TORSTAI 17.07.14


TORSTAI 17.07.14
1. ISRAEL ja Hamas ovat suostuneet YK:n esittämään viiden tunnin tulitaukoon humanitäärisistä syistä, jotta Gazan asukkaat voisivat täydentää varastojaan ja hoidattaa haavoittuneitaan. Tulitauko alkaa torstaiaamuna klo 10.00 ja loppuu iltapäivällä klo 15.00. ”Ryhmä suostuu viiden tunnin tulitaukoon alkaen kymmenen aikaan torstaina paikallista aikaa”, totesi Hamasin tiedottaja Sami Abu Zuhri lausunnossaan AFP:n mukaan. ”Palestiinalaisryhmät suostuivat YK:n esittämään tulitaukoon maapohjan viilentämiseksi viiden tunnin ajaksi alkaen 10.00 torstaiaamuna”.  
VÄHÄN ennen kahta torstaiaamuna sireenit soivat Eshkolin alueella, Kiryat Gatissa, Hof Ashkelonissa, Ashdodissa ja Kiryat Malachissa, mutta myös lähellä Jerusalemia Mateh Yehuda alueella, jossa kolme rakettia räjähti aukeilla alueilla aiheuttamatta vahinkoa. Useita raketteja räjähti Hof Ashkelonin ja Eshkolin alueilla ilman vahinkoja. Iron Dome eliminoi yhden raketin Kiryat Gatin ja yhden Kiryat Malachin yllä. Yksi raketti putosi Kiryat Malachilla aukealle paikalle aiheuttamatta vahinkoa.
YK:n Israelin lähettiläs Robert Serryn esityksen mukaan Israel suostui tilapäiseen tulitaukoon inhimillisistä syistä antaakseen Gazan arabeille tilaisuuden täydentää ruokavarastojaan ja evakuoida haavoittuneita ja alueita, joiden asukkaita IDF vaatii siirtymään pois taistelujen tieltä.
EGYPTIN aloittamat yritykset pitkäaikaisen aselevon solmimiseksi jatkuvat kulissien takana. Sekä Israel että Gazan arabiryhmät ovat lähettäneet delegaationsa Kairoon, jonne myös PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas lensi, joka muuten on ollut syrjäytettynä Gazan taistelujen selvittelyissä. USA:n presidentti Barack Obama toisti hallituksensa kannan, jonka mukaan Israelilla on oikeus puolustautua sitä vastaan tehtyjen hyökkäysten vuoksi, mutta sanoi sydämensä kärsivät Gazan lasten tähden mainitsematta rajan pinnassa asuvien juutalaisten pelkoja ja ahdistusta. Eilen raportoitiin, että neljä arabilasta oli saanut surmansa leikkiessään Gazan hiekkarannalla. IDF aloitti tutkimukset selvittääkseen, olivatko lapset joutuneet Israelin laivaston tuleen rannikkokohteita vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182996#.U8dQzENsO-o
2. PRESIDENTTI Barack Obama sanoi laajassa diplomaattisessa lausunnossaan, että USA rohkaisee ponnisteluja tulitauon aikaan saamiseksi, ja tukee Egyptin aloitteita sen toteuttamiseksi. ”Seuraavien 24 tunnin aikana tulemme olemaan läheisessä kontaktissa ystäviemme ja kumppaniemme kanssa alueella, ja tulemme käyttämään kaikkia resurssejamme ja yhteyksiämme tukeaksemme yrityksiä tulitaukosopimuksen aikaan saamiseksi”, hän totesi lisäten, että juutalaisella valtiolla on oikeus puolustaa itseään rakettihyökkäyksiä vastaan, jotka terrorisoivat juutalaista kansaa. Hän totesi, ettei minkään valtion maailmassa voida olettaa suostuvan asumaan päivittäisten rakettihyökkäysten alla. Obama esitti erityisen ihailun Iron Dome torjunta patteristojen erinomaisista saavutuksista muistuttaen, että USA rahoittaa puolet sen jatkuvasta kehittelystä, jonka rahoitusta senaatti tuki lisäämällä aiempiin määrärahoihin 50 %:n lisätuen. ”Sekä israelilaiset että palestiinalainen kansa ovat ansainneet oikeuden asua rauhassa ja turvassa ilman pelkoja”.
USA:n ulkoministeri John Kerry totesi Washingtonissa tekevänsä kaikkensa saadakseen veren-vuodatuksen loppumaan Gazassa sanoen olevansa jatkuvassa yhteydessä alueen johtajien kanssa. ”Meidän huolemme on laillisen aselevon saavuttaminen nähdäksemme, voimmeko saada konfliktin loppumaan keskittyäksemme sen jälkeen todellisiin kysymyksiin pinnan alla”, Kerry vakuutti. ”Teemme kaiken, mikä on meidän vallassamme”.
HAMASIN Qatarissa oleva ulkomaanasioiden johtaja Khaled Mashaal ilmoitti eilen virallisesti, ettei se voi hyväksyä Egyptin esittämää tulitaukoa selittäen, ettei siltä kysytty mitään, eikä esityksessä ollut millään tavoin huomioitu Hamasin toistamiseen esittämiä ehtoja tulitauosta Israelin kanssa. Egyptin esitys kaatui tiistaina Israelin hyväksyttyä sen ja odotettuaan kuusi tuntia Hamasin vastausta, mikä annettiin kiihtyvien rakettisalvojen saattelemina. IAF jatkoi pommituksiaan Gazassa sen jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182995#.U8dZ9kNsO-o
3. EU:n 28 valtion ryhmittymä tuomitsi julkistamassaan lausunnossaan eilen rakettien ampumisen Israeliin, mutta kehotti samalla Israelia toimimaan suhteellisesti ja Hamasia suostumaan tulitaukoon.
EU:n johtajien julkistamassa lausunnossa esitetään heidän syvä huolensa jatkuvasta väkivallasta Israelissa ja Gazassa, kuten AFP raportoi. ”Israelilla on oikeus puolustaa kansalaisiaan, mutta niin tehdessään sen tulee toimia suhteellisesti varmistaakseen siviilien suojaamisen kaiken aikaa”. EU:n johtajien lausunnossa valitetaan surmansa saaneiden ja haavoittuneiden viattomien siviilien korkeaa määrää IDF:n sotatoimien vuoksi Gazassa.
EU:n johdon lausunnossa ei puututa viattomien israelilaisten surmansa saaneiden ja haavoittuneiden lukumäärään, joka on suhteellisesti pieni johtuen Israelin kehittämän Iron Dome torjuntajärjestelmän ansiosta. Jos kaikki sen tuhoamat raketit olisivat räjähtäneet kohteissaan, surmattujen ja haavoittuneiden israelilaisten lukumäärä olisi paljon suurempi kuin Gazan arabien ja materiaalinen tuho valtava. Iron Dome on murskannut Hamasin laskelmat Israelin pakottamisesta sen vaatimuksiin. IDF:llä on käytössään 10 patteristoa, ja jätti tilauksen kolmesta uudesta.
IDF:n tiedottaja Moti Almoz totesi keskiviikkona, että Hamas käyttää häikäilemättä siviilejä ihmis-kilpinä, ja että IDF:n tutkimusten mukaan Gazan hiekkarannalla surmansa saaneet neljä 9 – 11 vuoden ikäistä lasta oli tarkoituksellisesti lähetetty sinne ihmiskilviksi. Almoz vakuutti IDF:n tekevän voitavansa vähentääkseen viattomien siviilien joutumista tuleen. IAF on perunut satojen kohteiden tuhoamisen havaittuaan ihmisten liikkuvan niiden lähellä. Hamas kehottaa Gazan asukkaita menemään aiottujen kohteiden katoille ja pihamaille, joista lentäjät havaitsevat heidät. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182999#.U8dopENsO-o
4. AIKAISIN torstaiaamuna, vain muutamia tunteja ennen YK:n vaatiman tilapäisen humanitäärisen tulitauon alkamista, IDF:n sotilaat havaitsivat Hamasin lähettämän 13 miehen kommandoyksikön nousevan sotilaiden äskettäin löytämästä Gazasta Israelin puolelle kaivetusta tunnelista lähellä Sufa-kibbutsia. Tunneli on yksi monista Gazan turva-aidan ali Israelin puolelle kaivetuista tunneleista, joita IDF on etsinyt ja löydettyään tuhonnut. Tämän tuhoaminen oli jäänyt kesken.
HAMAS on viime päivinä tehnyt lukuisia yrityksiä jonkin suurien luokan iskun suorittamiseksi Israelin puolelle havaittuaan, etteivät sen ulkomailta salakuljetetut ja kotitekoiset raketit ole tuottaneet odotettua tulosta. Hamasin imago on suurissa vaikeuksissa Gazan asukkaitten alkaessa kysellä, mitä hyvää Hamas on tehnyt heidän elämänsä kohentamiseksi, mutta mitä vaikeuksia sen hallinto on aiheuttanut Gazan asukkaille. Hamas on joutunut eristyksiin monelta taholta. Egypti suhtautuu siihen torjuvasti ja epäluuloisesti, Iran kamppailee omissa talousvaikeuksissaan, ja Syyria katkaisi suhteensa Hamasin kanssa sen pyssymiesten siirtyessä kapinallisten joukkoon. Persianlahden maat ja Saudi Arabia ovat myös alkaneet kysellä Hamasin tukemisen mielekkyyttä.
Eristyneisyys pakotti Hamasin etsimään sopimusta Fatahin kanssa päästäkseen sen kautta USA:n ja EU-maiden runsaiden avustusten pariin, jossa ei turhaan ole kysellä, miten varoja käytetään. Hyvin alkanut ja runsasta kiitosta länsimaiden taholta alkanut yhteishallitus jatkaa PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin valvonnassa, kuten hän itse määritteli valtasuhteet pääministeriksi nimittämänsä Rami Hamdallahin hallituksen kanssa. Hamasin tulkinnan mukaan PA:n tulee maksaa yli 40 000 Hamasin virkailijan palkat Gazassa, minkä PA kiistää. PA hoitaa omien virkailijoittensa palkat Gazassa. Tämä aiheutti pahan särön yhteistyössä ja sai Qatarin lupaamaan tarvittavat varat, mutta USA:n painostuksen vuoksi varojen saaminen Gazan pankkeihin on viivästynyt.
IDF:n tiedottaja prikaatinkenraali Moti Almoz sanoo, että IDF:n osasto sai hälytyksen neljän aikaan torstaiaamuna. Tiedusteluyksikkö havaitsi 13 Gazan arabin nousevan tunnelista. Armeija sanoo lakonisesti, että arabien joukko eliminoitiin kertomatta yksityiskohtia. IDF:n yksiköt mennessä paikalle yllätetyt arabit yrittivät mennä takaisin tunneliin, mutta paikalle kutsuttu IAF:n koneet tulittivat heitä. Almoz sanoo, että arabit kärsivät tappioita, mutta ei pystynyt kertomaan enempää, koska tilanne on vielä epäselvä. Hän arvionsa mukaan arabien tarkoituksen oli joko siepata panttivankeja tai tehdä isku Sufan kibbutsiin. IDF:n onnistui estämään suuren luokan terrori-iskun, Almoz toteaa. http://www.jpost.com/Operation-Protective-Edge/IDF-thwarts-13-Gaza-terrorists-from-attempted-infiltration-into-Israel-363133
5. DEBKAFILEN artikkelin mukaan hyökkäysyritykseen osallistui 13 -30 Gazan arabia, joista osa sai surmansa loppujen päästessä suojaan tunneliin. Myöhemmin IDF:n helikopterit räjäyttivät tunnelin jatkaen etsintöjään Gazan puolella mahdollisten muiden tunnelien löytämiseksi. DF toteaa omiin ja länsimaisten asiantuntijoitten havaintoihin viitaten, että IDF:n maahyökkäys Gazan kaistalle on nyt todellisena mahdollisuutena lähempänä kuin koskaan. IDF:n Hamasille antama ultimaatumi maa-hyökkäyksestä, ellei Hamas suostu lopettamaan rakettitultaan, lähenee määräaikaansa siitä huolimatta, että molempien osapuolten neuvottelutiimit ovat Kairossa valmiina aloittamaan neuvottelut aselevosta. Hamas vaatii, että välittäjänä tulee olla Qatar ja Turkki, se ei luota Egyptin tasapuolisuuteen, eikä USA näytä olevan kuvioissa ollenkaan Kerryn tarjouksesta huolimatta.
DF:n arvion mukaan Hamas ja Jihad ovat kaivaneet sotatoimistonsa syvälle maan alle, eikä IAF:n jatkuvilla ilmaiskuilla ole saatu yhtään merkittävää tulosta, jota voitaisiin pitää selvänä voittona. Hamasin ja Jihadin tyhjiin asuntoihin tehdyt ilmaiskut eivät ole sitä, DF arvioi, ja kyselee, miksei IAF ole niiden asemesta keskittynyt Hamasin sodanjohtokeskusten tuhoamiseen ennen maahyökkäystä? Kuten DF arvioi, nämä maanalaiset keskukset voivat toimia viikkoja tai kuukausia, sillä niihin on varastoitu runsaasti elintarvikkeita ja vettä sekä aseita, ammuksia ja ohjuksia. Niissä on myös oma ilmanvaihtonsa ja sähköverkostonsa vietnamilaisten esikuvien mukaan. http://www.debka.com/article/24101/IDF-foils-major-Hamas-tunnel-terrorist-attack-inside-Israel-IDF-ground-operation-widely-predicted
6. UUTISOTSIKOITA
·        Talpiot projektin sotilaat ovat kehittäneet järjestelmän, jonka he uskovat pystyvän löytämään maan sisään kaivetut tunnelit. Sitä on testattu ja testejä jatketaan viemäritunneleissa. USA toimitti Egyptille järjestelmän, jonka väitettiin pystyvät havaitsemaan tunnelien kaivamisen, mutta sen tehokkuudesta ei ole annettu tietoja julkisuuteen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4544111,00.html
·        Doron Peskin kertoo ynetnews.com artikkelissaan, että Hamasin johtajat ovat rikastuneet miljonääreiksi monimiljoonaisten maakauppojen, luksushuviloiden ja mustien markkinoiden ansiosta Gazan väestön painuessa 38 %:n köyhyyteen ja 40 %:n työttömyyteen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4543634,00.html
·        Ashdodin poliisi sanoo pidättäneensä kolme Jerusalemin itäosan arabia heidän julkistettuaan internetissä videon, jossa heidän nähdään ylistävän Gazasta ammuttujen rakettien iskeytymistä Ashdodiin. Video on kiertänyt sosiaalisessa verkostossa viimeisten 24 tunnin aikana. 20-vuotiaat miehet työskentelevät rakennuksilla Ashdodissa. Heidän kuullaan huutavan hälytyssireenin alkaessa soida ja raketin iskeydyttyä rakennukseen savun noustessa ilmaan ”Allahu akhbar” ja muita kehotushuutoja. Heitä voidaan syyttää rasismista, kiihotuksesta väkivaltaan ja terrorismiin sekä terrorinvastaisen lain rikkomuksesta. http://www.jpost.com/Operation-Protective-Edge/East-Jerusalem-Arabs-arrested-for-video-cheering-rocket-strike-showing-site-of-impact-363069
·        Pew tutkimuskeskuksen gallupin mukaan 51 % amerikkalaisista tukee Israelia sen taistellessa Hamasin rakettitulta vastaan, palestiinalaisten kannatus oli 14 % ja loput molempia tai ei kumpaakaan. Republikaanien kannatus Israelille on paljon suurempi kuin demokraattien. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/US-public-support-for-Israel-at-near-record-highs-363051
·        Libermanin mukaan Länsirannan hallintomallia voidaan soveltaa Gazan tapauksessa. Sen mukaan arabit hoitavat siviiliasiat mutta IDf vastaa alueen turvallisuudesta ja taistelusta terrorismia vastaan. Erään esityksen mukaan kolmen valtion periaate olisi luonnollisin ratkaisu, koska siinä ei tarvittaisi kulkuyhteyttä Israelin alueen poikki Gazasta Länsirannalle. http://www.timesofisrael.com/fm-west-bank-status-quo-can-be-model-for-gaza-reoccupation/
·        Pariisi ei salli arabimielisiä mielenosoituksia. Ranska näyttää mallia muille EU-maille. http://www.timesofisrael.com/paris-wont-allow-pro-palestinian-marches/
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 18 -29; Tiberias 26 -37, Suolameri 30 -40; Eilat 27 -39 +C-astetta. Taivas on ennusteen mukaan puolipilvinen ja lämmin koko ennusteajan.









Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019