TORSTAI 23.10.14


TORSTAI 23.10.14
1. EILEN iltapäivällä kuuden maissa Ammunition kukkulalla Jerusalemissa tapahtuneessa terrori-iskussa sai surmansa 3-kuukauden ikäinen vauva, USA:n kansalainen, Chaya Zissel Brown (Baron) ja kahdeksan muuta ihmistä haavoittui. Vauva kuoli vammoihinsa Hadashan sairaalassa ja hänet haudattiin myöhemmin keskiviikkoiltana.
Terroristi, Silwanista (Shiloah) kotoisin oleva 21-vuotias Abed Abdelrahman Shaludeh yritti juosta karkuun, mutta poliisi haavoitti häntä pistoolillaan. Hän kuoli haavoihinsa torstai-aamuna Shaarei Tzedek sairaalassa. Hänellä on väkivaltainen tausta ja ollut useaan kertaan poliisin pidättämänä ja kuulusteltavana. Hänen perheensä väittää, että kysymys oli liikenneonnettomuudesta. Silminnäkijöiden mukaan hän ajoi autollaan onnettomuuspaikalle täyttä vauhtia rysäyttäen autonsa kevyen rautatien pysäkillä odottavaan ihmisjoukkoon.
Israelin poliisin tiedottajan Luba Samrin mukaan tapaus oli tyypillinen iske ja juokse terrori-isku – toinen samankaltainen samalla alueella 3-kukauden sisällä. Elokuussa arabi rysäytti kaivurinsa kaupunkiliikenteen bussin kylkeen surmaten yhden ja haavoittaen viittä. Poliisi joutui ampumaan terroristin saadakseen hänet pysäytettyä. Pääministeri Benyamin Netanyahu määräsi poliisia välittömästi lisäämään voimiaan Jerusalemin alueella.
USA:n ulkoministeriö tiedotteessa tuomitaan mitä ankarimmin sanoin ”tämä terroriteko Jerusalemissa, jossa sai surmansa 3-kuukauden ikäinen lapsi, tiettävästi USA:n kansalainen, joka sai surmansa iljettävässä hyökkäyksessä” esittäen rukouksensa haavoittuneiden täydelliseksi paranemiseksi. Tiedotteessa kehotetaan rahallisuuteen ja välttämään jännitteiden kiihottamista tämän tapahtuman johdosta. http://www.timesofisrael.com/us-condemns-despicable-jerusalem-terror-attack/
ynetnews.com lisää edelliseen, että hyökkääjällä on väkivaltainen juutalaisten vastainen historia. Palestiinalaisraportin mukaan hänet vapautettiin vankilasta joulukuussa 2013 kärsittyään 16 kuukauden vankeustuomion. Helmikuussa hänet pidätettiin kuukaudeksi. Hän on tiettävästi läheinen sukulainen ”insinöörinä no 2” tunnetun Muhi a-Din Sharifin kanssa, Hamasin korkea jäsen, joka sai surmansa Ramallahin lähellä 1998.
Hamasille myönteisellä websivulla esitettiin Shaludeh (Shaludi) yhdessä 5-vuotiaan arabitytön Einas Khalilin kanssa, joka sai surmansa Yitzharin juutalaisasukkaan ajettua kahden arabitytön yli surmaten toisen heistä. Ajaja pakeni paikalta peläten joutuvansa lynkatuksi paikalla olleen arabijoukon toimesta, mutta ilmoittautui itse poliisille lähimmässä tarkastuspisteessä. Web-sivun mukaan poliisi pidätti Abed Shaludehin veljen Izz a-Din al-Shaludehin Silwanissa.
Hamasin ulkomailla oleva tiedottaja Husam Badran arvioi, että ”jos tiedot terrori-iskusta pitävät paikkansa, silloin se oli luonnollinen seuraus Israelin rikoksista Jerusalemissa ja etenkin yrityksiin tunkeutua Al-Aksa moskeijaan”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4583260,00.html
2. ynetnews.com kertoo artikkelissaan, että väkivalta oli yleistä keskiviikkona ennen ja jälkeen iltapäivällä sattunutta terrori-iskua. Väkivaltaiset kivitykset ja mielenosoitukset Jerusalemin itäosan arabi-enemmistöisissä lähiöissä kuuluvat ”äänettömään intifadaan Jerusalemissa”, jota vastaan poliisi joutuu ponnistelemaan riittämättömin joukoin.
Israelilainen mies haavoittui ja hänen autonsa romuttui pahoin ajettuaan lähellä Beit Haninan lähiötä pääkaupungin itäosassa tiistaina. Poliisi etsii syyllisiä
Issawiyan ja Silwanin arabienemmistöisissä lähiöissä tusinoittain osittain naamioituja arabeja osoitti mieltään poliisia vastaan kivittäen heitä. Poliisi joutui turvautumaan kyynelkaasuun saadakseen heidät hajaantumaan, minkä johdosta Scopus-vuoren asukkaat valittivat hengitysvaikeuksia. Kukaan ei haavoittunut mielenosoituksissa.
Joukoittain nuoria israelilaisia kokoontui keskiviikkoiltana terrori-iskun paikalla järjestäen ex-tempore valvojaistilaisuuden murhapaikalla. He heiluttivat Israelin lippuja ja lauloivat uskonnollisia lauluja.
Keskiviikon aikana 13-vuotias arabipoika kivitti ohi ajavaa israelilaisautoa vahingoittaen sitä A-Tur arabilähiössä. Aiemmin keskiviikkona viisi 15 -16-vuotiasta arabinuorta kivittivät autoja Jerusalemin keskeisellä kadulla. Tiistaina poliisi pidätti kolme nuorta arabia Beit Haninan lähiössä heidän osallistuttuaan kivityksiin. Erityisen tuhoisia ovat olleet arabinuorten hyökkäykset Jerusalemin kevytrautatien vaunuja ja pysäkkejä vastaan; vaunuista 40 % on kärsinyt vaurioita ikkunoiden särkyessä ja peltiosien kolhiintuessa. Viranomaiset haluavat kuitenkin jatkaa rautatieliikennettä myös arabialueilla, koska se palvelee myös heitä ja silläkin halutaan vahvistaa pääkaupungin yhtenäisyyttä.
Jerusalemin kaupunki hankkii käyttöönsä ilmapalloja ja ohjaajattomia pienkoneita järjestyksen valvomiseksi pääkaupungin alueella. Pormestari Nir Barkat puhui keskiviikon terrori-iskun jälkeen todeten, että tilanne on kehittynyt Jerusalemissa kestämättömäksi, ja että viranomaisten on tehtävä kaikkensa väkivallan lopettamiseksi. ”Tänään on entistä selvempää, että poliisin tulee tunkeutua arabilähiöihin, joissa väkivalta on yleistä”. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4583234,00.html
3. TALOUDEN ministeri Naftali Bennett moittii pääministeriä, ettei tämä ole reagoinut tarpeeksi voimallisesti pääkaupungin alueella – etenkin sen itäpuolella – lisääntyvään väkivaltaan. Bennett esittää vastaukseksi ”enemmän rakentamista ja rautanyrkkiä”. Bennett on yksi niistä Likudin jäsenistä ja hallituksen ministereistä, jotka uskaltavat avoimesti kritisoida Netanyahun päätöksiä ja tapaa toimia. Se vaatii uskallusta siksi, ettei hän olisi ensimmäinen poliitikko, jonka Netanyahu on työntänyt syrjään vallan kukkuloilta.
Bennett totesi Armeijan Radion haastattelussa, että äskeinen terrori-isku Jerusalemin itäosassa on suoraa seurausta jatkuvista palopommituksista ja kivityksistä asukkaita, kevyttä rautateitä ja juutalaiskoteja vastaan. ”Yli 200 sellaista tapausta rekisteröitiin viimeisten kuukausien aikana ilman, että niihin olisi tartuttu riittävällä päättäväisyydellä”. Hän selvitteli, että asuntojen rakentaminen juutalaisille pääkaupungin itäosiin sekä turvallisuusjoukkojen päättäväisempi ote mielenosoitusten ja väkivallan lopettamiseksi on ainoa ratkaisumalli.
”On hylättävä yleinen käsitys, että arabien motiivi on heidän epätoivonsa. Päinvastoin heitä johtavat toivo ja pyrkimys meidän karkottamiseksi täältä. He kuvittelevat, että lisäämällä terroria, väkivaltaa ja sekasortoa me lopulta tuskaannumme ja pakenemme”, Bennett selittää jatkaen. ”Meidän tulee sanoa heille: Olemme tulleet jäädäksemme ja rakennamme pääkaupunkiamme, ja siksi kehotan pääministeriä nopeuttamaan rakennuslupien hyväksymis-menettelyä. Ilman riippumattomuutta ei ole turvallisuutta.  Ei ole tarpeen odottaa uutta terrori-iskua voidakseen käyttää teräsnyrkkiä, ja meillä on keinot siihen”. Bennett hyökkäsi kiivaasti PA:n puheenjohtajaa Abbasia vastaan todeten, että hän on katkera vihollinen, joka kiihottaa murhaan ja vauvojen surmaamiseen. ”Hän ei ole tuominnut murhaa, ja oletan, että terroristin perhe saa runsaat kannusteet”.
Natanyahu totesi omasta puolestaan: ”Tällä tavoin Abbasin hallituskumppani (Hamas) toimii. Tämä on se sama Abbas, joka muutamia päiviä sitten kiihotti arabeja terrori-iskuun Jerusalemissa”. Hän kehotti poliisia lisäämään voimiaan Jerusalemin alueella. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Bennetts-proposed-response-to-Jerusalem-terror-attack-more-construction-and-an-iron-fist-379594
4. Haaretz julkisti keskiviikkona EU:n virkailijoiden Brysselissä laatiman sisäisen luonnoksen, jossa hahmoteltiin terävän viestin sisältö koskien Israelin rakentamista vihreän linjan itäpuolella ja sen politiikkaa Länsirannalla, jonka EU:n Israelin lähettilään Lars Faaborg-Andersenin on määrä toimittaa Israelin ulkoministeriön ja Kansallisen turvallisuusneuvoston korkeimmalle tasolle. Dokumentin mukaan EU:n tärkeimpänä päämääränä on turvata kahden valtion toteutuminen. Siinä todetaan, että ”ainoa keinoa ratkaista ongelma on sopimus, jolla ”Israelin miehitys” lopetetaan, joka alkoi 1967, ja jolla lopetetaan uudet vaatimukset ja toteutetaan kummankin osapuolen toiveet”. Dokumentissa todetaan, että EU on useaan otteeseen ilmaissut huolensa Israelin rakentamisesta Juudeassa ja Samariassa, ja siinä mainitaan erityisesti Har Homa, Givat HaMatos ja E1-alue. Siinä kehotetaan luopumaan Givat HaMatos juutalaislähiön urakkatarjouspyyntöjen lähettämisestä. Edelleen EU esittää suuren huolensa Israelin suunnitelmille siirtää Jordanlaakson 12 000 beduiini-asukasta Länsirannalle uuden kaupungin rakentamiseksi, mukaan lukien E1 alue.  EU vihjaa, että kysymyksistä on neuvoteltava luottamuksellisesti EU:n ja Israelin välillä.
Israelin ulkoministeriö ei halua kommentoida olematonta dokumenttia ja kieltää, että EU:n lähettiläs olisi edes pyytänyt audienssia.
Israelin diplomaatti totesi, että dokumentti haisee sanktioille, että keskustelut EU:n kanssa tapahtuvat ”hyväksy tai ei” periaatteella, jossa kieltäytyminen tarkoittaa automaattisia sanktioita. EU:n diplomaattien parissa tuntuu epätoivo ja turhautuneisuus, jossa Israelin luonnollisen kasvun myötä tapahtuva uusien asunto-alueitten etsiminen ja suunnittelu rakentamista varten ovat välttämättömiä. Israelin diplomaatin mukaan aloite dokumenttiin on lähtenyt EU:n pääkonsulin toimistosta Jerusalemissa, joka on hyvin arabimyönteinen ja vihamielinen Israelille. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israeli-official-EU-proposal-to-negotiate-West-Bank-redlines-is-a-death-warrant-379589
5. UUTISOTSIKOITA
·        Pääministeri Netanyahu esitti kovaa kritiikkiä Abbasia kohtaan syyttäen häntä tahallisesta kiihotuksesta. Sen suorana seurauksena tapahtui Jerusalemin terrori-isku keskiviikkona, jossa 3-kuukauden ikäinen vauva sai surmansa ja 8 israelilaista haavoittui. Poliisi ampui terroristin, joka yritti juosta karkuun. Hän kehotti turvallisuusjohtajia vahvistamaan voimiaan Jerusalemissa neuvoteltuaan heidän kanssaan. Ministerien kritiikki on kohdistunut myös pääministeriin, jota he syyttävät liian lepsusta reagoinnista päivä päivältä nousevaan väkivaltaan pääkaupungin itäosissa. Ministerien lausunnoissa viitataan äänettömään intifadaan, eikä kukaan ole vielä uskaltanut sanoa ääneen, että tilanne alkaa muistuttaa sitä, mitä se oli Jasser Arafatin aikana. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Netanyahu-blames-Abbas-incitement-for-Jerusalem-terror-attack-379543
·        Michael Freund kertoo ääneen sen, minkä useimmat israelilaiset ja muutkin ovat tienneet jo kauan: ”PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas on Israelin vihollinen”. Hän kertoo, miten maailma syleili hänen jalkojaan 2005 Abbasin saatua PA:n johdon pitäen häntä maltillisen arabijohtajan perikuvana, rauhan miehenä, jolla on näky tulevaisuudesta. Hänelle levitettiin punainen matto, minne hän menikin vierailulle. Vieraillessaan Valkoisessa Talossa tänä vuonna 17.maaliskuuta, presidentti Barack Obama loihe lausumaan journalisteille: ”Haluan kommentoida presidentti Abbasista. Hän on aina vastustanut väkivaltaa, etsinyt aina diplomaattisia ja rauhanomaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat kaksi valtiota, rinta rinnan, rauhassa ja turvassa”. USA:n ulkoministeri John Kerry jatkoi ylistystä Kairossa viime viikolla: ”Presidentti Abbas, kiitos sinulle kestävyydestä ja kumppanuudesta”.
Freund käy sitten läpi muutamia karvaita tosiasioita Abbasista.
Fatahin keskuskomitean istunnossa perjantaina Abbas kutsui juutalaisia, jotka haluavat nousta Temppelivuorelle aistiakseen juutalaisten kaikkein pyhimmän paikan henkeä, ”karjalaumaksi” ja ”setlereiksi” ja kehotti arabeja käyttämään kaikkia keinoja estääkseen heidän nousunsa Vuorelle. ”Ei riitä sanoa, että ”setletit kävivät, vaan heidän pääsynsä täytyy estää millä keinoilla tahansa. Tämä on meidän Al-Aksamme ja Pyhän Haudan kirkkomme, eikä heillä ole mitään oikeutta päästä niihin sisälle saastuttaakseen ne”. Freund kysyy retorisesti: Jos tämä ei ole rasistista kiihotusta, mikä sitten on? Parin päivän sisällä PA:n arabihuligaanit häpäisivät Temppelivuoren töherrellen sinne hakaristejä ja muita antisemitistisiä symboleja ja heilutellen IS:n mustia lippuja väittäen suojelevansa sitä.
Liberman oikeutetusti totesikin, että Abbas käyttää uskontoa kiihottaessaan PA:n arabeja väkivaltaan juutalaisia ja Israelia vastaan aloittaakseen uskonnollisen sodan. ”Abbas on siten liittynyt ääri-islamistien Al-Nusra, Al-Qaida ja IS joukkoon, jonne hän kuuluu”. Maailman korkeimmilla katederilla YK:ssa ja muualla hän syyttää Israelia ”historiallisesta vääryydestä” palestiinalaisia vastaan, rasistisesta miehityksestä, sotarikoksista, kansanmurhasta ja terrorismista”. Kuitenkin hän kuuluttaa julkisesti, ”ettei Palestiinan valtion pyhällä maaperällä saa olla yhtään saastuttavaa juutalaista”, eikä kukaan syytä häntä etnisestä puhdistuksesta ja rasismista! http://www.jpost.com/Opinion/Fundamentally-Freund-Mahmoud-Abbas-enemy-of-Israel-379545





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019