SUNNUNTAI 26.10.14


SUNNUNTAI 26.10.14
1. ISRAEL kaatui tunnin verran taaksepäin viime yön aamun tunteina, kuten eräs toimittaja totesi siirtymisestä talviaikaan, eli kellon tuntiviisaria siirrettiin tunnin verran taaksepäin. Päivä alkoi varsin lämpöisissä tunnelmissa, sillä jo puoli kuuden aikaan aamulla oli 21 astetta lämpöä, ja ilma tuntui varsin miellyttävältä. Times of Israel (ToI) ennustaja lupaa 17 -27astetta tänään taivaan ollessa pilvetön, mutta ilma alkaa huomisesta lähtien viiletä pari astetta kerrallaan siten, että keskiviikoksi luvataan 13 -22 astetta. Säätilat tänään: Jerusalem 17 -27; Tiberias 20 -33; Suolameri 23 -33; Eilat 19 -34 +C-astetta. Kuten jo taisin todeta, ilma viilenee viikon aikana ja taivas on puolittain tai osittain pilvien peitossa.
Tänä viikonpäivänä v. 1967 Iranin shaahi Reza Pahlawi kruunattiin Iranin itsevaltiaaksi. - Tänä viikonpäivänä 1995 Palestiinan Islamic Jihadin perustaja ja johtaja Fathi Shaqaqi sai surmansa hotellinsa edessä Mossadin agenttien toimesta, kuten väitetään. Hänen perheensä oli kotoisin Jaffasta ja muutti Gazaan. Fathi sai koulutuksensa Egyptissä, jossa hän liittyi paikalliseen Jihadiin, jonka jäsen surmasi Anwar Sadatin. Hänet karkotettiin Egyptistä ja hän palasi Gazaan perustaen Abd al-Aziz Aqdan (sheikki Odeh) kanssa Palestiinan Islamic Jihadin, Egyptin Jihadin haaraosaston, jolla on läheiset suhteet Muslimiveljeskunnan kanssa.
2. VÄKIVALTAISUUDET Jerusalemin itäosissa ovat jatkuneet. Hamasin edustajat kutsuvat niitä avoimesti kolmanneksi intifadasta vaatien Fatahin liittymistä siihen.
Keskiviikkona autonsa ilmeisen tarkoituksellisesti väkijoukkoon ajaneen arabiterroristi Abdel Rahmanin al-Shadudin omaisia kehotettiin hautaamaan poikansa sunnuntaina tuntemattomaan paikkaan väkivaltaisuuksien välttämiseksi, kuten perheen asianajaja kertoi. Tässä terrori-iskussa kuoli USA:n kansalainen 3-kuukauden ikäinen tyttö ja haavoittui 8 ihmistä, muutamat heistä hengenvaarallisesti. Terroristi yritti pakoon jalkaisin, mutta sai surmansa poliisin luodeista. Hänen perheensä kutsui terrori-iskua liikenneonnettomuudeksi, joita Jerusalemissa sattuu silloin tällöin.
Terroristin hautaukseen liittyvät muodollisuudet (internment) pyritään hoitamaan yöaikaan, ja omaiset ja ystävät joutuvat antamaan henkilötietonsa etukäteen poliisille, vain 20 henkilöä sallitaan paikalle, kertoi perheen asianajaja lauantaina. Väkijoukon kerrottiin kokoontuvan al-Shaludin asuntorakennuksen ympärille Silwanin lähiössä (Shiloah). Alkuperäisen suunnitelman mukaan Abdel Rahman al-Shaludi oli tarkoitus haudata Jerusalemin vanhan kaupungin Leijonaportin lähelle 10.00 aikaan oikeuden määriteltyä, että 80 henkilöä saa osallistua toimitukseen peläten niiden kehittyvän väkivaltaisiksi.
Turvallisuusjoukot olivat korkeassa hälytysvalmiudessa lauantain aikana ja jatkavat valmiuttaan tänään. Useita mielenosoituksia puhkesi eri puolilla pääkaupungin itäisiä lähiöitä. Myöhään lauantai-iltana rajapoliisit pidättivät naamioituneen arabimiehen hänen kivitettyään turvallisuusjoukkoja. A-Tur lähiössä Öljyvuorella naamioidut arabit sulkivat julkisen kadun vierittämällä sille roskankuljetusastioita ja kivittäen turvallisuusjoukkoja kivin ja palopommein. Yksi henkilö haavoittui tässä yhteenotossa.  
Shuafatin lähiössä arabit kivittävät kevyen rautatien vaunuja särkien ikkunoita, kukaan ei onneksi haavoittunut kivityksessä. Silwanin lähiöön on muuttanut useita juutalaisperheitä viimeisten päivien aikana. Siellä asui juutalaisia siirtolaisia ennen arabien karkotettua heidät. Kivittäjät yrittivät karkottaa lauantaina kaupungin lähettämän puskutraktorin, jonka tarkoituksena oli puhdistaa katuja edellisen päivän väkivaltaisuuksien jäljiltä, mutta turvallisuusjoukkojen oli ensin karkotettava mielenosoittajat kaduilta.
Turvallisuusjoukot ovat jatkaneet väkivaltaisiin mielenosoituksiin osallistuneiden kivittäjien etsimistä saadakseen heidät kuulusteluihin mahdollisten syytösten nostamiseksi.
Hamasin johtajiin kuuluva Mahmoud Zahar Gazassa kehotti PA:n arabeja Jerusalemin itäosan lähiöissä nousemaan Israelia vastaan ja jatkamaan mielenosoituksiaan. ”Vastarinnan lisääminen kaupungissa on ratkaisu Israelin hyökkäyksiä vastaan”, hän sanoi TV-10:n mukaan väittäen, että turvallisuusyhteistyö IDF:n ja PA:n välillä tukahduttaa intifadan Israelin hyökkäyksiä vastaan todeten että PA:n arabit käyvät kahden rintamansotaa: Miehitystä ja turvallisuusjoukkoja vastaan. Hän vaati arabeja kostamaan 14-vuotiaan arabipojan Orwa Abed el-Wahan Hammad Wahabin kuoleman hänen saatuaan surmansa IDF:n sotilaitten luodeista yritettyään heittää palopommeja tiellä 60 ajaviin autoihin. Sotilaat ovat omaksuneet uuden käytännön eliminoida vaarallinen kohde välittömästi. 12 PA:n arabia haavoittui mielenosoituksissa perjantaina Issawiya, Wadi Joz ja Silwan lähiöissä, kertoi sairaalan edustaja nimettömänä, koska hänellä ei ollut oikeutta kertoa niistä.
Vankilapalvelun komissaari Franco Aharon, joka palveli aiemmin poliisin Jerusalemin alueen komentajana, toteaa, että Jerusalemin tilanne on hyvin arkaluoteinen, eikä väkivaltaisuuksia pystytä hillitsemään pelkästään voimatoimin, siihen tarvitaan neuvotteluja viranomaisten ja arabijohtajien sekä perheitten edustajien kanssa, joiden lapsia poliisi on pidättänyt. Tämä tehtävä kuuluu poliisijohtajien velvollisuuksiin, hän totesi.   http://www.timesofisrael.com/violent-clashes-in-east-jerusalem-as-terrorists-funeral-postponed/
3. JERUSALEMIN apulaispormestari Rachel Azaria pitää hävyttömänä Tel Avivin kaupungin päätöstä peruuttaa koululaisten suunniteltu matka pääkaupunkiin. Hän ei jaksa ymmärtää, miksi Tel Aviv peruutti suunnitellut kenttämatkat turvallisuustilanteeseen vedoten.
Apulaispormestari sanoi vihaisessa lausunnossaan, että jokaisena arkiaamuna Jerusalemin lapset menevät lastentarhoihin ja kouluihin kuten tavallisesti, ja Tel Avivin lasten tulee myös jatkaa opetukseen kuuluvia matkojaan kuten normaalisti. Hän totesi, että elämän jatkaminen rauhattomuuksista huolimatta on paras keino kohottaa kansalaisten solidaarisuutta ja velvollisuudentuntoa ja vastustaa arabien väkivaltaa.
Ensi viikon aikana Tel Avivin 7. ja 8.luokkalaisten oli tarkoitus matkustaa Jerusalemiin osallistuakseen bar-mitzva rituaaleihin Länsimuurilla. Maailman homokaupungin opetus-toimikunta päätti peruuttaa matkat Jerusalemiin kiihtyneitten mielenosoitusten vuoksi. Tel Avivin kaupungin perusteluissa todetaan, ettei kaikkia matkoja Jerusalemiin ole peruttu, vain ne matkat, jotka suuntautuvat pääkaupungin itäisiin lähiöihin, joissa mieltä osoitetaan. Temppelivuori on yksi näistä alueista, joissa arabit usein metelöivät.  http://www.timesofisrael.com/tas-school-trips-cancellations-outrageous-says-deputy-mayor/
4. ISREALIN poliisi ja rajapoliisi lisäävät 1000 upseeria Jerusalemiin ja sen itäisiin lähiöihin vahvistaakseen siellä jo palvelevia joukkojaan jatkuvien mielenosoitusten taltuttamiseksi. Joukot toimivat yhteistyössä veroviranomaisten, Bailiffin toimiston ja Jerusalemin kaupungin viranomaisten kanssa vahvistaakseen kaupungin yhteenkuuluvuutta ja yhtenäisyyttä vastoin PA:n väitteitä ja syytöksiä, että Israelin pyrkimyksenä on juutalaistaa kaupunkia pakottaakseen arabiasukkaat muuttamaan pois. Jerusalem on aina ollut juutalaisten kaupunki ja sen imago ja luonne on juutalainen, eikä se tarvitse mitään erityistoimia.
On totta, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin kiihottamat väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet Jerusalemin alueella, mutta ne keskittyvät pääkaupungin itäisiin lähiöihin. Israeliin matkaa suunnittelevien on syytä huomioida tosiasia, että kokonaistilanne maassa on rauhallinen ja turvallinen, eikä turisteja viedä väkivaltaisille alueille. Poliisi ja muut turvallisuudesta vastaavat joukot ovat tehostaneet toimiaan järjestyshäiriöiden kitkemiseksi, mutta Israelin ja PA:n välisten suhteitten viileneminen ja Abbasin päätös katkaista kaikki neuvottelut Israelin kanssa turvautuakseen YK:n turvallisuusneuvostoon ja, jos e ei onnistu, kansainväliseen oikeuteen, saavuttaakseen valtionsa itsenäisyyden ilman rauhansopimusta Israelin kanssa, ja yleinen Israel-vastaisuus maailmalla, ovat rohkaisseet arabien ääriaineksia väkivaltaan. Sitä lisää USA:n hallituksen avoin tuki PA/PLO:n vaatimuksille Jerusalemin itäosien liittämiseksi PA/PLO:n hallintaan Clintonin suunnitelman mukaan. Kuten Netanyahu toteaa: PA/PLO haluaa valtionsa itsenäisyyden ilman rauhaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186584#.VEyiX0NsO-o
5. Puolustusministeri Moshe Yaalon harkitsee kieltävänsä Israelin puolella työskenteleviä arabeja käyttämästä kuljetuksissa työpaikkaansa Israelin veronmaksajien tukemia julkisia busseja, koska niissä matkustavat juutalaiset valittavat arabimiesten jatkuvasta häirinnästä matkan aikana. PA:n arabit ovat käyttäneet julkisia liikennevälineitä siirtyäkseen alueelta toiselle vastoin määräyksiä ilman tai vähäisin tarkastuksin, joihin tavallinen liikenne on alistettu.  Monet juutalaisyhteisöjen asukkaat ovat lisäksi joutuneet syrjittyyn asemaan arabien kansoittaessa bussit siten, etteivät juutalaiset enää mahdu niihin.
UUSIEN autojen 150 %:n vero yhdessä kalliiden bensiinihintojen kanssa (7.66 NIS/litra) pakottavat asukkaat käyttämään busseja tai turvautumaan peukalokyytiin, mikä on vaarallista, koska terroristit käyttävät sitä hyväkseen siepatakseen panttivankeja. Täten kolme juutalaisopiskelijaa joutuivat Hamasin terroristien käsiin, jotka surmasivat heidät kylmäverisesti ja hautasivat ruumiit asuinalueensa viereiseen laaksoon myöhempiä vaatimuksia varten. Tilanne on vaikea, sillä täysi kielto arabeille käyttää julkisia busseja antaa aiheen syyttää Israelia rodullisesta syrjinnästä, aparthaidista. On vielä epäselvää, koska päätös on tehty ja miten sitä käytännössä toteutetaan ja valvotaan. Se ei koske opiskelijoita, mikä monimutkaistaa valvontatoimia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186585#.VEyoUUNsO-o
6. UUTISOTSIKOITA
·        Iranin ulkoministeri Zarif epäilee, että sopimus Iranin ydinsuunnitelmasta valmistuu ennen määräpäivää 24. marraskuuta. Hän kehottaa länsimaita alentamaan ”kohtuuttomia vaatimuksiaan” Iranin ydinteollisuuden valvomiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186582#.VEyvdkNsO-o
·        Intia päätti ostaa panssarintorjuntaohjuksensa Israelista ja pudottaa USA:n tarjoaman ohjuksen. Päätös ostosta tehtiin jo vuosia sitten, mutta se jäi odottamaan Intian hallituksen neuvottelijoiden korruptiosyytösten vuoksi. Intia kokee tilanteensa uhatuksi Pakistanin lisätessä painostustaan Intiaa vastaan, ja myös Kiina on pullistellut sotilaallisia lihaksiaan kiistanalaisilla alueilla. Ohjusten myynnin arvo on 525 miljoonaa USD. Intian puolustusministeri Arun Jaitlei totesi lauantaina, että alustavan kustannusarvion Intian aseostot ovat arvontaan 13.1 miljardia USD. Ohjukset ovat Spike-mallia, joka lukittuu kohteeseensa ennen laukaisua ja toimii sen jälkeen itsenäisesti. Kuukausi sitten Intia osti Israelista 262 Barak1 maasta ilmaan ohjusta arvoltaan 144 miljoonaa USD. Israelin ja Intian väliset suhteet ovat voimakkaassa nousussa, joissa kauppasuhteet näyttelevät johtavaa osaa. Intia ostaa myös USA:sta aseita ja valmistaa niitä yhteistyössä sen kanssa. Intia teki päätöksen kuuden sukellusveneen rakentamiseksi 8.2 miljardin USD hinnalla vesialueittensa valvomiseksi etenkin Kiinan lisätessä merivoimiensa ulottuvuutta ja tukiasemia alueella. Monet maat ovat kiinnostuneita yhteistyöstä veneiden rakentamiseksi. On mielenkiitoista nähdä, mikä on USA:n reaktio Israelin ja Intian yhteistyöhön ja ase-kauppoihin, joissa ne kilpailevat asiakkaista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186587#.VEywK0NsO-o
·        Talousministeri Yair Lapid toteaa, että Israelin ja USA:n suhteet ovat kriisissä, ja että tämä tosiasia on tunnustettava voidakseen poistaa läheisten liittolaisten välille syntyneet esteet. Tilanne on erittäin vaarallinen Israelille, joka joutuu vastaamaan PA/PLO:n syytöksiin ja vaatimuksiin erityisesti YK:n alaisissa instituutioissa. USA on ollut usein Israelin ainoa puolustaja kansainvälisissä kysymyksissä, mutta Obaman hallituksen avoimen vihamielinen suhde Israeliin on vaaran merkki. Puolustus-ministeri Moshe Yaalon ei saanut audienssia varapresidentti Bidenin eikä ulko-ministeri John Kerryn luona ulkoministeriön tiedottajan todetessa kylmästi, että Yaalonin Obamaa ja Kerrya halventavien lausuntojen vuoksi tämä oli odotettavissa.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/186580#.VEy1JUNsO-o
·        Puolustusministeri Moshe Yaalon jatkoi USA:n vierailunsa aikana Obaman hallituksen politiikan kritisoimista kuitenkaan nimeämättä sen tekijöitä tyynnytelläkseen ilmapiiriä. Hän hylkäsi ideat, että myönnytykset arabeille toisivat rauhaa ja turvallisuutta ja hylkäsi samalla etenkin Kerryn esittämän näkemyksen, että Israelin ja PA/PLO:n välinen ratkaisematon tilanne on syynä Lähi-Idän rauhattomuuksiin. Toiseksi Yaalon kritisoi Obaman suunnitelmaa jättää Iranille tuhansia uraania rikastavia sentrifugeja asennettuina, mutta ilman käyttöä vain odottamaan Iranin ylimmän kaitsijan päätöstä aktivoida ne, mikä antaisi Iranille mahdollisuuden rakentaa useita ydinpommeja muutamassa kuukaudessa. Yaalon kutsui länsimaiden arabipolitiikkaa väärennetyksi, väärin ymmärretyksi, lapselliseksi, toiveajatteluksi ja jopa tietämättömäksi arabien päämääristä. Yaalonin kriittinen arviointi julkaistiin Washington Postin sivuilla hänen vierailunsa päätteeksi. Hän kuitenkin painotti Pentagonin ja Israelin puolustusvoimien läheistä ja jatkuvaa yhteistoimintaa kaikilla valvomillaan sektoreilla kutsuen puolustusministeri John Hagelia ystäväkseen. Hän kielsi, että Mahmoud Abbas olisi sopiva neuvottelu-kumppani. Hän myös hylkäsi ajatuksen, että PA/PLO saisi täyden itsenäisyyden. Sen tilalle hän tarjoaa rajoitettua itsehallintoa valvomillaan alueilla. Eräänlainen kanttoni-malli Sveitsin tapaan on saamassa nousevaa kannatusta Israelissa. http://www.timesofisrael.com/yaalon-launches-scathing-assault-on-us-policy-in-the-middle-east/
·        Israelin itseään vihaavat vasemmistolaiset julkkikset rohkaisevat Espanjaa äänestämään PA/PLO:n tavoitteleman itsenäisen valtion puolesta, missä Espanja seuraisi Ruotsin ja Englannin esimerkkiä. PA:n puheenjohtajan laatiman suunnitelman mukaan Israelin tulee vetää joukkonsa ja purkaa juutalaisyhteisönsä Juudean ja Samarian alueilta vuoteen 2017 mennessä ilman neuvotteluja tai sopimuksia Israelin kanssa. Vetäytymisen perusteina ovat 1949 aselepolinjat, mukaan lukien Jerusalemin itäosa ja Israelin rakentamat uuden lähiöt. Olisi korkea aika Israelin sulkea Abbas Mukatan keskukseensa Ranmallahissa Arafatin tavoin. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Left-wing-Israeli-public-figures-urge-Spain-to-recognize-Palestinian-state-37983





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021