MAANANTAI 12.05.14


MAANANTAI 12.05.14
1. ILMA tuntui aamulla melkoisen viileältä, vaikka lämpöä oli mittarissa ennusteen lupaamat 13 astetta. Päivälämpö sen sijaan noussee 20 asteen tienoille taivaan pysytellessä puolittain pilvien peitossa, kuten seuraavina päivinäkin. Lämpötila alkaa huomisesta alkaen noista hiljalleen asteen tai pari päivässä. Keskiviikosta alkaen tahti muuttuu kiireisemmäksi siten, että torstaina saavutetaan 27 asteen päivälämpö. Lämpötilat tänään: Jerusalem 13 -20; Tiberias 18 -28; Suolameri 22 -31; Eilat 20 -30 +C-astetta, taivas on pilvetön lähipäivinä.
Tänä viikonpäivänä 1918 syntynyt Julius Rosenberg tuomittiin kuolemaan miehensä Ethelin kanssa vakoiluun syyllistyneinä. Heidät teloitettiin kesäkuun 19. päivänä 1953. He olivat ensimmäiset USA:ssa teloitetut siviilit oikeuden päätöksellä, jota jälkeenpäin on pidetty ristiriitaisena, sillä monille vakoilijoille annettiin korkeintaan 15 vuoden tuomiot. Jonathan Pollard tuomittiin elinkautiseen vakoiluun syyllistyneenä ilman armahdusta 1985, eivätkä USA:n presidentit ole halunneet vapauttaa Israelin kansalaisuuden saanutta vankiaan.
2. IRANIN ylin kaitsija Ali Khamenei otti kovan kannan ennen Viinissä jatkuvia P5+1 maiden ja Iranin välisiä neuvotteluja. Ylin kaitsija sanoi tutustuessaan sunnuntaina ilmailualan näyttelyyn Teheranissa, että on luonnotonta ja typerää kuvitella Iranin rajoittavan omaa aseteollisuuttaan samaan aikaan, kun sitä uhataan hyökkäyksillä. Näyttelyssä esitellään maasta maahan ohjuksia, miehittämättömiä lentokoneita ja muita aseteollisuuden tuotteita.
IRANIN ballististen ohjusten suunnittelu ja tuotanto on noussut tärkeälle paikalle läntisten voimavaltioitten Iranille esittämissä vaatimuksissa, koska niitä voidaan käyttää ydinaseitten kuljettamiseksi toisia maita vastaan. Iran vakuuttaa, että sen ydinsuunnitelmaan ei kuulu ydinaseen kehittäminen, vaan sen päämääränä on pelkästään sähkön tuottaminen. USA:n omaksuman kannan mukaan YK:n turvallisuusneuvoston Irania koskeva päätöslauselma kieltää ballististen ohjusten kehittämisen, joita voidaan käyttää ydinaseen kuljettamiseen.
Puolivirallisen iranilaisen FARS-uutistoimiston mukaan Khamenei tutustui sunnuntaina Iranin vallankumouskaartin (IRGC) ilmailualan joukkojen järjestämään näyttelyyn. Hän sanoi lausunnossaan, että IRGC:n ilmailualan joukkojen tulee nopeuttaa toimintaansa eikä tyytyä tähänastisiin saavutuksiin. ”Kysymys on yhteisestä velvollisuudesta ja kaikkien sotilas-upseerien tulee kanavoida ponnistelunsa tälle polulle, ja myös hallituksen tulisi nähdä tämä yhdeksi keskeisistä tehtävistä”.
Näyttelyssä oli esillä Iranin v. 2011 alas ampuma tai ohjaama kehittynyt drone (miehittämätön kone) sekä Iranin sen pohjalta rakentama versio. Raportin mukaan IRGC:n asiantuntijat esittelivät Khameneille viimeistä kehitystä projektin suhteen. Hän sanoi, ettei Iran tule luopumaan oikeudestaan ydintekniikan kehittämiseksi, mutta lupasi, että Iran tulee toimimaan uskottavasti ilman peittelyä tiistaina Viinissä jatkuvissa neuvotteluissa. Neuvottelujen muodollinen takaraja umpeutuu heinäkuussa 2014 - tosin optiolla niiden jatkamiseksi, mikä se katsotaan asialliseksi. Lopullisella sopimuksella P5+1 maiden ja Iranin välillä poistettaisiin kaikki Iranin vastaiset kansainväliset sanktiot ja muut rajoitukset. Presidentti Hassan Rouhanin valvomat ja ulkoministerin Zarifin johtamat neuvottelut eivät tyydytä kovan linjan kannattajia, jotka valittavat, että länsimaat saavat liikaa etuja. http://www.timesofisrael.com/defiant-iranian-leader-tours-missile-exhibition/
3. ISRAEL on huolellisesti pyrkinyt pysyttelemään Syyrian taistelujen ulkopuolella, vaikka onkin sallinut haavoittuneiden sekä siviilien että sotilaitten päästä Israelin puolelle saamaan hoitoa. Heidän määränsä lienee satoja, vaikka virallisia lukuja on vaikea saada. Tämä neutraali asenne voi kuitenkin muuttua, mikäli osoittautuu, että ääri-islamilainen Al-Nusra saa haltuunsa Israelin pohjoisrajan tuntumassa sijaitsevia alueita. IDF julisti äskettäin Syyrian rajan pinnassa olevat alueet sotilaallisiksi alueiksi, jonne siviilejä ei päästetä.
SYYRIAN Vapaan Armeijan (FSA) tiedottaja Abu Omar al-Hourani kertoi The Times lehden journalistille sunnuntaina, että FSA, jota lännessä pidetään maltillisena, on menettämässä alueita Duraan provinssissa AL-Nusran joukoille. Nämä järjestöt ovat yhdessä miehittäneet kaupungin ympärillä olevia kyliä, mutta Hourani sanoo, että AL-Nusra voi saada yhteisesti miehitetyt alueet kokonaan valvontaansa. Hän valitti, ettei FSA:n joukoilla ole aseita ja että sen miehiä siirtyy AL-Nusran joukkoihin, joille maksetaan parempaa palkkaa ja joilla on paremmat aseet, myös it- ja pst-aseita, joiden alkuperää he eivät tiedä. Rouhani arvioi, että AL-Nusra Front taistelijoista Daraan ympäristössä 80 % on Syyriasta, 20 ulkomaalaisia.
Hourani kertoo, että AL-Nusra saa runsaasti varoja, joita FSA:lta puuttuu. FSA:n tavoitteena on vapaa demokraattinen Syyria, kun AL-Nusra haluaa islamilaisen tasavallan, joka valvoo kaikkea. ”He eivät usko pluralismiin, vallan jakoon kansanryhmien kesken, mutta Al-Nusra ei ole yhtä äärimmäinen mielipiteissään kuin AL-Qaidan valvomat joukot, joiden edustaja on Islamilainen valtio Irakissa ja Levantissa (ISIL). AL-Nusran joukot miehittävät kyliä kuten Taybeh, AL-Jeeza ja AL-Musairah Daraan ympäristössä. Sillä on Daraan kaupungin ympäristössä 30 tukikohtaa, mutta FSA:n joukot pitävät hallussaan Daraan kaupunkia ja sen länsipuolen kyliä. Al-Nusran joukot ovat saaneet 23 mm:n it-aseita, venäläisiä Grad-ohjuksia ja SA-7 maasta ilmaan ohjuksia sekä vallanneet muutamia tankkeja Syyrian armeijalta. Syyrian raja Irakiin on avoin, ja sen kautta toimitetaan aseita ja miehistöä.
HOURANIN mukaan AL-Nusralla on sotilasoperaatioiden ohella siviiliprojekteja, kuten viemäritöitä, teiden päällystämistä ja haavoittuneiden pelastuspalvelua, joiden avulla se pyrkii saamaan kansan kannatusta. FSA on vaatinut toistamiseen länsimaita toimittamaan sille uudenaikaisia aseita, mutta ne pelkäävät aseiden voivan joutua islamistien käsiin. Hän kertoo, että kuukausi sitten lähettiin 600 TOW pst.-ohjusta Idlibin ja Aleppon rintamalle, mutta mitään niistä ei saatu Daraan. Muutamia konekiväärejä ja tarkka-ammunta kiväärejä kiinalaisvalmisteisten HJ-8 pst-ohjusten ohella, eikä juuri muuta, ja sekin on tyrehtynyt. Syyrian armeijan sotilaat myyvät mitä vain sopivasta hinnasta.
Toukokuussa AL-Nusra sieppasi FSA:n Daraan alueen komentajan eversti Ahmed al-Nimehin ja 5 muuta FSA:n komentajaa, mikä nosti järjestöjen välistä jännitystä. FSA vaatii heidän vapauttamistaan suhteiden normalisoimiseksi. Hourani sanoo, että Israelin antama lääkintäapu Syyriassa haavoittuneille on kasvattanut sen suosiota kansan parissa. http://www.timesofisrael.com/jihadists-capturing-southern-syria-local-fighter-warns/
4. UUTISOTSIKOITA
·        Iran esitteli äskeisessä ilmailualan näyttelyssä v. 2011 saamansa ”Obaman lahjan”, US Lockheed Martin sentinel RQ-170 UAV-koneen sekä siitä kehittämänsä oman versionsa, joka suorittaa koelentoja piakkoin. IDF piti äskettäin ilmasotaharjoituksia, joissa sanottiin harjoiteltavan puolustusta UAV-koneita, myös tuntemattomia versioita, vastaan. Ei ole varmaa, liittyvätkö nämä toisiinsa. Sentinel-koneen omaisuuksiin kuuluu se, että se on päällystetty materiaalilla, joka hylkii tutkaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180519#.U3B2UENsNDQ
·        Ukrainan Donetzkin maakunnassa pidetyn kansanäänestyksen tulosten mukaan 90 %.n enemmistö haluaa itsemääräämisoikeutta. Länsimaat ilmoittavat hylkäävänsä kansanäänestyksen tulokset. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180520#.U3B4akNsNDQ
·        Autoilijoita uhkaa uusi vaarallinen ase, jota on jo käytetty Israelin maantiellä. Israelilainen autoilija ajoi lähellä Ofraa valtatietä no 60 pitkin. Arabikuljettaja ajoi hänen vierelleen ja ampui häntä kohti usean sekunnin kestävän lasersuihkun saadakseen hänet sokeutettua ja menettämään autonsa hallinnan. Autoilija kertoi vaivoin pystyneensä hallitsemaan ajokkinsa. Tämäkö lienee arabien uusi Israelin vastainen ase terroristien käyttöön? Syyskuussa 2011 arabit heittivät suuren kiven Asher Palmerin auton tuulilasiin, minkä johdosta hän ajoi ulos tieltä, auton kääntyessä ympäri. Hän ja hänen 2 päivää vaille vuoden vanha poikansa saivat surmansa siinä terrori-iskussa Hebronin lähellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180508#.U3B5L0NsNDQ
·        Presidentti Shimon Peres matkusti Osloon verestämään mieluisia muistojaan OSLO I:n ajoilta, muistelleen kaiholla niitä unelmia, jotka eivät toteutuneet. Hän ei näytä tuntevan ainakaan omantunnon tuskia siitä, että sen seurauksena Arafatin Libanonin sodissa karaistuneet tuhannet pyssymiehet päästettiin Israeliin, mikä johti lähes 1500 israelilaisen kuolemaan ja kymmenien tuhansien haavoittumiseen. Peres syytti Netanyahua, että vaatiessaan presidentin valinnan siirtoa pääministeri pyrkii itse-valtiaan asemaan Israelissa. Toiseksi Peres moittii Netanyahu presidentin oikeuksien kaventamista entisestään, vaikka ne jo nyt ovat vain seremonialliset. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Peres-blasts-Netanyahu-bid-to-curb-presidents-powers-He-wants-a-dictatorship-in-Israel-351968
·        Ukrainan itäosan juutalaisia huolestuttaa anarkistinen tilanne alueella, mutta he vakuuttavat, ettei siihen liity antisemitismiä eikä Israelin vastaisuutta. http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewish-Features/For-Jews-in-Eastern-Ukraine-anarchy-is-a-concern-but-not-anti-Semitism-351949
·        Israel liittyi niiden useiden valtioitten joukkoon, jotka tarjoavat apuaan Boko Haram terrorijärjestön 22.04. sieppaamien koulutyttöjen löytämiseksi, sekä taistelemiseksi terrori-järjestöjä vastaan Nigeriassa. Koulutytöistä 223 on edelleen kateissa, ja Boko Haramin tiedottaja ilmoitti, että tytöt myydään Allahin antamien ohjeiden mukaan. On merkittävää, ettei Obama halunnut lisätä Boko Haramia terrorijärjestöjen listalle. Nigerian presidentti Goodluck Jonathan kertoi puhelinkeskustelun aikana pääministeri Netanyahun kanssa hyväksyvänsä Israelin tarjouksen. Nigeria on siitä esimerkillinen maa, että se avustaa pyhiinvaeltajien, sekä muslimien että kristittyjen, matkaa Israeliin. http://www.timesofisrael.com/israel-joins-search-for-nigerian-schoolgirls/
·        PA:n virallisessa uutislehdessä julkistettiin äskettäin pilapiirros, jossa näytetään, miten palestiinalaisten sovintosopimus kuristaa – ilmeisesti Libermanin päällä varustetun - käärmeen. PMW käänsi ja julkisti piirroksen sunnuntaina. http://www.timesofisrael.com/in-pa-cartoon-reconciliation-smites-israeli-snake/
·        Shin Bet paljasti Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivän arabin Rahmanin yhdessä toisen vangin kanssa v. 2012 laatiman suunnitelman IDF:n sotilaan sieppaamiseksi, jonka avulla olisi voitu kiristää hänen vapauttamisensa. Poliisi nosti syytteen terrorisolun johtajaa Abdel Rahman Othmania ja hänen perheensä viittä jäsentä vastaan Samarian sotilas-oikeudessa sunnuntaina. Solulla on tunnollaan muitakin rötöksiä, myös Tomer Hazanin murha. http://www.timesofisrael.com/shin-bet-foils-plot-to-kidnap-israeli-soldier/






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021