvottelujen kautta, mutta kieltäytyy tulemasta neuvottelupöytään. Abbas selittää, että pyytäessään ulkomaita tukemaan PA:n tavoitteita, se ei halua tehdä niistä Israelin vastaisia, vaan tukemaan oikeutta. – Fatahin ja Hamasin tavoitteena ei ole rauha Israelin kanssa, vaan sen tuhoaminen vaiheittain, mikä sisältyy niiden perustamis-dokumentteihin. Abbasin moraali perustuu valheisiin ja puolitotuuksiin. Hän on eurooppalaiseen asuun pukeutunut terroristi, jota hän on ollut aina. http://www.jpost.com/Israel-News/Abbas-warns-Israel-over-held-Palestinian-tax-revenues-391022
·         Iranin vallankumouskaartin IRGC pääasiassa ulkomailla toimiviin erikois-joukkoihin AL-QUDS perustettiin vuosikymmen sitten salainen osasto 190. Läntiset tiedustelujärjestöt ovat seuranneet sen toimia alusta lähtien, mutta koska se toimii lukuisten peitejärjestöjen kautta, se on pystynyt ja pystyy jatkamaan salaista toimintaansa aseitten toimittamiseksi Iranin hyväksi toimiville järjestöille ja valtioille. Sen tarkoituksena on salata toimituksensa tullivirkailijoilta ja muilta, joilla voisi olla intressiä estää niitä. Toiseksi se pyrkii hävittämään toimituksistaan ja toiminnastaan kaikki viittaukset Iraniin. Sen asiakkaita ovat Hizbullah ja Assadin armeija; shia-militaristit Irakissa; Hamas ja Islamic Jihad Gazassa, shia-houthi kapinalliset Jemenissä, jotka juuri ottivat vallan Sanaassa; PLO Arafatin aikana, minkä Iran sanoo aloittavansa uudelleen Juudeaan ja Samariaan, sekä Persianlahden shia-maat ja järjestöt. (JP, Yossi Melman 15.02.)
·         Irakin armeija pystyi estämään ISIS joukkojen hyökkäyksen USA;n tukikohtaan, jossa oli 320 USA:n merisotilasta Irakin armeijan sotilaiden koulutusta johtavia upseereita. USA on jatkanut ilmahyökkäyksiään IS:n joukkoja ja niiden tukikohtia ja asevarastoja vastaan lyhyen taun jälkeen. Myös UAE:n koneet ovat Jordanian rohkaisemina liittyneet ilmaiskuihin.
(JP/ Reuters 15.02.)
·         Israelin arabikansanedustaja Ahmed Tibi kehottaa Israelin arabipuolueita liittymään Islamin Valtioon, koska se sotkee islamin uskonnon. Toinen varoitus koskee päästämästä poikiaan ja tyttäriään taistelemaan IS:n joukkoihin, sillä palatessaan he tuovat vääriä oppeja islamin uskoon.  http://www.jpost.com/Middle-East/Tibi-calls-on-Israeli-Arabs-not-to-join-Islamic-State-that-distorts-Islamic-religion-391023,
·         Eri puolueiden johtajat ovat kritisoineet Netanyahua ja Likudia, etteivät antaneet lupaa IDF:lle suorittaa tehtävänsä loppuun Gazan kesäsodan aikana Hamasin hallinnon lopettamiseksi Gazassa, ja uhoavat pystyvänsä suoriutumaan siitä kahdessa viikossa. (JP 15.02.)
·         Ukrainan aselepo tuli voimaan tänään, mutta kapinalliset ovat tehostaneet hyökkäyksiään ennen sitä saadakseen lisää maata. (JP 15.02.)
linjayhteyksien vuoksi ongelmia.






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021