SUNNUNTAI 23.11.14


SUNNUNTAI 23.11.14
1. SUNNUNTAIPÄIVÄ alkoi viileänä ja puolipilvisenä, mutta ”sateet ovat loppuneet, menneet menojaan”, Salomon korkeaa veisua lainatakseni. Mutta kaikenlaista tapahtuu Israelissa ja maailmalla myös viikonlopun aikana, joka oli tarkoitettu lepopäiväksi, mutta jonka nykyihminen täyttää kaikenlaisella touhulla ja menolla herätäkseen ja aloittaakseen uuden viikon väsyneenä ja silmät ristissä maanantaina. Käyn ensin kursiivisesti läpi joitain aamun uutisotsikoita palaten niihin tarkemmin raportin jatko-osassa.
P5+1 maiden ja Iranin väliset ydinneuvottelut eivät ole pystyneet tuottamaan tavoiteltua sopimusta ennen huomista määräpäivää, mikä ennustanee uutta neuvottelukierrosta. http://www.timesofisrael.com/in-lieu-of-deal-iran-and-west-likely-to-extend-talks
Analyytikkojen mukaan Israelin uhkaamat ilmaiskut Iranin ydinlaitoksia vastaan ovat enintään ”diplomaattisella esityslistalla”, kukaan ei uskone tässä vaiheessa niiden toteutumismahdollisuuteen, koska ne voisivat kohdata USA:n ilmavoimien torjunnan. http://www.timesofisrael.com/israeli-strike-threat-only-a-diplomatic-card-against-iran/
USA:n ulkoministeri John Kerry kuitenkin katsoi viisaammaksi ottaa yhteyden pääministeri Netanyahuun informoiden häntä neuvotteluista ja kuulostellen hänen mielenliikkeitään. http://www.timesofisrael.com/kerry-updates-netanyahu-on-iran-nuke-talks/
Saksan ulkoministeri Farnk-Walter Steinmeier sanoo, etteivät länsimaat ja Iran ole koskaan aiemmin olleet näin lähellä sopimusta. USA:n ulkoministeri John Kerry puolestaan toteaa, että vakavia aukkoja on edelleen sopimatta. Hän soitteli eri tahoille kuulostellakseen liittolais-ja arabimaiden kommentteja ja mahdollisia pelkoja, että länsimaat kuitenkin lopulta suostuvat sopimukseen, jolla Iran pystyy rakentamaan ydinpomminsa vuoden kuluessa, mikä aloittaisi ydinasekilpailun Lähi-Idässä. Kerryn soittolistalla olivat Israelin lisäksi Persianlahden arabimaat, Kanada ja Turkki muiden ohessa. Kerryn niskaan hengittää presidentti Obama, joka tarvitsee edes jonkinlaisen näytön uudelle - todennäköisesti vihamieliselle - kongressille ulkopolitiikkansa tuloksista. Iranin ulkoministeri Zarif lensi Teheraniin saamaan lisäohjeita. http://www.timesofisrael.com/kerry-says-gaps-remain-in-talks-about-irans-nukes/
2. Israelin hallitus kokoontuu tänään viikkoistuntoonsa, jossa se tullee hyväksymään kaksi etukäteen ristiriitoja herättänyttä lakiesitystä. Ensimmäinen esitys koskee ns. ”juutalaista lakia”, joka oikeuskansleri Yehuda Weinsteinin mukaan tulee vaikuttamaan merkittävästi perustuslaillisen lain periaatteisiin, joihin maan itsenäisyysjulistus ja Knessetin peruslaki perustuvat. Oikeuskansleria jurnuttaa se, että lain esittivät yksityiset kansanedustajat eivätkä puolueet, mikä voi aiheuttaa vaikeita ristiriitoja myöhemmin.
Pääministeri Netanyahu tulee esitystä lähtien siitä, että hän katsoo sen tasapainottavan juutalaisen lain ja demokratian välistä eroa, mitkä eivät aina kohtaa toisiaan. ”Oikeus kansalliseen itsemääräämisoikeuteen Israelin valtiossa kuuluu juutalaiselle kansalle”, pääministeri selittää. ”Israelin valtio on demokraattinen maa, perustettuna vapauden, oikeuden ja rauhan periaatteille, Israelin profeettojen antamien näkyjen mukaisesti, ja tulee ylläpitämään henkilökohtaset oikeudet kaikille kansalaisilleen”. Hän selitti Likudin ryhmäkokouksessa maanantaina, että jokaisen Israelin kansalaisen oikeudet rotuun, uskontoon ja henkilöön katsomatta perustuvat lakiin. Livni halusi viivyttää lain käsittelyä Knessetissä viikolla, mutta pääministeri ohittaa Livnin viemällä lain hallitukseen, jolla on oikeus esittää se Knessetille. Toinen lakiesitys koskee terroristien asumisoikeuden poistamista.
3. Jerusalemin intifada on alkanut, ja se kehittyy paljon pahemmaksi, ennustaa Times of Israelin Avi Issacharoff artikkelissaan todeten, että ensimmäinen intafada alkoi v. 1987 väärin raportoidusta liikenneonnettomuudesta Gazassa; kolmas intifada, jota kutsutaan veitsi-intifadaksi, alkanee bussinkuljettajan hirttäessä itsensä ajamassaan bussissa.
Artikkelin laatija kuvailee, että heti poliisin tiesulun ohitettuaan jokainen voi tuntea kyynelkaasun ja poltettujen roskapönttöjen epämiellyttävän hajun lähes kaikkialla Shuafatin arabilähiön alueella pääkaupungissa. Osa roskista on osittain palanut, osa ei, mutta haisee silti. UNRWA:n työntekijät pyrkivät kokoamaan roskia ja siistimään katuja, mihin kaupungin roskahuollosta virkailijat eivät uskalla antautua, ja joka muutenkin toimii huonosti. Hän kuvailee, miten autolla ajo kaduilla on lähes mahdotonta. Nuoria poikia, teini-ikäisiä ja nuorempia, seisoskelee kaduilla, osa heistä kasvonaamioilla varustettuina, joita nuoremmat pojat ihaillen ympäröivät. Ilmeisesti kouluopetus on toistaiseksi keskeytetty.
Shuafat on erityisen syrjitty ja hoitamaton, köyhyys, toivottomuus ja apatia sekä juutalaisten ja Israelin vihaaminen ovat kouriintuntuvia harmaiden muurien ympäröimässä lähiössä, kuten Issacharoff kuvailee näkemäänsä päätyen johtopäätökseen, että intifada on alkanut ilman virallisia lausuntoja. Muurien ulkopuolella sijaitsevat juutalaiset lähiöt Pisgat Zeev ja Ranskalainen kukkula, joihin nuoret pojat tekevät uhkarohkeita vierailija, mutta Shuafatissa kukaan ei vuodata kyyneltäkään Har Nof synagogan massamurhan uhrien puolesta. http://www.timesofisrael.com/the-jerusalem-intifada-is-under-way-and-its-going-to-get-worse/
4. KOLMANNEN intifadan lapset, otsikoi ynetnews.com artikkelinsa, jossa sen toimittaja Hassan Shaalan haastattelee 8-13 vuoden ikäisiä lapsia Jerusalemin itäosassa. Toimittaja kertoo, että nämä lapset ovat valinneet koulun asemesta hyökkäykset poliisia vastaan kivin, autonrenkaiden polttamisella ja ilotulitusraketeilla.
Useimmat näistä koulunkäyntinsä tuskin aloittaneista lapsista esiintyvät naamioituina hyökätessään poliisia vastaan kivin ja raketein tai pyrkien vaikeuttamaan sen autojen liikkumista lähiöissään kotitekoisilla tiesuluilla, roskapöntöillä ja kaduille sytyttämillään nuotioilla, joissa palavat autonrenkaat ja roskapönttöjen sisältö muodostavat mustaa pahanhajuista savua ja kitkua, joka tuntuu kaikkialla. ”Me haluamme kuolla marttyyreina”, nämä lapset uhoavat. ”Ei meillä ole mitään menettävänä”. 13-vuotias poika selittää: ”Me protestoimme ja heitämme kiviä esittääksemme vastalauseemme murhatuista marttyyreista ja kaikesta, mitä tapahtuu Al–Aksa moskeijassa. Tänään en halunnut mennä kouluun, koska halusin jatkaa vastarintaa marttyyri Ibrahim al-Akarin ja muiden marttyyrien murhan johdosta” hän selittää. Hän viittaa arabiin, joka autollaan ajoi kevyen rautatien pysäkillä odottavaan ihmisryhmään surmaten kaksi ja haavoittaen ainakin 13 muuta. Arabit uhraavat lapsiaan, koska kuolleella lapsella on suurempi propaganda-arvo kuin aikuisen ruumiilla.
Akari oli tuomittu aiemmista rikoksista ja hän kuului Hamasiin, joka tunnusti osallisuutensa hyökkäykseen. ”Kaikki mitä tapahtuu Al-Aksa moskeijassa ärsyttää meitä, Se kuuluu yksin muslimeille eikä kenelläkään muulla ole asiaa sinne”, 13-vuotias poika selvittelee.  Pojat sanovat, että heidän tulee ottaa osa vastuusta, sillä poliisit ovat ne, jotka mellakoivat  hyökkäämällä naisia ja lapsia vastaan ja tuhoamalla koteja. He vastustavat poliisin asettamia tiesulkuja ja tarkastuspisteitä, jonka johdosta he tuntevat olevansa suljettuina muusta kaupungista. Vanhemmat arabiasukkaat toteavat, etteivät ne tuo turvallisuutta, koska ne vain lisäävät asukkaitten turvattomuutta ja eristyneisyyttä sekä aiheuttavat lisäongelmia työssä käyville. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4594812,00.html
5. PA:n arabit väittävät, että juutalaiset sytyttivät tuleen rakennuksen Khirbet Abu Falah arabikylässä lähellä Ramallahia Samariassa. Rakennuksen seiniin oli piirrelty arabien vastaisia iskulauseita. Kukaan ei haavoittunut tulipalossa. Arabien kertoman mukaan joku koputti aikaisin sunnuntaiaamuna talon ovelle ja heitti sisään jotain palavaa nestettä, kun ovi avattiin. Kylän johtaja kuitenkin totesi, että rakennus sytytettiin palopommilla. Talossa oli palon syttymishetkellä neljä naista, jotka pääsivät turvaan. Rakennus paloi osittain.
Poliisi tutkii tapahtunutta rikosta, mutta ei suoraan hyväksy syytöstä, että tuhopoltto oli juutalaisten asukkaitten sytyttämä. Marraskuun 12. päivänä sytytetty Al-Mughhayrin moskeijan tuhopolttoyritys osoittautui myöhemmin sytytetyksi ideologisista syistä. Arabit turvautuvat kaikenlaisiin konnankoukkuihin juutalaisten syyttämiseksi. http://www.timesofisrael.com/palestinian-house-torched-in-suspected-hate-crime/
6. UUTISOTSIKOITA
·        Israelin liikennepoliisi pysäytti PA:n pääministerin Rami Hamdallahin autosaattueen sunnuntaina aamupäivällä nähtyään sen ajavan holtittomasti suurella ylinopeudella tiellä no 60 Elin ja Shilon välillä. Tie on Israelin valvomalla alueella. Liikenneseisokki kesti puolisen tuntia, ja autosaattue voi jatkaa matkaansa vasta poliisin saatua luvan korkealta taholta. PA:n pääministerin autosaattue on aiemminkin joutunut liikenne-poliisin pysäyttämäksi samasta holtittomasta ajosta johtuen. Poliisi pidätti autojen kuskit, mutta vapautti heidät luvaten, että asiaan palataan myöhemmin.
Tammikuun 14. päivänä poliisi pysäytti PA:n pääministeri Hamdallahin autosaattueen kahdesti holtittoman ajon ja ylinopeuden vuoksi ajaen 145 km/t vauhtia 80 km:n rajoitus-alueella. Hamdallah syytti silloin poliisiupseeria koiraksi miehitetyllä alueella. Poliisi kieltäytyi antamasta lupaa ajon jatkamiseksi, ennen kuin Hamdallah pyysi anteeksi. Tämä lienee PA:n johtajien tapa protestoida Israelin suorittamaa valvontaa vastaan alueella, jossa se huolehtii täysin sen siviili-ja turvallisuusvastuusta. http://www.timesofisrael.com/police-pull-over-palestinian-authority-pm-in-west-bank/
·        ön Ashkelonin pormestari Itamar Shimoni kielsi arabityöläisten käytön kaupunkinsa rakennuksilla ja etenkin päiväkotityömaalla, mikä herätti kirpeitä vastalauseita monelta taholta. Hän kuitenkin selvensi päätöstään, että arabit voivat jatkaa päiväkotityömaalla rakennuksen pommisuojien valmistumiseen saakka. Hän selittää, ettei hän missään vaiheessa täysin kieltänyt arabeja työskentelemästä rakennuksilla, vaan että hänen lausuntonsa oli joko ymmärretty tai raportoitu väärin. http://www.timesofisrael.com/ashkelon-reportedly-to-let-arab-workers-finish-kindergarten-shelters/
·        Sisäministeri Gilad Erdan peruutti Israelin kansalaisuuden autonkuljettajalta Mahmoud Nadilta, joka kuljetti autossaan v. 2001 Tel Avivin Dolfinariumiin terroristin, joka sytyttämällään pommilla surmasi 21 nuorta ja haavoitti sataa muuta. Erdan sanoo, että hän käytti toimeensa kuuluvaa auktoriteettia peruuttaen itsemurhaterroristin kuljettaneelta kuskilta Israelin kansalaisuuden. Tätä on vaadittu monilta muilta viimeisiin terrori-iskuihin osallistuneilta tai heitä avustaneilta. Terroristin kotien tuhoaminen on herättänyt kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöjen taholta, eikä sen lopulta uskota tehokkaasti estävän terrori-iskuja. Tehokkaampi tapa voi ollakin pidättää terroristin omaisten talletukset ja valtion myöntämien oikeuksien peruuttaminen, mistä tämä voi olla ennakkotapauksena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/187761#.VHGfbkNsO-o
·        Perjantai-iltana joukko Beit Orot yeshiva opiskelijoita oli palaamassa Öljyvuorelta yeshivaansa, kun joukko arabeja oli järjestänyt heille väijytyksen Beit Oroon johtavalla tiellä. Arabit puukottivat yhtä opiskelijaa selkään ja hakkasivat toista parrunpätkillä. Opiskelijat pääsivät kuitenkin pakenemaan yeshivaansa, josta haavoittuneet kuljetettiin Shaare Zedek lääkintäkeskukseen Jerusalemissa. Poliisi kuitenkin väittää, että opiskelijat olivat yhdessä median kanssa suunnitelleet koko tilanteen provosoidakseen sen kautta herkkää tasapainotilannetta.
Jebel Mukaberin arabilähiön kupeessa sijaitsevassa Nof Zion juutalaislähiössä arabit heittivät palopommeja juutalaisten kotien ikkunoista sisään aiheuttaakseen tulipaloja. Samaan aikaan arabit ampuivat useita ilotulitusraketteja asuntojen ikkunoihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/187746#.VHGiMkNsO-o
·        Likudin kansanedustaja Moshe Feiglin kehotti äskeisessä lausunnossaan maan kansallisia puolueita muodostamaan yhteisen blokin seuraavissa vaaleissa. Tämä tuli pian sen jälkeen, kun Netanyahu ja Bennett tapasivat toisensa kehitellen ajatusta muodostaa yhteinen vaalirengas. Likudin kannatus on laskenut viime viikkoina, se on enää 20 edustajaa, Bennettin johtaman Juutalainen Koti puolueen noustessa 19 kansanedustajaan. Yesh Atidin kannatus putoaa 12:en, muut selvästi alle 10 kansanedustajaa. Arabipuolueet saisivat yhteensä 11 kansanedustajaa. Vaalikuume nousee välillä taas laskien muiden asioiden viedessä median huomion. Jokainen puolueohtaja vakuuttaa, ettei aika ole sopiva uusille vaaleille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/187754#.VHGlfENsO-o
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 12 -19; Tiberias 14 -25; Suolameri 18 -28; Eilat 17 -28 +C-astetta. Sateita luvataan tänään koko maassa Eilatia lukuun ottamatta. Taivas jatkaa puolipilvisenä huomenna ja ylihuomenna sateen mahdollisuuden pienentyessä. Lämpötila voi nousta hieman, jopa pari astetta. Tällä hetkellä aurinko paistaa pilviverhon välitse.  






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019