SUNNUNTAI 01.06.14


SUNNUNTAI 01.06.14
1. NÄIN alkoi kesäkuun ensimmäinen päivä, jonka ensimmäinen haaste ohitettiin siinä, että maltoin kirjoittaa päivämäärän oikein. Juutalaisen kalenterin mukaan nyt on 03. sivan-kuuta, sillä he noudattavat kuukalenteria. Lämpöä oli aamulla ennen puoli seitsemää 17 astetta, nousten päivän kuluessa 27 asteen tienoille. Aamulla oli sumua alavammilla paikoille, joka oli jo nousemassa sumupilviksi taivaalle haihtuen pian kokonaan. Päivästä tulee lämmin.
Abbas uhoaa ilmoittavansa huomenna yhteishallituksen kokoonpanon, jota on jouduttu siirtämään ministeripaikkojen erimielisyyden takia. Abbas erotti viisi Fatahin Gazassa asuvaa johtajatason jäsentä, koska he olivat arvostelleet Abbasin ja PA:n toimia. Abbas uhkaili Israelia vastatoimilla, ellei se tilitä pidättämiään vero- ym. saatavia PA:n reikäiseen kassiin. Verikoiraa muistuttava John Kerry – vaikka hänen kasvokuvaansa onkin verrattu vuohen-naamaan - ei halua tunnustaa, että rauhanprosessi, jonka hän sponsoroi yli 9 kuukautta sitten, on kuollut ja odottaa vain kuoppaamistaan.  http://www.timesofisrael.com/abbas-to-announce-unity-government-monday/
TERRORISTI yritti päästä pommivyönsä kanssa IDF:n tiesulun läpi Israelin puolelle Tapuan risteyksessä, mutta sotilaat havaitsivat sen ja tuhosivat pommit ilman vaurioita. Miehen avuliaisuus antoi virikettä epäilyille, että hän oli vain kuriiri pommin kuljettamiseksi itsemurha-terroristille. - Adamin juutalaisyhteisön luona Jerusalemin pohjoispuolella ammuttiin reikiä israelilaiseen autoon, mutta kukaan ei haavoittunut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/181238#.U4q9OENsO-o
Riita IDF:n budjetista jatkuu Yair Lapidin ja Yuval Steinitzin epäillessä, että IDF suurentelee ongelmaa sadakseen lisää rahaa. Sekä IDf että IAF ovat peruuttaneet harjoituksiaan väittäen rahavarojen loppuneen, vaikka vuosi on vasta puolivälissä. Jos kysymys on taktikoinnista, sitä käydään vastuuttomasti Israelin kansan turvallisuuden kustannuksella ja annetaan maan vihollisille väärä kuva maan todellisesta kyvystä puolustautua.
Turkissa kuohuu, Erdogam määräsi 25 000 poliisia estämään mielenosoittajien pääsyn Gezi puistoon ja Taksim-aukiolle, joista on tullut vastarinnan symboleja. He ovat tyytymättömiä Erdoganin koviin otteisiin islamin edistämiseksi maassa ja tapaan, jolla Soman kaivosturman selvittelyjä hoidettiin. Jotkut jopa epäilevät Erdoganin mielenterveyttä. Israelin ja Turkin diplomaattinen välirikko osoittaa selkenemisen merkkejä, mutta varovaisin askelin. http://www.timesofisrael.com/over-70-arrested-11-injured-in-turkey-protests/
QATARIN väitetään käyttäneen 5 miljoonaa USD korkeiden jalkapallovirkailijoiden voitelemiseksi saadakseen vuoden 2022 jalkapallon maailmanmestaruuskisat Qatariin, joka on jo käyttänyt miljardeja US dollareita kisojen valmisteluihin rakentamalla majoitustiloja urheilijoille, toimitsijoille, journalisteille ja muille aktiivihenkilöille, sekä uusia stadioneita ja harjoituskenttiä. Ongelmia tuottaa alueen korkea lämpötila, jota pyritään hoitamaan erityis-tehokkailla ilmastointilaitteilla ja jopa vetämällä jäähdytysputkistoja kenttien alle. Qataria – kuten muitakin Persianlahden öljyrikkaita maita – syytetään halvan työvoimaan käyttämisestä olosuhteissa, jotka muistuttavat orjatyöleirejä. http://www.timesofisrael.com/qatar-accused-of-buying-right-to-host-2022-world-cup/
KRIMIN niemimaalla toimiva juutalaisjärjestö valittaa, että Venäjän liittäessä niemimaan itseensä joku käytti tilaisuutta hyväkseen ja tyhjensi sen pankkitilit. Ukrainan 200 000 asukkaan juutalaisväestön tilanteesta on ristiriitaisia tietoja toisten valittaessa, että heidän turvallisuutensa on vaarassa, toisten mukaan heillä ei ole mitään hätää. Krimiltä heidän siirtämisekseen Israeliin on tehty valmisteluja. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4525240,00.html
PÄÄMINISTERI Netanyahu on vakuutellut, ettei hän ole antanut määräyksiä rakennus-kiellosta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin, mutta tunnustaa nyt, että raskaan USA:n, EU:n ja YK:n painostuksen vuoksi hän joutui hidastamaan lupien myöntämistä. Hänen kerrotaan kyselleen joka taholta löytääkseen mieleisensä presidentti-ehdokkaan, mutta joutui lopulta antamaan tukensa Knessetin entiselle puhemiehelle Reuven Rivlinille, jota hän ei voi sietää. Rivlin sanoo vastustavansa maan luovuttamista PA:lle, mutta koska presidentin virassa se ei kuuluisi hänen mandaattiinsa, hän pysyttelisi sivussa. http://www.timesofisrael.com/under-us-pressure-netanyahu-suspends-some-settlement-plans/
ISRAEL kertoo tyytyväisenä, miten hyvin kristittyjen asiat ovat juutalaisten maassa, mutta maan 140 000 kristittyä, 1.7 % väestöstä, eivät täysin yhdy tähän. On totta, että kristittyjä lahdataan lähes päivittäin Irakissa, Syyriassa ja Egyptissä, joissa heidän kokoontumistaan rajoitetaan ja he joutuvat maksamaan erikoisveroa eläen jatkuvan painostuksen alaisina, mutta parannettavaa on heidän olosuhteissaan myös Israelissa. Heitä kohtaan osoitettu viha purkautuu hetkittäin, vaikka se ei ole yleistä eikä hallituksen politiikan mukaista. IDF:n pyrkimys saada heidät osallistumaan asepalvelukseen on yksi kädenojennus valtiolta heidän suuntaansa, mutta tässä he joutuvat valitsemaan arabiperimänsä ja Israelin lojaalisuuden välillä. Tulokset ovat rohkaisevia, vaikka maan muslimiväestö vastustaa tätä aktiivisesti. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4525312,00.html
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 15 -23, mikä tuntuu alimitoitetulta; Tiberias 18 -30; Suolameri 28 -34, Eilad 24 -37 +C-astetta. Lämpötilat alkavat kohota huomisesta alkaen taivaan pysytellessä puolipilvisenä kuten tänäänkin, mutta keskiviikoksi ennustetaan hyvin kuumaa ja kuivaa 34 asteen lämpötilaa Jerusalemissakin. Tiberiassa, Suolamerellä ja Eilatissa lämpötila nousee yli 40 asteen keskiviikkona. Elä siinä sitten, mutta onpahan lämmintä.
TÄNÄ vuodenpäivänä 1533 Anne Boleyn kruunattiin Englannin kuningattareksi ja kuningas Henry VIII puolisoksi. Hän on yksi Englannin vaikutusvaltaisimmista kuningattarista. – v. 2001 terroristi pommitti Tel Aviv-Jaffan Delfinariumin surmaten 21 ja haavoittaen 132 nuorta. (Koonnut Times on Israel)
2. ABBASIN suurellisesti reklamoima palestiinalaisten väliaikaisen hallituksen kokoonpano on tarkoitus julkistaa huomenna Ramallahissa. Kolme sen ministeriä asuu Gazassa, ja heidän on tarkoitus osallistua hallituksen viralliseen julkistamistilaisuuteen huomenna Ramallahissa. Israel on ilmoittanut alusta lähtien vastustavansa hallituksen muodostamista, jossa Hamas on mukana. Valtion nimittämän Juudean ja Samarian siviilihallituksen (COGAT) johtaja kenraalimajuri Yoav Mordexhai ilmoitti, että hän on henkilökohtaisesti kieltänyt heidän pääsynsä Israelin maan kautta Ramallahiin. Yhteishallituksessa arvioidaan olevan 15 -17 ministeriä, joista Fatah ja Hamas ovat kiistelleet.
ISRAELIN viranomainen vakuutti, että tiedot USA:n presidentin kutsusta yhteishallituksen pääministerille Rami Hamdallahille eivät pidä paikkaansa. Israelin uskotaan varmistaneen, ettei tällaista kutsua koskaan lähetetä. Obaman lopullinen kanta yhteishallitukseen lienee edelleen auki, vaikka EU esittää tukevansa sitä, kuten myös YK. Ulkoministeri John Kerry uskoo edelleen, että rauhanprosessi voidaan käynnistää, mutta Hamasin tulo kuvioihin mutkistaa kysymystä. Israel uhkaa estää pidättämiensä n. 100 miljoonaa USD kuukaudessa vero- ym. saatavat uudelle hallitukselle vastalauseeksi. Abbas uhkaa vastatoimilla.
ABBAS voi jatkaa jäsenhakemusten lähettämistä kansainvälisille järjestöille, joita Abbasin laskelmien mukaan on ainakin 63, osa niistä YK:n alaisia. Hän uskoo niiden kautta voivansa tehdä Israelin ulkopolitiikan ja kansalaisten elämän surkeaksi nostamalla yhä uusia syytteitä ja painostusyrityksiä Israelia vastaan eristääkseen sen diplomaattisesti ja taloudellisesti. http://www.timesofisrael.com/israel-denies-palestinian-ministers-entry-to-ramallah/
Hamas uhkaa lopettaa Israelin ja PA:n välille kehitetyn turvallisuusyhteistyön, mitä myös jotkut PA:n ministerit ja PLO:n johtavat virkailijat ovat vaatineet. Abbas vakuuttaa, että uusi hallitus noudattaa hänen politiikkaansa, jossa turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa on pyhä. Miten tämä aiotaan takoa kummallekin osapuolelle sopivaksi, jää nähtäväksi. http://www.timesofisrael.com/hamas-vows-to-stop-west-bank-security-cooperation-with-israel/
3. SALAILEVAN Bildenberg-ryhmittymän kokoontuminen Kööpenhaminassa salaisessa paikassa, jonne lehtimiehiä ja kuvaajia ei päästetä ja jonka ikkunat on peitetty journalistien kekseliäisyyden vuoksi kaiken varalta läpinäkymättömiksi, on herättänyt kirpeitä vastalauseita ja syytteitä salaliiton valmistelemisesta tai sellaisten teorioitten kypsyttelemiseksi tulevaisuutta varten.
Mukana on tärkeitä kansainvälisiä henkilöitä, Googlen Eric Schmidt, Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen, Englannin talousministeri George Osborn, IMF:n johtaja Christine Lagarde, ja entinen NSA:n johtaja Keith Alexander ja monia muita, myös suomalaisia merkkihenkilöitä. Kokoukset alkoivat Kööpenhaminassa perjantaina jatkuen neljä päivää. Kokouksen osanottajat kutsutaan henkilökohtaisesti, ja kutsut osoitetaan suoraan heille.
Tämä hämäräperäinen ryhmä aloitti kokouksensa 1954, ja on sittä lähtien pitänyt salaisia kokouksiaan kerran vuodessa vaihdellen kokouspaikkaansa. Kriitikot ovat myös syyttäneet, että sen toiminta on vastoin demokratian periaatteita, koska päätökset – vaikka lienevätkin suositusluonteisia – voivat vaikuttaa osanottajien päätöksentekoon. Ensimmäistä kertaa on mukana korkeita vaikuttajia ja johtajia myös Kiinasta, mikä osoittanee sen vaikutusvallan kasvusta ennen tuntemattomille alueille. Keskusteltavista aiheista on saatu tietoja: Onko taloudellinen nousu kestävä; Ukrainan tilanne; Suuri siirtymä teknologian ja työpaikkojen välillä; Onko yksityisyyttä olemassa; Lähi-Idän uusi arkkitehtuuri.
Kritiikkiä on herättänyt kokouksiin liittyvät turvallisuusjärjestelyt, jotka kokouspaikan järjestäjämaa joutuu kustantamaan veronmaksajiensa varoilla. http://www.timesofisrael.com/secretive-denmark-summit-spawns-protests-conspiracy-theories/, https://www.youtube.com/watch?v=rKuZyIgUDgo
4. ISRAELIN pääministeri ja hänen henkilöstöpäällikkönsä Harel Locker valmistelevat kaikessa hiljaisuudessa valuutan siirtämisen Israelissa pelkästään sähköisesti tehden käteis-varojen siirron maassa laittomaksi. Tämä on tarkoitus toteuttaa kolmessa vaiheessa. Tällä pyritään estämään rahanpesua ja muita veronkiertomenetelmiä. Verojen ja muiden maksujen saaminen ajan tasalla hallituksen valvontaan katsotaan välttämättömäksi maan sisäisen kehityksen aiheuttamien uusien haasteiden vuoksi. Näitä ajankohtaisia uudistuksia ovat Israelin armeijan menojen valtava kasvu yrittäessään pysytellä sotilaallisesti ja teknisesti naapurimaitten tason yläpuolella, sosiaalisten ja terveydenhuoltomenojen kasvaminen kansan vaatimustason mukaisesti.
ISRAELISSA rehottaa varsin voimallinen musta talous, jonka vuosittaiseksi veronkierron arvoksi arvioidaan 11 -15 miljardia USD, ollen suuruudeltaan maan puolustusbudjetin, terveydenhuollon ja opetusministeriöiden vuosibudjetit. Musta talous on suuruudeltaan n.20 % maan kokonaistaloudesta. He suosittelevat seuraavia toimia:
·        Liikeyritysten käteis- ja sekkimaksut rajoitetaan 2170 USD:in välittömästi ja seuraavana vuonna 1433 USD:in.
·        Yksityisten käteis- ja sekkimaksut rajoitetaan 4300 USD:in.
·        Rikoksista sääntöjä vastaan rangaistaan kovalla kädellä.
Pankit velvoitetaan antamaan tilinhaltijoille luottokortit, joilla siirtymistä nopeutetaan. Uutinen ei kerro tarkempaa aikataulua. http://www.prophecynewswatch.com/2014/May30/301.html








Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019