TORSTAI 20.02.14


TORSTAI 20.02.14
1. TORSTAIPÄIVÄ valkeni aurinkoisena ja lämpötilan odotetaan kipuavan selvästi yli 20 +asteen, eikä sateista ole tietoakaan. Mutta nautitaan siitä, mikä on käsissä eikä siitä, jota ei ole. Surettaa vain ensi kesä, ellei lisää sateita tule, sillä se tarkoittaa ankaraa veden sääntelyä eikä puutarhaa saa kastella ollenkaan, ja toiseksi pohjavesivarastot suolaantuvat vuosiksi eteenpäin, koska ihmiset kaivavat laittomia kaivoja löytääkseen vettä perheensä ja kotieläintensä tarpeita varten. Lämpötilat tänään: Jerusalem 11 -22; Tiberias14 -28; Suolameri 20 -30; Eilat 18 -31 +C-astetta. Huomenna perjantaina taivas lienee puolipilvinen, mutta lämpötilojen ennustetaan nousevan asteen verran. Sapattina on aurinkoista.
2. USA:N ulkoministeri John Kerry, joka Syyrian ja Iranin ongelmien ohella on antautunut junailemaan Israelin ja palestiinalaisten välisiä rauhankeskusteluja, vastaili Israelin TV-2:n toimittajan Ilana Dayanin israelilaisia suuresti kiinnostaviin kysymyksiin neuvotteluista ja Kerryn tiimin laatimasta kehyssuunnitelmasta, josta vain murusia on päässyt julkisuuteen. Dayan esitti kysymyksen: "Mikä tulee olemaan Juudean ja Samarian (juutalais)asukkaitten maksama henkilökohtainen hinta rauhasta?" Kerry vastasi tähän: "En ole varma, että he joutuvat jättämään kotinsa". Haastattelu tullaan esittämään Dayanin Uvda-ohjelmassa torstai-iltana, mutta otteita siitä päästettiin julkisuuteen keskiviikkona.
Dayan esitti Kerrylle myös kysymyksen, mikä on hänen reaktionsa puolustusministeri Moshe Yaalonin viime kuussa esittämiin kriittisiin arvioihin hänen messiaanisuudestaan ja pakkomielteestään suhtautumisessaan rauhanprosessiin, mikä sai ärtyneen vastineen USA:n ulkoministeriöstä. Kerry torjui kritisismin todeten: "Minä teen vain tehtäväni. Olen uskoakseni asiaan antautunut ja päättäväinen, mutta tietääkseni minulla ei ole pakko-mielteitä".
Kerry uskoo pystyvänsä saamaan aloittamansa tehtävän onnelliseen loppuun saakka todeten, ettei ole hänen tapaistaan jättää asiaa kesken. "se ei ole minun työtapani. Ihmiset tietävät, että mihin hampaani isken, pyrin saamaan sen tehdyksi". Hän on pystynyt säilyttämään positiivisen uskonsa, että sopimus on mahdollista saavuttaa. Joulukuussa hän ilmoitti yhteisymmärryksen olevan lähellä, mutta on joutunut pettymään kerran jos toisenkin osapuolten välisten erimielisyyksien jatkuvan yhtä suurina tai jopa voimistuen.
New York Timesin vakiokirjoittaja Thomas Friedman, jolla on läheiset suhteet Obaman kanssa, paljasti, että Israel vetäytyy 1949 aselepolinjoille vaiheittain usean vuoden (3 -5) kuluessa, ja että ennen näkemättömillä turvallisuusjärjestelyillä varmistetaan Jordanin Laakson ja Jordanin vastaisen rajan turvallisuus, joita Israel ei pidä riittävinä.
Obaman nimittämä rauhanneuvottelujen tarkkailija Martin Indyk, jonka oletetaan osallistuvan neuvotteluihin ilman puheoikeutta, paljasti myöhemmin Amerikan juutalais-johtajille, että 75 – 80 % Juudean ja Samarian juutalaisasukkaista saa jäädä koteihinsa. Hän ei tarkentanut, mistä määrästä tuo luku otetaan, mutta jos se otetaan vihreän linjan itäpuolella asuvien juutalaisten kokonaismäärästä n. 640 000, 20 % siitä on 130 000; 25 % siitä on puolestaan 162 500 juutalaista, jotka joutuisivat lähtemään evakkoon. Yleisesti käytetään lukumäärää 150 000 niistä, joita karkotusmääräys tulisi koskemaan.  
Vuonna 2005 Gazasta ja Samarian pohjoisosata karkotettiin n. 9 000 juutalaista, ja hyvää tarkoittavista lupauksista kaikkien pääsevän pian omiin koteihinsa, vielä 8 vuoden jälkeen suuri osa heistä on ilman omaa kotia ja toimeentuloa. Eikä kukaan liene osannut ennakoida, mitä psyykkisiä, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia he ovat joutuneet kärsimään perheiden hajottua ja lasten mennessä kaduille liittyen rikollisiin jengeihin, joissa käytetään huumeita ja alkoholia. Heidän elämänkatsomuksensa ja uskonnollinen vakaumuksena kärsi korjaamattomia vaurioita, mistä kukaan ei ota vastuuta. Israel on täysin valmistautumaton 150 000 juutalaisen karkottamiseen Juudeasta ja Samariasta.
Indyk vihjaisi kehyssuunnitelman koskettelevan myös arabimaista v. 1948 sodan ja Israelin itsenäisyysjulistuksen seurauksena ja sen jälkeen karkotettujen juutalaisten korvauksia menettämästään omaisuudesta sekä siihen, että PA/PLo tulee tunnustamaan Israelin juutalaisena ja Palestiinan palestiinalaisena kansallisvaltiota, minkä Abbas ehdottomasti kiistää. Sopimuksessa todettaisiin, että Israel ja PA/PLO ovat haudanneet sotakirveensä lopullisesti ja kaikki esillä olleet ongelmat katsotaan ratkaistuiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/177650#.UwWa5kBsNDQ
3. Israelin ja PA/PLO:n välisten keskustelujen kiperin kysymys on, miten Gazan kaistaa hallitseva Hamas tulee liittymään kuvaan. Hamas ja Fatah ovat vuosikaudet neuvotelleet yhtenäishallituksen perustamisesta, jonka velvollisuutena olisi parlamenttivaalien sekä PA:n puheenjohtajan ("presidentin") järjestäminen, mutta useista positiivisista lausunnoista huolimatta sovintoratkaisuun pääsystä ne eivät ole johtaneet mihinkään. Hamas on Israelin, USA:n ja joittenkin länsimaitten luokittelun mukaan terrorijärjestö. Israel on virallisesti kieltäytynyt neuvottelemasta suoraan Hamasin kanssa, ja yhteydet hoidetaan toisten valtioitten, useimmiten Egyptin kautta.
FATAHIN tiedottaja Ahmad Assaf paljasti Maan-uutistoimistolle kommenttina huhuille, että Israel ja Hamas ovat vaihtaneet viestejä, että kontaktit Israelin hallituksen ja Hamasin välillä ovat olleet paljon aiempaa tietoa aktiivisemmat, ja että pääministeri Netanyahu on henkilö-kohtaisesti ollut yhteydessä Hamasin terrorijohtajien kanssa. Assaf sanoi, että Hamasin uskomuksen mukaan Kerryn neuvottelema kehyssuunnitelma tullaan lopulta hyväksymään, ja että Hamas jää diplomaattisen suunnitelman ulkopuolelle. Hänen mukaansa Palestiinan valtio tunnustetaan siinä tilapäisin rajoin, jotka viimeistellään jatkoneuvotteluissa yhdessä turvallisuustakuiden kanssa. Abbas sanoi israelilaisille vasemmisto-opiskelijoille Ramallahissa äskettäin, että Hamas tullee tunnustamaan Israelin oikeuden olla olemassa, mutta ei juutalaisvaltiona. Hamas esitti vastalauseensa sille, että Abbas tapasin israelilaisten delegaation, koska se vahvistaa Israelin laillisuutta kansainvälisesti, kuten Assaf sanoi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/177661#.UwWqTUBsNDQ
4. PA:n entinen pääministeri Ahmed Qurei varoittaa, että John Kerryn tarjoaman kehys-suunnitelman sanamuodot ovat liian ylimalkaisia todeten, etteivät PA/PLO:n neuvottelijat voi hyväksyä sen määrittelemiä esityksiä rajoista, Jerusalemista ja "setlementeistä".
Qurei antoi varoituksensa keskiviikkona todeten, että johtuen amerikkalaisten omaksumasta epämääräisestä terminologiasta neuvottelut voivat romahtaa. "Kaksiselitteisen tekstin omaksuminen ei auta kumpaakaan osapuolta. En halua jatkaa keskustelua siitä, mitä teksti itse asiassa tarkoittaa, sillä se olisi ajan haaskausta, ja samaan aikaan Israel jatkaa tosiasiain rakentamista maahan muuttaakseen tasapainon Juudeassa ja Samariassa jatkaen Gazan kaistan erottamista Länsirannasta". Qurei, joka tunnettiin nimellä Abu Alaa, antoi haastattelunsa Jerusalemin itäosan lähiössä Abu Dis sijaitsevassa toimistossaan.
Qurei suhtautuu hyvin pessimistisesti Kerryn kehyssuunnitelmaan esittäen lukuisia varauksia siihen, ennen muuta sen terminologian epämääräisyyteen. Hän ei hyväksy sanontaa rajoista 1967 linjoilla huomioiden muutokset niihin kysyen: "Mitä muutoksia, se on miehitettyä aluetta. Muutoksia ei hyväksytä, mutta aluevaihdosta voidaan keskustella, jos ne pysyvät vähäisinä eivätkä häiritse asukkaita ja Palestiinan alueen jatkuvuutta". Hän painottaa, että juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa ovat laittomia (mikä on vastoin tosiasioita). Qurei ei hyväksy Kerryn mainintaa pakolaisista, vaan esittää, että heidän oikeutensa valita paluusta ja korvauksista täytyy huomioida dokumentissa YK:n päätöslauselman 196 mukaisesti. Hän katsoo, että Israelin vaatimus turvallisuudesta on liioiteltu, eikä hyväksy Israelin läsnäoloa Jordanin Laaksossa viitaten v. 2000 Stockholman sopimukseen, jossa ulkoministeri Shlomo Ben Ami tunnusti Jordan Joen Palestiinan itärajana, minkä Dennis Ross vahvisti.  http://www.timesofisrael.com/us-framework-draft-is-too-vague-says-top-plo-official
5. YK:n ihmisoikeusneuvoston nimittämä erityisraportoija ihmisoikeuksista palestiinalaisten asuma-alueilla Richard Falk, juutalaista sukua, mutta hillittömän Israelin vastainen ja mielettömän yksipuolisista raporteistaan tunnettu YK:n virkailija, julkisti äskettäin viimeisen raporttinsa. Hän jää lopultakin eläkkeelle maaliskuussa saatuaan pysytellä virassaan USA:n ja Israelin toistuvista vastalauseista ja erottamisvaatimuksista huolimatta.
Viimeisessä raportissaan Falk syyttää Israelia apartheidista ja etnisestä puhdistuksesta palestiinalaisten asumilla alueilla Juudeassa ja Samariassa ja Gazan kaistalla. Hän kehotti YK:ta toimimaan aktiivisemmin Israelin laillisuuden kieltämiseksi, mitä PA/PLO ajaa jatkuvasti uhaten vetää Israelin ihmisyyttä vastaan tekemistään rikoksista Haagin kansainväliseen rikosoikeuteen (ICC) heti, kun/jos Kerryn kehyssuunnitelma romahtaa. Falkin kausi päättyy maaliskuussa 2014, ja toivottavasti siitä miehestä ei kuulla mitään sen jälkeen.  Hän tuki voimallisesti BDS-kampanjaa Israelia vastaan, jolla Israel pyritään saamaan kansainväliseen boikottiin ja eristetyksi taloudellisesti muusta maailmasta.
YK:n pääsihteeri nimittää uuden raportoijan kesällä, mutta esitetyt ehdokkaat eivät ole julkisuuteen vuotaneitten lausuntojensa mukaan juuri Falkia tasapuolisempia. Mitähän johtunee, että YK:n ihmisoikeuksia käsittelevät virkailijat ja komiteat ovat järjestään vahvasti Israelin vastaisia. Kysymys on vähän samankaltainen, kuin mistä Hitlerin kuolemanleirien vartijat ja johtajat tulivat? Ammatin sisältö näyttää vetävän määrätyn tyyppisiä ihmisiä kuin lampunvalo perhosia pimeällä. Tässä toteutuu Jeesuksen toteamus, että jokaisessa ihmisessä on edellytykset mihin tahansa kauheuksiin, jos vain olosuhteet ovat siihen suotuisat. (Mrk.7:21 -23)  http://www.timesofisrael.com/uns-falk-accuses-israel-of-ethnic-cleansing




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019