Friday, November 21, 2014

PERJANTAI 21.11.14


PERJANTAI 21.11.14
1. VIIKON viimeinen päivä – juutalaisen ajanlaskun mukaan – alkoi sumuisena ja suhteellisen viileänä, mutta sateita ei tullut vielä viime yönä. Ennusteet kuitenkin lupaavat sateita kaikkialla maassa ilman viiletessä edelleen, ja varoituksia annettiin mahdollisista tulvista, jotka voivat alkaa yllättäen kuivuneiden jokiuomien saadessa tarpeeksi vettä. Joka vuosi ihmisiä jää loukkuun tulvien vuoksi ja muutamia hukkuu joutuessaan virran vietäviksi. Sateet voivat tulla ajoittaisina tai rajuina kuuroina, ei yhtenäisinä sateina, kuten ennusteissa sanotaan. Säätilat tänään: Jerusalem 10 -19; Tiberias 15 -25; Suolameri 20 -29; Eilat 18 -28 +C-astetta. Luvut on otettu JP:n ennusteesta, Times of Israel lämpöasteet ovat selvästi alempia, mutta sen sivut eivät jostain syystä toimi kunnolla.
2. Poliisi myöntää, että kolmas intifada on tosiasia, sen verran karmeita näyttöjä nuo iänikuiset ”rauhankumppanit” ovat meille tarjoilleet. Täytynee myöntää, etteivät kaikki Gazan ja PA:n arabit Israelin arabeista puhumattakaan ole terroristeja, mutta miksi he valitsevat johtajikseen henkilöitä, jotka vain vaikeuttavat heidän elämäänsä sen sijaan, että toimisivat kansansa parhaaksi? Nämä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jatkavat eliittiin kuuluvat miehet ja jokunen nainenkin ovat täynnä vihaa ja kostonhalua, mikä estää kaiken yhteistoiminnan Israelin kanssa. Nämä ne saavat kansansa nousemaan Israelia vastaan opettaen heidän lapsiaan äitinsä kohdusta saakka vihaamaan ja halveksimaan juutalaisia. Tilanteen korjaaminen ei tapahdu hetkessä, siihen tarvitaan sukupolvien muutoksia.
YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon varoittelee sekä Israelin että PA/PLO:n johtajia kiihottamasta nykyistä tilannetta, koska se voi helposti kuohua yli – ikään kuin joku Israelissa ei olisi tietoinen siitä. Maailman rauhan vartijoitten johtajana hän kuitenkin katsoo täyttäneensä tehtävänsä esittäessään New Yorkin virkapöytänsä takaa mitään sanomattomia lausuntojaan, joita nopeasti vilkaistaan läpi ja siirretään arkistoon. – Nyt muuten muutkin internetlinkit temppuilevat, lienevätkö piuhat solmussa vai kostuneet äkillisessä yllättävässä sadekuurossa? Kirjoitus etenee hitaasti mutta varmasti.
JERUSALEMIN poliisi poisti aiemmin asettamansa ikärajoitukset Temppelivuoren perjantai-aamun rukouksiin tulleilta arabeilta, joitten jälkeen he poikkeuksetta aloittavat kivittää poliiseja ja Vuorelle pyrkiviä tai jo nousseita pyhiinvaeltajia, juutalaisia ja turisteja. Mitähän sisäministeriö kuvittelee hyötyvänsä tästä myönnytyksestä arabimuslimeille, jotka tavallisesti rekisteröivät sen annetuksi kiitollisuutta osoittamatta, mutta vaatien samalla lisää? Tämäkin on koettu ja tunnistettu, mutta kovapäisille virkailijoille ei mikään näytä menevän perille, vaikka moukarilla hakattaisiin. Muslimit pitävät perjantaita raivonpäivänä.
Poliisin tiedottaja Luba Samri sanoi AFP:n toimittajalle, että tilannetta tarkkaillaan ja toimitaan sen mukaan, miten tilanne kehittyy. Pari viikkoa sitten vuorelle päästettiin naisten lisäksi vain yli 35-vuotiaat miehet. Poliisin myöntämä helpotus Temppelivuoren tilanteeseen, mikä annettiin John Kerryn, Netanyahun ja Abdullah II:n Ammanin kokouksen ansiosta, tulee pahaan aikaan. Tiistaina Israelin poliisi esti ja takavarikoi massiivisen mielenosoittajille tarkoitetun tavaraerän Ashdodin satamassa. Pääasiassa lapsille osoitettujen tavaroitten joukossa oli miekkoja, kommando-veitsiä, ilotulitusraketteja, taser tainnutusaseita ja muita aseita, joita kukaan selväjärkinen ei antaisi ainakaan lasten käsiin. Tämä osoittanee jokaiselle, joka ymmärtää selvää puhetta, että mielenosoituksia on tarkoitus laajentaa. Tavaroiden joukossa oli 18 000 ilotulitusrakettia, 5 200 kommando-veistä, 1 000 miekkaa, 4300 taser-pistoolia piilotettuina taskulamppujen alle, sekä muita aseita. Nämä Kiinassa pakatut lastenlelut oli huolellisesti piilotettu joulukoristeiden alle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/187707#.VG7Q1UNsO-o
3. POLIISI sanoo varautuvansa tänään perjantaina muslimien raivon päivän väki-valtaisuuksiin. Eilen illalla arabit rakensivat tiesulkuja Abu Disiin ja Jebel Mukaberiin johtaville kaduille aloittaen marssin kohti poliisijoukkoja, jotka vastasivat mellakan hallinta-välineillään massan hajottamiseksi. Poliisin tiedottaja Micky Rosenfeld sanoi poliisin arvioivan turvallisuustilannetta ja koventavan toimiaan, mikäli siihen on tarvetta. Hän totesi useiden poliisiosastojen tarkkailevan tilannetta laajemminkin pääkaupungissa; erityisesti seuraavan uhkaa keskusbussiasemalla, kevyenrautatien ja bussien pysäkeillä, myymälöissä ja ravintoloissa, mikä osoittanee tilanteen herkkyyden ja vaarallisuuden.
Hamasin virkailija Gazassa Yehya Mousa sanoi, että mielenosoituksilla pyritään tiedottamaan kaikille arabeille Juudeassa ja Samariassa, että Al-Aksa on vaarassa ja että heidän tulee tehdä kaikkensa sen puolustamiseksi. ”Meidän pyhiä paikkojamme saastutetaan ja Al-Aksa tuhotaan ja miehitetään. Jokaisen arabin tulee tehdä aloite siirtyäkseen puolustamaan Al-Aksa moskeijaa”, hän sanoi kertomatta, kuka sitä saastuttaa. Ilmeisesti heidän mielestään ilotulitusraketit, palopommit, puukot ja miekat eivät saastuta moskeijaa, kuten ne eivät tehneet sitä Gazassakaan kesäsodan aikana, eivätkä pallopelit Vuoren ylätasanteella. Mousa lisäsi, että ainoa tapa saada moskeijat vapautettua ja miehitys loppumaan on väkivalta.
Israelin poliisi pidätti kolmen hengen arabisolun, jonka tarkoituksena oli hankkia raketti-kranaatti, jolla he olisivat teloittaneet ulkoministeri Avigdor Libermanin. IDF:n Juudean ja Samarian syyttäjänvirasto julkisti viralliset syytökset heitä vastaan, joita käsitellään armeijan sotilastuomioistuimessa. Teloitus oli tarkoitus suorittaa lähellä Harmalan kylää, joka on tien no 356 toisella puolella sijaitsevaa Libermanin kotitaloa Juudeassa. He arvioivat automatkan tarvitsevan ajan Herodianista Beit Fajarin risteykseen iskun ajankohtaa suunnitellessaan. Heidät pidätettiin elokuun puolivälissä poliisin pyrkiessä selvittämään salaliiton taustoja, mutta he toimivat ilmeisesti erilisenä soluna ilman yhteyksiä Hamasiin tai muihin terrorijärjestöihin. Heitä syytetään murhan suunnittelusta ja aikomuksesta.
Poliisi varoittaa Jerusalemin kaupunginvaltuuston jäsentä Arieh Kingiä arabien salamurha-aikeista häntä vastaan. Hänen kotilatoaan kohti Jerusalemin itäosassa ammuttiin laukauksia. King on aktiivisesti ajanut juutalaisten muuttamista myös pääkaupungin itäosiin osoittaakseen, että kaupunki on yhtenäinen ja jakamaton, ja vapaa kaikille sekä länsi, että itäosissa.  Poliisi myöntää, että Gush Etzionin lähellä tapahtunut kolmen sotilaan yliajo arabin toimesta oli tahallinen terroriteko, minkä autoa ajanut arabi tunnustaa.
Har Nofin synagogan massamurhaan syyllistyneen kahden arabin, jotka olivat serkuksia, toisen sisar toimii Jerusalemin sosiaalivirastossa. Eräs haastatelluista Jerusalemin asukkaista totesi, että viimeisten siviilien murhien ja heitä vastaan tehtyjen hyökkäysten johdosta heille on tullut epämukava tunne, että kuka tahansa kadulla liikkuva voi hautoa murha-aikeita heitä vastaan. Mitenkähän sosiaalivirkailijat suhtautuvat virastossa työskentelevään arabiin, jonka veli syyllistyi raakaan massamurhaan hänen perheensä hyväksyessä sen?
RABBI Yehuda Glick, jonka rintaan arabiterroristi ampui neljä laukausta aivan lähietäisyydeltä paeten sitten moottoripyörällä, on tervehtynyt hämmästyttävän nopeasti, ehkä osittain lukuisten rukousten avustamana väheksymättä lääkärien osuutta. Hänet päästetään kotihoitoon ensi sunnuntaina. Hänen murhaajansa sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa ja lienee nyt karvaisten demonien piinattavana helvetissä.
Rabbi David Yosef Shasin Tora-vanhinten neuvostosta kehottaa jokaista juutalaista, jolla on ase ja lupa siihen, kuljettamaan sitä mukanaan myös sapattina. Hän selitti, että vaara joutua hyökkäyksen kohteeksi ylittää sapatin pyhyyden, joka muuten estää kantamasta asetta. Samoin rabbi Yosef kehottaa pitämään taskupuhelimen mukanaan siten, että aina on ainakin yksi, suuremmissa tiloissa useampia käsipuhelimia synagogassa. Juutalainen Laki kehottaa rikkomaan sapattikäskyn, jos sillä pelastamaan ihmisen hengen. Jeesus vetosi tähän parantaessaan sairaita myös sapattina vastatessaan fariseusten syytöksiin.
JORDANIAN parlamentti kunnioitti Har Nofin surmansa saaneita terroristeja minuutin hiljaisuudella ja lukien sen jälkeen muutaman rivin Koraanista, vaikka maan hallitus tuomitsi sen. Parlamentin puhemies riimitteli tähän tapaan: ”Kunnianosoituksena marttyyreille, jotka sionistit murskasivat ja murhasivat, pyydän arvostettua parlamenttia nousemaan ylös ja lukemaan Koraanin alkutekstin al-Fatihan ylistääksemme heidän puhdasta sieluaan ja kunnioittaaksemme kaikkien marttyyrien sieluja arabi- ja muslimikansoissa”, kuten TV-10 raportoi. Jordanian pääministeri Abdullah Ensour totesi aiemmin jännityksen noususta Israelin ja PA:n välillä: ”Jordania tuomitsee viimeisen kehityksen, joka tapahtui pyhässä kaupungissa. Nämä eivät ole erillisiä tapahtumia, vaan kuuluvat Israelin suunnitelmaan muuttaa tilannetta maaperällä”, kuten Anadolu Agency raportoi Turkissa.
YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi lausunnossaan Har Nof synagogassa Jerusalemissa tapahtuneen massamurhan, jossa kuoli neljä israelilaista rabbia ja poliisiupseeri. Muutaman edellisen päivän aikana YK:n 67 jäsenmaata keskustelivat kansainvälisestä yhteistoiminnasta taistelussa terrorismia ja väkivaltaa vastaan. Erityisesti mainittiin Islamin Valtion muodostaman uhkan sekä jännityksen ja väkivallan kasvu Jerusalemissa, mutta myös Euroopassa ja Amerikan mantereella kuten Quebecissä ja Ottawassa.
Koska internet ei toimi kunnolla, en voi antaa linkkejä edelliseen. Tiedot on poimittu JP:n paperikopiosta ja muista lähteistä, jotka toimivat ajoittain. Julkaisen raportin, kun linja aukeaa.


Post a Comment