KESKIVIIKKO 11.02.15

KESKIVIIKKO 11.02.15
1.       KYLMÄ viimainen tuuli iski aamulla vastaan pistäytyessäni ulko-ovelta ulos. Voimakkaan ja viileän Välimereltä ja Euroopasta tulevan tuulen ennustetaan kehittyvät päivän mittaan myrskyiseksi lämpötilan edelleen laskiessa aamun neljästä asteesta lähellä nolla-astetta. Vesisateita ennustetaan paikoin, jotka tulevat myöhemmin lumensekaisena räntänä, mutta yleisiä lumisateita ei ennusteta, paitsi ehkä pohjoisen ylänköalueilla ja Hermonilla. Sää jatkuu tuulisena ja epävakaisena muutaman seuraavan päivän ajan. Kinneretin vedenpinta nousee hiljalleen.
Säätilat tänään: Jerusalem 04 – 08; Tiberias 12 -15; Suolameri 14 -19; Eilat 13 -19 +V-astetta. Talvi jatkuu vielä Israelissa viileänä ja tuulisena.

2.       Israelin sää näyttää seuraavan Euroopan valtioitten suhtautumista maailman ainoaan juutalaiseen valtioon. EU:n taholta varoitetaan, että sen virkailijat Brysselissä tai missä lienevätkin, valmistelevat uusia pakotteita Israelia vastaan, ja ne on tarkoitus julkistaa Israelin vaalien jälkeen, ettei sitä voitaisi syyttää sekaantumisesta vaalien kulkuun. Tämä on epärehellistä, sillä EU rahoittaa V15 ja One Voice kampanjaa, jonka tarkoituksena on estää Netanyahun (Bibin) uudelleen valinta. V15 agitaattorit kulkevat ovelta ovelle kysellen, ettehän vain halua Bibin jatkavan pääministerinä. Tämä on yhtä epärehellistä kuin Herzogin toiminta antautuessaan tällaisen ryhmän kynsiin, joka tulee vaatimaan palkkansa, jos Herzog valitaan pääministeriksi, mitä se haluaa. http://www.timesofisrael.com/inside-v15s-ground-game-to-unseat-netanyahu/

3.       EU haluaa antaa Israelille vielä yhden iskun, ennen kuin sen oma talorähjä kaatuu lopullisesti. Tätä kaatumista siivitti Kreikan talouden romahdus lähelle vararikkoa. mitä tullevat seuraamaan Italia, Espanja ja Portugali.
USA:n kongressissa viimeistellään lakia, jolla USA:n ja EU:n välisen suunnitellun maailman suurimman vapaakauppasopimuksen ehdoksi tulee luopuminen BDS-liikkeen tukemisesta. USA itse vastustaa Israelin taloudellista syrjintää.  http://www.timesofisrael.com/us-bill-seeks-to-link-massive-eu-trade-pact-with-bds-rejection/

4.       Kreikan syriza hallituksen tulevan ohjelman EU:ssa esitti sen talousministeri Yanis Varoufakis seuraavasti. ”Eroaminen Eurosta ei edes ajatuksena mahdu suunnitelmaamme yksinkertaisesti siksi, että Euro on heikoilla. Se on kuin korttitalo; jos vedät siitä ulos Kreikka-kortin, koko talo romahtaa”, hän selitti. ”Haluammeko me todella Euroopan kaatuvan? Sen, jolla on houkutuksena ajatella, että Kreikka voidaan amputoida EU:sta. tulisi olla varovainen, koska se on vaarallista. Ketä se iskisi meidän jälkeemme? Portugal? Mitä tapahtuu Italialle, kun se havaitsee, että on mahdotonta jatkaa sen yksinvallan pakkopaidassa?”, hän selitti jatkaen. ”tapasin virkailijoita Italiasta – en paljasta keitä – jotka sanoivat tukevansa meitä. Hän eivät pystyneet kertomaan totuutta, sillä Italia on konkurssitilassa, ja he pelkäävät seurauksia Saksasta. Pelon pilvi on leijunut Euroopan yllä viimeisten vuosien aikana. Tilanne on kehittymässä pahemmaksi kuin Neuvostoliitossa ennen romahdusta”, kuten hän kertoi italialaisen RAI-TV-yhtiön haastattelussa.
Italian talousministeri Pier Carlo Padoan vastasi Varoufakisin lausuntoon myrkyllisesti todeten: ”Nämä kommentit eivät vastaa todellisuutta. Italian velka on vakaa ja hallittavissa”, hän vakuutti.
 Mutta kysymyksen keskeinen kohta pysyy. Rahanarvon heitteleminen nostaa velkakorkoja nopeammin kuin bruttokansantuote Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa, artikkelissa todetaan. Tämä puolestaan nostaa yleistä korkotasoa. Kreikan pääministeri Alexis Tsipras tiedostaa tämän laskeskellen, että hänellä on avainkortti. Toisen maailmansodan jälkeen käytettyä MAD sanontaa (yhteisesti hyväksyttyä tuhoa) käyttäen hän toteaa, että EMU:n (Euroopan rahaliitto) uhkaukset ovat pelkkää hämäystä.

Tsiprisin uhkamielisen rohkea asettuminen EU:n johtoa vastaan iski päättäjiin Brysselissä, Frankfurtissa, Berliinissä kuten markkinoihin äkkiarvaamatta. ”He odottivat hänen luopuvan kohtuuttomista vaatimuksistaan sunnuntaina pitämässään linjapuheessaan, mutta sen sijaan he kuulivat sodanjulistuksen”. Pääministeri vakuutti hallituksensa toteuttavan jokaisen ennen vaaleja antamansa lupauksen ilman varauksia, joihin kuuluu 11 miljardin Euron sotakorvaukset Saksalta, 71 vuotta sen jälkeen, kun viimeinen saksalainen sotilas poistui Kreikasta.
Kreikan lunastamisen jatkosta ei ole mitään sopimusta EU:n ja IMF:n parissa.
Tsipris sanoi, että Kreikan kansa tuhosi sopimuksen, eikä se neuvottele itsenäisyydestään.

EU ja EMU ovat käymistilassa odottamattoman käänteen johdosta.
USA:n presidentti varoitti jo EMU:n johtajia kiristämästä maita, jotka ovat talous-laman kourissa. USA:n talousministeriön delegaatio saapui Ateenaan selvittelemään tulenarkaa tilannetta. Kukaan lännessä ei halua Kreikan muodostumista epäonnistuneeksi maaksi Balkanilla levittäen kaaosta alueella ja valumista Venäjän syliin. EMU:n virkailijoiden tulee viedä kysymys uudelleen piirustuspöydälle laatiakseen uuden suunnitelmat, sillä kysymys on poliittisesti liian arkaluonteinen, että se pystyttäisiin selvittämään pelkästään teknisin keinoin. http://www.telegraph.co.uk/finance/economics/11400778/Greeces-leaders-stun-Europe-with-escalating-defiance.html, http://themostimportantnews.com/archives/listen-carefully-bankers-actually-telling-us-going-happen-next,

5.       VENÄJÄN presidentti Vladimir Putin sai kuninkaallisen vastaanoton saapuessaan Kairoon maanantai-iltana. Presidentti Abdel Fattah el-Sisi odotti häntä punaisella matolla. Media on kovin lyhytsanainen Putinin vierailusta, vaikka sillä tulee olemaan vaikutuksia koko Lähi-Idän politiikkaan. Tämä lienee länsimaisen lehdistön harjoittamaa boikottia Venäjää vastaan.
Putinin vierailu Kairossa on ensimmäinen Venäjän presidentin tekemä 2005 jälkeen, seuraten Venäjän ulko- ja puolustusministerien vierailua marraskuussa. Sisi vieraili Venäjällä elokuussa ja pääministeri Dmitri Medvedev Kairossa 2009. He keskustelivat alueen tilanteesta ja sen nopeasta vaihtelusta. Venäjä toimittaa Egyptille runsaasti aseita ja ohjuksia sekä kehittyneitä hävittäjäkoneita Saudi Arabian rahoittamana. USA:n kieltäydyttyä myymästä aseitaan Egyptille sisäisten levottomuuksien vuoksi ja siksi, että USA katsoo Sisin kaapanneen vallan maassa, Venäjä halukkaasti täyttää syntyneen repeämän.
Venäjä ja Egypti lupaavat tehostaa keskinäistä kaupankäyntiään, ja Venäjä suunnittelee ja rakentaa Egyptin ensimmäisen ydinvoimalan.
Putin vastaili myös journalistein kysymyksiin. Israelin ja arabien rauhan-ponnisteluista todeten, että Venäjä kannatti PA/PLO:n tekemää valtio-esitystä YK:ssa lisäten, että molempien tulee myönnytyksiä rauhan hyväksi.(JP.10.02.15)

6.       Egyptin ja Israelin tiedustelu paljastivat Siinailla toimivan Beit al-Maqdis järjestön suunnitteleman laaja-alaisen terrorihyökkäysten sarjan israelilaisia asemia vastaan Siinain rajalla sekä Egyptin armeijan tukikohtia ja asemia sekä kuljetuskolonnia vastaan Siinain alueella ulottuen myös Suezin kanavan ja Kairon alueille.
Viimeisessä iskussa Muqdis terroristit, jotka sulautettiin ISIL:n joukkoihin, iskivät koordinoidussa hyökkäyksessä kahta Egyptin armeijan tulikohtaa ja ajoneuvoja vastaan. Hyökkäys suoritettiin grad-ohjuksin, kranaatein ja itsemurha pommittajien toimesta. Iskun toisessa vaiheessa terroristit tunkeutuivat tukikohtien sisälle surmaten kaikki elossa löytämänsä, myös haavoittuneet, sytyttäen ne lopuksi tuleen.  
Samaa taktiikkaa he käyttivät myös armeijan kuljetusvälineitä vastaan. Hyökkäyksissä sai surmansa yli 40 armeijan sotilasta ja 100 haavoittui.  

Tiedustelujen mukaan Muqdis joukkojen seuraava hyökkäys oli lähellä toteutus-vaihettaan. Egypti syyttää, että Hamas on liittoutunut Al-Muqdis joukkojen kanssa ja pyrkii häiritsemään el-Sisin hallitusta viimeisenä päämääränä sen kaataminen.
El-Sisin hallitus ja oikeuslaitos julistivat Hamasin sotilaallisen siiven issa din al-Qassam terrorijärjestöksi, mitä Hamas vastustaa todeten, että ”sen aseita käytetään vain Israelia vastaan tehtävissä hyökkäyksissä”.  http://www.debka.com/article/24391/Israel-and-Egypt-forewarned-of-synchronized-ISIS-Sinai-assaults-in-both-countries

7.       UUTISOTSIKOITA
·         Arabilähteen mukaan Hizbullah suunnitteli Ehud Olmertin teloittamista kostoksi korkean virkailijansa Imaad Mughniyehin surmaamisen vuoksi, josta se syytti Israelia. Lontoossa toimiva Al-Sazera Al-Arabi raportoi maanantaina, että 2008 autopommilla Damaskoksessa teloitetun Mughniyhen kostoksi se suunniteli pääministeri Olmertin teloittamista. Yritys epäonnistui Israelin agentin estettyä sen. Imaad Mughniyen poika Jihad sai surmansa Syyriassa autokolonnaa vastaan tehdyssä ilmaiskussa, jossa kuoli myös Iranin vallankumouskaartin kenraali. Israelin agentti Muhammad Shurba pääsi soluttautumaan Hizbullahin sisäpiiriin estäen myös muidenkin Hizbullahin suunnitelmien toteuttamista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/191201#.VNsTNVMp6PY
·         Sekä Obama että omaiset vahvistavat, että vuosikausia ISIS-joukkojen vankina ollut amerikkalainen Kayla Myller on surmattu, ja että terroristit lähettivät heille kuvia hänen ruumistaan. Hänen sanotaan kääntyneen muslimiksi ja joutuneen ISIS-terroristin vaimoksi. USA arvioi, että ISIS pitää ainakin yhtä toista amerikkalaista vankinaan. ISIS väitti Myllerin saaneen surmansa jordanialaisten ilmaiskussa. Kuvissa hänen kasvoillaan on pahoja ruhjevammoja. http://www.timesofisrael.com/white-house-at-least-one-more-american-held-hostage-in-syria/
·         USA:n tiedustelun mukaan 20 000 vierasmaalaista on matkalla Syyriaan liittyäkseen IS:n joukkoihin. 150 heistä on USA:n kansalaista. Valtaosa heistä tulee Länsi-Euroopasta, mutta heitä tulee 90 maasta, jopa Kiinasta. He matkustavat pääosin Turkin kautta, joka pyrkii minimoimaan Syyriaan pyrkivien määrää, mutta IS:llä on agentteja Turkissa ja monissa maissa. http://www.timesofisrael.com/us-20000-foreigners-heading-to-syria-to-join-islamic-state/
·         USA ja Englanti sulkevat lähetystönsä Jemenissä kapinallisten ottaessa vallan sen pääkaupungissa Iranin avustuksella. Iran pystyy näin halutessaan sulkemaan sekä Persianlahden että Punaisen meren kautta kulkevan laivaliikenteen, mikä tulisi kuristamaan länsimaiden tarvitseman öljyn ja kaasun toimitukset. http://www.timesofisrael.com/us-shutters-embassy-in-yemen-amid-rebel-takeover/
·         USA:n kongressin armeijanpalvelujen komitea suosittaa aseitten viennin lisäämistä Ukrainan hallitukselle, joka taistelee Venäjän tukemia kapinallisia vastaan. Venäjä toimittaa aseita kapinallisille Ukrainassa pyrkien salaamaan toimensa kuten myös vapaaehtoisten liittymisen heidän tuekseen. EU ja USA asettivat kovia sanktioita Venäjää vastaan, joka puolestaan vastasi niihin lopettamalla öljynviennin Ukrainan kautta EU-maihin. Sanktiot purevat pahoin Venäjän taloutta, joka on muutenkin taantumassa. USA:n toimitukset Ukrainaan sisältävät myös raskaita aseita.  http://www.timesofisrael.com/top-us-house-reps-back-1-billion-in-ukraine-lethal-aid/
·         John Kerry sanoo, että ISIS joukot häpäisevät islamia suorittaessaan kaikkia hirveyksiä, joita maailman media esittelee. Muslimit vastaavat, ettei Kerry eikä Obama ole islamin oppineita eivätkä siten tietoisia, mitä Koran opettaa eivätkä oikeutettuja arvostelemaan islamia. Turkin presidentti Erdogan puolusti IS:n joukkojen suorittamia massa- teloituksia ja naisten ja lasten kivityksiä ja hautaamista elävinä todeten, että on vain yksi islam ja yksi Koraani, jonka opetus ei ole muuttunut Muhammedin ajoista, koska siihen ei ole tarvetta. Islam on islam. hän sanoi. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/kerry-says-isis-insults-the-religion-they-falsely-represent/2015/02/10/
·         Muslimit sanovat, että naiset, jotka ajavat autoa, haluavat tulla raiskatuiksi. Hän sanoi, että naiset matkustivat kamelien selässä, mutta on eri asia sulkeutua yksikseen autonsa sisälle ilman läheistä miesseuralaista.  http://www.jewishpress.com/indepth/opinions/saudi-historian-claims-women-should-not-drive-cars-unless-they-want-to-get-raped/2015/02/10/







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021