KESKIVIIKKO 28.05.14


KESKIVIIKKO 28.05.14
1. TÄNÄÄN on Jerusalem-päivä, joka ei ole virallinen vapaapäivä mutta jota vietetään, ja jonka kunniaksi järjestetään juhlallisuuksia. Tärkein niistä oli Mercaz HaRav yeshivassa eilen illalla pidetty tilaisuus, johon osallistui pääministerin ohella muita ministereitä, molemmat päärabbit ja muita korkeita henkilöitä. Lakiesityksellä päivästä on tarkoitus tehdä virallinen vapaapäivä, mitä äärivasemmisto vastustaa sanoen sen vahvistavan miehitystä. Ministeri Uri Ariel vakuutti Jerusalem tilaisuudessa, ettei uutta rakennuskieltoa enää julisteta.
ISRAEL alkaa pikku hiljaa palautua normaalirytmiinsä uusien korruptiotapauksineen, presidentin valinnan valmistelemiseen, Belgiassa murhatun pariskunnan hautajaisiin, poliisin pidättämään beduiiniin, jota syytetään kahden miehen avustamisesta liittymään Syyrian armeijaa vastaan taisteleviin Jihadin pyssymiehiin ja kaikkeen muuhun, mikä kuuluu tämän piskuisen maan rutiiniin.
Kotoisten kuvioitten rinnalla Israelissa seurataan huolella tapahtumia maan rajojen ulkopuolella; mitä tapahtuu Egyptissä, jossa presidentin vaaleja jatkettiin päivällä heikon äänestysaktiivisuuden takia; mitä tapahtuu Thaimaassa armeijan suorittaman vallan-keikauksen jälkeen – Thaimaa on tärkeä lomakohde, ja thaimaalaisia työskentelee Israelissa; miten Ukrainan tilanne kehittyy Kiovan hallituksen alettua uuden verisen offensiivin Venäjän mielisiä vastaan äsken valitun ”suklaapresidenttinsä” johdolla, ovatko siellä asuvat juutalaiset vaarassa joutua syntipukiksi tai taistelevien osapuolten jalkoihin. – Kiina upotti vietnamilaisen kalastusaluksen kiistellyllä merialueella.
PA:n nokkamies sanoo julkistavansa uuden Fatahin ja Hamasin sopiman tilapäisen hallituksen huomenna. Miten Israelin hallitus tulee suhtautumaan siihen ja ennalta ilmoittamaansa boikottiin? - EU ilmoittaa, että seuraava neuvottelukierre Iranin kanssa on sovittu Viinissä 16 -20 päivien välisenä aikana Iranin vakuuttaessa, että sopimus on vielä mahdollista saada valmiiksi. - USA:n presidentti Barack Obama pitää tänään tärkeän linjapuheen, jossa Israelin ja arabien välinen konflikti on jäämässä sivupyörteeksi muiden tärkeämpien asioitten rinnalla, mikä osoittanee USA:n kiinnostuksen hälvenemistä.
ISRAEL ja juutalaisuus liittyvät jollain tavoin oleellisesti maailman tapahtumiin, halusivatpa ne sitä tai ei. Mutta meitä kiinnostavat päivän sääennusteet tänään. Jerusalem: 23 -29; Tiberias 23 -35; Suolameri 27 -37; Eilat 25 -40 +C-astetta. Taivas on ennusteen mukaisesti puolipilvinen tänään ja huomenna, perjantaina taivas kirkastuu ja lämpötila nousee 35 asteeseen Jerusalemissa ilman ollessa hyvin kuuma ja kuiva. Lauantaina lämpötila romahtaa 28 asteen tienoille taivaan peittyessä uudelleen osittaiseen pilviverhoon.
TÄNÄ VUODENPÄIVÄNÄ v. 585 oli auringonpimennys, joka lopetti 5 vuotta kestäneet Halysin taistelut Lydian hallitsijan Alyattes II:n ja Median hallitsijan Cyaxaresin välillä Turkissa, koska sen katsottiin tarkoittavan, että jumalat halusivat sodan lopettavaksi. – Tänä vuodenpäivänä v. 1964 perustettiin Palestiinan Vapautusorganisaatio (PLO), ja Azerbaijan ja Armenia julistautuivat itsenäisiksi demokraattisiksi tasavalloiksi v.1918. (Times of Israel)
2. USA:n presidentti Barack Hussein Obama osallistuu keskiviikkona West Pointin sotilas-akatemian valmistusmis-seremoniaan. Hän odotetaan pitävän sen yhteydessä merkittävän linjapuheensa, jossa tarkastellaan hänen presidenttikautensa jäljellä olevana aikana tärkeimmiksi luonnehdittuja kohteita, jotka ovat Syyria, Venäjä ja ilmaston muutosten aiheuttamat ongelmat amerikkalaiselle yhteiskunnalle. Obaman hallituksen ja kansainvälisen yhteistyön katsotaan myös kuuluvan hänen käsittelemiinsä kysymyksiin. Sen sijaan epäonnistuneiksi määriteltyjä rauhanneuvotteluja Israelin ja arabien välillä tuskin edes mainitaan, mikä osoittanee USA:n menettäneen kiinnostuksensa niihin.
VALKOISEN TALON virkailijat kutsuvat Obaman ulkopolitiikkaa asioihin puuttumiseksi ja kansainvälistyneeksi, mutta ei eristyneeksi eikä yksipuoliseksi. Obaman uskotaan käsittelevän Ukrainan kriisiä, Syyrian jatkuvaa sisällissotaa sekä Iranin ydinsuunnitelman toteutumista ja kehittymistä. Hän esittänee USA:n Irakin ja Afganistania sotapolitiikan muuttavan luonnettaan uudenlaiseksi osallistumiseksi. Terrorismin vastainen taistelu on edelleen tärkeällä paikalla, kuten myös Al-Qaidan keskusjohdon hajoamisen aiheuttama uudenlainen uhka USA:lle.
USA vähentää joukkojaan Afganistanissa, mutta jättänee sinne 10 000 sotilasta kuin osoittaakseen, että sillä on voimavaroja terrorismin vastaisen taisteluun maailmassa. Venäjä ja Kiina ovat yhteistoimin vastustaneet länsimaiden laatimia esityksiä YK:n turvallisuus-neuvostolle, erityisesti Syyria koskevilta osiltaan; viimeksi esitystä Syyrian presidentti Bashar Assadin syyttämiseksi Haagin kansainvälisessä rikosoikeudessa ihmisoikeuksien rikkomisesta ja sotarikoksista. Israelille Assad olisi kuitenkin pahoista vaihtoehdoista vähiten paha.
OBAMA kutsui joukon USA:n johtavia ulkomaanpolitiikan journalisteja lounastilaisuuteen, jossa hän pyrki saamaan heiltä lisäevästystä keskiviikon linjapuheelleen. Mukana olivat journalistit, jotka usein ottavat kantaa USA:n hallituksen ulkopoliittisiin päätöksiin, joskus kriitillisestikin suhtautuen, ja joilla on vaikutusvaltaa mielipiteiden muodostamiseen, kuten Peter Beinart, Thomas Friedman ja Jeffrey Goldman. http://www.timesofisrael.com/obamas-west-point-speech-to-signal-foreign-policy-redirect/
3. ARABIT hyökkäsivät poliiseja vastaan Temppelivuorella Jerusalem-päivän kunniaksi, minkä johdosta Vuorelle pääsy estettiin muilta kuin muslimeilta. Arabinuoret olivat naamioituneet tunnistamisen vaikeuttamiseksi, sillä poliisi taitaa tuntea kuumimmat Kallet edellisistä hyökkäyksistä. Yksi poliisiupseeri haavoittui kiven osuttua hänen otsaansa. Arabit vetäytyivät Al-Aksa moskeijaan jatkaen kivitystä sieltä, eikä poliisi halua seurata heitä. Arabien mukaan 4 mielenosoittajaa haavoittui yhteenotoissa poliisin kanssa.
Jerusalemin poliisi vahvisti joukkojaan Jerusalemissa ja etenkin vanhassa kaupungissa, koska Jerusalemin kunniaksi erotetun päivän johdosta paikalle tulvii sekä juutalaisia että pyhiin-vaeltajia ulkomailta. Poliisi esti Vuorelle pääsyn arabien alettua kivittää poliiseja, mutta ennen sitä Vuorelle oli päästetty 1000 turistia mutta vain 250 israelilaista.
JERUSALEM päivä on järjestyksessä 47. päivä sen jälkeen, kun Israelin yli 3000 vuotta vanha pääkaupunki vapautettiin kuuden päivän sodassa 1967 Jordanian miehityksestä v.1948 vapaussodan seurauksena. Israelin hallitus etenee hyvin varovaisesti Temppelivuoren asemaa koskevassa kysymyksessä, sillä väärä askel voi helposti sytyttää suuren rovion, jonka taltuttaminen voi osoittautua veriseksi. Arabit uhkaavat suoraan puuttuvansa tilanteeseen, mikäli nykyinen tasapainotila häiriintyy pahoin.
Jerusalem ja sen pyhät paikat eivät ole merkinneet muslimeille koskaan sitä, mitä ne merkitsevät juutalaisille. Ottomaanien hallitessa Syyria Palestiinaa sitä pidettiin syrjäisenä ja merkityksettömänä, jossa ehkä vain levättiin ja yövyttiin matkalla Kairoon tai Damaskokseen. Vasta juutalaisten saapuminen alueelle, ensin pieninä ryhminä tai yksittäisinä matkailijoina kehittyen suureksi kansanvaellukseksi aloitti maan kehittymisen, johtaen lopulta juutalais-valtion syntymiseen. Tämä prosessi jatkuu edelleen, sillä puolet maailman juutalaisista asuu ulkomailla, ja heidän lisäkseen lukematon joukko, joka ei vielä tiedä kuuluvansa valittuun kansaan. Juutalaisuuden ja semitismin vastaisuuden kasvaessa monet heistä katsovat, että vain Israelissa heillä on mahdollisuus asua juutalaisina ilman syrjintää ja pelkoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/181130#.U4WNHENsO-o
4. UUTISOTSIKOITA
·        IDF:n sotilaat tunkeutuivat tiistaiyönä arabikylään Jeninin lähellä Samariassa suorittaakseen epäillyn pidätyksen. Asukkaat kuitenkin avasivat tulen heitä kohti heitellen valmistamiaan pommeja. Sotilaat eivät kärsineet vaurioita eikä kukaan haavoittunut. IDF joutuu suorittamaan näitä ratsioita, jotka kuuluvat PA:n poliisin toimiin, mutta jotka eivät toimi velvollisuuksiensa mukaan. PA:n johtavat virkailijat vaativat, että PA:n tulee lopettaa kaikki turvallisuusyhteistyö Israelin kanssa. Tilanne monimutkaistuu väliaikaisen hallituksen saadessa vallan tällä viikolla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/181126#.U4WUAUNsO-o
·        Puolustusministeri Moshe Yaalon vieraili tiistaina Mateh Binyamin alueneuvoston vieraana Samariassa todeten, että ”setlementtitoiminta” on oleellisen tärkeä Israelin turvallisuuden kannalta, ja että se on sitä erityisesti Binyaminin alueella. ”Olen seurannut tiiviisti ”setlementtitoiminnan” kehitystä Juudeassa ja Samariassa ja etenkin Binyaminin alueella ja olen ponnellinen kehityksestä” hän sanoi jatkaen. ”Ei ole turvallisuutta ilman ”setlementtitoimintaa”. Hän kiitteli asukkaita, että he olivat ottaneet harteilleen sosiaalisia, opetus- ja kansallisia velvoitteita luvaten tukea heidän toimintaansa mahdollisuuksien mukaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/181116#.U4WV5kNsO-o
·        IAF, Israelin Ilmavoimat, joutuivat varojen niukkuuden vuoksi peruuttamaan suunnitellut harjoituslennot alkaen tiistaipäivästä. Puolustusministeriö ilmoitti pyytäneensä, että talousministeriö tilittää välittömästi 750 miljoonaa NIS (215 miljoonaa USD), mutta koska se kieltäytyi, IAF päätti tukea IDF:n vaatimuksia lisävaroista ja peruutti harjoituslennot. Henkilöstölle ilmoitettiin asiasta. Maan puolustuksen kannalta elintärkeän haaran varojen leikkaaminen vaarantaa maan kyvyn vastata sille annetuista velvoitteista maan puolustamiseksi. Kysymys on yhä selvemmin noussut Yair Lapidin ja Moshe Yaalonin sekä Naftali Bennettin väliseksi henkilökohtaiseksi kamppailuksi, johon pääministerin on korkea aika puuttua. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/181114#.U4WYOkNsO-o
·        Pääministeri Netanyahu vakuutti Jerusalem-päivän tilaisuudessa eilen illalla, ettei Jerusalemia tulla jakamaan ja että Temppelivuori on oleellinen osa sitä. Hän luetteli tärkeitä kohteita, joihin juutalaiset voivat vaivatta samaistua todeten, että Jerusalemin vanha kaupunki ja etenkin sen Temppelivuori, Länsimuuri, Moorian vuosi, Sionin vuori, ovat kuin sydän maan pääkaupungille, joita ilman sen on mahdoton jatkaa elämäänsä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/181120#.U4WakkNsO-o
·        Historiallinen synagoga, joka useitten raporttien mukaan on kärsinyt pahoin sisällissodan pommituksissa, on viimeisten raporttien mukaan tuhottu kokonaan. Kapinallisten mukaan Syyrian armeija tuhosi 400 vuotta vanhan Eliyahu HaNabin synagogan Joberissa Damaskoksen esikaupungissa, jota hallituksen joukot pommittivat kuukausien ajan. Tämä on yksi lukuisista historiallisesti arvokkaista rakennuksista ja muinaisajan muistomerkeistä, joita etenkin Irakista Syyriaan tunkeutuneet joukot tuhoavat välittämättä niiden arvosta maan kulttuurille ottaen huomioon, että niihin sisältyy runsaasti kirjoituksia, joita ei ole tutkittu eikä käännetty. Niiden tuhoaminen jättää suuria aukkoja alueen historiaan. http://www.timesofisrael.com/pictures-show-historic-damascus-synagogue-destroyed/



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021