MAANANTAI 31.03.14


MAANANTAI 31.03.14
1. TAIVAS oli aamulla heikon pilviverhon peitossa, mutta ennusteen mukaan verhot poistuvat myöhemmin päivällä ja aurinko paistaa täydeltä terältään. Huomenna pilvet peittävät taivaan osittain lämpötilan noustessa selvästi tämän päivän lukemista, laskien taas keskiviikoksi. Lämpömittarimme osoitti 7 lämpöastetta aamulla, mikä tuntui todella viileältä, nousten siitä seitsemääntoista asteeseen. Keskiviikoksi ennustetaan paikallisia sadekuuroja. Lämpötilat: Jerusalem 9 -17; Tiberias 13 -24; Suolameri 16 -26; Eilat 17 -29 +C-astetta.
2. KAKSI VUOTTA ja risat jatkuneet oikeustoimet Jerusalemin entistä pormestaria ja Israelin entistä pääministeriä Yehud Olmertia vastaan saivat uutta vauhtia, kun Olmertin uskottu kansliapäällikkö Shula Zaken lupautui todistamaan entistä päällikköään vastaan luovuttaen poliisille uutta materiaalia, dokumentteja ja äänityksiä. Olmert vapautettiin kaksi vuotta sitten kahdesta törkeimmästä rikoksesta todisteiden puutteen vuoksi, mutta uusien todisteiden vuoksi valtio hakee muutosta vapautuspäätöksiin. Zaken saanee 100 000 NIS sakon ja istunee linnassa 9 kuukautta sovittuaan poliisin kanssa. Ilman sopimusratkaisua häntä olisi odottanut vuosien linnatuomio ja suuremmat sakot. Jos hän käyttäytyy kunnolla linnareissunsa aikana, hänen rangaistusaikansa lyhenee kolmanneksella.
TÄNÄÄN oikeus antanee tuomion muita Holyland skandaaliin osallistuneita 14 syytettyä vastaan, joista kuuluisimmat ovat Jerusalemin entinen pormestari Uri Lupolianski ja Bank Hapoalim puheenjohtaja Dan Dankner. Valtio voi anoa alueoikeudelta lykkäystä Olmertia koskevassa käsittelyssä, mutta myös muita syytettyjä koskevilta osiltaan. Olmertia syytetään 1,5 miljoonan NIS lahjusten vastaanottamisesta lahjusten kokonaispotista 9 miljoonaa NIS. http://www.timesofisrael.com/olmert-aide-also-set-to-testify-against-him-in-appeals-of-past-acquittals, http://www.jpost.com/National-News/Though-far-from-the-spotlight-Lupolianski-Dankner-12-others-face-their-Holyland-verdicts-today-346988
3. PELÄTTY Israelin arabien juhlima maan päivä sujui ennakoitua selvästi rauhallisemmin ilman pahempia välikohtauksia. Lauantai-iltana Damaskosportin luokse päättyneen Jerusalemin marssin jälkeen arabinuorten aloittama kivisade poliiseja vastaan haavoitti kahta valokuvaajaa ja muutamaa marssijaa, minkä johdosta poliisi joutui turvautumaan mellakantorjuntakalustoonsa pidättäen kuusi mellakoitsijaa. Jerusalemin kaupungin-hallituksen Itä Jerusalemin asioitten johtaja tri Meir Margalit (Meretz) tuomitsi mellakan, mutta vakuutti ymmärtävänsä Jerusalemin arabien sympatian Galilean arabien tuntemaa menetystä valtion harjoittaman maan lunastuksen johdosta viitaten siihen, että sama epäselvyys maapohjan omistusoikeudesta ja lunastamisesta julkisen suunnittelun mukaiseen käyttöön aiheuttaa pahoja ristiriitoja myös pääkaupungin arabien keskuudessa.
PÄÄMARSSI järjestettiin Arraren kylässä Galileassa. Siihen osallistui tuhatkunta marssijaa. Marssi alkoi kahdelta sunnuntaina, ja neljän aikaan arviolta 70 marssijaa aloitti kivityksen poliiseja vastaan, minkä johdosta poliisi pidätti kaksi pahinta kiihottajaa. Toinen pienempi marssi järjestettiin Sawawilin beduiinikylässä Negevissä. Saadakseen beduiinikylän marssiin suurempaa näyttävyyttä Nasaretin pormestari vei mukanaan kaksi bussillista kaupunkinsa arabeja. Mukaan oli tullut pari arabikansanedustajaa. Marssi sujui välikohtauksitta.
ISRAELIN arabien muodostama seurantakomitea oli julistanut yleislakon arabien asuttamilla alueilla, kaupungeissa ja kylissä, mutta sen noudattaminen oli JP:n toimittajien Ben-Salomonin ja Eisenbudin suorittaman haastattelukierroksen mukaan epätasaista joidenkin haastateltavien jopa teeskennellessä tietämättömyyttä muistopäivästä ja lakosta.   http://www.jpost.com/National-News/Land-Day-passes-in-part-of-Israeli-Arab-sector-with-little-notice-346976
4. USA:n ulkoministeri John Kerry, joka otti hartioilleen suuremman taakan kuin kuvitteli pystyäkseen ratkaisemaan ratkaisemattoman ongelman, keskeytti Irlannissa kotimatkansa Riyadista kotimaahansa ja käänsi lentokoneensa nokan kohti Pariisia voidakseen saada ajantasatietoa Ukrainan nopeasti muuttuvasta tilanteesta, ja toiseksi voidakseen tarvittaessa puuttua nopeammin Israelin ja PA/PLO:n välisiin kiistoihin, joiden viimeisimmät tapahtumat uhkaavat katkaista kaikki yhteydet osapuolten välillä.
KERRY soitti sunnuntai-iltana pääministeri Netanyahulle kysellen, miksei sovittu 26 vankierän vapauttaminen toteutunut. Asiaa oli puitu Israelin hallituksen viikkoistunnossa sunnuntaina, joten Netanyahu saattoi kertoa Kerrylle hallituksensa tukeman päätöksen, että Israel odottaa edes jonkinlaista vastavuoroisuutta PA:n taholta, koska PA:n johtajat tunnustavat avoimesti, että keskusteluja jatketaan vain vankien vapauttamiseksi, mikä saa Netanyahun näyttämään naurettavalta ja helposti höynäytettävältä. Pääministeri vakuuttaa yhden uutisen mukaan, että vapauttamista on siirretty, toisen uutisen mukaan se toteutuu lähipäivinä.
KERRY kertoi Pariisissa AFP:n toimittajalle, ettei hän katso sopivaksi antaa mitään julkista tuomiota tapahtumista tänä merkittävänä hetkenä. "Kysymys on todellakin israelilaisten ja palestiinalaisten välisistä kysymyksistä, ja siitä, mitä Netanyahu aikoo tehdä". PA vaatii vapauttamisen toteuttamista eleenä PA:lle neuvottelujen jatkamiseksi.
PA:n virkailija Jibril Rajoub sanoi perjantaina Netanyahun informoineen Marytin Indykin kautta, ettei sovittua neljättä vankierää vapauteta. "Se on hävytön läimäys USA:n hallituksen kasvoille ja sen ponnisteluille", Rajoub selvitti tuntojaan. Vähän myöhemmin Fatahin virkailija Hazem Abu Shanab varoitti, että Israel tulee katumaan päätöstään peruuttaa neljännen vankierän vapauttamisen. Israelin sanotaan jättäneen sunnuntaina PA:lle esityksen neuvottelujen jatkamiseksi huhtikuun 29.päivän jälkeen, kuten AFP raportoi. AFP:n raportin mukaan Abbas tutustuu esitykseen ja antaa sitten päätöksensä siitä.
PA:n vankiasiain ministeri Ziad Abu Ein kertoi sunnuntaina, että PA: hallitus käsittelee tilannetta ja päättää, mitä toimenpiteitä se tekee, jos neljäs vankierä vapauttaminen peruuntuu. Abbas sanoo pidättyvänsä keskusteluista ennen sitä. Israelissa levitetään tietoa, jonka mukaan Netanyahu olisi esittänyt 400 vangin vapauttamista, mutta Abbas sanoo haluavansa 1000 vankia vapautettavaksi suostuakseen jatkoneuvotteluihin. Jos raportti pitää paikkaansa, tämä on omituista leikkimistä Netanyahun taholta hyvin tiedostaen, että hänen hallituksensa nousee kapinaan ja uhkaa hajota sen johdosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179079#.UzkDy0BsNDQ
5. INN:n julkaiseman Gil Ronenin laatiman raportin mukaan Netanyahun ja USA:n yleisesikuntapäällikön Martin Dempseyn tapaaminen eilen osoitti määrättyä välimatkaa johtajien taholta Bibin määrätessä, että hän päättää miten asetutaan videokuvausta varten ja miten pidetään etäisyyttä hänen ja vieraan välillä. Onko tämä sitten vain johtajien välistä elekieltä, vai sisältyykö siihen syvempää merkitystä, jäänee poliittisten analyysien varaan.
MARTIN Dempsey tapasi eilen ensin puolustusministeri Moshe Yaalonin, joka vakuutti uudelleen ja uudelleen syvää maitten välistä yhteistoimintaa ja ystävyyttä. Myöhemmin hän tapasi IDF:n komentajan kenraaliluutnantin Benny Gantzin. Herrat juttelivat mukavia kameroiden edessä murjaisten pientä leikinlaskua, mikä jäyhiltä sotilailta ei näytä sujuvan yhtä jouheasti kuin esim. Netanyahulta, joka uiskentelee sujuvasti julkisuuden valokeilassa, mikä sai Dempseyn huomauttamaan leikillisesti: "Sinä taidat olla suosittu kuvauskohde". Tämä tapahtui kameroiden edessä, mutta mitä he puhuivat suljettujen ovien takana, on kokonaan toinen asia. Dempsey tapaa Benny Gantzin tänään uudelleen kahden kesken – eilisessä tapaamisessa oli Netanyahu mukana.
Voimme arvata, että Iran on Dempseyn ja Gantzin keskustelujen pääkohde, joskin sekä Egyptin että Turkin tilanne vaatii seuraamista, puhumattakaan Syyriasta, joka näyttää vetävän Israelin mukaan kuvioihin vasten tahtoaan. Israelia huolettaa Hizbullahin Syyriasta saama uudenaikaisten ohjusten uhka, joilla se pystyy tulittamaan Dimonaan saakka. Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah vakuutti äskettäin, ettei hänellä ole aikeita aloittaa sotaa Israelia vastaan, mutta jatkaa sen näykkimistä.    http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179084#.UzkRwkBsNDQ
6. RANSKAN presidentti Francois Hollande kärsi huomattavia tappioita maan paikallisvaaleissa, mikä pakottaa hänet suorittamaan suuren remontin hallituksensa kokoonpanossa. Oikeistolainen Natinal Front (FN) voitti vaalit niin murskaavasti, että vasemmistoon lukeutuva Hollande joutuu huomioimaan sen maan hallinnossa. Kaikkiaan 155 kaupunkia, joissa asuu enemmän kuin 9000 kansalaista, saa vasemmistohallituksen asemesta oikeistolaisen hallinnon. Toinen voittaja on keskusta-oikeiston Kansan Unioni (UMP) joka sai 46 % äänistä, vasemmisto seuraajineen 40.5 %. http://www.timesofisrael.com/hollande-set-to-reshuffle-cabinet-after-elections-defeat
Turkin paikallisvaaleissa pääministeri Recep Tayyip Erdogan julistaa saaneensa selvän voiton, ja uhkaa vastustajiaan laskujen maksamisella tilanteen selviydyttyä. Tämä antaa hänelle uutta intoa jatkaa maansa islamilaistamista, mikä ei lupaa hyvää Israelille ja sen uudelleen orastaville suhteille Turkin kanssa. http://www.timesofisrael.com/erdogan-claims-victory-says-rivals-will-pay-price
Egypti ilmoitti sunnuntaina virallisesti, että maan presidentin vaalit pidetään toukokuun 26 -27 välisenä aikana. Jo tarvitaan uusintakierros, se pidetään kesäkuun 26. päivänä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/179077#.Uzkem0BsNDQ
7. ENTISEN pääministerin Yehud Olmertin havaittiin syyllistyneen lahjusten vastaan ottamiseen toimiessaan Jerusalemin pormestarina. Samalla todettiin yhdeksän liikemiehen syyllistyneen virkamiehen lahjontaan. Jerusalemin alueoikeuden päätös asettanee pisteen Olmertin toiveille palata politiikkaan ja maan korkeimpaan johtoon. Hänellä on edelleen vankka kannatus maan poliittisissa piireissä, mutta päätös mutkistaa toiveita. Tuomio-päätöksen ensimmäinen kuuleminen tapahtuu 28. huhtikuuta 2014. http://www.timesofisrael.com/judge-convicts-ehud-olmert-of-taking-bribes


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019