TIISTAI 04.02.14


TIISTAI 04.02.14
1. VIIME yön aikana oli satanut, ainakin sen verran, että maa oli aamulla märkänä. Sääennuste lupaa sadetta täksi päiväksi koko maahan lämpötilan pysytellessä suhteellisen alhaalla. Huomiseksi luvataan kuitenkin aurinkoista säätä, joka torstaina muuttuu ennusteen mukaan puolipilviseksi. Eilen auringon paistaessa lämpimästi näin ensimmäisen västäräkin, joka pitkää pyrstöään heilutellen tepasteli Mevo Aravan katua pitkin. On sillä raukalla pitkä matka Suomen suveen, mutta joka kevät se pakkaa laukkunsa ehtiäkseen mukaan luonnon vääjäämättömään kiertokulkuun, samoin kuin suomalaiset varaavat lentopaikkoja aikaisin talvella päästäkseen toteamaan Israelin kevään ja heräävän luonnon sen puhjetessa täyteen loistoonsa, joka kuitenkin pian lakastuu auringon paahteessa. "Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat. Eivät ne työtä tee eivätkä kehrää, kuitenkin Minä sanon teille: Ei Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä". (Lk.12:27) "Kaikki liha on kuin ruoho ja kaikki kauneus kuin kedon kukkanen, ruoho kuivuu ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti. Ja tämä on se Sana, joka on teille ilosanomana julistettu". (1. Pt.1:24 -25) Lämpötilat: Jerusalem 5 -10; Tiberias 12 -19; Suolameri 13 -22; Eilat 11 -21 +C-astetta. Huomenna lämpötilan ennustetaan nousevan Jerusalemissa parin asteen verran, mutta Tiberiassa laskevan asteen verran, yöllä 3 astetta.
2. USA:n viranomaiset, jotka eivät halua antaa nimeään, sanovat, että neuvottelut Israelin ja PA/PLO:n välillä vaativat enemmän aikaa kuin aiemmin oletettiin. Kerryn neuvotteluille antama aika umpeutuu parin kuukauden päästä, eikä mistään ole vielä sovittu. Kerryn ja hänen tiiminsä laatima kehyssuunnitelma oli tarkoitus julkistaa kuun vaihteessa, mutta sen julkisuuteen vuotaneen sisällön saaman rajun vastustuksen vuoksi se on vedetty uudelleen työpöydälle uutta hiontaa varten, että molemmat osapuolet voisivat hyväksyä sen.
KEHYSSUUNNITELMAN saama vastustus on kehittynyt sekä Israelissa että PA/PLO:n johdossa henkilökohtaisiksi hyökkäyksiksi Kerryä vastaan. Israelissa Kerryä syytetään antisemitismistä ja PA:n taholta Kerryn syytetään uhanneen Abbasia Jasser Arafatin kohtalolla, ellei hän suostu edes kohtuullisiin myönnytyksiin. PA:n taholla tämän katsotaan todistavan, että Israel myrkytti Arafatin USA:n luvalla ja uhkaavan Abbasin henkeä. Pääministeri Netanyahu sanoi, että Israelia kohtaan suunnattu painostus ja uhkaukset ovat moraalittomia ja epäoikeuden-mukaisia. Kerryn taholta vastattiin, että Kerry on erityisen harmistunut syytöksistä, että hän olisi Israelin vastainen, ja että hän ehdottomasti vastustaa taloudellista painostusta Israelia vastaan. Hänen viittauksensa niihin oli tarkoitettu varoitukseksi siitä, mitä tulee tapahtumaan, elleivät rauhankeskustelut tuota toivottua tulosta, USA:n ulkoministeriön taholta selitetään. Kerryn toimista ilmenee, ettei hänellä ole mitään tunnesiteitä Israelin maahan ja sen kansaan enempää uskonnollisella kuin käytännöllisellä tasolla.
PA/PLO:n ilman mandaattia toimivan puheenjohtajan Mahmoud Abbasin New York Timesin myönnytykset IDF:n joukkojen pysyttelemiseksi Juudean ja Samarian alueilla 5 vuoden ajan sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja hänen esityksensä niiden korvaamiseksi sen jälkeen vuosikymmenen ajaksi NATO:n joukoilla, katsotaan enemmän asemansa varmistamiseksi siinä tapauksessa, etteivät neuvottelut tuota tulosta, minkä jälkeen etsitään syyllistä. Israelin taholta tyrmätään esitys ulkomaisten joukkojen käyttämisestä Israelin turvallisuuden takaamiseksi ehdottomasti, sillä kaikissa esimerkkitapauksissa YK:n joukot ovat vetäytyneet ilman taistelua joutuessaan vastakkain päättäväisen vihollisen eteen. Myös Kerryn suosittama Jordanin laakson suojaaminen teknologian tarjoamilla kaikkein viimeisimmillä vaihtoehdoilla varustetulla turva-aidalla ja miehittämättömillä valvontakoneilla ei vastaa Israelin vaatimia turvatakuita, sillä siihen tarvitaan IDF:n sotilaan saappaan jälkeä. "Mihin paikkaan te jalkanne astutte, se on oleva teidän".  (5. Ms 11:24)
3. PRESIDENTTI Barack Obaman kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Susan Rice vastasi Israelissa ilmenneisiin syytöksiin, että Kerry uhkailee Israelia. Rice kirjoitti useilla twitter-sivuillaan, että Kerryä vastaan esitetyt henkilökohtaiset syytökset ovat täysin perusteettomia ja hylättäviä. "Kerryn maine Israelin turvallisuuden ja vaurauden tukijana on kallionluja (rock solid). Potus (?) ja sihteeri Kerry ovat antautuneet neuvotteluille, joilla turvataan sekä Israelin että palestiinalaisten tulevaisuus. Rice kirjoitti viimeisessä twitter-artikkelissaan, että "USA:n hallitus on ollut selkeä ja yksimielinen siinä, että me hylkäämme yritykset Israelin boikotoimiseksi ja sen laillisuuden kyseenalaistamiseksi".
Apulaispuolustusministeri Danny Danon totesi, että Israel haluaa neuvotella, mutta ei sihteeri Kerryn uhkausten alaisena. Pääministeri Benyamin Netanyahu vastasi Kerryn uhkauksiin todeten: "Yritykset asettaa Israelin vastaisia sanktioita on moraaliton ja epäoikeudenmukainen, eivätkä ne tuota tulosta. Ensiksi ne vahvistavat palestiinalaisia pysyttelemään omaksumissaan liikkumattomissa asemissaan, ja toiseksi mikään painistus ei saa minua luovuttamaan Israelin valtion elintärkeitä intressejä, eikä varsinkaan Israelin kansan turvallisuutta koskevia. Siksi kumpikaan ei tule onnistumaan". http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/177066#.UvCLRkBsNDQ
4. JORDANIAN ulkoministeri Nasser Judeh sanoo, ettei Jordania tunnusta Israelin juutalaisuutta. Hänen kieltonsa taustalla on jordanialaisten pelko, että Jordaniasta tulee palestiinalaisvaltio. "Kuka tahansa, joka uskottelee, että Jordaniasta tulee jonkun toisen valtio, elää illuusiossa", hän sanoi parlamentin jäsenille sunnuntai-iltana. "Koskien huhuja, jotka koskevat juutalaista valtiota, Jordanian pysyvä asenne – samansuuntainen palestiinalaisten asenteeseen – on se, että tätä formulaa ja esitystä ei voida hyväksyä", kuten Petra News Agency raportoi. Judeh viittasi ilmeisesti Kerryn kehyssuunnitelmaan, jossa Israel tunnustetaan juutalaisena valtiona.
Judeh esitteli puheessaan Jordanian asettamat periaatteet rauhanneuvotteluihin ennen sopimusta. Tämä on ensimmäinen dokumentti, jossa Jordania yksilöi omat intressinsä. Judehin esittämät teemat ovat samansuuntaiset PA/PLO:n esittämien vaatimusten ja varausten kanssa, mutta päällimmäisenä on varoitus, ettei Jordania hyväksy suunnitelmaa, jossa ei täysin huomioida Jordanian intressejä, erityisesti pakolaisongelmaa ja Jordanian länsirajan turvallisuuden varmistamista. Jordania ei hyväksy PA/PLO:n partioita rajalleen.
JORDANIA solmi rauhansopimuksen Israelin kanssa 1994, ja vuonna 1988 se luopui kaikista vaatimuksistaan Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin alueilla, kuitenkin pysyttäen Temppelivuoren ja muiden islamin pyhien paikkojen suojelijan aseman. Jordaniassa on arviolta 2 miljoonaa palestiinalaista pakolaista, ja määrä on kasvanut kolmeen miljoonaan Syyrian pakolaisten vuoksi. Jordania antoi heille kansalaisuusoikeuden, mutta on sittemmin peruuttanut ne tuhansilta. Gazasta tuli 200 000 pakolaista, joille ei koskaan myönnetty kansalaisuutta. Jordanian asukasluku on nyt n. 6.4 miljoonaa.
JORDANIAN pelkona on, että jos Israel tunnustetaan juutalaisena valtiona, se vähitellen pakottaa Juudean ja Samarian asukkaita muuttamaan Jordaniaan. Tämä tulisi muuttamaan sen muutenkin herkkää väestörakennetta, jossa palestiinalaisperäisten osuus väestöstä on 65 -70 %. UNRWA:n Jordanian pakolaisleireissä asuu pari miljoonaa palestiinalaista.
Kuningas Abdullah II:n asema ei ole kadehdittava, sillä hän ei ole alkuperäinen jordanialainen, Englanti asetti Husseinin suvun Jordanian valtaistuimelle. Hänen hallintonsa lepää pääosin maan beduiiniväestön uskollisuuden varassa, mutta maassa on vahvistumassa islamilaiset ääriainekset, joista Muslimiveljeskunta on vahvin. Arabikevät on tulossa. http://www.timesofisrael.com/fearful-of-becoming-palestine-jordan-chimes-in
5. Yarmoukin pakolaisleiri Syyriassa on ollut 7 kuukautta Syyrian armeijan piirittämä pyrkiessään karkottamaan leiriin pesiytyneet kapinallisten joukot. Leirissä asuu kaikkiaan 150 000 Palestiinan pakolaista, jotka 1950-luvulla muuttivat asumaan sinne. Piirityksen vuoksi ruokatarpeet ja kaikki muut normaaliin elämään kuuluvat välttämättömyystarvikkeet ovat huvenneet hälyttävästi, ja ihmisiä kuolee nälkään ja tauteihin. Monimutkaisten neuvottelujen jälkeen joulukuun lopulla solmitun sopimuksen jälkeen ruokatarpeita voitiin viedä leiriin. Tuhansittain ihmisiä on päässyt pakenemaan leiristä henkensä kaupalla, mutta 18 000 jäi sinne ilman toivoa elämän helpottumisesta. Ihmiset keräävät ruohoja ja luonnonkasveja kaktuksesta lähtien voidakseen ruokkia perheensä.
Pakolaisleirissä toimii UNRWA, joka normaalioloissa on huolehtinut leireistä järjestämällä opetusta ja ruokatarpeita, mutta asukkaat huolehtivat itse sen hallinnosta ja järjestyksestä. Piiritysoloissa nämä ovat tietenkin romahtaneet, ja leiriin tunkeutuneet ääri-islamilaiset valvovat sitä soveltaen islamin sharia-lakia. Sovittelukomitea, joka neuvotteli sopimuksen ruoka-avusta, sanoo, että leirin lääkäri tarkastaa leiristä ulos haluavien kunnon, ja antaa luvan vain kaikkein vaikeimpien tapausten poistumiseksi humanitäärisistä syistä. Useimmilta vaaditaan omaisten esittämä pyyntö leirin ulkopuolelta. http://www.timesofisrael.com/palestinians-flee-hunger-and-hell-of-syria-camp/
6. Israelissa tehty lakiesitys voi tultuaan hyväksytyksi aiheuttaa sen, että Shimon Peres on maan viimeinen presidentti. Professori Dan Shechtmanin haave päästä presidentin linnaan voi jäädä pelkäksi haaveeksi. Presidentin asema on Israelissa lähes puhtaasti seremoniallinen, eikä hänen edellytetä osallistuvan maan politiikkaan, vaikka monet ovat siihen sortuneet, eikä Peres ole ollut siinä heikoin. Lakiesityksen presidentin viran kaseeraamiseksi teki Zebulun Kalfa (Juutalainen Koti). Presidentin instituutin vuosittaiset kulut valtiolle ovat 17.6 miljoonaa USD.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/177075#.UvCtB0BsNDQ
7. Gazan pohjoisosassa maanantaina oman tulen surmaama kapteeni oli Tal Nahman (21-vuotias) kotoisin Nes Zionasta. Hän sai surmansa rutiinioperaation aikana pyrkiessään selvittämään, miten estää tienvarsimiinojen asettamista turvallisuusaidan varteen, sekä miten estää aidan kautta Israeliin pyrkiviä terroristeja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/177078#.UvCvG0BsNDQ



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021