PERJANTAI 06.02.15

PERJANTAI 07.02.15
1.       PERJANTAIPÄIVÄ alkoi varsin viileänä, vaikka ennusteen mukaan lämpöä tulisi olla 11 astetta, JP:n mukaan jopa 21 astetta ja keskipäivällä 29, mikä on selvä lapsus. Joku oli väsynyt edellisen illan karkeloista eikä ollut ehtinyt palautua vuorokauden aikana. Keskiviikkona Israelissa vietettiin puiden uutta vuotta, mutta koska nyt on shmita-vuosi, syntymäpäivän traditioon kuuluvaa puiden istutusta ei voitu suorittaa. Ilman lämpötilan odotetaan nousevan huomenna 17 -21 lukuihin laskeakseen sitten ajan-kohtaan sopivampiin määriin. Maanantaina tulee paikallisia sateita lämpötilojen laskiessa tuntuvasti 7 -13 lukuihin, ja torstaina voi sataa lunta, kuten ennustetaan. Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee entisissä lukemissa.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 11 -21; Tiberias 13 -26; Suolameri 17 -29; Eilat 17 -30 +C-astetta. Kuten ennusteista voi päätellä, talvea ei ole suinkaan vielä taitettu. Vanhat viisaat sanoivatkin, että talven tulee olla kylmä, jotta kesästä tulisi lämmin.

2.       OIKEISTOON kuuluva NGO järjestö Regavim raportoi, että EU rakentaa satoja pysyviä rakennuksia Maale Adumimin lähelle ja kiistanalaiselle E1 alueelle, joka sijaitsee C-alueella, ja joka Israelin täydessä turvallisuus- ja siviilivastuussa. Rakennukset ovat laittomia; niillä ole rakennuslupia eikä EU:lla ole mitään oikeutta rakentaa Juudean ja Samarian C-alueilla ilman siviilihallinnon lupaa.
Regavim järjesti journalisteille tarkoitetun tutustumismatkan Jerikon tien varteen ja E1-alueelle pystytetyissä rakennuksissa, jotka parakkien ja telttojen ohella on selvästi tarkoitettu pysyvää käyttöä varten betoniperustuksineen ja – lattioineen. Vierailun aikana journalistit tutustuivat lukuisiin valtion tai julkiselle maalle äskettäin perustettuihin beduiiniyhteisöihin kiistellylle alueelle.
EU:n virkailijat toteavat toimivansa ”humanitäärisin perustein avustaakseen alueen asukkaita” hyvin tiedostaen, että heidän toimintansa on laitonta, ja ettei humanitäärinen avustaminen ole päämääränä, vaan tosiasioitten pystyttäminen useimmiten valtion maalle tulevia neuvotteluja varten.

Tämä on EU:n törkeää puuttumista Israelin ja PA:n arabien väliseen konfliktiin pyrkien poliittisin keinoin asettumaan arabien tueksi, joiden ne katsovat joutuneen miehitysvallan sanelupolitiikan uhreiksi. Useissa viimeaikaisissa raporteissa on selvitetty, etteivät Juudea ja Samaria ole miehitettyä aluetta ja että suoritettujen tutkimusten mukaan (mm. Levy-raportti) Israelilla on laillinen kansainvälisesti tunnustettu oikeus rakentaa Juudeaan ja Samariaan hyväksyttyjen rakennuslupien puitteissa. Poikkeuksen muodostavat vain ne kaupungit ja kylät, jotka Israel on luovuttanut PA/PLO:n hallintaan Oslon sopimusten mukaisesti.

REGAVIMIN raportin mukaan EU on selvästi muuttanut passiivista avustus- ja rahoitustaktiikkaansa asettumalla aktiivisesti osallistumaan PA:n arabien rinnalle yksipuolisesti ja laittomasti todisteiden rakentamiseksi maahan, mitä PA/PLO on harjoittanut vuodesta 2000 lähtien ja jota se on nyt kiihdyttänyt PA/PLO:n päätettyä etsiä palestiinalaisvaltionsa tunnustamista ilman neuvotteluja Israelin kanssa.
Israelin viranomaiset ovat hyvin tietoisia tästä laittomasta toiminnasta, mutta eivät rohkene seistä oikeuksiensa takana peläten EU-suhteitten heikkenemistä entisestään. He eivät ilmeisesti tajua, ettei tällainen pakkosyöttö tule millään tavoin helpottamaan tilannetta neuvotteluissa, joita on pakko käydä osapuolten välillä riippumatta siitä, onko YK tai joku muu instanssi tunnustanut Palestiinan valtion.
Asian varmistamiseksi EU:n äskettäin pystyttämät rakennukset on varustettu EU:n logolla kuin varoitukseksi Israelille, että ne ovat EU:n omaisuutta ja että niiden poistaminen voisi aiheuttaa diplomaattisten suhteitten huononemisen EU:n kanssa, jotka eivät ole kehuttavalla tasolla ilman näitäkin ongelmia.

Israelin hallituksen toimien koordinaattori Juudeassa ja Samariassa (COGAT) kenraalimajuri Yoav Mordechai oli Euroopassa viime viikolla neuvotelleen EU:n viranomaisten kanssa myös tästä kysymyksestä. Hän ei kertonut, mitä sovittiin tästä EU:n ysipuolisesta ja laittomasta toiminnasta, mutta hän vakuutti, että siviilihallinto tulee toimimaan kaikkea laitonta rakentamista vastaan Juudeassa ja Samariassa, eikä EU ole poikkeus tästä periaatteesta. Mordechi sanoi, että COGAT on lähettänyt laatimiaan virallisia kirjeitä lähetystöille ja järjestöille varoittaen niitä rakentamasta laittomasti Juudean ja Samarian C-alueilla.

REGAVIMIN politiikan ja hallitusyhteistyön johtaja Meir Deutsch sanoo, että EU on ottanut aktiivisen kannan avustaakseen PA/PLO:n tavoitteita C-alueen saamiseksi valvontaansa laittomasti ja vastoin Oslon sopimuksia. Regavim pyysi v. 2008 korkeaa oikeutta tekemään päätöksen, jolla hallitus oikeutettaisiin poistamaan laittomat rakennukset, mutta se päätti, että ensin on löydettävä vaihtoehtoiset asunnot niissä asuville beduiineille. Tämä oli kuin kutsu EU:lle jatkaa laittomia toimiaan E1-alueella ja muualla Juudean ja Samarian C-alueilla. Israel aloitti silloin uuden arabikaupungin, nimeltään Ramat Nueima, rakentamisen Jerikon pohjoispuolelle, jonne 12 000 beduiinia siirrettäisiin. PA/PLO ja EU vastustavat suunnitelmaa kiivaasti, mikä osoittaa, ettei kysymys todellakaan ole beduiinien elinoloista, vaan EU:n harjoittamasta Israelin vastaisesta politiikasta.  
REGAVIMIN ulkomaisten suhteitten johtaja Ari Briggs toteaa, että kaiken inhimillisen hädän avustamisen verhon taakse piilotetun PA/PLO:n ja EU:n yhteistoiminnan tarkoituksena on PA:n arabien pysyvä asutustoiminta C-alueilla Israelin valtion maalle, täysin laittomasti, mutta samaan aikaan nostaen suuren huudon aina, kun Israel julkistaa uusien asuntojen rakentamisen juutalaisille olemassa oleviin yhteisöihin kutsuen sitä ”setlementtien laajentamiseksi ja arabien maan laittomaksi varastamiseksi”, mikä osoittaa EU:n läpinäkyvän teeskentelyn.

Regavinin johtaja Deutsch toteaa, että vuosien 2012 -2014 EU on pystyttänyt miljoonien Eurojen kustannuksella 400 laitonta rakennusta C-alueelle, joka on n. 60 % Juudean ja Samarian kokonaispinta-alasta. EU vastustaa erityisen kiivaasti Israelin suunnitelmia E1-alueen rakentamiseksi, jonne se on jo osaksi vetänyt infrastruktuuria, ja joka on elintärkeä Maale Adumimin liittämiseksi Jerusalemiin ja sen turvallisuudelle.
EU:n brittiparlamentaarikko James Carver hämmästelee EU:n politiikkaa rikkoen häikäilemättä kansainvälisiä ja paikallisia lakeja ja sopimuksia rakentamalla laittomasti toisen omistamalle maalle ilman vaadittavia rakennuslupia.  http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Report-EU-building-hundreds-of-illegal-structures-for-Palestinians-in-Area-C-of-West-Bank-390184

3.       JORDANIAN ilmavoimat iskivät lupaustensa mukaan kolmesti Islamin Valtion tukikohtia ja joukkoja vastaan Syyrian alueella. Kuningas Abdullah II oli raporttien
mukaan erityisen ärsyyntynyt Jordanian ilmavoimien pilotin polttamisesta julkisena näytöksenä, jota lukuisat siviilit seurasivat hurraten. Abdullah lupasi itse johtaa iskuja IS:n joukkoja vastaan. Hänellä lienee isänsä kuningas Husseinin tapaan oikeus toimia lentokoneen ohjaajana.
Jordanian päätös lisätä ilmaiskujaan IS:n kohteita vastaan oli rohkea, jopa uhkarohkea teko, sillä Jordania on IS:n seuraavien kohteitten listalla ja sillä on kannattajia ja agentteja Jordaniassa, jotka vain odottavat käskyä aktivoida toimintansa IS:n johdon päätösten mukaisesti.
Raporttien mukaan IS ei ole vielä valmis aseelliseen hyökkäykseen Jordaniaan, mutta se voi aktivoida terroritoiminnan iskemällä strategisesti tärkeisiin, sekä jordanialaisiin että amerikkalaisiin, kohteisiin maassa. Se ei myöskään suhtaudu myönteisesti Jordanian teloittaessa kaksi sen jäsentä, jotka oli alun perin tarkoitus vaihtaa pilottiin, kuten ei muslimimaan osallistumiseen hyökkäyksiin sitä vastaan.

ISLAMIN VALTIO julkaisi keskiviikkona tiedotuksen, jossa se lupaa houkuttelevia korvauksia jokaiselle, joka haavoittaa tai teloittaa jordanialaisen pilotin. Se julkisti myös 52 jordanialaisen lentäjän nimet ja osoitteet, arvo ja työtehtävä, kuten MEMRI kertoi kääntämässään raportissa. ”Islamin valtion shura-neuvosto lupaa palkkion jokaiselle, joka surmaa tai haavoittaa jordanialaista lentäjää estäen hänet lentämästä ristiretkeläisten koaliittion mukana hyökäten muslimeja vastaan Islamin Valtion alueella”, tweet-tiedotteessa todetaan. He olivat luultavasti saaneet tiedot lentäjistä surmaamaltaan Mouath Kasaesbehiltä. Arabimuslimien kuulustelumetodit ovat hyvin suoraviivaisia ja tehokkaita, eikä inhimillisten näkökohtien anneta häiritä nopeitten vastausten saamiseksi, joko oikeita tai vääriä.
JORDANIA harkitsi maajoukkojen lähettämistä Syyriaan taistelemaan IS:n joukkoja vastaan, mutta tarkkailijat eivät usko Abdullah II:n antautuvan tällaiseen uhkapeliin ilman tarvittavaa USA:n ja arabimaitten osallistumista, USA lupasi listä aseapuaan Jordanialle kuten myös Libanonille.
Jordanian Muslimiveljeskunnan johtaja Hamza Mansour kieltäytyi maansa TV:n haastattelussa kutsumasta IS:ä terrorijärjestöksi. http://www.jpost.com/Middle-East/Jordanian-escalation-against-ISIS-may-lead-to-surge-in-terror-attacks-in-Kingdom-390175

4.       UUTISOTSIKOITA
·         KANSALAISTEN mielipiteitä tutkivat järjestöt julkaisevat tiheään tutkimuksiaan, miten hallitusvalta mahdollisesti vaihtuu tai säilyy vaalipäivän lähestyessä. Eri järjestöjen suorittamissa tuloksissa on epäilyttävän suuria eroja, mikä asettaa kysymysmerkin, miten paljon niillä pyritään tai pystytään ohjailemaan kansan äänestyskäyttäytymistä. Jos joku puolue osoittautuu selvästi muita suositummaksi, se voi antaa äänestäjille tunnun, ettei hänen äänellään ole sitten merkitystä. Yedioth Aharonit suorittamassa mittauksessa Zionist Union johtaa yhdellä edustajalla, mutta Maariv teettämässä tutkimuksessa Likuvin johto on 4 edustajaa. Yediothin gallup antoi Juutalaiskoti-puolueelle vain 12 edustajaa; Maariv lehden gallup puolestaan 18 edustajaa. Yesh Atid sai 12 edustajaa, kuten myös arabiliitto. Kulanu sai 5; Israel Beitenu 5-6 paikkaa. Shasin suosio antaa 7 edustajaa, Yahad lähellä putoamista. http://www.timesofisrael.com/conflicting-polls-place-likud-zionist-camp-in-lead/
·         PA/PLO:n salaisten mutta julkisuuteen vuotaneitten dokumenttien mukaan virkailijat tutkivat terroristien suorittamat teot, joiden perusteella päätetään hänen marttyyriutensa merkitys, palkkiossa suuruus ja arvoasteikko, jonka mukaan häntä kunnioitetaan julkisuudessa. USA:n kongressin jäsenet saivat vasta äskettäin tietää julkisesta salaisuudesta huolimatta, että PA/PLO maksaa terroristeille kuukausipalkkaa yhteensä 3 -7 miljoonaa USD arvosta. Arvioinnissa huomioidaan iskussa kuolleiden lukumäärä ja heidän arvonsa sekä haavoittuneiden lukumäärä ja taloudellisten vahinkojen määrä. http://www.timesofisrael.com/pa-studies-details-of-each-terrorist-act-before-issuing-salaries/
·         Obama harkitsee lisävarojen saamista kongressilta aloittaakseen kiihdytetyt iskut ja mahdollisesti maajoukkojen hyökkäykset Islamin valtiota vastaan Syyriassa ja Irakissa, vaikka hän ei pidä luvan saamista välttämättömänä. http://www.timesofisrael.com/obama-poised-to-ask-congress-for-new-war-authorization/
·         Zionist Union (Herzog/Livni) sanoo tukevansa arabikansanedustajan Haneen Zoabin sulkemista Knessetin vaaleista. Yhtyneen arabiliiton edustaja ei tiennyt sitä vaan sanoi tukevansa Zoabin uudelleen valintaa. http://www.timesofisrael.com/zionist-camp-joins-bid-to-ban-hanin-zoabi-from-running/
·         Hamas syyttää, että PA antoi IDF:lle lähes kolmanneksen Israelin tuhoamista kohteista Gazan kesäsodan aikana. Tämän se sanoo selvittäneen siitä, että yhteistoiminnasta kiinni jääneillä oli välineitä, jotka muistuttavat Israelissa käytettyjä. Varsinkin Madmoud Abbas on korkealla petturien listalla.  http://www.timesofisrael.com/pa-gave-israel-nearly-a-third-of-its-gaza-targets/
·         Jordanian ilmavoimien iskuissa sai surmansa 35 IS:n taistelijaa. http://www.timesofisrael.com/35-islamic-state-fighters-said-killed-in-jordanian-airstrikes/




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021