MAANANTAI 20.01.14


MAANANTAI 20.01.14
1. SÄÄ on tänään maanantaina puolipilvinen ja jatkunee samankaltaisena viikon aikana, lämpötilat voivat hieman nousta parin päivän ajaksi, mutta putoavat sitten uudelleen. Näin ennusteiden mukaan, jotka voivat tällä kapealla maakaistalla Välimeren itäkyljessä hetkessä muuttua merituulten puhaltaessa nopeasti koko länteen viettävän maan yli. Lämpötilat: Jerusalem 10 -19; Tiberias 11 -21; Suolameri 16 -22; Eilat 13 -25 +C-astetta. Taivas pysytellee puolipilvisenä ennusteen mukaan koko viikon ajan, mutta sateita ei luvata. Kinneretin pinta on JP:n mukaan 1.135 m ylimmän varoituslinjan alapuolella.
2. Kanadan pääministeri Joseph Harper sai kuninkaille ja valtion päämiehille tarkoitetun vastaanoton kunniakaarteineen, torvisoittoineen ja runsaan vastaanotto-joukon toivottaessa hänet tervetulleeksi saapuessaan 4-päiväiselle vierailulle Israeliin, ensimmäistä kertaa Kanadan pääministerinä, jota tointa hän on hoitanut vuodesta 2006 lähtien. Israel halusi tällä osoittaa sydämen pohjasta nousevan kiitollisuutensa ja kunnianosoituksensa harvinaiselle ystävämaan hartaalle Israelin ystävälle ja kristitylle, josta media muistaa muistuttaa, onhan Harper siitä harvinainen länsimaan johtaja, ettei hän häpeä ei kainostele tunnustaa elävää uskoaan Israelin Jumalaan.
Harper sanoi puhuessaan JNF:n lounaalla kuukausi sitten ilmoittaessaan Israelin matkastaan, että Israel on "demokratian ja vapauden valopiste muuten pimeässä maankolkassa" lisäten, että Kanada tulee aina olemaan Israelin ystävä. Ron Csillagin laatimassa artikkelissa, jonka Times of Israel julkaisi, että Harper on ollut pääministeriksi valitsemisestaan lähtien uskollinen Israelin ystävä välittämättä sen aiheuttamista negatiivisista reaktioista. Kanada oli ensimmäinen länsimaa, joka katkaisi avustuksensa PA:lle Hamasin kaapattua vallan Gazassa, ja samoin erosi ensimmäisenä länsimaana YK:n tukemasta rasismin vastaisesta Durban II konferenssista sanoen sen valinneen Israelin syntipukiksi ilman näyttöjä. Kanada on avoimesti ja rehdisti tukenut Israelia sen käymissä sodissa vuodesta 2006 lähtien. Harper nimitti tuomari Vivian Bercovicin Torontosta suurlähettilääksi Israeliin. Hänet tunnetaan vankkumattomana Israelin tukijana. Csillag mainitsee, että Harperin suorittama Kanadan diplomaattinen käännös oli lajissaan dramaattisin maan sodanjälkeisessä historiassa, minkä johdosta journalisti Marc MaDonald katsoo 2011 kirjassaan Harperin aloittaneen Kanadan kristillisen nationalismin nousun.
Pääministeri Harperin Israelille ystävällinen politiikka ei ole jättänyt kylmäksi Kanadan 375 000 juutalaista asukasta, jotka perinteisesti USA:n tapaan ovat äänestäneet demokraatteja ja liberalisteja, ovat nyt alkaneet varovaisesti tukea Harperin viitoittamaa tietä. Vuoden 2011 vaaleissa 53 % juutalaisista äänesti Harpetin Tory-puoluetta. Artikkelissa todetaan, että Harper on myöskin saanut kokea vastustusta Israelin ystävyydestään. Se menetti haluamansa paikan YK:n turvallisuusneuvostoon vuoden 2010 äänestyksessä, minkä tarkkailijat uskovat johtuneen Kanadan Israelia suosivasta politiikasta. Poliittisesti Harper ei hyötynyt paljoa juutalaisten äänestyksestä, vain kymmenessä Kanadan 308 vaalipiirissä, joskin se tuntui eniten Torontossa konservatiivien voitaessa paikkoja liberalisteilta. Kanadan muslimiväestö on suuruudeltaan kolminkertainen juutalaisväestöön verraten, ja sieltä Harperin puolue sai vain 12 %:n kannatuksen viime vaaleissa.
HARPERIN hyvin tuntevat eivät kuitenkaan usko, että kysymys on pelkästään hetkellisestä messiaanisesta tunteilusta Israelin hyväksi, vaan aidosta ihailusta maahan, joka on perustamisestaan lähtien taistellut menestyksellä ylivoimaisia vihollisia vastaan vihamielisessä ympäristössä kehittäen kukoistavan ja taloudellisesti menestyksellisen maan luopumatta perinteisistä uskonnollisista ja inhimillisistä arvoistaan. Harper on ensimmäinen evankelinen pääministeri Kanadassa 50:en vuoteen. Toronton rabbi Philip Scheim. joka kuuluu Harperin suureen seurueeseen, sanoo, että Harper luultavasti katsoo Israelin edustavan maailman juutalaisille aiheuttaman vääryyden tuomion ja virheiden korjaamisen ilmentymää, etenkin suhteessa holokaustiin. Harperin katsotaan perineen juutalaisen kansan ihailunsa isältään, joka kasvatti kolme poikaansa raamatullisessa hengessä, jossa juutalaisset katsotaan Jumalan valituksi kansaksi. McDonaldsin kirjan mukaan Joseph Harper sai runsaasti vaikutteita kristillisiltä kirjailijoilta kuten C S Lewis ja Malcolm Muggeridge. Hän liittyi kristilliseen ja lähetysallianssiin, joka painottaa Raamatun arvovaltaa ja Jeesuksen fyysisen parantumisen voimaa ilman voimakasta sionistista elementtiä. Kirjoittaja varoittaa Harperin liiallisesta uskonnollisuudesta, toiset ovat toista mieltä, he katsovat hänen toimiensa ja päätöstensä perustuvan syvään henkilökohtaiseen arvomaailmaan, joka perustuu uskolliseen Raamatun opetusten noudattamiseen.   http://www.timesofisrael.com/netanyahu-welcomes-head-of-non-hypocritical-canada
3. P5+1 maiden ja Iranin kesken neuvoteltu Geneven sopimus tulee voimaan tänään. Se velvoittaa Iranin keskeyttämään uraanin rikastamisen 20 %:n tasoon, josta on vain tekninen hyppäys 90 %:n tasoon, jota käytetään ydinpommin rakentamiseen. Iran neutralisoi aiemmin 20 %:n tasoon rikastamansa uraanin ydinvoimalan polttoaineeksi. Iran sallii IAEA:n tarkastajien pääsyn ydinlaitoksiinsa. Tarkastajat ovat jo Teheranissa odottamassa hallitukselta avaimia laitoksiin, joihin heillä on pääsy. Sopimus on voimassa kuusi kuukautta, jonka aikana P5+1 maat poistavat joitain sanktioita, mutta käytännössä monien maiden edustajat ovat jo matkustaneet Teheraniin tehdäkseen edullisia sopimuksia Iranin markkinoiden vapautuessa. Monet katsovat sanktioiden jo romahtaneen, eikä niitä ole helppoa kuroa uudelleen umpeen. Lopullinen sopimus Iranin ja P5+1 maiden välillä laaditaan kuuden kuukauden aikana. IAEA:n tarkastajilla on lupa käydä Fordon maanalaisessa laitoksessa, jossa uraania rikastettiin 20 %:n tasoon, sekä Natanzissa, jossa uraania rikastettiin 5 %:n tasoon. Iranin presidentti Hassan Rouhani uskoo sopimukseen, mutta hänen tulee päätöksissään huomioida ylimmän kaitsijan Ali Khamenein sanaan, joissa hän joutunee huomioimaan kovan linjan kriittisen suhtautumisen sopimukseen. Epäluulo lännen tarkoituksiin elää syvällä. http://www.timesofisrael.com/six-month-iran-nuclear-deal-begins/
4. USA:n presidentti Barack Obaman marraskuussa antama haastattelu New York Timesin toimittajalle David Remnickille julkistettiin sunnuntaina. Siinä Obama uskoo voivansa potkia peltipurkin puoliväliin ylämäkeä ainakin Irania ja Syyriaa koskevalta osaltaan ja ehkä tasapainottaa tilanteen siten, ettei se vyöry takaisin niskaan. Palestiinalaisten ja Israelin välisistä neuvotteluista hän ei sen sijaan odota juuri mitään. Hän sanoi epäilevänsä Kerryn johtaman aloitteen päättyvän umpikujaan, joskin uskoo senkin päättyvän puoliväliin ylämäkeä. Tämä ei näytä kovin vakavalta tuelta Kerryn ponnisteluille ja optimistille vakuutuksille. Obama esitti kysymyksen, mitä sitten? Hän totesi kongressin syvän antaumuksen Israelin turvallisuuden takaamiseksi, ja sanoi vedollaan estävänsä kongressin esittämät uudet sanktiot Irania vastaan. Hän puolusti päätöstään keskeyttää valmistelut Syyriaa vastaan Assadin hallituksen väitetyn kemiallisin asein tehdyn hyökkäyksen vuoksi, jossa kuoli 1 800 ihmistä, mutta joka tutkimusten mukaan ei ollut Assadin armeijan suorittama. Hän myös puolusti päätöstään pidättää USA:n tukea kapinallisille, koska sen pelättiin joutuvan Al-Qaidan joukoille. Obama sanoi, että Iranin tilanteen selvittäminen ja Syyrian taistelujen lopettaminen ovat keskeiset tavoitteet Lähi-Idässä, pudottaen Israelin ja PA/PLO:n välisen sopimuksen tärkeyden. Hän puolusti myös päätöksiään käyttää miehittämättömiä lentokoneita Afganistanissa ja Jemenissä amerikkalaisten siviilien ja sotilaitten suojelemiseksi. http://www.timesofisrael.com/obama-less-than-50-chance-of-israeli-palestinian-peace/
5. Kaasupullo räjähti 4-kerroksisessa asuntotalossa Jerusalemin Gilon lähiössä sunnuntaina. Räjähdys romahdutti osan 3. kerroksesta surmaten asunnossa asuneen pariskunnan ja heidän pienen lapsensa sekä haavoittaen 11 muuta. Teknikko oli käynyt tarkastamassa pullon edellisenä päivänä, minkä johdosta poliisi halusi tarkistaa, mistä räjähdys johtui. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176493#.UtzeCUDZCrc
- Neljä päivää sen jälkeen, kun Ashkeloniin ammuttiin Gazasta kuusi rakettia, joista Iron Dome eliminoi viisi yhden harhautuessa kohteestaan, Ashdodin asukkaat ovat vaatineet, että myös heidän kaupunkinsa täytyy saada suojaus raketteja vastaan. IDF:n eliminoitua Islamic Jihadin terroristin Gazassa sunnuntaina, Ashdodin kaupunki peruutti koulutyöskentelyn vastaiskujen pelossa. IDF siirsi Iron Dome patteriston Haifan suojaksi Hizbullahin potentiaalisen hyökkäyksen johdosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176498#.Utze6UDZCrc, http://www.timesofisrael.com/4000-kids-miss-school-in-ashdod-over-rocket-fears
/- Alla oleva linkki johtaa videoon, jossa PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas esiintyy kolmen terroristin kanssa kutsuen heitä sankareiksi. He ovat tunnettuja terroristeja Jamal Abu Muhsin, Naim al-Shawamreh ja Awad Kmeil. Videon käänsi PMW, esittäen samalla kunkin "sankarin" maineteot, joita Abbas ylisti 4 kertaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176497#.Utzgv0DZCrc
- Videoesitys poliisin yrityksistä saada laki ja järjestys voimaan PA:n valvomissa kylissä näyttää Israelin poliisin joutumisesta PA:n arabien asettamaan väijytykseen Anatan arabikylässä Jerusalemista pohjoiseen. Kylän miehet odottivat poliisiautoja varustettuina polttopulloin, kivin ja maalipurkein saadakseen auton ohjauskyvyttömäksi ja hyökätäkseen sitten autossa istuvien poliisien kimppuun. Artikkelissa todetaan, ettei virallinen intifada ole alkanut, mutta se kytee jo valmiina roihahtaakseen ilmiliekkiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176495#.UtziD0DZCrc
- Hamas on heikentynyt oleellisesti menetettyään Egyptin antaman tuen ja suhteiden monimutkaistuessa Syyrian ja Iranin kanssa, jotka painivat omissa ongelmissaan. Hamas elää nyt säästöliekillä, mutta turvautuu ajoittain rakettien ampumiseen Israeliin, tai sallii Islamic Jihadin hoitaa likaisen työn. Hamasilla ei juuri ole varaa kiihottaa suhteitaan Israeliin, sillä jos Israelin kärsivällisyyttä koetelleen liikaa, seurauksena voi olla Gazan kaistan miehitys ja Hamasin vallan tuhoaminen lopullisesti. http://www.timesofisrael.com/in-gaza-a-slow-burning-escalation-comes-courtesy-of-a-weakened-hamas/




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019