SUNNUNTAI 09.02.14


SUNNUNTAI 09.02.14
1. SUNNUNTAI, viikon ensimmäinen työpäivä juutalaisen kalenterin mukaan, alkoi ennusteen mukaan aurinkoisena jatkaen koko päivän ja vielä seuraavan päivän muuttuen sitten puolipilviseksi. Mittari näytti aamulla 7 lämpöastetta nousten päivän aikana kuuteentoista. Tuuli oli aamulla pistävän kirpeä. Lämpötolat: Jerusalem 7 -16; Tiberias 10 – 20: Suolameri 15 -24; Eilat 14 -25 +C-astetta. Huominen lämpötila lienee sama kuin tänään.
Perjantaina pääsi flunssa yllättämään, ja koko eilisen päivän sairastin sitä. Se alkoi iskemällä ensin Markkuun ja Michaliin ja sitten minuun. Tänä aamuna se tuntuu vielä pahalta, joten katsotaan, miten pitkälle jaksan pakertaa päivän uutisantia.
2. Hallitusrintamalla Yair Lapid jatkaa uhkailujaan erota hallituksesta vieden samalla mukanaan Yesh Atid-puolueensa 19 kansanedustajaa, ellei haredi-nuorten asepalvelua saada järjestettyä häntä tyydyttävällä tavalla. Hän poisti korkeimman oikeuden päätöksen mukaan valtion tuen 3000:lta haredi-nuorelta, jotka eivät ilmoittautuneet asepalvelukseen, ja sitten hän poisti tuen kaikilta haredi-nuorilta. Tämä herätti suuria mielenosoituksia eri puolilla maata. Hänen uhkailunsa lienee tarkoitettu poliittiseen käyttöön, ei hänellä ole varaa jättäytyä hallituksesta. Yesh Atid-puoleen kannatus on pudonnut, gallupin mukaan se saisi nyt korkeintaan 12 kansanedustajaa. Lapidin kansan-suosio on sekin romahtanut, hän vähiten pidetty ministeri hallituksessa. Lapid sanoi Ein Karemin Hadashan sairaalan talousongelmista, ettei sairaala siihen kuole, mutta sen tulee valmistaa taloutensa elvytysohjelma. Muut sairaalat tukevat Hadashan kamppailua tukilakoilla.  http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Lapid-vows-to-quit-coalition-over-sanctions-for-haredi-draft-dodgers-340796
3. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu aikoo tänään tehdä hallituksessa päätöksen koskien Yarit Atidin ja Naftali Bennettin välistä ristiriitaa, mikä uhkaa heilutella hallitus-koostumusta. Sunnuntai on sopiva päivä ongelmien selvittämiseen, sillä juutalaisuuden ja ongelmien selvittämisen Pardes-instituutti Jerusalemissa valitsi sunnuntain kansainväliseksi juutalaiseksi sovintopäiväksi, koska parituhatta vuotta sitten kaksi hallitsevaa uskonnollista suuntaa, Hillel ja Shammai, kamppailivat vallasta, mikä johti verisiin yhteenottoihin, joissa sai surmansa 3000 ihmistä. Ero on kuitenkin siinä, että Yair Atid edustaa ei-uskonnollista juutalaisuutta, Naftali Bennett puolestaan uskonnollista kansaa. kansanosaa. JP:n Artikkelissa mainitaan, että taistelun tiimellyksessä osapuolet näyttävät unohtaneen, että haredi-nuorten kytkeminen työelämään ja asepalveluun on tarkoitus selvittää lainsäädännöllä, eikä aiheuttaa lisää ongelmia ja kiristää jännitystä. Asiaa käsitellään Knessetissä maanantaina. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/The-price-of-conflict-340807
4. USA:n ulkoministeri John Kerry on saanut yllättävän tukijan ulkoministeri Avigdor Libermanista, joka kehottaa Israelia hyväksymään Kerryn kehyssuunnitelman sellaisena, miten sitä Israelille tarjotaan. Hän kutsui Kerryä Israelin todelliseksi ystäväksi puhuessaan Tel Avivissa perjantaina.
USA:n ulkoministeriön tiedottaja Jan Psaki totesi lehdistötilaisuudessa, että Libermanin lausunto on todella voimallinen viesti tuntien hänen aiemman suhtautumisensa näihin asioihin. Washington on suhtautunut Libermaniin varauksellisesti, sillä hän asuu Samariassa ja hänen suorasukainen puhetyylinsä ei aina huomioi diplomatian hienouksia. Mikä Libermanin taktiikan taustalla lieneekin, on varmaa, että siihen liittyy poliittisia laskelmia. Hän voi asetella perustuksia USA:n tuelle tulevissa valtakamppailuissa.
Liberman ja Yaalon ovat ohella tällä hetkellä suosituimmat pääministeriehdokkaat Netanyahun ohella.
Kerryn vastainen kampanja on Israelin poliitikkojen keskuudessa saanut rajuja muotoja, joissa Kerryn todellinen suhtautuminen Israeliin kyseenalaistetaan, USA:n Israelin lähettiläs Dan Shapiro näki niissä jopa syytöksiä Kerryn ja Obaman antisemitismistä, mikä välittömästi poistettiin julkisuudesta. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/US-praises-Liberman-for-declaring-Kerry-to-be-true-friend-of-Israel-340772
5. HITZ ut Tahrir (Vapauspuolue), joka perustettiin 1953, jakoi perjantain rukousten jälkeen useissa moskeijoissa PA:n alueilla lentolehtisiä, joissa tuomittiin voimallisesti PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin New York Timesilla antamat haastattelulausunnot. Lentolehtisissä todetaan, ettei Abbasilla ole mitään oikeutta luvata NATO-joukkoja Jordanin laaksoon ja muille rajoille, myös Jerusalemiin. Niiden tarkoituksena tulisi olemaan estää salakuljetus ja terrorismi. Netanyahu tuomitsi Abbasin esityksen välittömästi.
Hitz ut Tahrir-puolueella on tuhansia kannattajia PA:n alueilla Juudeassa ja Samariassa ja Gazassa. Puolueen päämääränä on Israelin tuhoaminen ja islamilaisen kaliifi-kunnan perustaminen sen raunioille. Se toimii myös useissa arabimaissa. PA:n poliisi pidätti lukuisia puolueen jäseniä, minkä jälkeen se julkaisi uuden lentolehtisen, jossa se tuomitsee PA:n poliisin pidätykset. Siinä myös selitettiin, ettei puolue halua kansainvälisiä joukkoja alueelleen toistaakseen ristiretkeläisten valloitusta, eikä sitä, että kansainväliset sotilaat pidättävät muslimeja, joita USA pitää loputtomiin salaisilla vankileireillä. Abbasin kritisoiminen on hyvän arkaluonteinen asia PA:n alueilla. http://www.jpost.com/Middle-East/PA-forces-arrest-scores-of-radical-Islamists-in-West-Bank-dragnet-340780
6. IRANIN valtion TV lähetti äskettäin ohjelmia, joissa näytetään simuloituja hyökkäyksiä USA:n ja Israelin kohteita vastaan siinä tapauksessa, että ne hyökkäävät Iraniin. Iran on huomattavasti lisännyt USA:n vastaista retoriikkaansa huolimatta siitä, että Iran neuvottelee P5+1 maiden kanssa Iranin ydinsuunnitelmasta. Ylin kaitsija Ali Khamenei syytti Yhdysvaltoja valehtelusta todeten, että USA kaataisi Iranin hallituksen, jos voisi, sanoen USA:n toiveita, että Iran vähentäisi puolustuskapasiteettiaan, mielikuvituksellisiksi.
Lauantaina iranilainen amiraali ilmoitti Iranin lähettäneen sota-aluksiaan Atlantin pohjois-osaan lähelle USA:n rannikkovesiä. Edellä mainittu fiktiivinen animaatiofilmi, nimeltään Nihgtmare of Vulturers (korppikotkien painajainen), alkaa tilanteesta, jossa Khamenei tervehtii sotilasakatemian sotilaita valmistumistilaisuudessa 2011: "Kenen tahansa kuvitellen hyökkäävänsä Iranin islamilaisen Tasavaltaa vastaan, tulee olla valmistautunut voimakkaisiin läpsäyksiin ja teräsnyrkkeihin Iranin asevoimien taholta". Filmissä näytetään animaatioiskut Tel Avivin Kikar Hamedina torille, Azriel torneihin ja IDF:n päämajaan Kiriya-keskukseen, kuten myös Ben Gurionin lentokentälle, Haifan Technioniin sekä IDF:n useisiin tukikohtiin ja Dimonan ydinlaitokseen. IDF:n Kiriya päämajaa vastaan tehty hyökkäys tapahtuu filmissä samaan aikaan kun pääministeri Olmert ja puolustusministeri Amir Peretz neuvottelevat siellä Libanonin kakkossodan aikana.
Filmissä näytetään myöhemmin Iranin miehittämättömien pienkoneitten (drones) hyökkäykset USA:n tukikohtiin Persianlahdella, sekä USA:n lentotukialusta USS Abraham Lincoln vastaan, joka upotetaan Persianlahdella ennen sen pääsyä Hormuzan salmelle. Iranin ilmavoimat pudottavat filmissä useita USA:n lentokoneita.  http://www.timesofisrael.com/iranian-tv-airs-simulated-bombing-of-tel-aviv
7. Gazan terroristit ampuivat eilen raketin Israelin puolelle, johon IAF vastasi tuhoten täsmäohjuksella moottoripyörällä ajavan henkilön Gazan keskiosissa. IDF:n tiedotteen mukaan iskussa kuollutta miestä epäiltiin terrorismista.  http://www.jpost.com/Defense/IAF-strikes-suspected-Palestinian-terrorist-in-central-Gaza-Strip-340810
8. Perjantain muslimien aamurukousten jälkeen satoja palestiinalaisia arabeja levittäytyi Temppelivuoren tasanteelle alkaen kivittää poliiseja, jotka vastasivat siihen käyttäen savukranaatteja. Arabien tarkoituksena oli estää juutalaisten nouseminen vuorelle onnistuen siinä, sillä poliisi kielsi kaikkien muiden paitsi muslimien pääsyn Temppelivuorelle. Poliisi pidätti 7 kivittäjää siunaillen, ettei yhtään poliisia haavoittunut kivisateessa.  http://www.jpost.com/National-News/Hundreds-of-Palestinians-riot-on-Temple-Mount-after-Friday-prayers-340781





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021