KESKIVIIKKO 15.01.14


KESKIVIIKKO 15.01.14
1. KESKIVIIKKOPÄIVÄ on ennusteiden mukaan puolipilvinen koko maassa, lämpöä on näin seitsemän aikaan aamulla 8 C-astetta. Tel Avivin suunnalla näkyy sumua, joka hälvenee auringon noustua kunnolla metsänrajan yläpuolelle. - Israelin Knesset vietti 65-vuotis-synttäreitään järjestäen avoimet ovet vierailijoille ja ohjelmaa lapsille, josta vastasivat Knessetin jäsenet puhemies Yuli Edelsteinia myöten. Pääministeri kävi esittämässä oman tervehdyksensä moittien kansanedustajia, jotka eivät viitsineet vaivautua juhlaistuntoon, luvaten katsoa, ettei ensivuonna toistu sama ilmiö. - Yaalon painostettiin esittämään anteeksipyyntö sopimattomista sanoistaan suljetussa tilaisuudessa ulkoministeri John Kerryn suunnitelmasta, kutsuen sitä tuskin paperin arvoiseksi, jolle se oli monistettu. - Poliisi keskeytti PA:n pääministeri Hamdallahin autokolonnan hurjastelun kahdesti maantiellä saaden tältä vihaiset syytökset ja nimittelyt koiraksi, joka toimii miehitetyllä alueella. - Puolet palestiinalaisista kannattaa rauhaa, mutta enemmistö on pessimistinen sen toteutumiseen. Abbas syyttää Israelia kiihotuksesta häntä vastaan, minkä hän katsoo osoittavan, ettei Israel halua rauhaa. - PA/PLO näyttää aloittaneen Israelin vastaisen provokaatiokampanjan, jolla se pyrkinee kiihottamaan Israelin johonkin vastatoimeen voidakseen sen varjolla aloittaa kolmannen intifadan, josta yleisesti puhutaan, vaikka virallisesti kukaan ei tunnusta sitä.
Lämpötilat tänään: Jerusalem 8 -16; Tiberias 12 -22; Suolameri 14 -24; Eilat 13 -24 +C-astetta, taivas on puolipilvinen. Huomenna luvataan asteen tai parin nousua lämpötiloissa ja aurinkoista säätä, mutta pilvisyys lisääntynee perjantaina.
2. DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että USA ja Iran ovat salaisissa neuvotteluissaan sopineet pitää Iranin ydinsuunnitelmaa koskevat kysymykset erillään alueellisesta politiikasta, etenkin Saudi Arabian ja Israelin esittämät epäluulot Iranin päämäärästä pyrkiä alueelliseksi suurvallaksi, minkä saavuttamiseksi se voisi hyödyntää ydinasevalmiuttaan tarjoamalla suojaa alueen muslimimaille Israelin uhkaa vastaan, vaikka se ei uhkaa ketään. USA:n hallituksen korkea virkailija tunnusti tätä koskevan sopimuksen 14.tammikuuta.
VALKOINEN TALO ilmoitti sunnuntaina 13.01., että Iran aloittaa 20. tammikuuta ensimmäistä kertaa yli 20 %:n tasoon rikastamansa uraanin eliminoimisen ja purkaa osan infra-struktuurista, jolla rikastamista suoritettiin. Samasta päivästä lähtien Iran keskeyttää osan rikastustoimistaan 6 kuukauden ajaksi sanktioitten kohtuullista purkamista vastaan. USA:n käsityksen mukaan sanktioitten kohtuullinen purkaminen on arvoltaan 5 miljardia USD.
USA:n esittämä arvio ei kuitenkaan huomioi erimaitten liikeyritysten solmimia sopimuksia suoraan Iranin kanssa. Venäjä kiirehti vapautuville markkinoille solmimalla Iranin kanssa 18 miljardin USD arvoisen öljynvientisopimuksen Venäjälle vuodessa tavaroiden tuontia vastaan. Iran pyrkii ostamaan Venäjältä S-300 ilmatorjuntajärjestelmää korvaavan järjestelmän. Venäjä purki S-300 järjestelmän kaupan ulkomaiden painostuksesta. Israelin puolustusministeri ja pääministeri ovat vaienneet sopimuksesta, joka uhkaa sekä Israelin että Libanonin turvallisuutta, kuten Debkafile toteaa lisäten, että se antaa mahdollisuudet Al-Qaidan ryhmittymien, jotka osin taistelevat keskenään, voittaa vaikutusvaltaa Syyriassa, etenkin sen pohjois- ja keskiosissa. Syyrian tilannetta on tarkoitus käsitellä Geneva II nimellä kulkevassa konferenssissa 22. tammikuuta alkaen. Israelia ei kutsuttu mukaan. http://www.debka.com/article/23592/US-and-Iran-“insulate”-nuclear-negotiations-from-“tensions”-over-Iran’s-regional-policy
DEBKAFILE kertoo toisessa artikkelissaan, ettei Obaman hallitus suostu antamaan Israelille
yksityiskohtia Iranin kanssa solmimastaan sopimuksesta. Pääministeri Netanyahu odotti, että varapresidentti Joe Biden olisi toimittanut kopion sopimuksesta osallistuessaan Ariel Sharonin hautajaisiin 13. tammikuuta ja osallistuessaan pääministerin tarjoamille illallisille ennen kotimatkaansa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, mikä DF:n mukaan osoittaa maiden välisten suhteitten luisumisesta alemmalle tasolle kuin ehkä koskaan Israelin turvallisuutta koskevissa kysymyksissä.
Debkafile toteaa toiseksi, ettei ole merkkejä Geneven sopimusten täytäntöön panosta Irania koskevilta osiltaan, eli USA, Venäjä ja Iran toimivat sopimuksen epämääräisten ja hyvin yleistävien kehysten mukaisesti, jotka eivät ole sitovia. Kysymystä siitä, mistä lopulta sovittiin Genevessä kolme kuukautta sitten, hämmentää Iranin lausunto, että USA:n antama lausunto ei vastaa alkuperäistä sopimusta. Iran katsoo saaneensa avoimen valtakirjan.
Iranin yli kaitsija Ali Khamenei saattoikin ilmoittaa Iranin saaneen voiton länsimaista, jotka joutuivat perääntymään vaatimuksistaan, kuten myös presidentti Hassan Rouhani vahvisti. http://www.debka.com/article/23594/Obama-withholds-from-Israel-details-of-nuclear-accord-with-Iran-Tehran-denies-dismantling-its-program
3. EGYPTI äänestää eilen ja tänään uudesta perustuslaista, jonka uskotaan tulevan hyväksytyksi. Sen uskotaan myös vahvistavan Egyptin todellisen johtajan kenraali Fattaj al-Sisin asemaa seuraavissa presidentinvaaleissa, mikäli hän asettuu ehdokkaaksi. Äänestys ei kuitenkaan sujunut aivan rauhallisesti, sillä eri puolilla maata Muslimiveljeskunnan ja turvallisuusjoukkojen välisissä kahakoissa sai surmansa 11 ihmistä ja 28 haavoittui Huffington Postin mukaan. USA Today sanoo, että vaalivilkkaus on korkea, varsinkin naiset ovat olleet ahkeria. Islamilainen järjestö Strong Egypti-puolue boikotoi vaaleja. Armeija mitätöi edellisen perustuslain, jonka Muslimiveljeskunta oli laatinut presidentti Mohammad Mursin johdolla, jonka hallitus kaadettiin 03. heinäkuuta viime vuonna. Uusi väliaikainen hallitus julisti Muslimiveljeskunnan kielletyksi Egyptissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176303#.UtY7PkC2FDQ
4. JP:n Ariel Ben-Salomonin laatiman artikkelin mukaan al-Sisi kiinnittää seuraavaksi huomionsa Hamasiin, jonka hän sanoo sekaantuneen Egyptin sisäisiin asioihin liittoutuen Muslimiveljeskunnan kanssa. Hän vihjailee hoitavansa Hamasin seuraavaksi Gazan kaistalla. Al-Sisi haluaa päästä arabitavan mukaan vahvaksi hallitsijaksi. Lähi-Idän tutkija P.J. Vatikiotis arvioi muslimien päämäärää näin: "Muslimin tehtävänä tänään ei ole etsiä totuutta, vaan saada valtaa. Tämä on nähtävissä Egyptin Muslimiveljeskunnan ja islamilaisten sotilaallisten järjestöjen toimissa Pakistanissa ja Iranissa. Valtio, sekä Islamissa että näissä järjestöissä, on uskonnollinen, ei alueellinen tai etninen kokonaisuus. Se on jopa ideologinen, koska se katsoo poliittisen vallan olevan tapa saavuttaa uskonnollinen ihanne, eli sharia-lain täydellinen toteuttaminen". Muslimiveljeskunta pyrki tähän päämäärään ensin Egyptissä, josta se olisi ulottanut samojen päämäärien toteuttamista naapurimaissa.  http://www.jpost.com/Middle-East/Egypts-Sisi-understands-Hamas-is-linked-to-Muslim-Brotherhood-he-struggles-with-at-home-338229
5. IRANIN puolivirallinen uutistoimisto FARS julkaisi sunnuntaina artikkelin, jossa se ilmeisen tosissaan väittää, että vuodesta 1945 lähtien Yhdysvaltoja on hallinnut suurikoinen valkoisten maapallon ulkopuolisten olioitten ryhmä, joilla oli suhteita Saksan natsi-hallitukseen. He siirtyivät Yhdysvaltoihin Saksasta Nevadaan sukellusveneellä, vaikka Nevada on sisämaa ilman meriyhteyttä. Artikkelissa väitetään edelleen, että NSA:n harjoittama kansalaisten massiivinen vakoilutoiminta, jonka Edward Snowden paljasti, oli suuri harhautusoperaatio heidän toimiensa salaamiseksi.
FARS uutistoimisto sanoo, että Snowden tarjosi Venäjän tiedusteluviranomaisille epäämättömiä todisteita näiden maan ulkopuolisten toimista, mitä Venäjä pitää tarkkoina. Raportin mukaan USA:n presidentti Dwight Eisenhower virallisti 1954 salaisessa kokouksessa näiden kookkaiden valkoisten vieraiden hallituksen, jota he johtavat yhdessä Pohjolan asukkaitten kanssa päämääränään inhimillisen maailman hallinta.   http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/US-run-by-Nazi-space-aliens-Iran-claims-338159
6. TOISTAISEKSI tuntemat ilkivallantekijät yrittivät sytyttää tuleen moskeijan Kalkiliasta kaakkoon sekä töhersivät graffiteja sen ulkoseiniin, joissa muistutettiin Kuzran arabikylän tapahtumista äskettäin, jossa PA:n arabit pieksivät 25 juutalaisasukasta, jotka olivat patikkaretkellä ilman IDF:n suojaa. Moskeijan ulko-ovi tuhoutui, ja savu ja noki jättivät rumia jälkiä moskeijan ulkoseiniin, mutta kukaan ei loukkaantunut ja vahingot ovat vähäiset.
IDF suhtautuu tällaisiin ilkivallantekoihin vakavasti erityisesti aikana, jolloin jännitys kasvaa päivittäin PA:n johdon lietsoessa vihaa ja tuhoa. IDF pidätti keskiviikkoaamuna neljä PA:n arabia, mutta pidätys ei liittyne moskeijan tuhopolttoyritykseen. http://www.jpost.com/Defense/Jewish-settler-supporters-set-fire-to-mosque-in-West-Bank-338233
7. PA:n pääministeri Rami Hamdallah näyttää aloittaneen oman Israelin vastaisen sotansa, tosin passiivisen vastarinnan muodossa. Hänen autokolonnansa joutui eilen kahdesti poliisin haaviin ajaessaan ylinopeutta, Elin lähellä tiellä no 60 Ramallahista kaakkoon ohitellen toisia autoja vastoin liikennesääntöjä, ja toisessa ylinopeustilanteessa. Hänet päästettiin pian jatkamaan matkaansa kiihtyneen keskustelun jälkeen. Tiistaiaamuna Hamdallahin kolonna pysäytettiin poliisin toimesta ajaessaan 145 km:n vauhtia tiellä no 60 tieosuudella, jossa on 80 km:n nopeusrajoitus.
Poliisin havaittua PA:n pääministerin he antoivat hänelle luvan jatkaa, mutta tämä vaati anteeksipyyntöä ja haukkui poliiseja koiriksi, jotka ovat miehitetyllä alueella. Hamdallah kertoi MAAN-uutistoimistolle, että hänet pysäytti tarkastuspisteessä joukko upseereita, jotka suojasivat setlereitä, joiden tarkoituksena oli hyökätä häntä vastaan.  http://www.timesofisrael.com/palestinian-pm-pulled-over-twice-in-a-day/



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019