TIISTAI 07.10.14


TIISTAI 07.10.14
1. AURINKO paistaa aamulla heikon pilviverhon takaa, mutta lämpötila oli jo puoli kuuden aikaan 18 astetta ja noussee päivän aikana hellelukemiin, 30 asteen tienoille pääkaupungin alueella. Säätilat tänään: Jerusalem 18 -30; Tiberias20 -35; Suolameri 24 -37; Eilat 22 -37 +C-astetta. Ennusteen mukaan taivas on pilvetön ainakin tänään ja huomenna, keskiviikoksi ennustetaan puolipilvisyyttä.
Huomenna on täydellinen kuunpimennys, tetrad, joka näkyy vain osalla maapalloa. Kuu on kiertoradallaan lähimpänä maapalloa, minkä johdosta se on 5 % suurempi kuin normaalisti. Kuun punainen väri johtuu siitä, että maan ollessa auringon ja kuun välissä osa auringonsäteistä pääsee maapallon reunojen ohi värjäten kuun punaiseksi.
Ensi viikon maanantaina ja tiistaina Jerusalemin keskusta on suljettu puoli neljästä puoliseitsemään, sillä silloin kaduilla esitellään muutaman F1-sarjan autoja pääkaupungin kaduilla. Kaikki eivät suinkaan ole onnellisia PR-projektin tuomista ennestäänkin vaikeasti liikennöitäville kaduille vaikeuttaen asukkaitten ruokavarojensa täydentämistä Mahane Yehuda vihannestorilla tai supermarketeissa. Lehtimajanjuhla (succot) alkaa keskiviikkoiltana auringon laskiessa, mikä edellyttää ennakkovarusteluja. http://www.jpost.com/Opinion/Comment-An-inconvenience-at-exactly-the-wrong-time-378237
2. MIKSI Pohjoismaat ovat niin kylmiä Israelille? kyselee Times of Israel (ToI) Raphael Ahren analyysissaan. Alaotsikossa todetaan, että vain viikko sen jälkeen kun Ruotsi julkisti Israelissa vihamieliseksi purkaukseksi mielletyn Palestiinan valtion tunnustamisesta - tosin pyrkien myöhemmin tasoittelemaan aiheuttamaansa vahinkoa selityksellä, että tarkoitus oli sanoa vasta onnistuneitten neuvottelujen jälkeen – Tanska ja Suomi ilmaisevat seuraavansa Ruotsin esimerkkiä. ”Se ei johtune pelkästään muslimisiirtolaista” artikkelissa todetaan.
Artikkelissa selitetään edelleen, että Ruotsin julistus, joka oli aiheuttaa diplomaattisen kärhämän Israelin ja svensonien maan välille, on vain yksi siirto sarjassa pohjoismaiden tekemiä siirtoja viimeisten viikkojen aikana, mikä nostatti Israelin niskakarvoja. Viime syyskuussa Tanskan ulkoministeri Martin Lidegaard uhkasi uusilla siirroilla, mukaan lukien muutoksilla kauppasuhteisiin Israelin kanssa, jos Kairossa alkaneet tulitaukoneuvottelut Hamasin kanssa eivät tuota EU:n odottamia tuloksia. Aiemmin tässä kuussa Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja uhkaili kauppa- ja muitten suhteitten kärsivän Israelin kanssa, jos neuvotteluissa ei edetä tyydyttävästi. Hän kertoi Haaretzin toimittajalle, että EU on tarjonnut tarpeeksi myönnytyksiä, mutta nyt tarvittaneen myös keppiä. ”Jos edistystä neuvotteluissa ei tapahdu, Israelille tulee näyttää, että viivyttelyillä on hintansa”, Tuomioja sanaili artikkelin mukaan. Hän näyttää olettavan, että viivyttely johtui yksin Israelista.
RUOTSIN pääministeri Löfvenin lausunto herätti Israelissa kärkeviä vastalauseita. Entinen apulaisulkoministeri Danny Ayalon kutsui lausuntoa epäreiluksi, laittomaksi ja poliittiseksi virheeksi. Pääministeri Netanyahu totesi lauhkean tuntuisesti, etteivät tällaiset lausunnot edistä rauhaa, ne estävät sen toteutumista. Rabbi Michael Melchior, entinen Labour-puolueen kansanedustaja ja nykyinen Ruotsin ja Norjan juutalaisten rabbi, sanoi ymmärtävänsä Tukholman hätäisen reaktion odotellessaan neuvoteltua rauhanratkaisua, mutta neuvottelut ovat nyt katkenneet. Hän totesi, ettei Palestiinan tunnustaminen osoita Israelin vastaista motiivia, eikä se ole osoitus yksipuolisesta toimesta, ikään kuin Israel ei tekisi yksipuolisia siirtoja joka päivä. Israelin ulkoministeriö kutsui Ruotsin Israelin lähettilään antamaan selityksen, mikä oli Löfvenin julkistaman lausunnon perussyy ilmaisten Israelin tunteman huolen ja pettymyksen. Ruotsin lähettiläs Karl Magnus sanoi välittävänsä Israelin ulkoministeriön huomautukset hallitukselleen. Artikkelissa todetaan, ettei Tukholma ole peruuttanut päätöstään palestiinalaisvaltion tunnustamisesta vastoin lehdistön tietoja.
Vastauksena kysymykseen, miksi Israelin vastaisuus nousi nyt yhtäkkiä, artikkelissa todetaan, että joillakin Löfvenin hallituksen ministereillä on selviä Israelin vastaisia motiiveja. Turkissa syntynyt, vihreää puoluetta edustava Mehmet Kaplan toimii asuntoministerinä. Hän osallistui Mavi Marmara-aluksella Gazan saarron murtamisyritykseen 2010, pidätettiin Israelin poliisin toimesta ja karkotettiin maasta. Operaation protective Edge aikana hän osallistui pro-Palestine mielenosoitukseen vaatien Jerusalemin vapauttamista. Toinen vihertävää puoluetta edustava opetusministeriksi valittu Gustav Fridolin osallistui Israelin rakentamaa turvallisuusaitaa vastustavaan mielenosoitukseen Ramallahin lähellä joutuen IDF:n pidättämäksi. Hän väitti myöhemmin, että he vain seurasivat sivusta, kun sotilaat alkoivat tulittaa heitä kumiluodeilla. Todellisuudessa he kiihottivat arabeja hyökkäyksiin sotilaita vastaan, kuten he tekevät jatkuvasti ja etenkin nyt oliivinkorjuun alkaessa.
ARTIKKELISSA todetaan, etteivät pohjoismaiden reaktiot ole yksipuolisen Israel-vastaisia mainiten Norjan, jolla on lämpimiä tunteita Israelia kohtaan, ja yksilötasolla tunnetaan lukuisia henkilöitä myös ministeritasolla, joista artikkelissa esitetään useita esimerkkejä. Siinä myös todetaan, että Pohjoismaiden asukkaat ovat hyvin kiinnostuneita ja informoituja ihmisoikeuskysymyksistä, siitä, mikä on oikein, mikä väärin, kuka on heikko, kuka vahva, ja asennoituvat sen mukaan. Lisäksi Pohjoismaiden – ainakin tähän saakka – elävä evankelinen kristillisyys suuresti ihannoi Israelia ja juutalaisuutta ja odottaa siltä enemmän kuin muilta kansoilta ja ihmisiltä. Siksi muiden maiden tilanne ei ole siinä määrin uutinen kuin Israelin. http://www.timesofisrael.com/why-are-the-nordic-countries-so-cold-to-israel/
3. WND:n Jerusalemin toimiston johtaja Aaron Klein kertoo artikkelissaan - nimeämättömään arabineuvottelijaan viitaten - että Obaman hallitus neuvottelee salaa PA:n arabien kanssa muiden kysymysten ohessa kuvittelemansa palestiinalaisvaltion rajoista. Jerusalemin jakaminen juutalais-  ja arabiosaan on siinä näkyvällä ellei tärkeimmällä paikalla. Periaatteena on v. 2000 Camp Davidin neuvotteluissa käytetty parametri, jonka mukaan arabienemmistöiset kaupunginosat ja alueet liitetään PA:n valvontaan ja juutalais-enemmistöiset liitetään Israelin valtioon.
Vaikka Camp Davidin neuvotteluista ei tehty yhteistä raporttia eikä niissä sovittuja kysymyksiä kirjattu virallisesti minnekään, niissä esitettyjä ja käsiteltyjä aineksia käytetään ohjeena uusissa neuvotteluyrityksissä. Tämä ns. Clintonin suunnitelma olisi sekoittanut koko pääkaupungin korttipakan uudella ja sekavalla tavalla. Arabien tiedetään käyttäneen tätä suunnitelmaa perusteena pyrkiessään hankkimaan maata ja rakennuksia kiistanalaisilla alueilla luodakseen arabienemmistön niihin, tavallisesti Saudi Arabian lahjoittamilla petro-dollareilla. Varsinkin Jordania on ollut aktiivinen tässä toiminnassa.
OBAMAN hallituksen kiivas hyökkäys Israelin suunnittelemia 2610 asuntoyksikön rakentamiseksi Givat HaMatosin alueen tyhjille tonteille herätti Israelissa hämmästelyä ja katkeraa kritiikkiä, ikään kuin suurvallalla ei olisi ajankohtaisempia ja tärkeämpiä kysymyksiä ratkottavinaan. Yleinen reaktio Israelissa oli se, ettei kuulu ollenkaan Obamalle, minne Israel rakentaa asuntoja niitä tarvitseville kansalaisilleen. Netanyahu jopa muistutti, ettei Obaman kritiikki ole USA:n arvomaailman mukaista, mihin Valkoisen Talon tiedottaja Josh Earnest totesi katkerasti, että USA:n tuki Iron Dome torjuntajärjestelmälle todistaa toista.
TÄMÄ riidanhaluisen NGO-järjestön tarkoituksellisesti juuri ennen Washingtonin Netanyahun ja Obaman keskusteluja julkistama suunnitelma sävytti niiden ilmapiiriä, vaikka keskusteluissa siihen ei puututtukaan. Obaman tiedottaja Josh Earnest päästi kissan pussista heti neuvottelujen jälkeen syyttäen Israelia ilmapiirin turmelemisesta ja Palestiinan valtion elinkelpoisuuden tuhoamisesta, eikä sitä lieventänyt ilmoitus, että asunnot on tarkoitettu sekä arabeille että juutalaisille.
Tosiasia kuitenkin on, että Jerusalem teki päätöksen Givat HaMatosin rakentamisesta jo 2012 ja sen suunnittelua on jatkettu siitä lähtien, josta oli lyhyt ilmoitus pienessä paikallis-lehdessä pari viikkoa sitten. NGO-järjestön häirintäyritys on valtiopetokseen verrattava toimi, jolla tietoisesti pyrittiin estämään korkeimman tason neuvottelut. Netanyahun hallituksella ei ollut mitään tekemistä suunnitelman julkistamisen kanssa.
Edellistä taustaa vasten on ymmärrettävä Obaman hallituksen kohtuuton kritiikki Israelin rakentamista vastaan omassa pääkaupungissaan. HaMatosin rakentaminen juutalaisten toimesta sotii Obaman hallituksen kaavailuja vastaan Jerusalemin jakamiseksi, ja siksi se hyökkäsi täydellä laidalla Israelia vastaan. Israelin periaatteen mukaan Jerusalem on jakamaton Israelin pääkaupunki vahvistamiensa kuntarajojen sisällä.
PA:n johto seuraa varmaan pilke silmäkulmassaan Obaman ja Netanyahun sanailua, sillä se esittää pian YK:n turvallisuusneuvostolle yksipuolisen suunnitelman Palestiinan valtion perustamiseksi 1949 aselepolinjojen mukaisin rajoin pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa ilman neuvotteluja Israelin kanssa. PA:n sanamuoto käsittää 1967 sodassa vapauttamien alueitten palauttamista kokonaisuudessaan, mukaan lukien puskurivyöhykkeet, joiden PA katsoo olevan oleellinen osa palestiinalaisten maata. Obama voi aivan hyvin kehottaa YK:n lähettilästään Samantha Powelia äänestämään PA:n esityksen puolesta tai pidättyä siitä. http://www.wnd.com/2014/10/white-house-making-secret-promises-on-jerusalem/
4. UUTISOTSIKOITA
·        Arkeologit paljastivat 1 900 vuotta vanhan mikven, rituaalialtaan, HaElah laaksosta, sekä siihen liittyvän mahtavan vesisäilön, joka lienee 200 vuotta nuorempi. Alueella oli vieraillut toisen maailmansodan aikaan australialainen sotilasosasto, joka 1940 paikkeilla raapusti altaan kiviseinään omat merkkinsä, Scarlet ja Walsh ID-numeroineen ja päiväyksineen 30.05.1940. Mikveen liittyy 4-askelinen porras ja yksi askel istumista varten kallioon hakattuina. Alueelta löydettyjen saviastian kappaleiden perusteella voidaan päätellä, että mikve oli käytössä toisen Temppelin aikana, mutta jäi pois Bar Kochba kapinan aikana (132 -135). http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/185915#.VDOk40NsO-o
·        Israel suunnittelee avaavansa toisen portin Mughrabi-portin lisäksi, jonka kautta turistit voisivat nousta Jerusalemin Temppelivuorelle. Temppelivuorelle on kaikkiaan 11 porttia, joista 10 on pelkästään muslimien käytössä. Mughrabi-portille johtava puinen ramppi rakennettiin tilapäiseksi maanjäristyksen vahingoitettua entisen rakennelman. Puisen rampin oheen rakenteilla ollut pysyväksi tarkoitettu rakennelma purettiin Netanyahun käskystä laittomana Jordanian esitettyä kritiikkiä sitä vastaan. Turismiministeriön suunnittelema portti on Cotton Merchants Gate (puuvillakauppiaitten portti). Kotelin rabbi Yehuda Glick sanoo, että Vuorelle nousevien määrä nousee jatkuvasti, joten on löydettävä uusia ratkaisuja nykyisen tilalle, joka on osoittautunut aivan liian ahtaaksi etenkin suurina juhlapyhinä. http://www.timesofisrael.com/israel-mulls-opening-new-entrance-to-temple-mount/
·        Maanantai-iltana tapahtui valtava räjähdys Iranin Parchin sotilaallisella alueella, joka kuuluu Iranin ydinteollisuuteen. Kahden ihmisen kerrotaan saaneen surmansa räjähdyksessä, joka särki talojen ikkunoita 15 km:n päässä räjähdyspaikasta. Iran on syyttänyt johdonmukaisesti Israelia kaikista onnettomuuksista ydinteollisuuttaan vastaan, eikä liene outoa, jos niin tapahtuu nytkin. Länsimaat olettavat, että Iran on kokeillut ydinasettaan Parchin alueella ja ovat halunneet päästä tutkimaan aluetta, mutta Iran ei anna lupaa. Se on kuorinut syvälti maata pois tuoden uutta tilalle ja päällystänyt alueet asfaltilla, mikä osoittaa sen piilottelevan jotain. http://www.jpost.com/International/Analysis-The-secret-campaign-378235
·        Viranomaiset löysivät Nasaret Illitin teollisuusalueelta säkin täynnä ISIS-joukkojen käyttämiä mustia lippuja. Säkissä oli poliisin mukaan 25 pientä lippua varustettuina varrella, jolla niitä voidaan kiinnittää autoihin. Lipun käyttö on laiton Israelissa. Poliisi aloitti tutkimukset, kenelle säkki kuuluu ja kenelle tuli liian kiire paeta paikalta. Kaupungin puutarhan hoitajat löysivät säkin pensaitten suojaan piilotettuna. http://www.timesofisrael.com/bag-full-of-islamic-state-flags-discovered-in-north/
·        Japanin poliisi kuulustelee miespuolisia opiskelijoita Tokion yliopistoissa, kun ilmeni, että useat heistä suunnittelivat matkustavansa Syyriaan liittyäkseen Islamin Valtion taistelijoihin. http://www.timesofisrael.com/japanese-men-had-plans-to-join-islamic-state-police-say/
·        IAEA:n delegaatio apulaispääsihteerin Tero Tapio Varjorannan johdolla matkusti Teheraniin voidakseen neuvotella pääsystä tarkastamaan Iranin ydinlaitoksia, joista Parchin on ollut esillä vuosikausia, ja jossa eilen tapahtui kohtalokas räjähdys. P5+1 maiden ja Iranin väliset ydinneuvottelut soutavat ja huopaavat edelleen ilman että näkyisi mitään toiveita lopulliseen ratkaisuun pääsystä. IAEA on kiinnostunut selvittämään, onko Iranin ydinteollisuus vain sähkön tuottamista varten, vai onko sillä sotilaallinen päämäärä eli ydinpommin valmistaminen. http://www.timesofisrael.com/iaea-officials-meet-in-tehran-over-nuclear-concerns/
·        PA:n yhteishallitus Hamasin kanssa pitää ensimmäisen istuntonsa Gazassa. Tämän katsotaan ratkaisevan pitkälle, pystyykö PA saamaan Gazan kaistan valvontansa alle. Hamas suostuu siihen, että PA:n poliisit vartioivat sen terminaaleja Egyptiin ja Israeliin, mutta Hamasin ei uskota luopuvan sotilassiiven valvonnastaan, kuten ei myöskään rakettien ja kranaattien rakentamisesta, joka aloitettiin uudelleen. http://www.timesofisrael.com/palestinian-unity-government-to-meet-in-gaza/





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021